Edes ystäviä

XXIX

Niko ei voinut uskoa kuinka nopeasti viikko oli mennyt. Hän oli järjestänyt sen täyteen ohjelmaa, venyttänyt työtunteja Villen luona, käynyt jopa oma-alotteisesti elvyttämässä kaveruussuhteita sellaisiin ihmisiin, joiden kanssa hän oli ollut tekemisissä, ennen kuin Pipsa oli lähtenyt.

Nicolen puhelu oli ylittänyt hänen ärtymiskynnyksensä ja pitänyt hänet varpaillaan, joten hän oli kartellut Ilonan kanssa seurustelemista. Onneksi naisella oli muutakin elämää, eikä hän ollut ottanut yhtään aktiivisemmin yhteyttä.

Mies katseli kelloa ja muisteli Nicolen junan saapumisaikaa. Siihen oli vielä lähes tunti. Olisikohan ollut jäljellä vielä jotain siivottavaa ajankuluksi?

Suunnitelma kariutui puhelinsoittoon.
- Oletko lähdössä Nicolea vastaan?
- Jep.
- No olisitko sitten niin kultainen, että toisit Ilonan tähän vartin yli 11.
- Mutta se on juuri sen jälkeen, kun juna tulee? Enkö voi tuoda aiemmin?
- Valitan, mutta en ole kotona aiemmin. Entä jos otat hänet mukaan asemalle mennessä ja pudotatte sitten tulomatkalla yhdessä.. Nicolekin voisi samalla tulla sanomaan hei.

- Te ootte juonineet tän yhdessä, että siskoni tapaisi Ilonan, Niko ymmärsi suuttuneena. Koko viikon erillään pysyminen Ilonasta oli yhtä tyhjän kanssa, jos hän toisi naisen heti asemalle siskoaan vastaan.
- Mä en tiedä mistä sä puhut, mummu sanoi ilkikurisella äänellä.
Niko puuskahti turhautuneesti pari valittua sanaa ja lopetti puhelun.

Jostain syvältä kumpusi pieni hermostuneisuus Ilonan näkemisestä. Ehkä se johtui torstaisesta tapaamisesta ja ilmeisen sairaasta sydämestä, joka oli tehnyt pari ylimääräistä pompahdusta iloisen Ilonan astuttua näkökenttään.
Miksi se edes oli niin iloinen?

Niko käveli Ilonan ovelle ja soitti kelloa. Ilona avasi yhtä hyväntuulisesti hymyillen, kuin edelliselläkin kerralla.
Pahuksen sydän. Pitänee käydä lääkärissä.

- Sä olit menossa mummulle, vai?
- Joo, niin se pyysi.
Mummu pyysi. Se katala vanha...
- Mun pitää noukkia mun sisko rautatieasemalta matkalla, onks se ok?
- Totta kai! Pitäiskö Katariinalle viestiä? Ilona huolehti.
- Usko pois, se tietää, Niko lähes älähti.
Nainen rypisti mietteliäänä otsaansa..
- Okei. Mä puen nopeesti!

Autossa kumpikaan ei viritellyt keskustelua. Puheliaasta Nikosta se oli hieman epämukavaa, joten hän selvitti kurkkuaan.
- Niin tota mites, onko tullu muutoksia siihen näköön?
Ilonan suu puristui viivaksi.
- Valoa ja varjoa, selvemmin kuin ennen, mutta hitaasti se palautuu jos palautuu. Musta tuntuu, että se voi jäädä jopa ihan tällaiseksi.

Niko ynähti myötätuntoisesti.
- Mä otan mitä elämä antaa, Ilona totesi vakavana.
- Siitä ei tulis mitään jos vaan surkuttelisin itseäni.
Nikon oli oltava samaa mieltä. Hän tunsi uutta kunnioitusta ystäväänsä kohtaan. Ilonan asenne olisi ollut hyvä esimerkki toisille.

- Mä meen katsoon onko se juna jo tullut. Voitko sä oottaa täällä? Niko ehdotti parkkeeratessaan rautatieaseman pihaan.
- Totta kai!

Niko harppoi oikealle laiturille ja ehti juuri parahiksi näkemään siskonsa astuvan junasta.
Nicole oli hento ja hoikka. Solusalpaajahoidon seurauksena hän oli menettänyt paljon hiuksiaan ja ajeli loputkin pois, mutta käytti tyylikästä, vaaleaa peruukkia.

Nicole pongasi veljensä ja syöksyi halaamaan tätä.
- Ihana nähdä, nainen hihkui.
- Jep jep. Anna sun laukut tänne, Niko vastasi hieman jäyhästi ja vilkuili nolostuneena ympärilleen.
- Nici hei, haluutko sä nähdä mummun heti? Mun pitää käväistä siellä ja se toivoi, että säkin tulisit samalla sanoon hei, Niko mutisi käyttäen siskonsa lempinimeä ja toivoi tämän vastaavan kieltävästi.
- Tietysti! Nicole oli heti mukana.

Niko huokaisi ja johdatti siskonsa autoa kohti.
- Kuka sulla on kyydissä?
- Syy, jonka takia mun pitää käydä mummulla.
Nicole vilkaisi veljeään epäilevästi.
- Se on Ilona, eikö vain?
Mies tunsi kasvojensa kuumottavan hieman määrittelemättömästä syystä.

