Lied to Love (in finnish)

Luku 4

"Mitä sä teet? Kuka vaan voi nähdä ja itseasiassa yksi ainakin näki", Emily katsoi järkyttyneenä ympärilleen ja sitten minuun.

"Hei, älä huolestu. Lily on mun parhaan kaverin tyttöystävä, ei se haittaa, vaikka se tietääki", Josh vastasi Emilylle lempeästi. Yskäisin, keskeyttäen näiden kahden väittelyn.

"Mä meen eeltä luokalle, tuu sit perässä ku oot valmis", sanoin Emilylle ja lähdin pois.

***

Olin päättänyt mennä hiljaisempaa käytävää pitkin luokkaan. Olin melkein miettinyt pääni puhki, kunnes törmäsin Mikaeliin.

"Hei, typy. Sä et voi vältellä mua koko sun loppuelämääs", Mikael katsoi minua naurahtaen.

"En haluu, että se aamulla tapahtunut juttu toistuu uudestaa", sivuutin tuon lausahduksen ja sanoin suoraan aatteeni.

"Nii, sitähän sä toivot ja haluaisit", sen sanottuaan hän oli hetken hiljaa, kunnes taas jatkoi:

"No, mut kuule, sä tuut tänään mun kämpille."

"Miks ihmeessä mä niin tekisin?"

"Koska meijän pitää suunnitella tää juttu kunnolla, ja samalla tutustutaan toisiimme paremmin."

"No.. Äh, hyvä on sitten!" Mikä minua vaivaa? En osaa pitääni puolia ollenkaan. Tai sitten haluat olla hänelle mieliksi. TURPA KIINNI! En jaksa kuunnella sua nyt!

"Hyvä! Tuu koulun jälkeen parkkikselle", hän antoi suukon poskelleni ja lähti pois. Nostin käteni kohdalle, johon hän oli suukottanu. Tunsin pienen hymyn nousevan kasvoilleni. Pidit siitä. En tällä kertaa enään jaksanut vastata.

Otin puhelimeni laukusta ja näppäilin Alexille viestin:

"Mun pitää hoitaa yks juttu koulun jälkee eli sun ei tarvii tulla hakee mua"

***

"Sä et voi olla tosissas", katsoin Mikaelia ja tämän mopoa.

"Mitä vikaa mopossa on?" Mikael katsoi minua kysyvästi.

"Sä oot jo kahdeksantoista, mutta et omista autoa, et edes korttia", aloin olla hieman huvittunut.

"No, siihen korttiin ei oo pitkä aika. Mul on pari ajoo enää jäljellä", Mikaelkin alkoi olla huvittunut.

Katsahdin mopoa. En osannut katsoa merkkiä, joten katsoin vain sen ulkoasua. Se oli musta ja se oli sopivan kokoinen. Käänsin pääni Mikaeliin ja huomasin tämän laittaneen mustan kypäränsä päähän. Mieleeni tuli se, kuinka viisitoista vuotiaana olin heikkona poikiin, joilla oli mopot. Annoi salaisesti itselleni luvan ajatella Mikaelin näyttävän seksikkäältä kypärä päässä.

"Tässä sun kypärä", Mikael ojensi minulle valkoista kypärää.

Otin sen käteeni ja laitoin päähäni. Mikael käynnisti moponsa ja menin taakse istumaan.

"Pidä tiukasti kiinni", sen jälkeen lähdimme liikkeelle.

Tunsin itseni vapaaksi vauhdin huumassa. En oikeastaan tiedä, miten aika meni niin nopeasti, mutta kun heräsin ajatuksistani, huomasin olevamme perillä.

Yllätyksekseni huomasin ajaneemme hienon omakotitalon eteen, joka sijaitsi puiston lähettyvillä. Samaisen puiston, jossa olin käynyt eilen. Samaisessa puistossa tapasin myös ensimmäisen kerran Mikaelin.

Kävimme peremmälle. Talo oli sisältä todella moderni ja upea.

"Onko sulla sisaruksia?" Päätin rikkoa hiljaisuuden.

