Mitä ihmettä Dankku tekee täällä tähän aikaan tossa kunnossa? Joo kaukaa katsottuna voi jo sanoo et se on ihan vitun kännissä. Mut miks ihmees se on yksin vetäny perseet. Tai emmä tietysti tiedä onks yksin vetäny mut ei se ainakaa meijän porukan kaa. Ja suurempi kysymys vielä et miks se on vetäny perseet?
Pitäiskö mun mennä auttaa sitä vai lähtee vaa menee? Toisaalta jos mä haluun kotiin mennä mun pitäis mennä Dankun ohi ja se ihan varmasti tunnistais mut, sitä mä en halua. Toinen vaihtoehto on et kävelen hitaasti sen perässä enkä mee sen ohi. Siin menis kyllä ikä ja terveys jos mä oottaisin sen perässä et se pääsee kotiin, ettei mun tarvii mennä sen ohi. Viimenen vaihtoehto on mennä auttamaan sitä.
Käyn mun pään sisällä niin isoo taisteluu sitää, meenkö auttaa sitä vai en. Kun tota sen kuntoo tarkkailee nii se on ihan vitun paskassa kunnossa. En antais itelleni koskaan anteeks jos nyt jättäisin sen tohon yksin ja sille kävis jotain. Mun on pakko auttaa se tost nukkuu sen himaa.
Kävelen hoipertelevaa Danielia kohti "Dankku?" kysyn ikään kuin varmistaakseni että se todella on hän. Siitä tosin en kyllä vois missään tilanteessa erehtyä.
Dankku mumisee vastaukseksi jotain epämäärästä mistä en saa mitään selvää. Hän yrittää lähinnä keskittyä pystyssä pysymiseen, siltä se ainakin näyttää.
Dankku kääntää katseensa muhun ja siristää silmiään. "Ellen? Ootsä oikeesti sä?" se kysyy vihdoin kun tunnistaa mut.
"Joo oon. Miks oot tossa kunnossa?" kysyn kulmia kurtistellen.
"Koska oon vitun kusipää etk-" Dankku sanoo mutta hänen lauseensa keskeytyy kun hän oksentaa. Mahtavaa. Onneks sillä ei oo pitkiä hiuksia nii ei ainakaa niissä tarvii roikkua.
Daniel oksentaa pari kertaa ja ilmeisesti hän on valmis koska lopettaa.
"Mitä sä olit sanomassa." kysyn vähän ihmeissäni.
"Niin että oon vitun kusipää etkä anna mulle koskaan anteeks." Daniel sanoo ja katsoo mua suoraan silmiin tai niin hyvin kun tossa kunnossa voi.
Joiko se oikeesti ittensä tohon kuntoon koska en oo antanu sille anteeks. Okei ehkä meijän pitäis puhuu tää juttu selväks ja mun pitäis tuomita vasta sitten. Mut tietysti vasta sitten ku toi yks on selvinpäin. En usko että päästäis sen keskustelun kaa hirveen pitkälle.
"El sano nyt jotain." Dankku sopertaa.
"Puhutaan ku sä oot selvinpäin. Nyt mä vien sut nukkumaan." sanon ja tartun Dankusta kiinni, että hänen kävelynsä olisi edes vähän helpompaa.
"Elle rakas oon niin pahoillani en mä vitussa tykkää jostain Ilonasta oon vitun kusessa suhun." Daniel sanoo. Ah känniset rakkauden tunnustukset mitään parempaa tai nolompaa en tiedäkkään. "Uskotko mua?" Daniel jatkaa ja vilkasee muhun.
En voi olla naurahtamatta. Onhan se ihan sulonen. "Uskon uskon. Nyt hyvä herra jätä tota sun puhetta pienemmälle ja keskity pysymään pystyssä. Mä en jaksa kantaa sua." sanon koska Dankku meinaa vähän väliä kompastella omiin jalkoihinsa ja en todellakaan jaksa kantaa tota meille tai mihinkää muuallekkaan.
"Mut mä vaan haluut et sä tiiät et oon oikeesti pahoillani." Dankku vielä jatkaa.
"Mä tiedän että sä oot oikeesti pahoillas." sanon yrittäen saada tuon pojan olemaan vain hiljaa. Se alkais varmaa itkemään jos mä nyt oisin ilkee sille.
