Lämmin tunne valtasi kehoni. Olin painautunut jonkun kainaloon ja peitto lämmitti sopivasti. Joku tuhisi niskaani rauhallisesti.
Silmäni rävähtivät auki tajutessani, kenen kainalossa olin nukkunut. Käännyin katsomaan Mikaelia.
Hänen kasvoillaan oli levollinen ilme. Siirsin varovaisesti hänen kätensä päältäni ja nousin hiljaa ylös sängystä.
Katsoin hetken itseäni peilistä. Hiukseni olivat aivan sekaisin. Päälläni oli Mikaelin T-paita. Otin kädestäni pompulan ja laitoin hiukseni sotkuiselle nutturalle.
Yhtäkkiä sängyn luota kuului liikettä. Käännyin ympäri ja huomasin Mikaelin heränneen ja nousseen istumaan.
Hän piti hetken päätään käsissään, kunnes nosti päänsä ylös ja katsoi suoraan minuun. Hänen silmänsä suurenivat.
"Mitä sä täällä teet?" Hän kysyi yllättyneenä.
Olin hiljaa. En pystyny nostamaan katsettani takaisin häneen.
"Lily?" Hän kysyi noustessaan ylös sängyltä ja kävellessään luokseni.
"Sä sammuit pihalle. Mä toin sut sisään ja jäin yöks", vastasin hiljaa katse edelleen maassa.
Mikael nosti leukaani, jolloin jouduin pakosta kohtaamaan hänen katseensa.
"Meidän täytyy puhua", hän sanoi.
"Mä tiedän", vastasin kuiskaten.
***
Istuimme Mikaelin olohuoneen sohvalla kahvikuppien kanssa. Olimme vaihtaneet vaatteemme, jonka jälkeen Mikael oli keittänyt kahvia.
"Miks sä oot Jacobin kaa?" Mikael rikkoi hiljaisuuden.
Katsoin häntä ihmeissäni.
"En mä sen kaa seurustele, jos sä sitä mietit", sanoin huvittuneena.
"Aa. Mut miks sä vietät sen kaa aikaa?"
"Jacob on mun kaveri. Yleensä kavereiden kaa vietetää aikaa", sanoin ihmeissäni.
Mikä Mikaelia oikein vaivasi?
"Kyl mä nään, miten se kattoo sua. Usko mua, se yrittää jotain muutakin", hän sanoi ilmeettömänä.
Puhkesin nauruun.
"Et oo tosissas", pyyhin ilonkyyneleitä kasvoiltani. "Kukaa ei oo sanonu viel mitään noin hauskaa!"
"Mä oon tosissani. Sun kannattais pysyy erossa siitä", Miksel sanoi vakavana.
Nauruni loppui samantien.
"Et sä kerro mulle, kenen kaa mä oon kaveri ja kenen en. Me ei seurustella enää", sanoin ärtyneenä.
"Siitä tulikin mieleen seuraava kysymys: Miks sä vaa jätit mut?"
Sydämeni jätti lyönnin välistä kuullessani tuon kysymyksen. Laskin katseeni kahvikuppiin ja naputin sitä sormillani. Nielin kyyneleitäni.
"Mitä? Etkö sä koskaan välittäny musta? Olitko sä koko ajan vaa leikin puolella? Miks sä oot valehdellu mulle tästä?" Mikael tiuskaisi.
Sisälläni kuohahti raivo. Miten Mikael kehtasi väittää jotain tuollaista? Hänhän merkitsee minulle paljon, enemmän kuin Elias.
"Veikö kissa kielen heti, kun totuus paljastui?" Hän kysyi ivallisesti.
Lopulta viimeisetkin järjen hippeet katosivat, ja loukkaannuin.
"Mun ei tarvitse kuunnella tommosta! Oli virhe jäädä tänne", huudahdin, laskin kahvikupin alustalle, nousin ylös sohvalta ja lähdin kävelemään kohti eteistä.
Mikael ei kuitenkaan lopettanut piinaamistani vaan seurasi minua eteiseen.
"Miksi sä et vaan myönnä?" Hän jatkoi.
"Myönnän mitä?" Tiuskaisin laittaessani kenkiäni jalkaan.
"Sitä, että sä sait tarpeeks musta ja mun rakkaudesta!" Hän huusi.
Katsoi Mikaelia vihaisena ja tunsin kyyneleiden kihoavan silmiini.
"Mä en saanu tarpeekseni susta! Mä sain tarpeekseni tästä kaikesta! Mä en jaksanu enää kattoo tämmöstä! Mä välitän susta liikaa ja mun on pakko pysyy erossa susta!" Ääneni murtui viimeisten sanojen aikana.
Kyyneleet valuivat poskiani pitkin mennessäni lattialle polvilleni. Laskin pääni käsiini ja itkin. Onneksi minulla ei ollut meikkiä.
Mikael laskeutui järkyttyneenä vierelleni ja veti minut karhunhalaukseen. Yritin rimpuilla hänen otteestaan irti, mutta luovutin hänen vain tiukentaessaan otettaan.
Siinä me vain olimme. Mikael silitti selkääni lohduttavasti minun itkiessäni hänen olkapäätään vasten.
***
"Kyl sä nyt tuut kouluu! Et sä voi tänne loputtomiks ajoiks jäädä", Emily sanoi päättäväisesti minun maatessani vielä peiton alla.
"No, kun mä en millään jaksais", valitin.
"Höpöhöpö. Nyt, kun tuut kouluun niin saat sen rytmin takasin", hän sanoi.
