Tunnen yhtäkkiä Jannen huulet huulillani. Mitä vittua. En pysty liikkumaan. Ahistaa. Tulee ensimmäisenä mieleen Antton. Mitä jos Janne on ihan samanlainen kusipää. Mitä jos se tästä nyt pakottaa mut johonki mitä en halua sen kaa. Vai tykkääks se vaan musta? Ja miten vitussa en oo kertaakaan antanu sille mitään syytä siihen. Oon vaan ollu, oma itteni. Jannessa ei kyllä oo yhtään samanlaiset vibat ku Anttonissa. Mutten silti pysty tekemään mitään. Mun aivot prosessoi vielä, että mitä tapahtuu. Vihdoin tajuan mitä tapahtuu ja työnnän Jannen vittuun. Janne näyttää jotenki pelästyneeltä. Ehkä sitä pelottaa et alan tässä kaikkien silmien edessä huutaa sille, sen se kyllä ansitsis. Todellakin. Muttei mulla oo aikaa siihen. Ei nyt, ehkä myöhemmin.
Etsin katseellani tiettyä ihmistä. Viimeistä ihmistä ketä mä ikinä haluisin satuttaa. Ihmistä jonka ei koskaan ei koskaan pitäis nähä tommosta. Haravoin pihaa katseellani ja mun silmät törmää johonkin tuttuun, liian tuttuun. Joku mun osa mun sisällä tuhoutuu. Kyyneleet tekee tuloaan. Haluan kuolla, tosi paljon. Ainakin kadota näkymättömäks. Ja aika paljon kuollakkin.
Daniel kattoo mua silmät suurina suu vähän raollaan. Sen katse on kylmä siinä ei oo mitään lämmintä. Itkettää enemmän. Tuijotetaan Danielin kaa toisiamme hetken aikaa, kunnes Dankku ottaa jalat alleen. Niin otan myös mä. Nyt mä en voi kadottaa tota poikaa, mun on selitettävä sille mitä tapahtu. Ja et se ei todellakaan ollu sitä mitä se luuli. En ikinä ois halunnu joutua tämmöseen tilanteeseen. Vittu. Vihaan itteeni niin paljon. Pitäis varmaan lopettaa kaikki ihmiskontaktit ettei kävis tälleen. Nyt turpakiinni oikeesti ja keskityt siihen Dankun kiinni saamiseen.
Juoksen Danielin perässä sisälle, en nää sitä enää
missään. Vittu mieti mieti mihin se ois voinu mennä. Tuskin se haluu jäädä tänne enää joten sen on pakko olla ulkona. Aivan pakko. Juoksen keittiön läpi
ulko-ovelle ja ryntään avoinaisesta ovesta ulos. Sukkasiltaan, koska kenkien laittoon ei todellakaan oo aikaa. Pieniosa mun paniikista katoaa, koska nään Danielin kävelemässä kadulle päin, viinapullo kädessä. Ei hyvä, ei todellakaan. Aiheutin ton sille. Tuhosin sen. Jos se ei ikinä anna mulle anteeks mäkään en ikinä anna itelleni anteeks. Oon tuhonnu jotain maailman arvokkainta mitä mulla on ikinä ollu. Mut luojan kiitos Dankku on tossa, voin yrittää selittää sille et mitä tapahtu.
"Daniel oota!" huudan hänelle. Ja pelkään maailman eniten ettei se pysähdy. Mut just samalla Dankun jalat pysähtyy kun seinään ja se kääntyy muhun päin. Sen katse ei oo tuttu, en oo ikinä nähny tommosta katsetta sen naamalla. Tekis mieli vaan romahtaa tohon maahan nyt. Miten voin olla näin hirvee.
"Mitä vittua Ellen?" Dankun jäätävä ääni kysyy. Mua pelottaa pelottaa Dankku en mä vittu tiedä millanen se on kun se menettää malttinsa. Vittu. Se hörppää
aika pitkän höpryn sen viinapullosta. Pelottaa mitä se tekee nyt pelottaa ihan vitusti.
