Words 1110
****
Saavumme puutarhaan. Se on suuri ja todella kaunis. En ole oikeasti varmaan koskaan nähnyt mitään näin kaunista. Tätä on vaikea kuvailla sanoin. Ja täällä minä saan työskennellä. Tämä ei voi vaan olla totta.
"Mitäs pidät?" Madison kysyy ja keskeyttää minun haaveiluni. Käännyn hymyillen katsomaan häntä ja nyökkään.
"Tämä on ihana. En voi uskoa, että saan oikeasti tehdä täällä töitä."
"Jep. Tämä olisi ihana työpaikka. Houkuttelisi enemmän, kuin salin lattioiden siivoaminen." Madison sanoo ja kävelee syvemmälle puutarhaan. Minä seuraan häntä ja minun pitää ihastella joka kohtaa. En vaan saa tästä tarpeekseni.
"Tämä on minun lempikohtani." Madison sanoo ja pysähtyy. Minäkin pysähdyn ja katselen ympärilleni.
Ruusuja.
Kaikenvärisiä. Tummanpunaiset vievät kumminkin huomioni. Olen aina pitänyt punaisista ruusuista ja nyt niitä on edessäni aivan tajuton määrä.
"Eikö olekin kaunista?" Madison kysyy ja minä nyökkään jälleen. Mihin taivaaseen minä olen oikein päässyt?
"Tämä... tämä on ihana paikka. Tänne minä tulen aina rauhoittumaan ja nollaamaan ajatukset. Täällä mieli lepää." Madison sanoo ja koskettaa hellästi yhtä punaisista ruusuista.
"Oletko sinä ollut täällä miten pitkään?" Kysyn ja Madison kääntyy katsomaan minua.
"Kaksi kuukautta. Tosin kaikki sanovat, että kun kohtaan kuninkaan.... se on todennäköisesti lähtö." Madison sanoo ja kohauttaa olkiaan.
"Miten niin?"
"Hän on ilkeä ja julma. Kukaan ei kestä sitä. Vaikka häntä ei näkisi.... hän silti aiheuttaisi vaikeuksia. Siksi kukaan ei ole kestänyt puolta vuotta pidempään."
"Onko sinulla ollut ongelmia?" Kysyn ja Madison pudistaa päätään.
"Ei. Ei vielä. Kyllä sinäkin tulet sitten näkemään. Minusta tuntuu, että hän on ottanut työkseen muiden elämän pilaamisen. Hän kirjaimellisesti on rakastajiensa kanssa suurimman osan päivästä. Sitten hän tekee hommia, eikä kenenkään mielestä hyvin."
"Siis ihan oikeastikko?"
"No näin minä olen kuullut. Kyllä tosin kaikki toitottaa, että hän tekee hommansa. Minusta Christian olisi paljon parempi kuninkaaksi." Madison sanoo huokaisten.
"Kuka on Christian?" Kysyn ja Madisonin suu loksahtaa auki.
"Siis missä sinä olet oikein elänyt? Christian on prinssi! Kuninkaan veli! Etkö sinä oikeasti tiennyt sitä?" Madison kysyy ihmeissään ja minä pudistan päätäni.
"Sinulla on paljon opittavaa." Hän sanoo ja pudistaa pienesti päätään. "Mennään nyt kumminkin jatkamaan kierrosta.
Minä nyökkään ja lähdemme pikkuhiljaa pois puutarhasta. Kurkkaan vielä nopeasti ruusuja, ehkä malta odottaa, että pääsen työskentelemään täällä huomenna.
****
"Osaathan sinä nyt tulla tänne ja liikkua muutenkin täällä?" Madison kysyy ja istahtaa sängylleen.
"Enköhän minä osaa." Vastaan hänelle ja katson ikkunasta ulos. Alkaa pikkuhiljaa hämärtyä ja minun oikeasti väsyttää aika paljon.
Madison on koko päivän näyttänyt minulle linnaa ja selitellyt sääntöjä. Hän on myös kertonut, että ketä ihmisiä kannattaa varoa. Ketkä ovat ilkeitä tai muuten vaan todella ärsyttäviä. Niitähän muuten riitti.
Mahani murisee ja Madison kääntyy katsomaan minua.
"Mennäänkö syömään? Ruoka on unohtunut meiltä ihan kokonaan." Madison sanoo ja nousee ylös. Nousen perässä ja menemme käytävään.
"Johdatappa sinä meidät nyt keittiöön." Hän sanoo ja lähden kävelemään käytävää suoraan. Kuljen ilmeisesti oikeaan suuntaan, koska Madison ei ole sanonut yhtään mitään.
"Muista sitten aina kantaa avainta mukana, että pääset tuonne huoneeseen." Madison sanoo ja minä nyökkää hänelle.
Lopulta saavumme keittiöön, emmekä edes eksyneet. Kyllä minä täällä opin vielä liikkumaan.
"Minä voin nyt tehdä meille iltapalan. Istu sinä vaan siihen." Madison sanoo ja istahdan pöydän ääreen.
Keittiö on likainen ja täällä on oikeasti todella kuumaa. Täällä ei ole minun ja Madisonin lisäksi tällä hetkellä ketään.
"Onko sinulla mitään toiveita? Siis ruoan suhteen?"
"Ei. Minä haluan vaan jotain suuhunpantavaa."
****
Vedän työvaatteet päälleni ja katson itseäni peilistä. Minun pitäisi varmaan olla väsynyt, mutta olen tästä vaan niin innoissani.
