Mun askeleet nopeutu toisensa jälkeen. Kello ei antanu mulle armoo, ja paniikki iski. Onnistuin aina olemaan myöhäs kaikkialta. Tää oli tää mun tuuri i guess. Tätä on saanu kestää jo pari vuotta, varsinki ku Ekin kaa ollaan useemminki ravattu kaupungist toiseen.
Helpotus tuli, kun huomasin junan paikoillaan asemalla. Ehein hypätä kyytiin just ennenku ovet sulkeutu mun takaa. Nää pari päivää on ollu mulle yllättävän stressaavia, ja joka kertanen myöhästely ei auttanu asiaa. Siin oli sit kolmen tunnin ajomatka ees. Ei täs auttanu muuta ku käyä taas ig diree läpi. Tykkäsin katsojien pitkist viesteist, ja niit ehti ain lukee. En tiiä minkälainen terapeutti oon niille, mut tuntuu et ne uskaltaa avautuu mulle tosi helposti. Tsemppaaminen on se mun juttu. Usein oon kuulemma saanu hymyn mun katsojien suulle. Siit tulee mulle jo tosi hyvä mieli. Muiden naurattaminen oli mulle tärkeet. Pari tuntii kulu ku lennosta puhelimen äärellä. Huomasin jo tutut maisemat, kun juna oli tulos asemalle. Olin varmaa ensimmäinen joka penkistä nous. Hyppäsin ylös ja sen jälkeen juna oliki jo pysähyksis. Ryntäsin ovelle ja nappasin kännyn mukaan. Ehein aulaan asti päästä ku tajusin unohtaneeni repun penkille. Siin oli sit pakko ryntää ihmisten välistä takasi paikalle ja napata reppu messiin. Onneks ehin hypätä junasta silti pois, ku se jo kaars pois asemalta mun takaa. Eki sano oottavansa mua asemal. No ei miestä näkyny. Mihinköhän se torvelo on ehtiny jo täält säntää. Ei voi kaukana ukko olla.
Just ku olin luovuttaas ja nappaamas kännyn uuestaan kouraan niin kuulin mun takaa saman kusipään ääretöntä huutoa. "JUUSO! TÄÄLLÄ!" Kuulu parkkipaikan perältä. Ääni kantautu niin kauas et varmaan koko kaupunki tietää ny mun nimen. Ei tarvinnu ku päätä kääntää ku näin Ekin. Siel se heilutteli ranteitaan ku hullu. Jos oisin herkkä oisin täs kohtaa jo hävenny silmät pääst. Onneks kavereitten kaa ei voinu vähempääkää kiinostaa. Otin muutamat juoksuaskeleet kohti Ekii, mutten päässy perille asti ku joku oli jo kiilannu mun eteen. Pysähyin tottakai ja aiheutin katsekontaktin mun edessä olevan lapsen kaa. "Ooksä Herba?" Kuulu pojan suusta. Tää tilanne oli mulle tuttu ja ääretön hymy kasvo mun suulle heti. En osaa sanoo oliks se aito vai feikki, mut kyl voin myöntää et hyvä olo mul oli. "Joo oon. Moi!" Vastasin mun pirteel äänel. Kuulin Ekin hiljasen naurun mun korvissa. Ainaki tää oli eka kerta ku mies osas nauraa hiljaa. Yleensä sen räkäsen naurun kuulee kauas asti. Mut keskityin poikaan enemmän ku Ekiin. "Eikä, oikeest? Saanko kuvan?" Oli seuraava asia mitä kuulu. Eihän siin muut voinu sanoo ku tottakai. Otettiin yks kuva ja poika oli iha haipeis. Oli must siistii tavata omii katsojii. Sama poika lähti haipeis kävelee kohti isoo poikaporukkaa. Katoin hetken sen perään ennenku juoksin nopee Ekin autolle. Siel mua ootti tää virnistävä jätkä. Ei vittu mikä kusipää :D "Kato Juusolt kysy kuvaa muttei mult" Kantautu mun korviin. Naurahin vähän mut hyppäsin etupenkille. Tästä alkas matka Ekin luo. Puhuttavaa oli hurjasti, ja Aamuyön julkasust on kulunu jo hirveesti aikaa. Oli jo aikaki nähä tän äijän kaa.
