Taas niityt vihannoivat

Luku 21, jossa koetetaan saada sanottua

Otto ei tietenkään saanut tehtyä mitään asiansa eteen, vaan päivät jatkoivat kulumistaan. Kerran Lempi kävi Eerolassa, näköjään vaihtamassa kirjoja Nilsin kanssa. Otto liippasi viikatteita renkiaitan kulmalla. Neiti silmäili häntä jo mennessään, mutta palatessaan hän käveli lähemmäs - melkein viereen.
"Te olette varmasti Otto, ettekö olekin?" hän kysyi heleästi. Teititteli renkiä, niin kuin se olisi muka ollut tapana. Otto nyökkäsi jäykästi ja vilkaisi leninkiä, joka oli kai olevinaan tarpeeksi arkinen kävelyretkelle. Sen koreus ei kumminkaan tuntunut Otosta enää kitkerältä, joten hän silmäsi kasvojakin. Ne olivat nätit, mutta eniten ystävälliset ja pirteät. Ehkä ne eivät enää liittyneet Oton päässä mitenkään erityisesti Nilsiin.
"Tunnistin teidät herra Bergin puheista", Lempi naurahti. "Minä olen Lempi Kallio, pappilasta, ylioppilas minäkin. Tehän olette tulossa lomallanne Helsinkiin?"
Otto myönsi. Hän yritti olla vaikuttamatta liian epäluuloiselta.
"Minä olen suunnitellut sitä herra Bergin apuna vaikka kuinka kauan", Lempi sanoi. "Minusta se on oikein hauska hanke, joten ajattelin ottaa sen puheeksi, kun nyt näin teidät. Täällä puhutaan Helsingistä kuin se olisi toisella puolella maailmaa, vaikka matkustaminen käy kaiken aikaa joutuisammaksi. Kaikkien täytyisi voida liikkua vapaammin, enkä muutenkaan näe syytä, miksi toisilla täytyisi olla elämässään kapeammat mahdollisuudet kuin toisilla."
Puhe soljui nopeasti ja innokkaasti. Otto tyytyi myöntelemään, koska arveli sen riittävän. Hän alkoi oitis ymmärtää, miksi Nilsistä oli hauska keskustella Lempin kanssa. Ylioppilaiden samankaltaisuuskaan ei silti tuntunut hänestä enää vaaralliselta.
"Helsingissä on toki paljon ikävää ja virallista, mutta uskon, että kuka tahansa voi nauttia olostaan siellä", Lempi sanoi iloisesti ja siirsi kannattelemaansa kirjapinoa hieman parempaan asentoon. "Isäni - pastori siis - taas uskoo matkan olevan oikein opettavainen. Hänkin on siksi luvannut osallistua hankkeeseen pienellä rahallisella panoksella, etenkin kun on jo kauan kuullut, kuinka hyvä ja ahkera työntekijä olette."
Sekin oli epäilemättä suurimmaksi osaksi Nilsin kertomaa. Langat vaikuttivat olevan näppärästi hänen käsissään. Hän oli sanonut, että voisi tarvita enemmänkin rahaa kuin hänen isältään liikenisi, joten luonnollisesti hän oli... Otto olisi halunnut pudistella päätään voipuneena, mutta keskittyi kiittelemään hartaasti pappisperheen avokätisyyttä. Pastori ei aavistanut, millaista matkaa rahoittaisi, mutta kaipa Otto voisi tehdä jotain opettavaistakin.

"Te johditte kuulemma tämän vuoden heinänteonkin", Lempi sanoi. "Eerolan heinät olivat taas koossa pappilaa nopeammin."
"No joo, mutta onhan pappilalla enemmän peltoja", Otto sanoi.
"Ja myös enemmän väkeä pellolla", Lempi sanoi. "Älkää suotta vähätelkö itseänne."
He taisivat hymyillä toisilleen vähän aikaa - Otto tosin pirun kiusaantuneena, kun ei keksinyt viisaan kuuloista vastausta. Hän ei puhunut usein naisväelle, varsinkaan fröökynöille. Eikä varsinkaan sellaisille, joiden pappisisät olivat lupautuneet kustantamaan hänen matkaansa miesystävän luo.
"No, nyt minun täytyy mennä, jotta ennätän päivälliselle", Lempi sanoi. "Oli hauska tutustua. Toivottavasti tapaamme Helsingissä. Tai ehkä voisimme jopa käydä jossain kolmisin."
Otto oli varmaan kehuttu höttöiseksi, sillä hän meni toteamaan, että ajatus oli hyvä. Hän siis ilmeisesti viettäisi mielellään aikaansa pappilan vihonviimeisen pahanilmanlinnun kanssa. Vaikka eihän Lempi tietenkään oikeasti ollut sellainen. Ehkä Otostakin voisi tulla hänen tuttavansa. Se olisi varmasti helpompaa Nilsille. Tämän olisi kyllä kuulunut uskoa, ettei Otto enää hölmöillyt, mutta se saattoi olla vaikeaa, kun ylioppilaiden satumaisesta lemmestä jauhettiin vieläkin täyttä päätä jokaisessa kahvipöydässä. Nilsin odotettiin kihlaavan tytön ennen lomansa päättymistä. Saisipa nähdä, miten sen kanssa lopulta kävisi.

♦

Nilsin ei tarvinnut muuttaa suunnitelmiaan; hän oli vasta nyt löytänyt ne ensi kertaa. Ja miltäkö se hänestä tuntui? Kuin hän olisi viimein huomannut eläneensä tähän saakka hämärässä - tai kuin hän olisi syntynyt kokonaan uudelleen! Edellisenä kesänä hän oli tavoittanut elämäänsä runouden, tänä suvena näemmä kaiken muun. Hän tiesi, mitä hänen kuului tehdä; hänellä olisi elämä opiskelujensa jälkeenkin! Joskus silloin hän muuttaisi Eerolaan, ja siksi hän nytkin istui kirjoittamassa. Jos hän elättäisi itsensä teksteillään, hän voisi ilmoittaa asettuvansa sukutilalleen hiomaan seuraavaa suurteostaan. Äiti ymmärtäisi päätöksen ja taivuttelisi isänkin ennen pitkää hyväksymään sen. Sitä paitsi, ehkä Nils ottaisikin miehensä kanssa määräysvastuun ja tekisi tehtaan sijasta Eerolasta tuottoisan kaikilla talousopeillaan. Sekin toisi rahaa hänen suvulleen, mutta riemastuttavasti eri tavalla kuin hänen isänsä oli suunnitellut. Nils naureskeli itsekseen koko maailmalle. Hänestä alkoi tuntua, että kohtalottaret olivat valmistaneet hänen elämänlankansa erityisellä rakkaudella. Hän oli toki sanonut, että asiat järjestyisivät, mutta että tällä tavalla! Nils tunsi ristiriidan niin kuin Ottokin, mutta millaiset moraalittomat perilliset olisivat ylipäänsä kyenneet odottamaan läheisensä kuolemaa? Nilsin täytyisi sitä paitsi ennättää suorittaa opintonsa. Miten täydellisesti hän ne suorittaisikaan, kaikilla olennaisilla aloilla!