Viikko neljän seinän sisällä
Välillä se on tuntunut ikuisuudelta, välillä aika tuntuu juosseen silmissä.
Ehkä se kuitenkin on tehnyt tehtävänsä
Olo oli yllättäen kevyempi
Asenne rennompi
Ote normaaliin elämään hieman vankampi
Pieniä sieviä hetkiä, joiden päättymistä ei olisi toivonut
Lempeitä hymyjä huulilla, pehmeitä kosketuksia keholla
Luulin, ettei tätä tunnetta ollut enää olemassakaan
Luulin, että se oli maahan haudattu
Olin jopa ehtinyt unohtaa, miltä tämä kaikki tuntuu
Mutta kun kello oli tapissa
Ja jouduin kohtaamaan neljä seinää uudestaan, heräämään unelmista
Huusin, karjuin, hakkasin päätä seinään, kuljin levottomana edes takaisin
En kyennyt itkemään, sen sijaan vain nauroin kylmästi
Tuskaiset huudot kaikuivat käytävillä, seuraten kulkuani viitan tavoin minne sitten kuljinkaan
Makasin lattialla, heiluin pöydällä
Mikä tämä olo on?
Luulin nostetun lääkeannoksen tehonneen
Mutta näemmä vanha itseni sai kehoni täksi illaksi takaisin otteeseensa
Epävarmuus
Epäilys
Epätoivo
Miksi huomisen piti yllättäen olla niin hataraa?
Miksei se muuttunutkaan hahmotelmaa vahvemmaksi? Edes luonnokseksi?
Niin uusi tilanne, mieleni tuntuu räjähtävän
Pitelen päätäni ja puristan silmäni kiinni
Korvissa kohisee, en saa puheesta kunnolla selvää
Katse lukkiutuu näkymättömään pisteeseen, tunto katoaa kehosta
Kai taidan yhä ollakin hullu