Laitan vielä tummanruskeat hiukseni kiinni ja vedän syvään henkeä. Tänään on uuden elämäni toinen päivä.
"Eikö sinua väsytä? Minä voisin nukkua vaikka vielä kellon ympäri." Madison sanoo väsyneenä ja haukottelee.
Minä naurahdan ja vilkaisen vielä kerran peiliin. Sitten käännyn katsomaan Madisonia. Hän on parhaillaan menossa korsetin taakse vaihtamaan vaatteita, eikä voisi oikeasti näyttää väsyneemmältä.
"Kyllä sinuakin alkaa kohta ärsyttämään. Minä kyllästyin tähän työhön viikossa. Tai enää silloin tämä ei ollut yhtään niin hienoa." Madison kertoo.
"Minusta tuntuu, että tämä into ei lähde minusta ollenkaan pois." Sanon innoissani ja käyn avaamassa huoneen verhot. Tästä on tulossa kaunis päivä.
"Minä taidan nyt mennä." Sanon ja lähden kävelemään huoneen ovelle. Madison mutisee minulle jotain ja nappaan vielä avaimen pöydältä.
"Nähdään."
****
"Tässä. Näillä sinun pitäisi nyt pärjätä." Victoria sanoo ja tyrkkää tavarat syliini. Minä kiitän niistä ja katson niitä. Uudet ja laadukkaat tavarat. Mitä muutakaan olisin voinut odottaa?
"Tule sitten viimeistään kahdelta valmistamaan päivällistä. Työniloa." Victoria sanoo ja häviää keittiöstä korot kopisten. Minä katselen hetken hänen peräänsä ja katson sen jälkeen tyhjä keittiötä.
Tänne tulee kuulema henkilökunta hetkellä minä hyvänsä. Minä taidan siis lähteä. Olen aivan liian innoissani syömään aamupalaa.
Lähden keittiöstä ja lähden kävelemään kohti yhtä sivuovea. Madison kertoi, että pääsen tästä nopeammin ja vaivattomammin puutarhaan.
Avaan oven ja huomaan puutarhan olevan melkein suoraan edessäni. Mieleni tekisi mennä ruusujen luo ja hoitaa ne. Haluan kumminkin jättää parhaimman viimeiseksi. Niinpä aloitan ihan näistä ensimmäisistä kukista.
Kauniit violetit kukat ovat pian nenäni alla ja kyykistyn niiden tasolle. Ensin kitketään rikkaruohot ja sen jälkeen kastellaan.
Niin tehdään.
****
Pyyhin hikeä otsaltani ja katson ympärilleni. Pakkoa sano, että tämä näyttää paremmalta kun olen kitkenyt rikkaruohot pois. Tämä näyttää niin siistiltä ja huolitellulta.
Aurinko porottaa puutarhaan ja tänne oikeasti läkähtyy. Minulla ei ole mitään hajua, että miten pitkään minä olen töitä tehnyt. Saan kumminkin kohta nestehukan jos en mene välillä juomaan.
Jätän tavarat maahan ja lähden kohti sivuovea. Astun sisälle ja käytävällä on paljon palvelijoita. Kaikki ovat kiireisiä ja menevät vauhdilla eteenpäin. Päätän itsekin lopettaa pälyilyn ja jatkan matkaani eteenpäin.
Keittiössä henkilökunta juoksee paikasta paikkaan. Heillä on tosiaan kiire valmistaa lounas. Menen huomaamattomasti hakemaan lasin vettä ja juon sen kerralla. Ja nyt minulla on taas paljon pirteämpi olo ja jaksan kitkeä sen puutarhan loppuun.
Enää jäljellä muutamia kukkia ja sitten pääsen niiden kauniiden ruusujen luo. Niitä ruusuja on ylivoimaisesti eniten koko puutarhassa.
Kukakohan niistä päättää? Kuningas? Ehkä prinssi? Vaiko Victoria? Naurahdan mielessä ajatukselle ja tunnen jonkun tökkäävän minua.
"Voisitko siirtyä? Tässä on vähän kiire." Joku nuori nainen, ehkä minun ikäiseni sanoo ja väistyn pois hänen edestään.
Hän oli ehkä hiukan töykeä, mutta ymmärrän sen hyvin näissä olosuhteissa. Hirveät paineet saada tehtyä onnistunut ateria.
Katson vielä kerran koko keittiön läpi ja ajattelen kuinka itse tulen työskentelemään täällä iltapäivällä. En jostain syystä odota sitä hirveästi.
En halua olla enää kenenkään tiellä, joten lähden keittiöstä nopeasti pois. Kävelen ripeästi takaisin puutarhaan ja kuuntelen lintujen viserrystä. Madison oli oikeassa. Kyllä täällä mieli lepää.
Lasken katseeni kukkiin ja huomaan jonkun miehen kyykistyneen kukkien eteen. Hän katkaisee yhden kukan ja ottaa sen sormiensa väliin.
Otan yhden askeleen lähemmäksi häntä ja hän ilmeisesti kuulee sen. Hän nimittäin kääntyy ympäri ja nousee seisomaan. Suuni on loksahtaa auki.
Miehellä on ehjät ja todella hienot ja kalliin näköiset vaatteet. Epäilisin häntä kuninkaaksi, mutta hän ei näytä tarpeeksi vanhalta, eikä oikeastaan millään tavalla julmalta.
Minun mielessäni jäljelle jää siis vain yksi vaihtoehto.
Prinssi Christian.
****
💋Kiitos kun luit!💋
Xoxo Oona