"Emmä tiiä se kaikki vaan tapahtu anna mä selitän" sanon nopeasti paniikissa. Pelottaa et Dankku vaan jättää mut tähän paikkaan. Haluan puhua haluun et se kuuntelee mua sit se voi jättää mut. Säälittävän Ellenin joka meni nuolemaan jotain vitun Jannea. Ei mä en nuollu sitä se nuoli mua. Menin lukkoon. enkä osannu tehä mitään. Mutta mitään tunteita siinä ei ollu ei ainakaan mun puolelta.
"Mut siin ei ollu mitään vakavaa eikä se ollu sitä mitä sä luulit" saan vielä sanotuksi. Daniel näyttää jotenkin halveksuvalta ja tosi vihaselta. Ja siltä ettei se usko mua sekunttiakaan. Ei varmasti usko, en mäkää uskois. En todellakaan.
"Mitenniin ei ollu älä vittu kuseta mulla on silmät päässä!" Dankku sanoo tosi vihasesti. Se korottaa mulle ääntään se ei ikinä oo korottanu mulle ääntään. Tästä ei tuu yhtään mitään. Tällä menolla oon sinkku tän illan päätyttyä.
"Kuuntele mua Daniel, anna mä seli-" aloitan muttei Dankku anna mun puhua loppuun.
"Selität, säästä sun selitykset jollekkin muulle, mua ei kiinnosta kuunnella sun selityksiä." Dankku sanoo ja ottaa viinaa.
"Älä sano noin mä tiiän ettet sä tarkota sitä" sanon ja samalla tunnen kuinka mun kyynelkanavat aukee. Mua pelottaa niin paljon et Dankku sanoo ne kolme kamalinta sanaa, jotai en ikinä haluu kuulla.
Tää oli tässä. Ei ei ei ja ei.
"Sä vittu mitään tiiä" Dankku sanoo ja ottaa jo askeleita pois päin.
"Dankku pliis älä tee mitään tyhmää puhutaan tästä. Kuuntele mua pliis" anelen. Pelottaa et se menee johonki tyylii hämärä mestaan ja vetää pään täyteen. Ei ei Dankku tekis semmosta ei se oo semmonen. Eihän?
"Oliko muuta?" Dankku kysyy ja kattoo mua ilmeettömästi. Pudistelen päätäni. Eihän mulla mitään asiaa oo jos Dankku ei suostu kuuntelee mua. Mut se ei ainakaan vielä jättäny mua. Eiks se oo hyvä merkki? Onhan? Haluun ainakin ajatella, että se on. En liiku mihinkään. En pysty. Tuijotan vaan Dankun loittonevaa selkää. Mihinköhän se menee? Tekis mieli juosta sen perään ja halata sitä. Saattaa se kotiin ja luvata selittää kaikki. Mut en mä
voi pakottaa sitä kuuntelee, eihän se äskönkään kuunnellu mua. Toivottavasti se kuuntelee mua sitten joskus toiste.
Tunnen kuinka kyyneleet valuu pitkin mun poskia. Dankku on kadonnu. Siis mun näköpiiristä. Jos sille tapahtuu jotain syytän ikuisesti siitä itteäni. Takanani jyskyttää bileet, bileet jotka on täydessä vauhdissaan. Ihmisillä on hauskaa. Tuskin kellään on tämmöstä draamaa.
"Ellen ooks se sä?" ääni takanani kysyy. Ei vittu. Ei nyt. Viimenen ihminen ketä mä just nyt haluisin nähä.
Janne kävelee mun viereen ja kääntää mun itteään päin. "Vou mitä sulle on tapahtunu?" Jannen huolestunu ääni kysyy. Naurahdan kylmästi.