"Oikeesti." Dankku kysyy innoissaan.
"Oikeesti. "
"Annaks sä mulle anteeks?" se kysyy ääni täynnä toivoa.
"Puhutaan kun oot selvänä." vastaan koska en hakua käydä tätä keskustelua nyt.
Loppu matka meijän tielle kävellään melkeempä täydessä hiljasuudessa. Dankku kylläkin vieläkin jaksaa jankkaa sitä et se on niin pahoillaan ja et se ei haluu menettää mua. Jos rehellisiä ollaan nii mun tekis välillä lyödä sitä, kun se ei yhtään osaa olla hiljaa.
"Onks sulla avaimia?" kysyn Dankulta, kun ollaan vihdoin meijän talon edessä.
"Häh?" Dankku kysyy ihmeissään ilmeisesti hän ei ymmärtänyt kysymystä.
"Että onko sulla avaimia?" kysyn uudestaan.
"En muista." Dankku sanoo ja yrittää etsiä taskuistaan. Se näyttää aika epätoivoiselta.
"Oot ihan kelvoton." sanon ja jatkan matkaani kohti meidän ovea, raahaten Dankkua perässäni. Nyt vaan äkkiä toi kakara nukkumaan nii pääsen itekkin. Se on nyt jankannu tota sen oon niin pahoillani niin kauan että must on alkanu tuntuu paremmalta vaihtoeholta se, että oisin jättäny sen vaan sinne. Miks en tienny et Dankku on näin ärsyttävä kännissä, ei se mun kaa koskaan.
Kävellään pihan läpi ovelle tai no niin hyvin ku toi yks känniääliö nyt voi ees kävellä. Kokeilen onko kahva auki, koska tajusin itsekkin ettei mulla ole avaimia. Tuurilla se on auki. Luojan kiitos et Benkku on tosi laiska, eikä yleensä ikinä laita ovee lukkoon. En ois ikinä selvinny, jos oisin joutunu mennä paloportaita pitkin ylös. Dankku ois kuollu siinä kohtaa.
Avaan oven ja ennen kuin astun peremmälle sanon Dankulle vielä: "Nyt pidät sitte pääs kiinni en jaksa Benkulle selittää mitään." Sain vastaukseksi vaan jotain epämäärästä mutinaa, mutta oletan että se ymmärs.
Astutaan peremmälle ja asetan Dankun istumaan eteisen tuolille. Hän alkaa näpertää kenkiään auki. Suljen oven ja potkin kenkäni jaloistani pois. Vilkaisen Dankkua joka ei ole saanut ensimmäistäkään kenkää pois.
"Tarviitko apua?" kysyn pojalta vähän huvittuneena.
"Jooo" Dankku vastaa kuin pikkupoika, siltä sen käytös muutenki nyt vaikuttaa. Kumarrun ottamaan Dankulta kengät pois ja ojennan hänelle sen jälkeen käteni. Vetäisen hänet ylös tuolilta ja jatkamme matkaa kohti portaita. Mitäköhän tästäkin tulee varmaan kaadutaan ja kuollaan molemmat. Okei Ellen yritä ees vähän olla positiivisempi. Miten tässä tilanteessa voi olla ees positiivinen? No ehkä joku muu kun minä. Okeiokei mä myönnän kyllä mua vähän naurattaa se, että toi on tommosessa kunnossa. Mutta se että mä olen se kuka sitä laittaa nukkumaan ja auttaa, se mua ei naurata. Okei ois mä sen voinu sinnekkin jättää. En olis. No ainkaan mä en ole se joka tällä kertaa on tossa kunnossa, se on positiivista.
Rappusissa suoriuduttiin yllättävän hyvin, jos ei oteta huomioon paria kertaa, kun Dankku meinas kaatuu. Luojalle taas kiitos, että Benkulla on aika hyvät unenlahjat ettei se nyt ihan pienestä herää.
Raahaan sen mun huoneeseen ja työnnän sängylle, rinnasta.
"Wou sähän oot rajulla päällä." Dankku virnistää.
"Joo en todellakaan ole, nyt turpakiinni, ja nukkumaan." sanon silmiä pyöritellen.