En tehnyt elettäkään noustakseni sängystä ylös. Yhtäkkiä Emily vetäisi peittoni ja tyynyni ja heitti ne huoneeni nurkkaan.
"Eeeei", nurisin.
"Mä voin valkata sun vaatteet, laittaa sun hiukset ja meikata", hän sanoi ja asteli vaatekaapilleni.
Hän otti sieltä mustat pillifarkut ja harmaan turttleneck villapaidan, jonka jälkeen hän laittoi ne vierelleni sängylle.
Puin ne päälleni ja kävelin meikki pöytäni luo. Emily laittoi meikkivoiteen, puuterin, aurinkopuuterin, kulmani ja taivutti ripseni, jonka jälkeen hän laittoi vielä ripsiväriä.
"Vau! Susta vois oikeesti tulla ammatiltas meikkaaja", sanoin ihastellen lopputulosta.
"Oi kiitos! Vaikka eihän toi oo hirveen ihmeellinen", hän vastasi hymyillen.
"On se mulle, koska mä en hirveesti panosta mun meikkiin", sanoin.
Emily selvitti luonnonkiharista hiuksistani takut sormin, jonka jälkeen hän laittoi ne taakse hieman sivummalle ponihännälle.
"Odotas, jotain vielä puuttuu", hän sanoi ja käveli vaatekaapilleni.
Hän heitti sieltä valkoiset nilkkasukat, jotka puin heti päälle.
Pakkasin vielä nopeasti koululaukkuni, jonka jälkeen menimme ripeästi portaat alas eteiseen.
Laitoin mustat matalat nilkkurit jalkaani ja vedin päälleni villatakkini. Vetäisin vielä nopeasti huivin kaulan ympärilleni ja astuin ulos.
Pihalla meitä odotti musta mersu. Kuskin paikalla oli Josh ja pelkääjän paikalla Ashton. Istuimme Emilyn kanssa takapenkille, jonka jälkeen auto lähti liikkeelle.
"Saithan sä sen ylös sängystä. Pakko myöntää, että mä eka epäilin onnistuisitko, mut näköjään olin väärässä", Josh naurahti etupenkillä.
"Sama täällä", Ashton naurahti.
"Hei, mähän sanoin, että kyllä mä tiiän, mitä mä teen", Emily sanoi ylpeänä.
"Hei, kaverit. Mä istun myös tässä autossa", naurahdin. "Multa jäi muuten aamupala syömättä", lisäsin.
"Eipäs jäänytkään", Emily sanoi ottaessaan laukustaan omenan ja ojentaessaan sitä minulle.
"Sä näköjään varauduit kaikkeen", sanoin huvittuneena.
"Tottakai", hän vastasi heilauttaessaan leikillisesti vaaleita hiuksiaan.
***
En olisi halunnut poistua autosta, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoja. Emily ja Josh liioittelematta repivät minut ulos autosta.
Kävelimme Ashtonin kanssa käsikynkässä sisälle. Hän oli niitä harvoja ihmisiä, jotka eivät vihanneet minua.
Tiesin kuitenkin, että siitä episodesta oli tarpeeksi kauan aikaa ja suurin osa on varmaankin jo unohtanut sen. Varsinkin, kun minä ja Mikael erosimme.
Astuessamme sisään suurin osa ei kiinnittänyt mitään huomiota meihin. He, jotka kiinnittivät hymyilivät. Näköjään koko koulu oli kuullut erostamme.
Avasin kaappini oven. Otin laukustani ensimmäisen tunnin kirjat ja laitoin laukun kaappiin. Suljin kaappini oven ja samalla huomasin vierelleni ilmestyneen kaksi tuntematonta kundia.
He näyttivät olevan lukion kolmannella. Molemmilla oli ruskeat hiukset, jotka oli leikattu ananaksiksi.
"Öö.. Olisinko mä voinut auttaa jotenki?" Naurahdin hermostuneena.
"Sähän oot nyt vapaa?" Pidempi kundi kysyi.
"Joo siis -", aloitin, kunnes tuttu ääni keskeytti minut.
"Peräntykää jätkät, se on mun kanssa", hän sanoi, jolloin kundit lähtivät nopeasti pois paikalta.
Käännyin ympäri ja huokaisin syvään.
"Kiitti, kun autoit mua. Mitä sä muuten ees teet täällä?"
"Tulin vaan kattoo, ootko alkanu taas käymää koulussa", Jacob sanoi.
"Aa, okei. Jotkut vois luulla jotain muuta", naurahdin katsoessani suuntaan, jonne kundit olivat menneet.
Jacob kohautti välinpitämättömästi olkiaan.
"Luulkoot, mitä luulkoot", hän sanoi ylimielisesti.
Olin alkanut tottumaan Jacobin ylimieliseen käytökseen. Hän ei välittänyt, mitä muut ajattelivat hänestä. Itseasiassa ihmiset taitavat pelätä häntä hänen käytöksensä takia ja varsinkin niiden tappeluiden takia.
Heräsin ajatuksistani koulun kellon soidessa.
"Mun pitää nyt mennä tunnille. Nähää hei joku päivä taas ihan kunnolla", sanoin tehdessäni lähtöä.
"Joo, nähää sit", Jacob sanoi.
Sen jälkeen hän kumartui alemmas ja antoi suukon poskelleni, jonka jälkeen hän käveli pois.
Poskeani poltteli suukon kohdalta ja nostin vaistomaisesti käteni poskelleni. Käännyin katsomaan, kun Jacob poistui koulun ovista. Jäin hämmentyneenä seisomaan paikoilleni.
Mitä oli tapahtumassa?