"Tekopyhä paska. Ai vittu mitä mulle on tapahtunu? Satutin just mulle maailman tärkeintä ihmistä. Koska sä suutelit mua. Saanko kysyä, että miks vitussa? En tietääkseni oo antanu sulle mitään aihetta siihen, vai oonko?" huudan hups. Ei ollu ehkä tarkotus olla noin suorasananen. Tai oikeestaan mitä vittua, kyllä oli. Janne ansaitsi sen.
Janne näyttää tosi vaivaantuneelta. Sietääki olla.
"Ööh anteeks emmä tiiä mikä mua vaivas. Tulkistin sun signaalit väärin tai jotain. Mun ei todellakaan pitäny aiheuttaa mitään tämmöstä" Janne sanoo ja näyttää oikeesti katuvalta. Käy vähän sääliksi. Tai eipä juuri ehkä 0,001 prosenttia sadasta.
"Selvä" vastaan vaan. En todellakaan jää tähän rupattelemaan nyt. Enkä ajatellu pyytää mun aikasempaa käytöstä anteeks. Miks pyytäisin?
Lähen takasin sisälle. Uudet kyyneleet valtaa mun posket, alan meinaan heti miettii Dankkua kun oon yksin. Näytän varmaan ihan vitun karseelta nyt. Meikit levinneenä ja itkeneenä. Mmm oikein viehätäävä nainen. No pieni murhe muiden joukossa. Mut nyt tarviin lisää juotavaa. Ja paljon. Haluun tän olon pois.
***
Istun sohvalla ja kittaan viinaa kaksin käsin. Ei mitään hajua missä muut on. Allukaan ei tiiä mitä tapahtu, en oo nähny sitä. Oon yrittäny soittaa Dankulle varmaan tuhat kertaa. Huolestuttaa mihin se lähti ja ettei sille oo tapahtunu mitään.
Kaadan lisää viinaa mun kurkusta alas. Haluun unohtaa mitä tein. Ahistaa se niin paljon. Mitä jos Dankku ei anna mulle ikinä anteeks. Mitä jos se alkaa olee taas jonku Ilonan kaa. Vittu lisää viinaa.
"Vouvouvou Elle mitä sulle on tapahtunu? Mikä on?" olohuoneeseen tupsahtanut Allu kysyy huolissaan. Mua alkaa itkettää enemmän. En ees tiiä miten mulla riittää kyyneliä vieläkin. Allu kaappaa mut halaukseen.
"Me... me riideltiin" änkytän irrotautuessa halauksesta ja hörppään uudestaan pullosta.
Allun kulmat kurtistuu. "Siis riitelitte kenen kaa? Dankun? Tekiks se jotai? Ja pitäiskö sun vähän helittää tota viinan juontia?" Allu kysyy litannian kymyksiä.
"Joo Dankun kaa ja ei ei se tehny mitään. Vaan minä
mä oon maailman hirvein ihminen" sanon ja pyöritäm sormeani viinapullon suun ympärillä.
"Mitä sä teit?" Allu kysyy ihmeissään.
"Mä suutelin Jannen kaa" sanon. Eihän se noin menny. Oon just avaamassa suutani uudestaan, mutta Allu kerkee ennen.
"Siis teit mitä?" se kysyy järkyttyneenä.
"Siis ei en suudellu Jannea se suuteli mua. En vastannu siihen en todellakaan. Janne ilmeisesti tykkää musta. Ja Dankku näki tän kaiken ja lähti pois ja en tiiä missä se on ja oon vitun huolissani. Jos sille tapahtuu jotain en ikinä anna itelleni anteeks sitä" sanon hengästyneenä, kyyneleet valuu entistä kovempaa poskillani. Allu asettaa käden selälleni, luulisin et Allu luulee et mulle on tulossa paniikkikohtaus. Ja en ihmettelis vaikka oliski.