"Joojoo äiti." Dankku sanoo ja laittaa pään tyynyyn. Olen tarttumassa peittoon, mutta en kerkeä tehä sitä, kun Dankku alkaa ottaa sen vaatteita pois. Katson häntä vähän hämmästyneenä.
"En mä nyt näissä nuku vaikka oonkin kännissä." Se sopertaa ja heittää sen hupparin lattialle. Lattialle lentää myös farkut. Vihdoin kun Dankku on valmis tässä sen riisumis prosessissa, jossa kesti yllättävän kauan, kun otetaan huomioon Dankun kunto. Käsken Dankkua mennä kyljelleen, ennen kuin peittelen hänet. Koskaan ei tiiä vaikka se alkais oksentaa, kun se nukkuu. En ota sitä riskiä.
Olen lähdössä kohti huoneeni ovea, kun ääni pysyttää mut: "Etkö sä tuu mun viereen?" Dankku sopertaa. Käännyn poikaa kohti ja kohtaan hänen silmänsä.
"Eiku mä käyn vaan syömässä jotain, hirvee nälkä." valehtelen en pysty menemään Dankun viereen, en ennen kun ollaan puhuttu. Vaikka mä kuinka haluisin mennä on parempi olla menemättä. Dankku mumisee mulle vaan vastaukseksi.
Lähden ovesta alakertaan. Kipitän portaat alas alakertaan ja menen keittiöön. Otan lasinvettä. Ei mulla tietenkään nälkä ole kuhan valehtelin, niinkun mä jo sanoin. Ootan et Dankku nukahtaa ja sit meen vaan sohvalle nukkumaan. Onneks se on varmaa jo nukahtanu.
Hetken tuijottelen seiniä jossain ihme psykoosissa. Mietin vaan että mitäköhän ihmettä mä sanon tolle yhelle paskapäälle huomenna. Miks ihmeessä se joi kännit mun takia? Eiks se ollu mun juttu? Ja miks ihmeessä se valehteli siitä Ilona jutusta. Mul on niin paljon kysymyksiä mihin tarviin vastauksia, mut en tiiä mistä mä sit alotan. Dankullahan on huomenna darra, eihän se varmaa ees jaksa puhuu. Tai sit sitä alkaa kaduttaa et mä löysin sen ja se vaan lähtee vetää täältä. Ehkä se vaan oli ilonen kun mä katosin sen elämästä hetkeks, tai lopullisesti en tiedä. Ehkä alkoholi sekotti sen pään vaa niin, että se alko vaan selittää jotain vanhasta muistista.
Miks se haluis olla mun kanssa? Oon ihan sekasin ja rikkinäinen. Mun mielialat vaihtelee nopeemmin kun Dankku vaihtaa sukkia. Oon mustasukkanen ja ylireagoin. Oon yks sekasorto. Ei se voi haluta olla mun kaa. Kyllä mäkin oisin mielummin täydellisen Ilonan kaa tai vaikka ihan kenen vaan muun kaa. Alkoholi vaan sekotti sen pään ja se haluu musta eroon, sen on pakko olla niin.
Havahdun transsista ja alan miettiä kauankohan mä oon seissy tässä. Lasken mun lasin pöydälle ja hipsin olohuoneeseen. Dankku on varmaan menny jo nukkumaan, eikä odota mua sen viereen. Oikeesti tuskin se ees halus mua sen viereen, alkoholista sekin johtu.
Käyn sohvalle istumaan ja nappaan jonkun tyynyn sohvalta ja asettelen sen hyvin. Käyn makaamaan ja vedän viltin päälleni. Onneks meillä on iso, levee ja pehmee sohva, niin tästä yöstä ei tuu ihan järkyttävää. Uppoudun sohvan uumeniin ja yritän olla miettimättä mitään vakavaa. Kello on jo ties mitä. Eipä satu olee puhelinta et voisin vilkasta. Mihinköhän mä oon senki jättäny? Varmaa mun huoneeseen. Oikeesti nyt pääkiinni ja nukut. Ole vittu hiljaa.
Vihdoin mä vaan jotenkin lopetan ajattelun, varsinki yliajattelun. Ei aikaakaan kun oon untenmailla.
***
Sattuu. Ai saatana.
