Huone, jonka pinnat ovat kultaiset ja seinät valoa toistavat
Huone, jossa ei edes tunneta hämärää, vain lämpö ja ainainen aamurusko
Huone, jonka valossa hiukset kiiltävät ja silmät tuikkivat
Huone, jossa asuu itse päivä
Huone, jossa musta kangas on levittäytynyt joka kohtaan
Huone, jonka mystisyys kiehtoo ja varjojen hienostuneet siluetit piirtelevät seiniin
Huone, jonka pimeyteen voi upota ja hakea turvaa
Huone, jossa asuu itse yö
Huone, jossa sormenpäät koskettavat
Huone, jossa mustat varjot saavat kultaiset rajaukset ympärilleen
Huone, jossa yö ja päivä löytävät auringonlaskun taivaanrannasta
He voivat tulla ulos huoneistaan katselemaan ympärilleen
Ristiä sormensa toisen omien lomaan
Ihastella toistensa kauneutta
Valon synnyttämää kultaista tukkaa
Pimeyden maalaamia tummia silmiä
Tutkailla erilaisuuttaan
Tutustua siihen, mitä toinen tuo huoneesta mukanaan
Mutta lopulta oma paikkansa kuuluu muistaa
Ja välitilan kauneutta ylläpitää
Siksi heidän täytyy aina lopulta palata omiin huoneisiinsa, heille sopiviin ympäristöihin
Voidakseen taas seuraavan kerran palata ihmettelemään sitä taideteosta, mikä syntyy, kun kaksi maailmaa kiedotaan yhteen
Koska vaarana on, että auringon lapsi menettää hehkunsa
Että yön lapsi sokaistuu kirkkaudesta
Sillä vaikka he ovat toistensa lumoamia
Vaikka he kokevat kodikseen tämän huoneen heidän välissään
Eivät he halua toisiaan satuttaa
Eivät he halua sotkea värejä liikaa yhteen
Vaan haluavat säilyttää paikan, jossa tietää toisen aina odottavan