"Elle rauhotu hengitä kaikki on hyvin. Mitä jos nää meijän bileet ois tässä ja lähettäis meille nukkuu sun pää selväks. Mietitään sitte huomenna mitä tehään, okei?" Allu sanoo silitellessään selkääni. Saan vastaukseksi vaan nyökättyä. Allu ottaa viinapullon kädestäni ja jättää sen pyödälle meidän poistuessa olohuoneesta, pihalle.
***
Danielin nk.
Havahdun johonki kolinaan. Mitä vittua. Nään valkosta. Siis täysin valkosta. En mitään muuta. En jaksa avata mun silmiä. Joka paikkaan sattuu vitusti. Mitä helvettiä mulle on tapahtunu? Käteen sattuu kaikista eniten silleen särkee.
Alan kuulla jotain muminaa mun ympäriltä, mutten saa muodostettuu siitä sanoja. Mikä vittu mulla on. Ooks mä jossain taivaassa nyt? En helvetissä. Miks en muista mitään. Siis en yhtään mitään?
"Daniell huhuu olis aika herätä" vieras ääni sanoo. Saan vihdoin juuri ja juuri silmäni auki. Ai helvetti. Kirkas valo tulvii suoraan mun silmiin. Hyvä etten sokaistu.
Räpyttelen silmäni auki ja katon ihmeissäni mun ympärille. "Missä vitussa mä oon?" on ainoot sanat jotka saan mun suusta ulos. Säikähän mun omaa äntä. Hyvä et sitä ees on.
"Oot sairaalassa" nainen vieressäni sanoo. Mitä vittua sairaalassa miten vitussa mä oon tänne päätyny? Muistele nyt saatana. Sit mulla välähtää Ellen ja Janne. Oksettaa pelkkä ajatus. Mitä sitte tapahtu? Vedin kännit ja kiipesin ikkunasta sisälle taisimpa siinä rytäkässä tippuu alas js nyt oon täällä. Ilman muistikuvaa et miten vitussa mä oon tänne päätyny.
"Muistatko sä eilisestä mitään?" about 50 vuotias lääkärin takkiin pukeutunu nainen kysyy ja kattoo mun silmiä jollain vitun kirkkaalla valolla. Ai vittu.
"Empä hirveesti miten oon täällä js mitä mulle on tapahtunu?" kysyn ihmeissäni. Mun ääni on vieläki jossai teillä tietämättömillä.
"Tipuit paloportaat alas ja sinun kätesi murtui sekä kaksi kylkiluuta. Sinulla oli onnea olisi voinut käydä todella paljon pahemmin" se lääkäri naikkonen sanoo happamasti. No ompa vitun kiva. Kiinnitän vasta nyt huomion mun käteen. Ei vittu vau pinkki kipsi. Jes tästä kesästä tuli ihan saatanan kiva.
"Kättäsi ei tarvinnut leikata pelkkä kipsaus riitti. Kipsiä sinun tulisi pitää 5 viikkoa. Voit sitten poistataa sen joko itse tai täällä. Kumpi vaan onnistuu. Hoitaja tuo sinulle henkilökohtaiset tavarasi ja pääset kotiin. Kirjoitan sinulle vielä särkylääke reseptin. Onko kysyttävää?" lääkäri sanoo enkä mä meinaa pysyä perässä sen jutuissa.
"Juu enköhän mä tajunnu" sanon ja lääkäri nyökkää. Eiks ois ihan kohteliasta vaikka sanoo nimi tai jotain. Mut vittu luojan kiitos mä pääsen himaa en ois jaksanu olla täällä yhtään pidempään.
"Älä välitä tosta sillä on kamala virkainto" huoneeseen jääny hoitaja sanoo.
"Juu eipä se nyt nii haittaa" sanon ja raavin niskaani. Ja ai vittu että se sattuu liikua. Siis kylkiin.
"No mutta mä kipasen hakemassa sun vaatteet ja muut. Niin ootappas sä täällä" hoitsu sanoo ja lähtee ovelle päin.