Avaan silmät ja nään meijän olohuoneen valkosen maton. Mitenköhän vitussa mä tässä nukun? Oonko muka oikeesti tippunu sohvalta yöllä. Miten en oo heränny? Tuntuu et oisin joku viiskymppinen jolla on selkä jumissa. Sattuu joka paikkaan, aivan vitusti. Viimenen kerta, kun mä nukun sohvalla. Ois vaan pitäny antaa periks ja mennä omaan sänkyyn. Ehkä se oli kuitenki parempi näin.
Paljonkoha kello muuten ees on. Varmaan aika paljon koska on aika valosaa.
Herään takasin tähän maailmaan, kun kuulen yskäsyn mun takaa. Käännän katseeni ja kohtaan Benkun virnuilevan naaman. Idiootti.
"Aattelit sitte meijän lattian testata" se sanoo huvittuneesti. "Noh oliks ees mukava?" Benkku jatkaa huvittuneesti.
"Ihan vitun. Suosittelen testaamaan itsekkin." sanon ja kömmin ylös lattialta. Joka paikkaan sattuu.
"Mitä sä ees ylipäätään nukut sohvalla? Eks jaksanu kävellä omaa huoneesees?" Benkku kysyy ihmeissään mutta kuitenkin hänen äänestään huomaa selvästi huvittuneisuutta.
"Mene kattomaan mun huoneeseen siinä on sulle vastaus." totean ja lähden kävelemään kohti keittiötä. Benkku lähtee ilmeisesti kattomaan mun huoneeseen, ihme Ulla Taalasmaa.
Juon lasin vettä, koska suussa maistuu aamusin aivan kamalalle. Vilkasen myös samalla kelloa ja se on kymmentä yli kaks. Mähän nukuin pitkään. Okei ei ihme mä kuitenki sain unta vasta joskus viideltä. No ei nyt ehkä ihan.
Haluisin ihan liikaa hakee mun puhelimen mut en haluu mennä mun huoneeseen. Ehkä mä vaan lähen pakoon Allulle, eiku vittu ne on siellä mökillä. Tapan itseni oikeesti, en tiiä mitä ihmettä mun pitäis sanoo sitte. Joo sori oon pahoillani et oon tämmönen äkkipikanen kakara. Tähän hätään en keksi parempaa.
Kuulen portaista ääniä ja toivon sydämeni pohjasta et se on Benkku, koska jos se on Dankku otan jalat alleni ja poistun taka vasemmalle. Oikeesti mun pitää lopettaa olemasta näin nössö!
Portaista tulija paljastui kuitenkin Benkuks. Onneks.
"Mä en tiedä mitä vittua Dankku tekee tuolla, mut se kaipailee sua." Benkku sanoo ja osottaa peukalollaan kohti portaita.
"Joo mä meen ihan kohta" sanon huomattuani röökiaskin ja sytkärin pöydällä. Nyt jos koskaan mä tarviin hermosavut. En välitä vaikka se on Benkun aski, ihan sama. Nappaan askin pöydältä ja suuntaan kohti terassia. Onneks Benkku ei valita mitään ehkä seki ymmärtää tilanteen vakavuuden.
Avaan terassin liukuoven ja pujahdan lämpimään kesä ilmaan. Suljen oven, mutten kokonaan emmä nyt haluu kuitenkaan itteeni lukita tänne, tai no oikeestaan haluun mä.
Asetun terassin portaille istumaan ja kaivan askista yhden röökin. Asetan sen mun huulille ja sytytän. Ihana tappava savu leviää mun kehoon ja ajatukset katoo mun päästä. Varmaan todella huolestuttavaa, kun tän ikäsenä yks ainoimmista rauhottumis keinoista on päihteet, noh pikkuvikoja.
Vetelen täydessä hiljaisuudessa savuja ja välttelen viimeseen asti sitä ettei mun tarvis kohdata Dankkua. Ennen kun huomaankaan olen jo polttanut tupakkani loppuun. Otan toisen koska se tuntuu hyvältä idealta, se onkin.
Kuulen takaaltani ääniä, enkä jaksa kohottaa katsettani tulijaan, luultavasti se on Benkku.
"Älä polta mun kaikkii röökei" Benkku ja sanoo kävellessään vierelleni.
