Vain yksi selviää

Osa 1 Arvonta

Muistatko Nälkäpelin numero 55? En syytä sinua, jos et se ei ollut mitenkään erityisen muistettava, mutta se oli minun Nälkäpelini. Kuka minä olen? Minä olen Samantha Land vyöhykkeeltä 3 Nälkäpelin numero 45 voittaja. Enhän muuten istuisi kotonani voittajakylässä kirjoittamassa tätä. Ja no... perun puheeni siitä pelin tavallisuudesta. Olihan siinä Nälkäpelissä jotakin erityistä. Kaksi asiaa. Voittaja valikoitui vyöhykkeeltä 3 joka on harvinaista. Toisen asian saa selville lukemalla minun tarinani. Oli hyvä, että peliä ei ihan peruttu

Arvonta päivä oli kuiva ja kuuma. Elokuun porottava aurinko paistoi mahdollisesti tulevien tribuuttien niskaan. Minä, kaksi vanhempaa veljeäni ja pikkusiskoni olimme kaikki pukeutuneet parhaimpiimme. Meillä kaikilla Landin sisaruksilla oli oranssinruskeat hiukset ja pähkinänruskeat silmät. Jos totta puhutaan en koskaan ymmärtänyt miksi meidän piti pukeutua näteiksi omaa kuolemantuomiotamme varten. Lisäksi Capitolissa järjestettiin muitakin urheilukilpailuja kuin Nälkäpeli. Joten miksi ei vain pelata venäläistä rulettia 24 tribuutin kanssa. Tulisi halvemmaksi. Kyynisen ajatteluni tueksi oli sanottava, että vyöhykkeen 3 tytön voitonmahdollisuudet olivat, joka vuosi häviävän pienenet. En odottanut tämän vuoden olevan yhtään sen parempi.

"Kaikki tulee olemaan hyvin Sam. Ensi vuonna minä pääsen töihin tehtaisiin, ja sinun ei tarvitse ottaa enää tesseroita." veljeni James yritti lohduttaa minua, kun kävelimme kotitalostamme kohti elonkorjuulavaa. Minä tiesin kutenkin sisimmässäni, että isä menettäisi pian työpaikkansa elektroniikka tehtaassa jatkuvan töissä ryyppäämisen takia. Ja pelkäsin pahoin, että äitikään ei saisi enää pitkään pidettyä pullon suuta kiinni. Minulla oli myös pikkuveli Dean ja pikkusisko Annie. Minä en edes uskaltanut ajatella mitä tapahtuisi, jos joku heistä joutuisi osallistumaan Nälkäpeliin. Minä olin itse 16 ja James 17, mutta kummallakaan meistä ei olisi kummoisia mahdollisuuksia Nälkäpelissä. Me emme olleet lihaksikkaita ja vahvoja kuin vyöhykkeiden 4 ja 11 asukkaat. Meidän ainoa aseemme oli äly, mutta puhtaassa käsikähmässä siitä ei olisi apua.

"Entä jos se olen minä, joka valitaan?" Annie kysyi itkusta värisevällä äänellä.

"Sisko, sisko. Et kai sinä taas ole nukkunut oppitunnilla. Sinulla on tasan kaksi lippua arvontapallossa satojen tai tuhansien muiden lippujen kanssa. Minun ei varmaan tarvitse kertoa kuinka häviävän pieni todellisuus on sillä, että sinun lappusi valitaan." James ilmoitti tavallisen kevyellä ja vitsailevalla äänellään. Jamesin äänen muuttumattomuus normaalista sai Annien rentoutumaan ja kuivaamaan kyyneleensä mekonhelmaan.

"Noin sitä pitää." hymyilin Annielle ja hän hymyili takaisin. Dean oli seurannut meitä synkkänä, mutta tunnelman kevennyttyä hän alkoi keskustella Jamesin kanssa geometriasta. Helkkarin nörtit. Mahdollinen kuolemantuomio on nurkan takana ja näiden kahden mieleen ei mahdu muuta kuin phytagoraan lause. Tosin en ollut itsekkään sen parempi. Olin vain iloinen, että Annie ja Dean eivät olleet enää niin maassa. Kumpikaan heistä ei tosin tiennyt, että minulla ja Jamesilla oli sopimus. Jos Annie tai Dean joutuisi arvotuksi. Minä ja James ilmoittaudumme vapaaehtoisiksi.

Saavuimme vanhalle ulkoilmateatterille. Täällä esitettiin ennen sotaa ja sodan aikana näytelmiä vyöhykkeen asukkaiden viihteeksi. Moraali oli pidettävä korkealla joukkojen keskuudessa. Nykyään se on pyhitetty elonkorjuulle. Kukaan ei halunnut esiintyä kuolemantuomiolavalla. Meidät ohjattiin eri jonoihin tunnistautumista varten, joka sujui jo rutiinilla. Pienenä pelkäsin veren ottoa, mutta tulin siihen lopputulokseen, että jos en kykene ottamaan pientä pistosta en kykene selviytymään myöskään areenalla. Olin oikeasti miettinyt areenalle menoa. Raha tekisi meidän perheellemme hyvää, mutta pyrin olemaan rehellinen itselleni. En selviäsi. Minä en voittaisi. Tarvitsisin kunnon suunnitelman, mutta minulla ei ole ollut aikaa laatia sellaista. Ahtauduin kaikkien 16-vuotiaiden tyttöjen joukkoon. Ikäryhmät oli erotettu toisistaan naruilla, kuin karjalaumat. Silmäilen ympärilleni. Erotan kaikki sisarukseni oranssien hiusten avulla. Mikrofonin rätinä täytti teatterin. Capitolin nainen, jolla oli tällä kertaa päällään tummansininen peruukki (Joka näytti siltä, että pilvenhattara leijailisi jatkuvasti hänen päänsä yläpuolella.) ja saman värinen puku. Hänen nimensä taisi olla Meleby tai jotain vastaavaa. Lisäksi hänellä oli niin kimeä ääni, että sain siitä päänsäryn. Hän piti alkupuheensa kuin jokaisena vuonna. Videokin oli sama. Sen katsominen oli suoraan sanottuna kidutusta. Vetäisivät jo ne helvetin nimet ja päästäisivät meidät tästä piinasta. Mutta tämä oli heille suuri juhla. He juhlivat, kun me kuolemme heidän viihdykkeekseen. Joskus minä toivoisin, että heille kävisi samoin. Että 23 heitäkin kuolisi. Vähänpä silloin tiesin mitä toivoin.

