Words 1102
****
Jään tuijottamaan häntä silmiin. En todellakaan osannut edes kuvitella, että törmäisin toisena päivänä prinssiin. Minulle sanottiin etten tule edes häntä tai kuningasta todennäköisesti koskaan näkemään.
Lopulta toikenen ja otan pari askelta lähemmäs häntä. "Teidän korkeutenne." Sanon ja niiaan pienesti. Hänen kasvoiltaan on hankala lukea yhtään mitään.
"Hoidatko sinä nykyään puutarhaa? Täällä ei ole ollut ketään pitkään aikaan." Hän sanoo ja kävelee itsevarmasti eteeni.
"Kyllä, teidän-" aloitan, mutta lopetan kun hän nostaa kätensä ilmaan.
"Äläkää kutsuko minua majesteetiksi tai älä teitittele minua ollenkaan. Kutsua minua Christianiksi."
Arvasin siis oikein. Hän on prinssi.
"Kyllä, Christian." Vastaan ja hän nyökkää minulle tyytyväisenä.
"Milloin sinä aloitit täällä? Kävin täällä toissapäivänä ja tämä näytti silloin vielä ihan hirveältä." Christian sanoo ja lähtee kävelemään syvemmälle puutarhaan. Toisin sanoen ruusujen luo.
"Aloitin tänään. Olen ollut täällä aamupäivästä asti. Iltapäivän olen keittiössä."
"Oikeasti? Aloitit aamulla ja olet saanut jo näin paljon aikaiseksi?" Hän varmistaa ja minä nyökkään. Hän hymähtää ja kohauttaa olkiaan.
"En ole vielä kerinnyt ruusujen luo. Jätin lempparin viimeiseksi." Kerron samalla, kun kävelen hänen perässään. Pian olemme ruusujen luona ja Christian katselee niitä.
"Onhan sinulla aikaa. Jos teet kaiken tänään eihän sinulle jää mitään tekemistä." Christian sanoo ja kääntyy katsomaan minua. Kiinnitän nyt vasta huomiota hänen silmiinsä. Ne ovat vaaleanvihreät, joissa on hiukan harmaata. Hänen hiuksensa vaalean ruskeat ja kasvot näyttävät suorastaan virheettömiltä. Leuka on jämäkkä ja voin erottaa todella pienen parransängen. Sitä ei varmaan huomaisi jos ei kunnolla katsoisi.
"Tämä on lempipaikkani koko linnassa. Koko puutarha, mutta tämä kaikista paras kaikki." Christian sanoo ja viittaa ruusuihin. Minä pysyn hänen takanaan vaiti ja katselen tummanpunaisia ruusuja.
"Mikä on sinun nimesi?" Hän kysyy hetken hiljaisuuden jälkeen ja kääntyy katsomaan minua.
"Alexandra."
"No sinä tiedät jo nimeni. Minun pitää tästä nyt lähteä. Toivottavasti me vielä törmäillään." Christian sanoo ja hymyilee minulle pienesti. Sen jälkeen hän lähtee ja jättää minut seisomaan yksin.
Miksi minun ei tarvinnut teititellä häntä? Miksi hän oli minulle niin kiltti? Onko kuningas samanlainen vai onko hän sellainen minkälaisena hänestä puhutaan. Christian vaikutti ainakin mukavalta.
Eihän kuningas voi olla nyt paljoa pahempi, eihän?
****
Olen kävelemässä Madisonin kanssa iltapalalta meidän huoneeseen. En ole kertonut hänelle vielä siitä, että törmäsin Christianiin.
Noudatin hänen neuvoaan ja jätin ruusut huomiseksi. En oikeasti malta odottaa. Saan huomenna koko aamupäivän olla niiden ruusujen kanssa.
Keittiössä ei ollut mitenkään ihmeellistä. Onneksi en joutunut olemaan siellä koko päivää. Siellä oli semmoinen kiire ja kaiken lisäksi tuli hiki ja oli aikamoiset paineet. Sen ruoanlaiton voisi minun mielestä aloittaa hiukan aikaisemmin. Siellä on aina hirveä kiire.
"Minä ole oikeasti ihan poikki. Halun vaan nukkumaan ja nukkua kellon ympäri." Madison valittaa ja hieroo silmiään.
"Minusta tämä päivä oli oikeastaan aika kiva. Ainakin aamupäivä." Iloitsen ääneen ja Madison vilkaisee minua.
"No aivan varmasti. Sinä saat työskennellä siellä paratiisissa." Hän vastaa ja avaa avaimella huoneen oven.
"Oli siinä itseasiassa muutakin." Sanon ja Madison kääntyy katsomaan minua välittömästi. Heti kun ole päässyt huoneeseen hän laittaa oven kiinni.
"Kerro minulle. Mitä tapahtui? Ilmeisesti jotain hyvää? Vaikutat nimittäin onnelliselta." Madison sanoo ja menee sermin taakse. Minä istahdan sängyn laidalle ja heiluttelen jalkojani. Lopulta minä vastaan hänelle.
"Minä näin prinssin. Christian oli siellä puutarhassa."
Kuulen kolinaa sermin takaa ja pian Madison juoksee sieltä luokseni. Kaiken lisäksi on alasti. Siis aivan ilkosillaan.
"Madison!" Kiljahdan ja peitän silmäni.
