𝕃𝕦𝕜𝕦 𝕍 𝕐𝕠̈𝕟 𝕥𝕦𝕣𝕧𝕚𝕟
Jungkook seisoi vastaleikatulle tuoksuvalla nurmella ja tähyili ylös kaula pitkällä kaarella.
Yön musta verho oli kietoutunut kaupingin ympärille ja turvasi tummatukan selustaa. Kaikkialla oli hiirenhiljaista, muiden ollessa jo nukkumassa tietämättöminä, mitä tuona pimeänä yönä oli tapahtuva.
Valkoinen, vahva köysi lennähti suoraa nuorikon eteen, sen pää hipoen varjojen värittämää maata.
"Oletko sä nyt aivan varma? Onhan portaatkin keksitty?"
Jungkook kysyi hieman epävarmana, kääntäessään katseensa takaisin ylös.
"Oon tehny tän ennekin"
Huoleton naurahdus kaikui ylhäältä.
Parvekkeelta alas kurkistivat nyt hymyilevät ja teräväpiirteiset kasvot, joita vaaleat, sekaiset hiukset kehystivät.
Näky sai nuoren Capuletin sydämen sulamaan. Vanhemman hymy oli hänelle kuin vesi kalalle tai ilma ihmisille. Hän ei käsittänyt, miten oli seitsemäntoista vuotta saattanut elää ilman tuota enkelimäisen suloista näkyä ja pysyä hengissä.
Jiminin hienovarainen ja siro keho kapusi valkoiselle ja kolmiulotteisesti kuvioidulle kaiteelle ja tarttui sitten käsillään köydestä kiinni.
Hän nykäisi köyttä pari kertaa koettaakseen, pitihän sängynjalkoihin sidottu ja pyöritelty köyden toinen pää varmasti.
Varovasti prinssi alkoi lopulta kavuta seinää pitkin alas.
Äänekäs parahdus kaikui pihamaalla, kun Montaquen ote lipesikin köydestä ja tuo tippui alas. Onneksi alhaalla odotellut ja varulta vahtia pitänyt nuorempi oli ollut silloin hereillä ja saattanut napata alas uhkaavasti putoavan rakkaansa käsivarsilleen.
"Olet tehnyt tän ennekin?"
Jungkook virnisti huvittuneena käsiensä varassa lepäävälle vaaleatukalle ihan vain kiusoitellakseen tuota.
"Olen olen!"
Jimin itsekin naurahten intti sinnikkäästi vastaan, ansaiten sillä kuitenkin vain suudelman huulilleen, hiljentämään hänen vastaanlaittoyrityksensä.
Punastuen nuorempi laskeutui tummatukan sylistä ja kiitti tuota pelastamisestaan luiden mahdolliselta murtumiselta.
Jungkook vain naurahti ja kietoi vasemman kätensä hänen vierellään kävelevän blondin selän taakse.
Yhdessä, vain tähtien uniikit kuviot seuranaan he kävelivät kapealle metsäpolulle hiljaisuuden orkesterin säestämänä.
Jungkook koputti puiseen oveen, halkaisten samalla siihen asti kestäneen hiljaisuuden heidän yltään.
Kaksikko oli saapunut pienen, jokseenkin vaatimattoman talon luo.
Talo oli rakennettu tiilestä ja sen harjakatto oli ikivanhaa, tummaa puuta. Sitä oli jouduttu jo paikkailemaankin sieltä täältä, niin vanha se oli.
Pienestä ikkunasta näkyi vaatimaton kynttilänvalon kajo, joka ilmoitti paikan olevan asuttu. Muuten olisi ohimennessään varmaan olettanut sen olevan tyhjillään, hökkelin näyttäessä siltä, kuin se olisi jo aikoja sitten hylätty.
Ovi aukesi kauhuelokuvamaisesti narahtaen, vanhan miehen astellessa sen takaa kuunvaloon.
Miehellä oli pitkät ja takkuiset, harmaat hiukset, jotka olivat samaa sävyä myös miehen parran kanssa.
Mies oli varmaan kaksi päätä pidempi kuin Jungkook, muttei silti tuntunut kovinkaan uhkaavalta. Nuorikon oletukset vahvistivat miehen lempeä ääni, joka tervehti heitä.
"Mitä kaksi pojan rukkaa tekee luolani tähän aikaan yöstä? Vieläpä itse prinssi Jimin? Miten olet eksynyt Capuletin seuraan?"
Mies katsoi heitä kysyvästi.
"Veli Lorenzo, tulimme luoksesi pyytämään sinulta palvelusta"
Jungkook vastasi miehelle ja yriitti olla mahdollisimman vakuuttava mutta myös nöyrä, olihan kyseessä jo vanha mies. Maan ja erityisesti Veronan tapoihin nimittäin kuului itseään vanhempien kunnioittaminen.
Hänen täytyisi saada Veli Lorenzo myöntymään heidän suureen pyyntöönsä. Hän ei sallinut vaihtoehtoa, että he olisivat tulleet tänne aivan turhaan. Siksi hän halusi hoitaa asian huolella ja saada mies heidän puolelleen.
Mies mittasi poikia hetken katseellaan, kunnes nyökkäsi itsekseen ja päästi heidät sisään.
Jungkook huokaisi helpotuksesta.
Vaikka talo näytti pieneltä ja vaatimattomalta ulkoa päin, oli se sisältä kelpo asuinpaikka.
Pieni, kahden hengen ruokapöytä oli siistinä nurkassa ja sen lisäksi myös sänky sekä tummaan sisustukseen sulautuva sivupöytä.