"Joo, isosisko. Tai eihän se oo ku vuoden vanhempi", Mikael kääntyi katsomaan minuun.

"Entä sulla?"

"Isoveli, joka on yhdeksäntoista", hymyilin. Ei Mikaelin seurassa oleminen ollutkaan niin kamalaa, kuin olin aluksi ajatellut.

Menimme portaat ylös Mikaelin huoneeseen. Huone oli suurempi kuin minun, melkein kaksi kertaa suurempi.

Huoneen vasemmalla puolella, seinän vieressä, oli parisänky. Sängyn vieressä, ikkunan edessä, oli ruskea työpöytä ja työpöydän vieressä oli ruskea peilikaappi. Oikealla puolella oli ovi kylpyhuoneeseen.

"Käy peremmälle", hän sanoi ja rojahti sängylleen. Menin istumaan hänen vierelleen.

"Noh, mistä haluisit puhua?" Hän katsoi minuun.

"En mä tiedä, sä ite pyysit mua tänne"

"Kyl mä tiedän. Mä halusin vaan kattoo et mitä vastaat", hän aloitti taas virnuilun.

Huokaisin syvään.

"Siirrytään nyt siihen pääaiheeseen, eli meijän suunnitelmaan", hän nousi istumaan ja otti hartioistani kiinni.

"Meillä on ollu kaukosuhde jo puol vuotta. Sä asuit mun mummon naapuris, joten me nähtii aika usein ja mä tein aloitteen", koko tuon ajan hän tuijotti minua.

"Hy-hyvä on", vastasin hieman änkyttäen. Katsoin muualle, mutta hän käänsi pääni takaisin itseensä. Hän lähestyi minua hitaasti. Nenämme koskettivat toisiaan ja tunsin hänen hengityksensä kasvoillani. Tajusin hänen aikeensa, joten tönäisin hänet lattialle. Hän nosti päänsä, hänen kasvoillaan paistoi yllättyneisyys.

"Mikä helvetti sua vaivaa?! Pidätkö sä mua jotenki helppona? Sä et voi suudella mua, vaikka me esitetään, et me seurustellaan", korotin ääntäni. Olin raivostunut hänen käytökselleen.

"Ite annat semmosen kuvan et voisin tehdä niin", hän nousi lattialta.

"Ai mä annan ihan semmosen kuvan? Sä oot helvetin omahyväinen paska!" Nousin sängyltä, otin laukkuni ja lähdin kävelemään ovelle. Mikael kuitenkin tarttui kädestäni tiukasi kiinni.

"Hei, anteeks. En mä tarkottanu", hän piti edelleen kiinni kädestäni ja hänen silmistään näkyi suru.

"Päästä irti, sä satutat mua", pari kyyneltä vieri poskelleni.

Mikael päästi irti ja lähdin nopeasti ulos huoneesta. Olin jo rappujen alapäässä, kun huomasin Mikaelin siskon kävelevän ohi. Samassa Mikaelkin ilmesty taakseni.

"Hei oikeesti, mä oon pahoillani. En mä tarkottanu", Mikael alkoi kuullostamaan epätoivoiselta.

"Jätä mut rauhaan! Mä toivon etten olis ikinä tavannu sua!" Juoksin eteiseen, laitoin nopeasti kengät jalkaan ja lähdin pois. Viimeinen asia, jonka kuulin oli Mikaelin siskon kysyvän:

"Mikael mitä sä taas oot menny tekemään?"

***

Kävelin kotiani kohti. En pystynyt lopettamaan itkua. Katsoin rannettani, se oli vieläkin ihan punainen.

Päätin mennä sittenkin puistoon. Menin istumaan ensimmäiselle penkille, jonka löysin ja itkin.

Miksi olin ryhtynyt tähän?

//Kiitos kaikille kommentoijille! Kiva kuulla, että ootte tykänny tästä tarinasta, se merkitsee mulle tosi paljon! Muistakaa taas kommentoida omia aatteitanne! ❤️😊