Helsingissä

Luku 10, jossa paljastuu ovela juoni

He kävelivät aluksi hyvän matkaa rantakatuja pitkin ja pysähtyivät aina välillä katsomaan rakennuksia tai hyistä, hitaasti aaltoilevaa merta, jonka ulappa jatkui parhaimmillaan saarten takana harmaaseen, sumuiseen kaukaisuuteen. Osa ohi lipuvista ja satamaan ankkuroiduista laivoista oli tullut kaukaa, monen kuukauden matkan päästä. Nilsin olisi pitänyt olla täälläkin kahden Oton kanssa, ilta-aikaan lumihiutaleiden leijaillessa, katsellen tuikkivaa rantaviivaa ja siitä mereen heijastuvia valoja. Nils olisi kertonut Otolle paikoista, jonne linnut lensivät talveksi; Egyptin pyramideista ja Osmanien valtakunnasta - mutta he eivät olleet ehtineet. Päivällä Otto pystyi toisaalta näkemään taivaanrannan. Hän ei ollut ennen käynyt meren rannalla, ja vaikutti tutkivan valtavaa ulappaa tarkasti, mutta rohkein mielin. Hän ja Nils tavoittivat toistensa hymyilevät katseet yhdeksi kahdenkeskiseksi, melkein salaiseksi hetkeksi. Nils olisi halunnut kysyä, tunsiko Ottokin tällaisten näkymien edessä rinnassaan suloisen kaipuun kaukaisuuteen. Ehkä se puuttui, jos oli sydämessään tyytyväinen pysymään siellä, missä oli. Ei Nilskään toki halunnut pois Oton luota, mutta tämä olisi varmasti ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Lempin kuullen sellaisesta puhuminen olisi kuitenkin ollut liian intiimiä.

Keskemmällä kaupunkia he näkivät viimein raitiovaunun. Se oli Otosta epäilemättä äärettömän merkillinen junantapainen - varsinkin, kun tämä vaunu oli sellainen, jota hevoset eivät vetäneet ja joka ei savuttanut, eli joka vaikutti kulkevan itsekseen. Otto oli kyllä kuullut sähköstä, mutta ei aivan ymmärtänyt, mistä siinä oli kyse. Nils ja Lempikään eivät aivan osanneet selittää, mutta he saivat yhdessä aikaan melko ymmärrettävän kuvauksen aiheesta. Nils kertoi samaan menoon, että ulkomailla oli olemassa myös koneita, joiden mukana ihmiset pystyivät lentämään. Otto katsoi Nilsiä kulmat koholla, ja kun tämä vakuutti asian olevan totta, hän murahti "jaaha":n, jossa kuului myös kauhallinen epäilystä, tai ehkä sittenkin paheksuvaa päivittelyä. Hän saattaisi palata asiaan illemmalla kahden kesken.

Otto ei juuri puhellut suoraan Lempin kanssa, eikä Lempi sitä kaiketi ollut odottanutkaan. Otto kuunteli kuitenkin kohteliaan kiinnostuneena yksityiskohtia kaupungin alueista, historiasta ja merkkihenkilöistä, joista Lempi osasi kertoa Nilsiä enemmän. Varsinaisesti Otto kiinnostui viimeistään, kun Lempi hoksasi alkaa kertoa, että toria ympäröivät rakennukset oli kaikki suunnitellut samoihin aikoihin sama mies ja että ne olivat päätykolmioiltaan ja pylväiltään samantapaisia kuin antiikissa tuhat vuotta sitten - ja kyllä, joitain rakennuksia oli todella säilynyt Italiassa ja Kreikassa malliksi sieltä saakka. Oton oli käytännössä pakko kysyä, mistä ne sitten oli tehty, ja Lempi kertoi. Hän selitti myös, että pappilan verannan kaiteissa ja katossa oli samanlaisia piirteitä, ja Otto myönsi havainnon todeksi. Nils oli vähällä täydentää, että hänen perheensä kotitalo taas oli pappilaa uudempi eikä siksi enää aivan samaa tyyliä, mutta hän ymmärsi onneksi ajoissa, että se ei olisi ollut oikein sopivaa, koska Eerolaa tai Jussin perheen torppaa rakennettaessa ei ollut voitu suuremmin miettiä tyylisuuntauksia.

Muutenkin Nilsiä alkoi vähitellen kaihertaa koko tilanne. Itsekseen hän sai kyllä välillä jakaa tietojaan Otolle, samaan tapaan kuin Otto toisinaan valisti häntä. Nils oli kuitenkin oppinut selittämään asioita sopivan yksinkertaisesti jo valmiiksi tai viimeistään heti, kun Oton kasvoilla näkyi hämmennyksen häivenkin. Lempi ei aivan osannut samaa, ja jo pelkkä hänen läsnäolonsa sai Oton selvästikin miettimään, mitä uskaltaisi kysyä tai kommentoida vaikuttamatta hölmöltä. Sitä paitsi, jos Ottoa oli joskus harmittanut, että Nilsillä ja Lempillä oli käytössään valtava yhteinen varasto tietoa asioista, joista hän ei ollut koskaan kuullutkaan, tällä retkellä vaikutelma vain vahvistui joka askeleella. Sille ei oikeastaan voinut mitään, jos tuli vieraana toisten kotikaupunkiin ja oli opastettavana, eivätkä Nils ja Lempi tietenkään astuneet tahallaan ylvästelemään tiedoillaan, mutta jos Nils olisi vähänkin yrittänyt, hän olisi voinut nähdä asian ajoissa myös Oton kannalta. Nähtävästi hän oli sen sijaan jälleen miettinyt vain sitä, mikä hänestä itsestään tuntuisi mukavimmalta. Lempi oli kyllä erinomaisen mukava, mutta ei Otto tietenkään vielä voinut tai halunnut huomata sitä. Nilsillä ja Lempillä oli molemmilla suurin piirtein yhtä kalliit vaatteetkin, joten ei ollut ihme, jos Otto oli taas erehtynyt pohtimaan, kuinka he näyttivät harvinaisen sopusuhtaiselta pariskunnalta, jonka kannoilla liikkui joku köyhä mies, ehkä esiliinana. Sellaiset ajatukset olivat kyllä tavallaan Oton omia ongelmia ja hänen oli syytä oppia elämään niiden kanssa, mutta jos hän olisi tällaisen päivän jälkeen vain kohauttanut olkiaan, hänen olisi pitänyt muuttua syksyn aikana melkein toiseksi ihmiseksi. Ei tietenkään voinut sanoa, että Nils olisi satuttanut häntä tahallaan, mutta...