"Kuinkakohan monta röökiä sä oot multa polttanu?" kysyin savun tursutesaa suustani ulos.
"Se on aivan eriasia" Benkku naurahtaa. "No systeri mikä on?"
Katson Benkkua kulmat kurtussa, noinko hyvin se näkee mun lävitse? "Häh mitenniin?" kysyn ihmeissäni.
"Mä kyllä nään susta. Liittyykö tää Dankkuu?" Benkku kysyy.
"Joo tai siis ei tai emmä vittu tiedä" sanon turhautuneena.
"Miks se nukkuu tuolla?" Benkku kysyy.
Tumppaan tupakan maahan ja heitän sen kädestäni. "Löysin sen kännissä hortoitelemasta ulkoo. Autoin sen nukkumaa en ois ikinä voinu antaa itelleni anteeks jos oisin jättäny sen sinne ja sille ois käyny jotain. Mun pitäis olla sille vihanen mut emmä osaa oon liian kiltti ja nyt mua pelottaa et mua sattuu taas. Et se ei oikeesti haluu olla mun kaa ja se jättää mut." sanon ja tunnen että kyyneleet pyrkivät silmäkulmistani ulos. Taistelen niitä vastaan, en mä nyt halua itkeä.
Huomatessaan tämän Benkku kaappaa mut halaukseen ja silittelee rauhouttavasti selkääni.
"Wouwou sulla on vaan hyvä sydän. Ei Dankku vaikuta nii kusipäältä, enkä mä jotenki usko et se tekis sulle ikinä paskoja. Ajattelematon idiootti se on, mut en usko että muuta." Benkku pitää pienen tauon ilmeisesti miettien mitä hän sanoisi seuraavaksi. "Ja mä suosittelen nyt et sä lopetat ton yliajattelun ja menet puhumaan Dankun kaa tän jutun selväks, okei?" Benkku jatkaa ja työntää minua pois sen verran, että näkee silmäni.
"Okei" vastaan ja nousen terassin portailta ylös. Heitän istumaan jääneelle Benkulle hänen sytkärinsä ja askinsa. "Kiitti hermosavuista"
Pujahdan terassin ovesta sisään ja tallustelen keittiöön. Kaivan kaapista vielä purkin buranaa ja kaapista lasin. Täytän lasin vedellä ja jatkan matkaani yläkertaan.
Olen liian nopeasti ovellani. Nyt mua alko ahistaa ja haluisin vaa kääntyy pois. Tää on ihan kamalaa. Okei nyt Ellen skarppaa vähän etsä noin nössö ole.
Painan oveni kahvan alas ja avaan oven. Nyt se on sitten menoa. Okei ollaanpas sitä nyt niin dramaattisena.
Ensimmäisenä kiinnitän huomioni järkyttävään hajuun, joka huoneessa leijailee. Sen jälkeen vasta hajun lähteeseen, paidattomaan poikaan jonka silmät tapittavat mua. Astun peremmälle huoneeseen ja painan oven takanani kiinni. Täydessä hiljaisuudessa annan Dankulle särkylääkepurkin ja vesilasin. Kumpikaan ei sano mitään, ahdistava hiljaisuus. Tunnen kuitenkin Dankun silmät mussa, mutta en ole katsovinaankaan häntä päin. Katseeni vaeltaa vaan seinillä. Mä en todellakaan haluu olla se, joka alottaa tän hirveen keskustelun. Onneks mun ei tarvii.
"Sä et sitte tullu mun viereen nukkumaa yöllä" Dankku sanoo aivan normaalisti, ilman tietoa mistään vakavasta keskustelusta. Tosi kiva hei nyt, meijän on pakko puhua tää nyt ihan tasan just nyt.
"Jooh tota nukahin sohvalle." sanon hermostuneesti.
"Meijän pitäis varmaa puhuu" Dankku sanoo vieläkin jotenki rennosti.
"Varmaan" sanon vältellessäni vieläkin katsekontaktia. Vilkasen nopeasti Dankkua, joka taputtaa tyhjää tilaa hänen vieressään. Lähden sänkyä kohti ja istahdan sen reunalle. Räplääni hihojeni reunoja hermostuneesti. Oon aina ollu paska keskustelee tällee syvällisesti ja tosissaan, mut tää on ihan pakko tehä.
