Pariisin Disneylandissa Wilhelmiina ja hänen kanssaan olleet juoksivat henkensä edestä oikeaan laitteeseen. Kun karuselli alkoi pyöriä, Silver susi oli huomannut heidät ja onnistunut hyppäämään mukaan kyytiin muutama varjo-kuori mukana ja tullut myös Pariisiin.
"ETTE PÄÄSE PAKOON NIIN HELPOSTI!!!" Silver huusi.
"Yritämme ainakin!!" Wilhelmiina huusi takaisin.
"Yleensä sanoisin, että tämä tuo esiin muistoja, mutta tämä on aivan erilaista ja vaarallista kuin paeta jousiammunta kilpailusta." Pikku Jussi sanoi.
"Kilera!" Topi huusi, kun huomasi pikku ketun kääntyvän ympäri ja menevän sutta ja hänen varjokuoriaan vastaan.
"Toinenkin?!" Silver järkyttyi. Mutta se oli kaikki mitä hän onnistui sanomaan, kun Kilera hyppäsi niin pitkälle kuin pystyi ja laskeutuen suden kimppuun tarttuen häntä hänen ... rintakarvoista?
Kaikki seisoivat paikoillaan, kun pieni kettu roikkui kiinni rimpuilen suden rinnassa. Oli vaikea sanoa, oliko tämä näky hauskaa vai outoa.
"Hei! Päästä irti!" Silver huusi yrittäessään poistaa pientä kettua hänestä, mutta hän yhä roikkui suden rinnassa. Okei, nyt se näytti olevan hauskaa, kun susi yritti saada pikku kettua irti. Hän yritti pudottaa hänet pois, hypätä, mennä maata, mikään ei toiminut. Juuri silloin Wilhelmiina alkoi nauraa.
"HAHAHAHA!! Tämä on ... .. paljon parempi kun prinssi Juhana ... .käveli takaisin ... Nottinghamiin ... alusvaatteilla!! HAHAHAHAHAHAHA!!" Wilhelmiina nauroi, kun Pikku Jussi joutui kantamaan hänet.
"Mitä jos käytämme tämän mahdollisuuden ja mennään sisään." Pikku Jussi sanoi, kun hän ja muut juoksivat Lumikin kauhu seikkailuun, kun taas Kilera pysyi yhä kiinni Silverissä joka yhä yritti saada hänet irti itsestään, kun taas varjo-kuoret seurasivat muita.
_____♡🖤♡_____
Samaan aikaan Kalifornian Disneylandissä Amelia käveli käytävän läpi, jossa ihmiset yleensä jonottivat laitteeseen. Paikka oli edelleen niin pelottavaa ja sisään astuminen ei helpottanut yhtään, mutta nyt ei ollut vaihtoehtoja. Kun hän saapui jonon päähän, jossa päästiin kärryihin, hän huomasi, että laite ei ollut käytössä. Kärryt eivät liikkuneet.
"Huh, näyttää siltä, että he pienensivät kärryt viime kerralla kun olin täällä", Amelia sanoi.
"Kävitkö täällä ennen? Dawson kysyi.
"Kävin Orlandon puistossa kun olin kuusi." Amelia vastasi.
"Öö anteeksi ... mutta sanoitko, että olit kuusi, Mademoiselle?" Lumiére kysyi.
"Kyllä, mutta tiedän yhä missä peili on." Amelia sanoi. "Menen vain sisään ovien kautta ja puhun peilin kanssa. Yksinkertaista."
Olivia, Dawson ja Lumiére näyttivät huolestuneita. 'Hän ei tiedä.' Amelia käveli laiteen alkupäähän.
"Hmm, näyttää siltä, että ne ovat pienentäneet muutakin kuin vain kärryt", Amelia sanoi.
"Mademoiselle Amelia, sinun on tiedettävä jotain ..." Lumiére yritti sanoa, ennen kuin Amelia avasi ovet, mutta hän ei tiennyt, että ajan myötä laite oli muuttunut. Taikapeilin sijaan hän seisoi seitsemän kääpiön keittiön keskellä, jossa pyykki roikkui ja eläinhahmot yrittivät puhdistaa astiat tai näyttivät tekevän niin.
"Mikä tämä on?" Amelia kysyi.
"Amelia, sinä olit laitteen kyydissä kun olit kuusivuotias, eli kymmenen vuotta sitten. Orlandon laitetta on muutettu sitten vuonna 1994. Peili ei koskaan ollut kyydin alussa alkuperäisessä laitteessa." Elizabeth sanoi.
"Totta. Nykyään vain Orlandon puiston laitteessa peili on kyydin alussa. Täällä tulet ensin seitsemän kääpiön mökkiin." Dawson selitti.
"Tarkoitatko, että se on jossain muualla?" Amelia kysyi peläten pahinta mahdollista vastausta.
"Itse asiassa keskellä reittiä" Lumiére sanoi. "Tulet ensin tänne, missä pitäisi olla Lumikki ja kääpiöitä, sitten pääset mökin ulkopuolelle, sitten seitsemän kääpiön kaivokseen ja sitten valtaistuin huoneeseen."
"Okei.. onko mitään pelottavaa?" Amelia kysyi hermostuneena.
"No, rehellisesti sanoen, jos peili on täällä, niin hänen on mahdollisesti myös olla täällä." Dawson sanoi huolestuneena.