Pöydän päällä oli outoja koristeita, kuvia ja esineitä, joidenka tarkoitusta Jungkook ei tosin ymmärtänyt.
Mutta ehkä se ei haitannutkaan.
"Noh, kertokaa toki sydäntänne raastava huolenne, kun tänne asti olette sitä tulleet kantamaan"
Lorenzo vilkaisi vieraitaan ja istahti alas pöytänsä ääreen, kun taas nuorempi kaksikko jäi seisomaan.
Mies kaatoi punaista nestettä viinipullostaan ja hörppäsi sitten juomaa hopeareunuksisesta pikaristaan rauhallisesti ja silmänsä ummistaen.
Mies huokaisi sitten syvään, laski pikarin takaisin pöydälle ja avasi silmänsä. Hän katsoi Jungkookia ja Jiminiä vuorotellen silmiin, odottaen kaksikkoa kertomaan asiansa.
"Nöyränä pyydämme sinulta, Veli Lorenzo, että te vihkisitte meidät avioliittoon täällä, nyt, sinun luonasi, turvassa muiden tietoisuudelta"
Jungkook saneli, katsoen koko pitkän lauseensa ajan suoraa miehen tummanharmaisiin silmiin ja jopa maahan anovasti polvistuen.
Sellainen näky oli harvinainen.
Jos kyseessä oli Jungkook, ei häntä olisi saattanut mitenkään pystyä kuvittelemaan polvistuneena, alistuneena ja nöyränä toisen ihmisen eteen.
Yleensä huoleton ja sinne päin tekevä, lyhytsanainen ja huonoryhtinen miehenalku, oli mennyt itsensä ääripäähän.
Sen myös Jimin osasi panna merkille ja yllättyä Jungkookin käytöksestä.
Yritystä ei ainakaan puuttunut, sen hän huomasi.
"Kohtalo on tehnyt uuden siirron, jonka suuntaa en osaa edes minä enää tulkita. Toistensa viholliset, prinssi Montaque, nuori Capulet ovat Amorin pirullisista nuolista osuman saaneet.
Lienee tietävätkö, mihin tämä voinee johtaa tai mikä tätä seurannee. Kunnian saanen minä vihkiä heidät sysimetsän siiveksessä, muiden katseilta poissa. Historiaa kirjoittaa, kaksi sukua viimein yhdistää. Muuttakaanne te lapset kohtalon kirjoja, ja sotariidat katkaiskanne"
Jungkook kohotti katseensa mieheen yllättyneenä. Hän ei ymmärtänyt kaikkea, mitä mies oli tarkoittanut, mutta toivoi että ainakin tarpeeksi.
"T-tekö suostutte?"
Jungkook änkytti varmistaakseen kuulemansa.
Veli Lorenzo nyökkäsi ja nousi ylös viinilasillisensa ääreltä.
Jungkook kampesi nopeasti ylös kylmältä lattialta ja seurasi katseellaan, kuinka mies asteli sivupöydän luo, ottaen sieltä jotain.
"Ovatko nuoret sydämet varmoja, mitä ovat tekemässä, mitä tulevat muuttamaan ja mitä siitä seuraavan?"
Mies vielä kerran vahvisti, ennekuin vihkisi parin.
Pojat nyökkäsivät yhtä aikaa päättäväisinä. Tämä oli se, mitä he tosissaan halusivat.
He halusivat lupautua toisilleen ja pitää sen päätöksen hautaan asti. He tiesivät, että heidän vanhempansa eivät tulisi sallimaan liittoa, siksi he päättivätkin tehdä sen täällä ja salassa.
He eivät kumpikaan olleet uskoneet rakkauteen ensisilmäyksellä, mutta he itse olivat sattuneet siihen tilanteeseen. He olivat rakastuneet toisiinsa juhlissa, kun tapasivat ensi kertaa. Nämä neljä päivää ensitapaamisen jälkeen olivat menneet kuin siivillä ja vetovoima heidän välillään senkun vain voimistui.
He olivat päättäneet jo tätä ennen, etteivät he kertoisi kenellekkään toisistaan, ennekuin koittaisi päivä, jona prinssi täyttäisi 18 ja hänestä tulisi maan uusi kuningas.
Kun häneltä kaiken lopuksi kysyttäisiin, kenet hän haluaa puolisokseen ja täten hallitsijaparikseen, tulisi silloin Jungkook Jiminin luokse ja he kertoisivat asiasta yhdessä. Jimin kertoisi myös heidän olevan jo avioliitossa.
Kun pari kertoo olevansa yhdissä, koko sukuriita tulee raukeamaan, sillä kukaan ei halua tappaa maan hallitsijaa.
Kynttilän liekki tanssahteli sydänlangassa, kun nuorukaiset lopulta yhdistivät huulensa.
Lorenzo hymyili katsellessaan selkeästi onnellista nuorta paria ja laski raamatun kädestään sivupöydälle, niiden Jungkookin silmiin outojen tavaroiden viereen.
Jimin irtautui suudelmasta ja hymyillen katsahti nuoremman tuikkiviin silmiin, joidenka verkkokalvoille kynttilän liekki himmeästi heijastui.
Jungkook hymyili takaisin rakkaalleen, jota saattoi nyt kutsua aviomiehekseen.
Niin Lorenzo avasi poikien lähdettyä paksun ja vanhan kirjansa ja selasi hetken sivuja.
Hän kirjoitti koukeroisin kirjaimin edellisten vihittyjen perään poikien nimet, tästä päivästä ja hetkestä kertomaan.
Hetkestä, joka uudelleenkirjoitti historiankirjat ja muutti tulevaisuuden.
Jimin Capulet
Jungkook Capulet
Verona 7.6.1591