"Oon pahoillani että valehtelin kenen kaa olin" Dankku aloittaa ja nyt hänkin on hermostunut vihdoin. "Mä ehkä vaan ajattelin et sä suuttuisit hirveesti jos oisin sanonu että mä olin Ilonan kaa" hiljaisuus. "Olin tosi huolissani susta"
"Ei sun tarvii olla, kyl mä ymmärrän. Kyl mäki oisin suuttunu ja valehdellu. Oon niin sekasin ja rikki et suutun tommosista. En mäkää jaksais roikkuu tämmösen ihmisen kaa kuka on vitun sekasorto, eikä tiiä mitä vittua se haluu." pidän pienen ajattelu tauon ennen kun jatkan. "Mut mä toivon todella paljon että sä jaksaisit olla vielä mun kaa. Multa vaati ihan sikana että mä uskalsin luottaa suhun. En päästäny ketään poikaa siinä mielessä mun lähelle kahteen vuoteen. Mut sit tulit sä ja mä ihastuin suhun ihan melkeen heti. Mä en tiedä mikä sussa on mutta mä tykkään susta. Tykkään susta niin paljon että mä en osaa olla sulle enää vihanen. Mä jopa yritin päästä susta niin paljon yli et suutelin Jan-" puhetulvani loppuun kun seinään tajutessani puhuneeni ohi suuni.
"Sä suutelit kenen kanssa?" Daniel kysyy vihan hiipiessä hänen ääneensä. Voi vittu totta kai mä mokasin tänki. Pitkä hiljaisuus. "Vastaa!" Dankku kivahtaa
Hätkähdän hänen vihaisuuttaan. "Äh en kenenkää kaa unohda" vastaan hermostuneesti.
"Ei vittu sun kaa" Dankku tuhahtaa.
Joo ihan turhaam mä yritän joustaa ja olla kiltti ja nöyrä. "Joo ihan vitun sama sitten, ei sitte puhuta. Ehkä sä olit oikeessa parempi ettei meitä tuu sit koskaan olemaankaa" sanon ja painelen huoneestani ulos jättäen Dankun sinne. Ihanat tunteet ku menee 0-100 sekunneissa. Oisin voinu olla meistä se järkevämpi enkä ois lähteny toho mukaan, mut menetetty juttu jo.
Mä oikeesti luulin, että me oltais jo saatu sovittuu. Mut näköjään se oli ihan liikaa pyydetty. Tunnen kuinka kyyneleet alkaa kohota mun silmiin. En jaksa enää estellä niitä vaan annan niiden valua pitkin poskia. Ehkä mä menen nyt vaan hyppäämään alas kalliolta niin sitten kaikki on hyvin. Niin mulla kun kaikilla muillakin. Haluisin vaan niin lujaa olla Dankun kaa sovussa en jaksa riidellä sen kaa. Mut jos se haastaa riitaa nii ollaan sitte riidoissa, helvetti.
En kerkeä edes portaille, kun kuulen takanani oven avautuvan. Sen jälkeen kuulen vaan ripeät askeleet, eikä aikaakaan kun mut on käännetty ympäri ja oon vahvojen käsivarsien suojassa.
"Anteeks Ellen anteeks niin paljon. En ymmärrä miten suutuin tosta. Musta tuntuu vaan niin pahalta jos oot jonkun toisen ku mun kaa. Mäkin tykkään susta ihan liikaa enkä haluu riidellä sun kaa. Ja mä jaksan sun juttuja ja suuttumuksia ja ihan kaikkee sussa vaikka kuinka kauan" Daniel sanoo jotenkin äkkiä ja paniikissa ihan kun mä pääsisin tästä johonkin karkuun.
"Sä oot kusipää" totean naurahtaen.
"Seura tekee kaltaisekseen" Dankku naurahtaa. "Sovussa?" hän jatkaa kysyen.
"Sovussa"
Nostan käteni ja rutistan Dankkua takaisin. En ees tajunnu kuinka ikävä mulla oli tota idioottia. Mä olin rikkinäinen mutta Dankku teki musta kokonaisen. Se oli mun valonpilkahdus pimeässä.
2817 words
A<3