"Kuka?"
"Se paha kuningatar." Olivia sanoi.
"Todennäköisesti." Elizabeth sanoi.
"Onko hän muuttumassa noidaksi?" Amelia kysyi enemmän peloissaan.
"Amelia." Elizabeth huokaisi. "Voimme vain kurkistaa, jos peiliä ei ole siellä, niin voimme kääntyä takaisin ja lähteä."
"Okei ... voin tehdä tämän ..." Amelia sanoi ja meni eteenpäin, mutta kun hän seisoi ovien edessä, jotka johtivat seuraavaan kohtaukseen "En voi tehdä tätä." hän sanoi ja oli aikeissa kääntyä pois.
"Amelia!"
"Jos se auttaisi sinua, voit sulkea silmäsi ja me opastamme sinua." Elizabeth ehdotti.
Amelia nyökkäsi ehdotuksesta, joten hän sulki silmänsä ja meni ovien läpi.
Heti mökin ulkopuolella Amelia piti Lumiérea edessä molemmilla käsillä kuin asetta, kun taas Elizabeth, Olivia ja Dawson katselivat ympärilleen.
"Excuse moi, Mademoiselle. Olen kynttilänjalka, en soihtu." Lumiére muistutti.
"Plus, kaikki on hyvin. Ei mitään pelättävää." Elizabeth sanoi.
"Outoa." Dawson mietti. "Yleensä täällä pitäisi olla kuningattaren figuriini"
"Mitä?" Amelia kysyi huolestuneena.
"No, parempi se kuin noita."
"MITÄ?!"
"Se on osa todellista ajoa." Elizabeth rauhoitteli häntä. "Kuten tohtori sanoi, jos peili on täällä, siellä ei pitäisi olla mitään outoa, paitsi noita."
"Kiitos lohdutuksesta." Amelia mumisi.
"Muista, että vain kääpiöiden kaivokselle ja sieltä pääsemme valtaistuimelle." Lumiére muistutti.
"Eikä ole mitään pelättävää?"
"Paisti jos pelkää hehkuvia kiteitä ja timantteja." Olivia kikatti. Toiset naurahtivat myös. Se jotenkin piristi kaikkia, jopa vähän Ameliaa.
Mutta kohta jostain kaukaa Amelia kuuli hiljaista ääntä. Ihan kuin jonkun hyräilevän jotain laulua. Se ei kuulostanut noidalta tai paha kuningattarelta. Se kuulosti enemmän miehen hyräämiseltä, mutta ei kenenkään jonka hän muistaisi mistään elokuvasta. Jopa hyräily oli jotain, mitä hän ei tunnistanut. Mutta se kuulosti rauhalliselta ja lohduttavalta, aivan kuin,... kuin hänen isänsä. No rehellisesti sanottuna, Allan ei ollut sellainen tyyppi, joka hyräilee, hän on enemmän sellainen, joka laulaa milloin haluaa. Mutta silti ääni tuntui niin lohduttavalta kuin isän hellyys.
Amelia alkoi seurata ääntä. Hän ei ollut varma miksi, mutta hän oli utelias ja halusi tietää kuka oli sen lempeän äänen takana.
"Amelia, minne sinä...?" Elizabeth yritti kysyi.
"Ettekö kuule tuota? Joku on täällä. "Amelia sanoi.
"Hän on oikeassa." Lumiére sanoi. "Minäkin kuulen sen myös."
Hiiret tarkensivat korviaan ja hekin alkoivat kuulla hyräilyä myös.
"Kuulostaa niin mukavalta." Olivia sanoi.
"Kuka se mahtaa olla?" Dawson ihmetteli.
"Mennään ottamaan selvää" Amelia sanoi ja jatkoi matkaa.
"Hei, entä peili?" Elizabeth kysyi ennen kuin hän huomasi heidän olevan menossa kääpiöiden kaivokseen niin kuin pitäisi.
Kaivoksen sisällä hyräily kaikui kristallien läpi saaden sen kuulostamaan majesteettiselta. Amelia seurasi sitä edelleen kaivoksen läpi, kunnes he saapuivat valtaistuimeen johtaviin oviin.
"Olenko se minä vai onko teilläkin sama tunne, että joku yritti johtaa meidät tänne?" Amelia kysyi.
"Hmm..." Elizabeth mietiskeli.
"No, mitä odotat, Mademoiselle. Peili." Lumiére sanoi.
"Okei..." Amelia sanoi ennen kuin veti syvää henkeä ja kulki ovien läpi.
Siellä meni suora käytävä, josta voi nähdä selvästi valtaistuimen ja suuren peilin.
"Siellä se on. Taikapeili." Dawson sanoi osoittaen isoa peiliä.
"Oletko varma?"
"No, ei se mikään käsipeili ole." Elizabeth vitsaili.
Amelia kävelee peilin luo. Kyllä, se oli se taikapeili, aivan kuten elokuvassakin. Mutta..., jokin ei ollut oikein. Kyydin aikana kuningatar seisoi peilin edessä. Yhtäkkiä kääntyy ja paljastaa olevansa... Juuri silloin hän tunsi jonkun läsnäolon hänen takanaan.
"Kaverit...?"
"Amelia, sulje silmäsi nyt!!" Elizabeth huusi.