- Mummu käski antaa sille kyydin ja määritteli aikataulun sellaiseksi, ettei mulla ollut mahdollisuutta kuin ottaa se tänne mukaan.
- Varmasti, Nicole nyökkäsi epäilevän hymyn kareillessa suupielessä.

Niko niiskaisi ja loi murhaavan katseen pieneen naiseen.
- Lopeta.
- Lopeta mikä? On tainnut löytyä sun akilleen kantapää, Nicole rallatteli.
- Mä yritän vaan suojella sitä teiltä hulluilta naisilta, mies tiuskaisi hampaitaan kiristellen.

- Voitko sä istua takana, mies vaihtoi puheenaihetta.
- Tietysti.
Kaksikko saavutti auton ja Nicole kiipesi takapenkille.

***

- Heippa, sä oot Ilona, eikö?
Hämmentynyt etupenkkiläinen korjasi ryhtiään.
- Joo? Mistä sä tiesit?
- Voi, mä oon kuullu susta niin paljon, vieras totesi huolettomasti.
Ilona kuuli kuskin paikalle istahtaneen Nikon tuhahtavan.
- Se liiottelee, mies murahti kuuluvasti ja starttasi moottorin.

Ilona yritti pidätellä hymyään. Hänellä ei ollut sisaruksia, mutta hän oli nähnyt lukuisat kerrat Nooran ja hänen siskonsa Liisin nahistelivan ja ärsyttävän toisiaan. Niko ja Nicole eivät tehneet poikkeusta normaalissa sisarussuhteessa. Tapa, jolla he toisilleen puhuivat, kertoi kuitenkin kuinka paljon he oikeasti välittivät toisistaan. Kateus pisti Ilonan sydäntä, mutta hän ajoi sen nopeasti pois.

Matkassa ei kestänyt kuin hujaus ja kaikki purkautuivat autosta.
Niko saattoi Ilonaa, mutta teki sen hyvin vaivihkaa, eikä koskenutkaan häneen ellei ollut pakko. Ilona tiedosti sen johtuvan miehen siskon läsnäolosta, eikä uhrannut sen enempää ajatusta.

He antoivat Nicolen mennä ensin ja Ilona kuunteli hymyillen Katariinan ja Nicolen ylitsevuotavan riemukasta tervehdystä.
Lopulta perässä tulijatkin pääsivät sisälle. Katariina otti Ilonan lämpimään halaukseen ja ilmoitti samalla kaikille, että kahvi oli valmista.

Hän oli paistanut sämpylöitäkin jo. Ilona yritti hillitä itsensä, mutta uunituoreet sämpylät viekoittelivat ottamaan kolmannenkin. Ainakin. Ehkeivät muut huomanneet.

Katariina ja Nicole vaihtoivat pääasiassa kuulumisiaan ja Niko ja Ilona keskittyivät syömiseen.

Lopulta uusin vieras käänsi huomionsa Ilonaan ja aloitti kysymystulvan, tai Nikon version mukaan kolmannen asteen kuulustelun. Nicolessa ja hänen veljessään oli paljon samaa. Kummallekin oli helppo puhua ja rentoutua heidän seurassaan. Nicole oli elementissään ja hänen olemuksensa oli avoin ja yltiöpositiivinen.

Jossain vaiheessa Niko nousi pöydästä käydäkseen vessassa ja Nicole käytti välittömästi tilaisuuden hyväkseen.
- Sä siis tykkäät mun veljestä?
Mitä, mitä häh?? Ilona tunsi punastuvansa hurjasti.
- E-en, en siinä mielessä, mutta se on avustajana rautainen ammattilainen ja hyvä ystävä.

- Näitkö, kuinka se punastui, Katariina sanoi Nicolelle hiljaa, epäilemättä tarkoittaakseen lauseen vain tämän korville.
Huonompi juttu, että mulla on hyvä kuulo.
- Koska mä yllätyin ja nolostuin, Ilona selitti ahdistuneena.
Kumpikin nainen äännähti ymmärtäväisesti, muttei kovin vakuuttuneesti.

***

Niko palasi pöytään ja ehti rekisteröidä ystävänsä punastuksen.
- Ja heti te ootte kiduttamassa ja nolaamassa sitä, kun mä käännän selkäni, mies puuskahti ristien kätensä.
Hänellä oli hyvä arvaus puheenaiheesta Ilonan vaivaantuneen olemuksen perusteella.
Naiset ja niiden vihjailut.

- Nici, me lähdetään nyt, mies tokaisi käskevästi.
- Ilona, ootko sä varma, että haluat jäädä tänne? Mummu voi olla aika rasittava, Niko huolehti.
- Joo, enköhän mä pärjää, Ilona lupasi pitäen päänsä alhaalla.

- Mummu, mies aloitti varottavalla äänellä.
- Jos sä et hillitse kieltäs, Ilona saattaa jättää käynnit siihen.
Mummu katsoi häntä suoraan silmiin ja nyökkäsi.

- Mä haen sut sit kun soitat, Niko huikkasi avustettavalleen.
Enkä ota Nicolee mukaan!