Joel
Kävelen kukkapuska kädessäni kirkon alttarille. Pysähdyn valkean arkun eteen, katsoen sen ympärillä olevia kukkia.
Sen vieressä olevalla pöydällä on kehystetty valokuva ja palava kynttilä.
Astun arkun vierelle, alkaen lukea muistopuhettani rakkaalleni, melkein aviomiehelleni.
"heittäkää hiljaa arkulle multaa, siellä on Joonas, siellä on kultaa. rakkaan kihlatun muistoa kunnioittaen, Joel" Sanon täristen, samalla itkien
Istahdan Joonaksen perheen viereen, omalle paikalleni seuraamaan muiden läheisten kukkapuskien vientiä ja muistelua.
Kun kaikki muisteluun osallistuneet ovat muistelleet, on aika lähteä laskemaan arkku hautaan.
Arkku nostetaan kärryn päälle ja menen seisomaan sen toiselle puolelle Joonaksen isän ja sedän kanssa. Toisella puolella seisoo Olli, Joonaksen pappa ja Joonaksen serkkupoika.
Muu väki tulee perässämme kohti hautuumaata. Heti kun astumme sinne, tulee hirveän kylmä. Tuulenviima kovenee ja kropassa on ihmeellisen kalvaava tunne.
Päästyämme haudalle, kiepautamme valkoiset nauhat olallemme ja lähdemme laskemaan Joonasta hautaan.
"Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
vaan ihana enkeli kotihin vie.
Niin pitkä on matka, ei kotia näy,
vaan ihana enkeli vierellä käy,
vaan ihana enkeli vierellä käy.
On pimeä korpi ja kivinen tie,
ja usein se käytävä liukaskin lie.
Jo lapsikin helposti langeta vois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois,
jos käsi ei enkelin kädessä ois.
Maan korvessa kulkevi lapsosen tie,
Vaan ihana enkeli kotihin vie.
Oi laps, ethän milloinkaan ottaa sä vois sun kättäsi enkelin kädestä pois,
sun kättäsi enkelin kädestä pois."
Joonas on laskettu hautaan. Sinne heiteltiin muutama ruusu ja vähän multaa.
Pidämme vielä hiljaisen hetken haudalla, ennenkuin lähdemme muistotilaisuuteen Joonaksen lapsuudenkotiin.
--
Olohuoneessa ihmiset halailevat toisiaan ja lusikat kilisevät kahvikupeissa.
Jätkät tulevat luokseni ja jokainen heistä halaa minua, mitään sanomatta.
Hekin ovat aikalailla poissa tolaltaan.
"keittiössä on kahvia" Saan sanotuksi
Niko nyökkää ja silittää olkapäätäni.
Joonaksen isä alkaa köhiä kurkkuaan ja muut hiljenevät kuuntelemaan.
"kiitos kaikille, jotka muistatte rakasta poikaani Joonasta. Joonas oli hieno nuorimies. hän oli itsevarma ja rohkea..
En kestä kuunnella muistopuhetta yhtään enempää.. Tätä paskaa fiilistä on pakko päästä karkuun..
Hipsin ulos kaikkien huomaamatta ja lähden omalle kämpälleni.
--
Istun sohvalla juoden suruun punaviiniä. Saan flashbackeja ajasta, jolloin kaikki oli hyvin..
Eiffel torni. Ilta Pariisissa. Voiko olla kauniimpaa. Joonas on kainalossani ja ihailemme kaupunkia.
Talutan tuon hämmentyneen pojan Eiffel tornin alapuolelle.
"Mitä sä hommaat?" Joonas kysyy huvittuneena
"Kohta näät" virnuilen
Kaivan farkkujeni takataskustani pienen rasian ja polvistun tuon eteen. Kaikkien ihmisten nähden. Ei minua kiinnostanut.
Joonas itkee. Minunkin silmistäni valuu kyyneleitä.
"Joonas Henrik Porko, menisiksä mun kanssa naimisiin?" Kysyn hymyillen
"Todellaki meen!" Joonas huudahtaa iloisena
Nousen seisomaan asettaen sormuksen tuon nimettömään ja sitten suutelemme.
Ihmisjoukko ympärillämme hurraa.
En vain olisi uskonut, että palaan Suomeen yksin..
Pariisi. Myöhä ilta ja kova liikenne. Kävelemme tuoreena kihlaparina kohti kohti hotellia. Joonas jää minusta vähän jälkeen, kun kävelemme suojatietä. Sitten kuuluu kauhea pamaus..
"JOONAS!" Huusin
Sitten muistan vain hälytysajoneuvojen vilkut ja kuinka Joonas todettiin kuolleeksi onnettomuuspaikalla..
Otan puhelimeni taskusta, jonka taustakuvana on edelleen Joonas.
Tuijotan sitä pitkään, niin pitkään että murrun itkuun ja käperryn sohvalle.
-
sanat: 484
tästä tuli nyt vähän surullisempi ja pitempi, mutta toivottavasti tykkäsitte:)
hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