Lied to Love (in finnish)

Luku 11

Isäni ei edelleen sanonut mitään. Hän vain katsoi Mikaelia kylmästi. Hän ei näytä luottavan kehenkään miehenalkuun, jonka seurassa liikun. Ymmärrän hänen huolenaiheensa, mutta hänen pitäisi ymmärtää, että osaan pitää huolta itsestäni.

"George, älä ole tuollainen tuppisuu", äitini huomautti isälleni.

Pelkäsin hänen haukkuvan Mikaelin maanrakoon tai sanovan hänelle, ettei saisi liikkua kanssani.

Siirsin katseeni Mikaeliin. Ei hän näyttänyt huligaanilta, en itsekään ollut ajatellut sitä nähdessäni hänet ensimmäisen kerran. Mutta kun sain selville hänen tappelevan välillä, olin ruvennut epäileväiseksi. Toivoin henkeni puolesta Mikaelin lopettavan tappelemisen, minun, vanhempiensa sekä itsensä takia.

"Mitäs joukkuetta kannatat näin yleisesti?" Isäni kysyi pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Käännyin katsomaan isääni epäuskoisena. Eikö hän aikonutkaan haukkua Mikaelia? Ei ilmeisesti.

"Hmm, aika vaikee kysymys. Varmaanki FC Barcelona", Mikael sanoi hetken mietittyään.

Tällä kertaa käännyin katsomaan häntä epäuskoisena, jolloin hän vain vinkkasi silmäänsä minulle.

"No, sehän on hienoa! Ei sitten tarvitse kiistellä sen asian suhteen", isäni vastasi hyväksyneenä.

Huokaisin helpotuksesta. Jalkapallo oli aina ollut tärkeä lajille isälle, joten Mikaelin vastaus vaikutti todella paljon isän ennakkoluuloihin.

Ei mennyt aikaakaan, kun Alex ja hänen joukkueensa juoksivat kentälle, perässään vastustajat. Vanhempani ja Mikael keskittyivät peliin, mutta itse harhailin ajatuksissani.

Mieleeni tuli Amanda. Häntä ei ollut näkynyt ollenkaan koulussa. Hän siis ei tiennyt sitä, että Mikael oli vain leikkinyt hänen tunteillaan tehdessään haastetta. Vaikka en pitänytkään Amandasta, ajatus siitä, että hän tulisi murtumaan satutti minua todella paljon. En kestäisi nähdä häntä semmoisena.

Ajatukseni sai minut voimaan pahoin. Oksennus nousi kurkkuuni, jolloin nousin nopeasti ylös ja juoksin vessaan pidellen kättäni suuni edessä.

Oloni helpottui ja istuin jälleen kerran vessan lattialla kädet polvieni ympärillä. Pyyhin hikeä otsaltani paperilla.

Yritin nousta ylös, mutta polveni pettivät ja rämähdin takaisin lattialle. Tunsin kyyneleiden kohoavan silmilleni ja pian ne valuivat poskiani pitkin.

"Lily? Onks kaikki okei?" Mikaelin ääni kuului vessan ovelta. Hänen äänestään paistoi huolestuneisuus.

Pyyhin kyyneleet kasvoiltani ja yritin kuulostaa siltä, että en ole itkenyt.

"Joo, ei täs mitää. Mee vaa kattoo pelii, mä tuun kohta takas", sanoin.

Mikael ilmestyi vessakoppini eteen ja kyykistyi vierelleni.

"Hei typy, kyl mä nään, et sul ei oo kaikki hyvin", hän sanoi ja silitti selkääni.

"Mä en haluu nähä sen reaktioo", sanoin itkuisella äänellä ja painoin pääni polvilleni.

"Ai kenen?"

"Amandan. Mä en haluu nähä sen reaktioo, kun se saa selville maanantaina, et sä vaan leikit sen tunteilla."

Mikael ei vastannut mitään, hän vain oli hiljaa ja näytti miettivän jotain.

"Aiotko sä olla vaan hiljaa?" Kysyin epäuskoisena.

Hän vain kohautti olkiaan ja auttoi minut ylös.

Hän ei sanonut mitään koko pelin aikana.

***

"Lily, etkö tulekaan kyydillä?" Isäni kysyi ja katsoi vuoron perään minua ja Mikaelia.

"Mä meen Mikaelin kyydil, mut mä kyl tuun käymää kotona", vastasin ja kävelin Mikaelin kanssa hänen autolleen.

Istuuduin pelkääjän paikalle, kun Mikael käynnisti auton.

"Mä heitän sut kotii", hän sanoi ja katsoi eteenpäin.

"Enkö mä tulekaa yöks?" Kysyin ihmeissäni.

"Mul särkee päätä, ni jos joskus toiste", hän sanoi eikä edelleen suonut minulle katsettaan.

"Okei?" Sanoin epäuskoisena.

Koko matkan olimme molemmat hiljaa. Katsoin ulos ikkunasta ja välillä Mikaelia. Minua alkoi ärsyttää koko tilanne.

Ensin Mikael haluaa minut yöksi ja muuttaa sitten mieltään. Mitä olin edes tehnyt väärin? En omasta mielestäni.

Mikael ajoi pihalleni ja sammutti auton. Olimme molemmat edelleen hiljaa. Mikael kääntyi katsomaan minua, mutta tällä kertaa minä en suonut hänelle katsettani.

Irrotin turvavyöni, laitoin käteni puuskaan ja katsoin ulos ikkunasta.

"Lily?" Mikael sanoi.

"Mm?" Vastasin ja käännyin katsomaan häntä.

Mikael hieroi niskaansa hermostuneena ja mietti, miten kertoisi asiansa.

"Mä haluisin-"

"Mä muuten törmäsin yks päivä Jacobiin", keskeytin hänet tarkoituksella. Hän oli ärsyttänyt minua jo valmiiksi, joten nyt vain purin sen häneen.

"Mitä?!" Hän kivahti.

Säikähdin hänen reaktiotaan ja nojauduin hieman oveen.

"Ei siitä mitään", tiuskaisin, avasin oven ja astuin ulos. Paiskasin oven kiinni ja kävelin ulko-ovelle.

"Lily, odota!" Mikael huusi autonsa ikkunasta, mutta en kääntynyt katsomaan häntä.

Avasin vain kotini oven ja menin sisälle.

//Kiitos superisti kaikille lukijoille, varsinki kommentoijille! Teidän kommentit saa mut hyvälle mielelle ja innostaa mua kirjottaa tätä tarinaa! Jos piditte, painakaa tähteä ja kommentoikaa! ❤️❤️