"Christian...", aloitan hiukan varovasti ja vilkaisen Williamia. Hän näyttä siltä, että ei tiedä mitä tehdä. En kyllä tiedä minäkään. En oikeasti tiedä, että mitä minun pitäisi nyt tehdä. Christian näyttää niin vihaiselta ja loukkaantuneelta.
"Älä edes yritä, Alexandra. Sinä jätit minut tämän takia! Sinä jätit minut meidän omiin häihin!" Christian huutaa ja minä siirrän katseeni alaspäin. Puren huultani ja mietin, että mitä minä hänelle vastaan.
"Minä en mahda sille mitään, Christian. En mahda tunteilleni mitään. Minä olen oikeasti niin pahoillani, että vein sen niin pitkälle. Minun ei olisi pitänyt tehdä niin. Ajattelin, että kaikki muuttuu, kun menemme naimisiin. Se ei olisi kumminkaan auttanut mitään. Sinä et varmaan koskaan tule antamaan minulle anteeksi ja minä ymmärrän sen. Toivon kuitenkin, että yrität ymmärtää minua", sanon itkien, mutta Chrsitianin ilme ei helly yhtään.
"Ja sinä", hän aloittaa ja korottaa ääntään. Christian osoittaa veljeään, joka on ollut tämän koko ajan hiljaa. "Tämä ei kyllä yllättänyt ihan hirveästi. En kumminkaan olettanut, että tulet varastaan morsiameni. Ja vielä hääpäivänä!"
"Hän ei tullut luokseni, Christian. Minä tulin tänne", sanon väliin ja Christian kääntyy jälleen katsomaan minua.
"Minä en halua nähdä teistä kumpaakaan enää ikinä", Christian vielä tokaisee ja lähtee sen jälkeen vihaisesti huoneesta. Minä jään katsomaan hänen peräänsä pitkäksi aikaa ja havahdun vasta sitten, kun William koskettaa kättäni.
"Kyllä hän oikeasti leppyy, Alexandra. Se on totta, että Christian on pitkävihainen. Hän ei kumminkaan vihoitele pitkään", William sanoo ja vetää minut syyliinsä. Annan hänen poskelleen laiskan suudelman ja William hymähtää.
"Minä en ihan oikeasti halua menettää häntä, William. Hän on loistava ystävä. En halua nähdä häntä vihaisena ja surullisena. Se sattuu. Se sattuu, koska tiedän, että minä olen aiheuttanut sen.
"Kyllä se siitä."
****
"Me ei olla puhuttu hetkeen", Alice sanoo ja minä hymähdän. Istun hänen sängyllään ja katselen ympärilleni. En tiedä mistä tämä johtuu. En tunne oloani yhtään kotoisaksi Alicen kanssa. Niin on aina ollut, mutta ei nyt.
"Ei ollakaan. Mites sinulla on mennyt?" Kysyn ja vedä hymyn kasvoilleni. Alice ei viitsi tehdä sitä. Hän ilmeisesti huomasi saman kuin minä.
"Ei kovin hyvin, Alexandra. Kaikki on mennyt huonosti äidin kuolemasta asti. Minä tunnen olevani niin yksinäinen ja ulkopuolinen. Mikään ei tunnu oikealta tai hyvältä", Alice kertoo ja hänen äänensä murtuu hieman. Minä hilaudun hänen viereensä ja vedän hänet kainalooni.
"Minä olen niin pahoillani, Alice. Olen ollut niin keskittynyt omiin ongelmiin, että olen unohtanut kokonaan sinut. Meidän pitää ruveta juttelemaan ja viettämään aikaa yhdessä. Minä en halua, että sinä tulet masentumaan."
"En minä tule masentumaan, Alexandra. Minulla on ollut sinua vaan niin kova ikävä. Siinä ikävässä on tullut hirveä ikävä äitiäkin", Alice sanoo ja nojaa olkapäätäni vasten. Minä silittelen hänen hiuksiaan ja rupean itsekin muistelemaan äitiä.
