* * *
"Zappis! Nyt heräät!"
Kuulen, kun Rauski huutaa jo toista kertaa ovensuussa.
"Enkä. Mee pois," mutisen takaisin ja vedän peiton pääni yli.
"Nooralla on jotain asiaa. Keitän kahvia, että tuu sit, kun tuut," mies luovuttaa ja huokaisee syvään.
"Mitä? Onks Noora täällä?" Havahdun ja nousen istumaan.
"No on. En kai mä sua ny muuten herättäis, pelle," Rauski huokaisee ärtyneesti ja sulkee vaaleanruskean oven. Istun hetken paikoillani, mutta nousen pian ylös. Nappaan lattialta vaaleansinisen t-paidan ja puen sen päälleni samalla, kun kävelen vaatekaapille ja otan sieltä tummansiniset farkut, jotka puen jalkaani ja lähden huoneesta. Kuulen käytävältä Nooran ja Rauskin selittelyt, mutta ennen, kuin liityn heidän riemunkirjavaan keskusteluun poikkean vessassa laittamassa pehkoni ruotuun.
Nooran nk.
"En oo nähny sitä koko viikkona, eikä se paljoo puhu mun kanssa puhelimessakaa," selitän ja lasken muumimukini pöydälle. Nojaan taaksepäin ja sudin hiuksiani puolelta toiselle. Rauski istuu pöydän toisella puolella ja pitää katsettaan omassa kahvimukissaan. Hän näyttää vielä vähän uneliaalta ja poissaolevalta, mutta ymmärtäähän sen. Kellokin on vasta.. noh.. kaksitoista. Miehellä on päällään punaruudullinen kauluspaita ja hänen lyhyet vaaleat hiuksensa ovat laittamatta. Niihin paistaa auringon valo, joka samalla suurentaa huonetta ja tekee siitä valkoisten seinien takia häikäisevän kirkkaan. Luulisi piristyvän nopeasti.
"Kyllä se kohta tulee. Kunhan herää ensin," Rauski lohduttaa ja nousee seisomaan ja kävelee tiskialtaan luo. Hän huuhtoo kahvimukin pikaisesti ja jättää sen tiskipöydälle. Samassa ovi avautuu ja Zappis astuu sisään keittiöön.
"Huomenta," hän sanoo ja hymyilee unisena.
"Sieltähän se meijän Ruusunen saapuikin," Rauski naurahtaa, taputtaa Zappista ohimennen olkapäähän ja kävelee ulos keittiöstä. Vilkaisen miestä ilmeettömästi olkani yli, kunnes käännyn ja juon taas huikan kahvistani.
"No..," mies aloittaa ja lyö kädet reisiinsä.
"Mitäs sä täällä?" hän kysyy ja kävelee istumaan viereeni.
"Kunhan tulin kattomaan onks kaikki hyvin. Sä et oo vastannu puhelimee," tokaisen ja vilkaisen vieressäni istuvaa miestä. Hän taputtaa pöytää vaivaantuneenä, eikä tiedä mitä vastaisi. Odotan hetken hiljaa paikallani, mutta mies ei edes yritä aloittaa keskustelua. Juon viimeiset kahvit pois.
"Se on hienoa, et kaikki on hyvin", huokasen turhautuneena ja nousen ylös. Käyn viemässä mukini tiskialtaaseen ja kävelen ulos keittiöstä. En voi itselleni mitään, vaan jään oven viereen seisomaan, odottamaan miehen seuraavaa siirtoa. Yllätyksekseni ja harmikseni en kuule minkäänlaista paikan vaihtoa tai oikeastaan elettäkään keittiöstä. Luulin, että tunnen Zappista jo sen verran, että hän olisi tässä vaiheessa edes uteliaisuudesta tullut katsomaan mitä teen seuraavaksi. Mutta ei. En kuule mitään. Mieleni tekisi kävellä takasisin keittiöön ja tentata miehestä tieto ulos, mutta sen sijaan jään paikalleni nojaamaan valkeaan seinään toimeettomana. Samassa Rauski kävelee huoneestaan ulos ja levittää käsiään kysymykseksi. Kohautan olkiani kävelen eteiseen. Vedän tennarit jalkaani, mutta ennen kun kävelen ulos pysähdyn ja yritän vielä kerran kuunnella. Zappis ei ole liikkunut senttiäkään, joten joudun vain huokaisemaan pettyneesti.
"Rauski?" Kysyn päättäväisesti ennen, kuin avaan ulko-oven. Rauski, joka on juuri astumassa keittiöön pysähtyy ja jää odottamaan jatkoa.
"Sä voit varmaan tulla mun kanssa.. kahville," tokaisen mietteliäänä.
"Mut mehän just..," mies aloittaa, mutta luon häneen pistävän tuiman katseen, jotta hän tajuaa lopettaa.
"Tai.. Miksi ei," Rauski myöntyy, lähtee kävelemään kohti eteistä kummastunut ilme kasvoillaan. Mies heittää kengät jalkaansa ja kävelee edelläni ulos. Kävelen hänen perässään rappukäytävään, mutta pysähdyn ja pidän ovea yhä auki.
"Noora?" Rauski kysyy hiljaa ja katsoo minua, kuin olisin sekaisin.
Tuijotan jätkien kämppään hiljaa odotten.
"Zappis hei," huikkaan vielä ja painan ruskeaa vanhaa ovea vähän kiinni. Kuulen, kuinka mies nousee aavistuksen nopeammin kuin yleensä ja ilmestyy näköpiiriini.
"Nähää," sanon keittiön ovenkarmeihin nojaavalle miehelle ja vilkutan vaisusti. Mies vilkuttaa vähintään yhtä väljästi takaisin samalla, kun painan oven kiinni.
"Mikä ihme tää juttu oli?" Rauski kysyy vieressäni ja näyttää sangen huvittuneelta.
"Mikä näistä?" Kysyn takaisin ja naurahdan hajottaakseni kireäksi muuttunutta tunnelmaa. Rauski kohauttaa olkiaan ja ojentaa oikean kätensä herrasmiestyylisesti, toinen käsi siististi alaselällä.
"Saat kertoa matkalla. Mennäänkö?" Hän kysyy ylimielisesti ja kohottaa toista kulmakarvaansa. Heilautan hiukset pois kasvoiltani ja vastaan samalla äänensävyllä.
"Mennään vain". Tartun hänen kyynärtaipeestaan ja lähdemme kävelemään marmoriportaita alas hienostunein askelin.
Ei tarvitse kiitellä köhköh. Ootte niin lutuisia :3
Part 13
Start from the beginning