"No empähä oikeen muuta voi sattuu liikkua" naurahdan. Hoitsu vaan hymyilee iloisesti ja katoaa sitten.
Siis millä vitun tuurilla onnistun tippuu ne portaat alas ja joudun johonki sairaalaan. Ja millä vitulla on tullu tänne? Kuka mut on tuonu tänne? Vai oonko tullu itte. Tuskimpa sentään olin ihan vitun kännissä. Muistan taas Ellenin ja vittu en voi vieläkään uskoo mitä se teki. Vituttaa. Tekis mieli kiskasts tänää uudet kännit. Varmaan sen tekisinki jos en ois jossain sairaalassa käsipaketissa kylkiluut murtuneena. Mahtavaa. Se siitä kivasta kesästä.
Ollaankohan me Ellenin kaa vielä yhessä, ei kumpikaan ainakaan jättäny toista. Tarviin vaan aikaa kelaa tätä kaikkee, nii eiköhän tää tästä. En ol vielä valmis puhumaa Ellenin kaa. Enkä antaa sille anteeks. Oon vihanen aika vitun vihanen sille. Mun ajatukset keskeytyy, kun se hoitsu paukkaa paikalle. Mun vaatteitten kaa. Ja on siinä jotain muitaki tavaroita tai no oikeestaan vaan puhelin.
"Tossa noi. Piti vielä sanoa että oot nyt aika kovissa mömmöissä, että sun kivut ois mahollisimman pienet et noi kipulääkkeet laakkaa joskus ehkä parin tunnin päästä. Että voit ottaa sitä buranaa ihan reilusti ettei tarvii kivuista kärsiä" hoitsu sanoo ja hymyilee. Nyökkään sillä mulla ei oo oikeen mitään sanottavaa.
"No mä tästä meen nii saat pukea rauhassa. Mee turvallisesti" hoitsu sanoo ja katoaa huoneesta.
Alan pukee vaatteita ja ai vittu että sattuu kumartuu. Ja kipsin kaa on vitun tönkkö olla. Saan kuin saankin kuitenki vaatteet kiskottus päälle ihme kyllä. Sujautan viel kengät jalkaan ja lähen kävelee huoneesta ulos. Kävely on myös vitun hankalaa, sillä kylkiin sattuu. Jalatki on vähän arat. En tiiä ees mistä johtuu. Hengittäminen sattuu myös.
Kävelen pitkin sairaalan autioita käytäviä ulos. Ketään ei näy missään. Miksköhän? Astun sairaalan liukuovista ulos raikkaaseen ulkoilmaan ja kaivan puhelimen taskusta. Yritän avata sitä. Ai vittu nii joo mulla ei oo akkua. Kiva mutsi varmaa iha vitu huolissaan jos sille on soitettu. Pitääpä mennä ihan vitun nopee himaa.
Muistan että mulla on röökiaski eiliseltä jääny taskuun. Kaivan sen esiinja otan sieltä yhen röökin ja sytytän se. Syvennyn taas ajattelemaan. Tässä kun miettii niin kyllä henkiset vammat on paljon paljon suurempia kun fyysiset. Ellen satutti mua ihan vitusti. Kai tää sit osotti sen et välitän siitä ihan vitusti. Enkä mä tiiä välittääks se musta jos se tekee tolleen. Totta kai mä välitän siitä. Miks muuten mä olisin sen kaa jos en välittäis. Ja vaikka en välittäis ei se silti oikeuta sitä tekee tolleen, jos ollaan yhessä. Mut toivon et saan mun kaikille kysymyksille vastauksen mktä mun päässä pyörii, siinä vaiheessa ku suostun kuuntelee Ellenii. Kuuntelen sitä vasta siinä kohtaa ku oon valmis antaa sille anteeks. Ja millon mä oon sitä en tiedä. Aika näyttää.
2150 words
A<3