Hänen viisaita sanojaan ja todella sydäntä lämmittävää hymyä. Hänen yleisin neuvonsa saa hymyn kasvoilleni.
Kuuntele aina sydäntäsi.
Niin minä olen tehnyt. Olen myös kumminkin rikkonut yhden sydämen. Minä en olisi halunnut tehdä sitä. Tosin kuka haluaa rikkoa toisen sydämen. Ei olisi ikinä pitänyt ruveta seurustelemaan Christianin kanssa.
"Mennäänkö piknikille vaikka puutarhaan myöhemmin?" Alice kysyy ja minä nyökkään.
"Siis tänään vielä?" Varmistan ja Alice nyökkää. "Minä voin laittaa eväät ja tulen sitten hakemaan sinut joskus iltapäivällä. Älä siis katoa mihinkään."
****
Minä olen sopinut ihan hirveän määrän treffejä. Olen viettänyt Williamin kanssa niin paljon aikaa, että minulla ei ole ollut aikaa kavereilleni ja siskolleni. Niinpä menen iltapäivällä Alicen kanssa puutarhaan ja huomenna Madisonin ja Elizabethin. Haluan päästä hiukan avautumaan heille kaikille.
"Oletteko menossa sisään?" Vartija kysyy ja huomaan, että hän pitää ovea auki. Minä nyökkään pikaisesti ja menen kuninkaan huoneeseen. Tai oikeastaan meidän huoneeseen.
Katselen ympärilleni, mutta en näe häntä missään. Astelen parvekkeelle ja katson säätä. Taivaalla ei näy yhden yhtä pilveä. On siis hyvä sää mennä puutarhaan.
Seisoskelen hetken parvekkeella, mutta lopulta palaan takaisin sisälle. Menen istumaan sängylle ja katselen vaan ympärilleni. Lopulta heittäydyn makaamaan ja katselen kattoa. Seuraan katossa olevia uria jonkin aikaa ja lopulta ovi aukeaa.
"Mitä sinä teet?" William kysyy ja heittäytyy viereeni. Hän antaa suukon poskelleni ja silloin keskittymiseni herpaantuu.
"Seurasin vaan noita uria", sanon ja William naurahtaa.
"Sinullahan näyttää olevan oikein kivaa", hän sanoo ja nouse istumaan. Minä teen samoin perässä ja siistin hieman hiuksiani.
"Minulla tulee olemaan kivaa. Sinulla taas ei. Sinä joudut kököttämään koko loppupäivän täällä ja minä pääsen piknikille", sanon ja nousen sängystä ylös.
"Täh? Kenen kanssa sinä olet menossa?"
"Menen siskoani kanssa. Pidä sinä täällä hauskaa sitten", sanon hymyillen.
"Olisit sanonut siitä. Olisin tehnyt työt illalla. Niin olisimme voineet olla yhdessä aamulla", William sanoo ja minä kohautan vastaukseksi vaan olkiani. "Sinä saat illalla sitten hyvittää tämän."
"Ei minun tarvitse", aloitan, mutta jatkan taas pian. "Mutta olen kiltti ja taidan tehdä niin silti", sanon ja William hymyilee tyytyväisenä.
Minä käännyn ja kävelen vaatehuoneeseen. Vaihdan hiukan paremmat vaatteet päälle piknikille. Kuulen vihellystä takaatani ja käännyn ympäri. Lämäytän oven Williamin nenän edestä kiinni ja hän naurahtaa.
"Älä viitsi, Alexandra. Olen nähnyt sinut monta kertaa ilman vaatteita. Viimeksi tänä aamuna", William huomauttaa ja olen hiukan leikkisällä tuulella. Häntä on niin kiva härnätä.
"Tämän aamuinen oli myös viimeinen kertasi, ellet häviä siitä ovelta."