" Ja nyt pääsemme käsiksi hetkeen, jota me kaikki odotamme." Meleby julisti kimeällä kapitolin nuotillaan. Tai ainakin te olette odottaneet sitä! Ajattelin itsekseni.

"On aika valita mies- ja naistribuutti vyöhykkeelle 3! Kuten tavallista: naiset ensin." Meleby siirtyi arvontapallon luokse. Hän käytti paljon aikaa lapun valitsemiseen. Hänen sormensa leikittelivät monen lapun pinnalla enne kuin hän nappasi yhden oikealta. Hän avasi sen hitaasti.

"Samantha Land!" Mitä ABSOLUUTTISTA helvettiä! Kaikista tuhansista lapuista juuri minun lappuni. Toivoin että olisin saanut edes hetkeksi istua maahan ja käsitellä kuulemaani. Minut tapettaisiin! Vilkaisin Jamesia ja hän nyökkäsi lavaa kohti. Kamerat kuvasivat minua. Peli oli jo alkanut.
Nyt täytyy esittää päättäväistä ja varmaa. Ajattelin kävellessäni kohti lavaa. Nousin kiviportaat ja tunsin pyörtyväni. Pidin kuitenkin pääni pystyssä ja yritin pakottaa suuni jopa pieneen hymyn tapaiseen. James opetti olemaan itsevarma, vaikka kuolema olisikin edessä. Voin parhaassa tapauksessa väistää sen, mutta siihen tarvitse sponsoreita. Niistähän Nälkäpelissä oli lopulta kyse.

Poika triduutiksi arvotaan ja meidät kuljetetiin kaupungintaloon. En koskaan tuntenut häntä. Hänen nimensä taisi olla Colin James tuli minua vastaan kaupungintalon vierailuhuoneella.

"Samantha aika on kortilla. Sinun täytyy voittaa. " hänen äänensävynsä ärsytti minua.
"Oletko nähnyt ne kakkosen ja ykkösen tribuutit? He murskaavat minut alta aikayksikön. Minä en mitenkään voisi voittaa heitä taistelussa.... Sitä paitsi min... "

"Heillä on fyysinen etu, mutta sinulla on jotakin parempaa." James keskeytti minut.

"Sinä olet selviytyjä. Olen nähnyt sen ennenkin Sam. Sinä olet ollut toinen toistaan pahemmissa tilanteissa ja selvinnyt kuin ihmeen kaupalla jokaisesta. Nälkäpelissä on kyseessä loppujen lopuksi selviytymisestä." James työnsi käteeni pienen punaisen muistikirjan.

"Ota tämä alkajaisiksi. Siinä on kaikki suunnitelmani Nälkäpelin varalle, mutta sinun on tärkeintä luoda oma persoonasi. Kerro koko Capitolille, kuinka neuvokas ja karismaattinen olet. Tutki kanssakilpailijoitasi. Tee heistä profiilit heidän vahvuuksistaan ja heikkouksistaan." James aloitti, mutta keskeytti puheensa, kun Dean ja Annie astuivat huoneeseen.

"Missä vanhemmat ovat? " kysyin Annielta.

"He eivät halunneet tulla katsomaan sinua. " Dean sanoi ennen kuin purskahti itkuun. Vedän hänet halaukseen.

"He sanoivat, että sinä kuolet pian. " Anniekin alkoi itkeä olkapäätäni vasten. Silloin tein päätökseni.

"Shh. Shhh. Ei ole mitään hätää. Minä palaan ihan pian." hyssyttelin itkeviä pikkusisaruksiani.

"Mutta he tappavat sinut." Dean sopersi silmät täynnä kyyneliä. Näin Jamesin katseen ja nyökkäsin hänelle. Hän nyökkäsi takaisin. Rauhanvartijat saapuivat huoneeseen ja minä lähdin heidän mukaansa tekemättä vastarintaa.

He johdattivat minut Capitoliin menevään pikajunaan. Colin ei puhunut minulle junaan saapuessamme sanaakaan. Colin ei edes suostunut katsomaan minua silmiin. Hänen katseensa oli alistunut. Se näkyi jo lavalla. En halunnut olla julma, mutta hän ei tulisi voittamaan. Capitol ei pidä epävarmoista kilpaiailijoista. He haluavat varmoja, ovelia ja vahvoja kilpailijoita. He haluavat shown. Ja minä annan heille sen. Varmistin, että Colin katsoi ikkunasta ulos ja avasin varovasti Jamesin muistikirjan.