nilkkoja myöten mustassa maassa,
hautausmaan sadevesikourutkin tulvii. joku onneton rotta pyrkii ulos siitä kuilusta.
syyssateet palaa vuosi vuodelta kylmempinä, pimeämpinä, pauhaavampina.
ne huuhtoo viemäriin pölyn ja haamut, ääniaaltojen kohina peittää kahahdukset.
pakenevien lintujen siipien havina,
vanhan tammen räsähdykset,
hukkuvat kun ei taida päästää ääntäkään.
symboliikkaa parhaimmillaan,
menneisyyden kaiku katkerana maailmalle.
mitä se voi asialle tehdä?
kateellisuus on kaikkea muuta kuin katoavaa,
tapetteihin sulautuva eksynyt lapsi ja
onttoja sanoja suun täydeltä.
oikeasti lähinnä hiljaisuus;
sateenvarjo kääntyi jo nurin niskoin -
helvetti, kun saappaissakin vettä.
YOU ARE READING
takinkääntäjä (runot22)
Poetryjoskus mua naurattaa, että tähän elämässäni mä oon tullu - epärunollisia, repiviä tekstejä ja sanoja joihin sotkeutua totuutta selvitellessä takinkääntäjä on runokooste vuoden 2022 runoista / novelleista / idk man suurinpiirtein aikajärjestyksessä ...