"Älä viitsi, Alexandra", William sanoo ja avaa oven. Minä katson häntä päätäni pudistellen ja William virnuilee.
"Sinä se ihan tosiaan tykkäät uhota minua", totean hänelle ja William vaan kohauttaa olkiaan. Hän astelee lähemmäksi, mutta lopulta minä pysäytän hänet. Laita käteni hänen rinnalleen ja se saa hänet pysähtymään.
"Uskallappa ottaa enää yksikään askel", sanon hymyillen, mutta William vain pudistaa päätään. Hän nostaa minut nopeasti syliinsä ja työntää seinää vasten. "Sinä et tainnut kuunnella minua yhtään, kulta."
"En niin alkuunkaan", William sanoo ja suutelee kaulaani. Tiedän, että minun pitäisi kohta puoliin lähteä hakemaan eväät. Tässä on kumminkin niin hyvä olla. En halua lähteä tästä minnekään. Ainakaan vielä.
Taivutan hiukan niskaani, mutta melkein välittömästi seinä tulee vastaan aika nopeasti.
"William...", huokaisen ja yritän tasata kiihtynyttä hengitystäni. William mutisee kaulaani vasten ja laskee minut maahan, josta olen hiukan hämmentynyt. Olen myös ehkä hiukan pettynyt.
"Sinun pitää varmaan lähteä", hän sanoo ja haukottelee hieman. Hän tietää, että kiusaa minua. Minä puolestani aion pitää huolen, että tämä ei tule jäämään tähän.
"Olet oikeassa. Minun pitää varmaan mennä hakemana Alice", sanon ja puen loppuun. William katsoo minua koko ajan, kun laitan vaatteet päälle. Pakkohan minun on antaa hänen tehdä niin, koska illalla hän ei tule saamaan mitään muuta, kun tämän mielikuvan.
Astelen vaatehuoneesta pois ja avaan hiukseni. Harjaan ne vielä peilin edessä ja koko sen ajan huomaan Williamin tuijottavan minua peilin kautta.
"Minä voisin varmaan nyt mennä", sanon ja käyn antamassa vielä pusun Williamille. Kävelen oville ja olen jo avaamassa sitä. William kumminkin tarttuu vielä käteeni ja vetää kiinni itseensä. Odotan hänen sanovan jotain, mutta hän on vaan hiljaa. Hän katsoo minua vakavana ja minä katson häntä takaisin.
"Alexandra...", hän lopulta aloittaa. "Minä rakastan sinua." Minä katson häntä hetken ja lopulta hymy nousee huulilleni. Suutelen häntä pitkään ja hartaasti.
"Minäkin rakastan sinua", vastaan ja päästän Williamin käsistä hitaasti irti.
Joku tulee ehkä sittenkin saamaan tänään.
****
Tässä oli sitten viimenen luku. Ei kuitenkaan unohdeta epilogeja. Niitä tulee olemaan kaksi kappaletta ja teen ne mahollisimman nopeesti. Päätin vielä laittaa tähän luvun loppuun asioita, joita tarinassa piti tapahtuu, mutta ei kumminkaan jostain syystä tapahtunu.
1. Madisonista ja Alicesta piti tulla pari. Jostain syystä niin ei kumminkaan käyny.
2. Alexandran äidin ei oikeesti pitänyt kuolla. Sen piti olla Alicen ja niiden äidin suunnitelma saada Alexandra pois linnasta.
3. Williamin ja Alexandran ei ois pitäny ruveta seurustelemaan. Ajattelin ensin, että ne vaan ihastuu toisiinsa, mutta Alexandra kumminkin lopulta valihtis Christianin.
4. Alexandra ois lähteny Gregin mukaan.
5. Alexandran piti kuolla tässä vikassa osassa. En kumminkaan halunnu sellasta loppuu.
Siinä oli nyt pari! Nähdään epilogien parissa!
Pus!😘