"Ai. Anteeksi." Hän tokaisee ja naurahtaa. Kuulen kahinaa ja avaan silmäni. Hän on vetänyt peiton päälleen ja katselee minua kiinnostuneena.
"Siis mitä tapahtui? Törmäsitkö sinä prinssiin?" Madison varmistelee ja minä nyökkään.
"Joo. Hän oli puutarhassa. Enkö minä juuri niin sanonut?"
"Puhuitko sinä mitään hänelle? Tai hän sinulle?" Madison utelee ja minä nyökkään.
"Hän sanoi ettei minun tarvitse teititellä häntä ja pitää kutsua häntä Christianiksi. Ja sanoi, että toivoo meidän vielä törmäävän."
"Mitä? Ei kai! Minä olen niin kateellinen sinulle!"
"Etkös sinä sanonut, että he ovat ilkeitä?" Kysyn ja Madison mutristaa hieman huuliaan.
"Kuningas on. Häntä sinä et ihan oikeasti halua nähdä. Prinssi on kuulema ihan okei."
"Mutta sinähän et ole edes tavannut kuningasta? Eikös se niin ollut?" Varmistan ja Madison nyökkää minulle.
"En ole. Enkä kyllä haluakaan. Minulle riittää se mitä minulle on sanottu. Hänellä ei kestä palvelijat oikeasti pitkään. Siis hänen henkilökohtaiset. Ehkä viikon tai pari. Pisin on tainnut olla kuukauden." Madison sanoo miettii asiaa.
"Ehkä hän on oikeasti mukava." Mietin ja Madison naurahtaa.
"Sinä vaikutat oikeasti sellaiselta tyypiltä joka yrittää nähdä kaikissa hyvää. Hänessä ei ole mitään näkemistä. Hänessä ei ole oikeasti mitään hyvää. Sitä on mahdotonta nähdä. Usko minua, kun kerron sinulle. Et tule löytämään hänestä mitään hyvää. Hänellä ei ole sielua." Madison sanoo ja häviää takaisin sermin taakse. Minä jään paikalleni ja rupean miettimään hänen sanojaan.
****
Viikko on kulunut. Olen ollut viikon täällä töissä ja Madison oli oikeassa. Olen jo kyllästynyt tähän. Tai oikeastaan keittiöön. Vihaan tehdä siellä ruokaa. Puutarhan hoidossa ei ole mitään valittamista - päinvastoin.
Prinssiin en ole törmännyt sen jälkeen. Olen tehnyt koko viikon ahkerasti töitä ja en ole ehtinyt ajatella koko henkilöä.
"Alexandra." Kuulen Victorian sanovan ja käännyn ympäri. Hän kävelee korot kopisten luokseni ja hänellä on sama tiukka ilme kasvoillaan.
"Niin?"
"Mitä olet tykännyt? Onko työ ollut mieluista?" Hän kyselee ja mietin vastaanko hänelle rehellisesti vai kaunistelenko totuutta hieman.
"Onko minulla varaa valittaa?" Kysyn kulmaani kohottaen ja Victoria katsoo minua hetken.
"Eipä oikeastaan, mutta halun silti kuulla. Onko vai ei?"
"Puutarha. Minä ihan oikeasti rakastan sitä. Keittiö puolestaan... se ei ole oikein minun mieleeni. Mutta minulla ei ole varaa valittaa."
"Minulla on sinulle itseasiassa ehdotus." Victoria sanoo ja parantaa ryhtiään. Aikooko hän tosiaan tarjota minulle jotain muuta keittiön tilalle? Tai niin minä ainakin tulkiten tilanteen.
En vain ymmärrä, että miksi hän on minulle näin kiltti. Olen nähnyt hänet tämän kuluneen viikon aikaan huutavan todella monelle ihmiselle. Hän on huutanut heille huonosta työstä tai vastaavasta. Minulle hän on puolestaan kiltti. Mutta miksi?
"Meillä erosi ihan äskettäin... tai oikeastaan eilen yksi palvelija...." hän aloittaa ja minä odotan hänen jatkavan. Hän on kuitenkin aivan hiljaa.
"Onko se jotain siivousta?" Kysyn ja oletan sen heti olevan sitä. Eihän täällä voi oikein mitään muuta tehdä - siis ruoan lisäksi.
"No joo. Kuninkaan huoneen siivousta. Voisit siivota sen aina iltapäivällä ja pestä hänen pyykkinsä ja näin edes päin." Victoria sanoo ja minun suuni loksahtaa auki.
Mieleeni muistuu heti mitä Madison sanoi. Kukaan ei ole kestänyt kuukautta pidempään. Kun saavuin minulle sanottiin, että en tule todennäköisesti edes näkemään kumpaakaan. Kuinkas tässä sitten kävikään?
"No? Mitäs sanot?" Victoria kysyy.
"Hyvä on." Vastaan lopulta ja hän näyttää huojentuneelta.
"Hyvä. Tuon illalla listan huoneeseesi. Siinä lukee tehtäväsi jota sinun on siellä tehtävä. Kuningas ei ole siivouksen aikana siellä, mutta tulet todennäköisesti hänen törmäämään. Tai se on itseasiassa välttämätöntä." Sen sanottuaan Victoria kääntyy ja lähtee pois.
Minä jatkan matkaani eteenpäin ja en voi olla miettimättä mitä tästä seuraa. Ei ainakaan toivottavasti mitää pahaa.
****
💋Kiitos kun luit!💋
Xoxo Oona