Kadonnut

Polkka venytteli hitaasti silmät yhä ummessa ja kuulosteli ympäristöään. Ikkunan takana kasvavassa isossa koivussa sirkutti lintuja iloisena alkukevään kirkkaasta auringonvalosta, joka oli Polkankin juuri äsken herättänyt. Seinän takana olevasta keittiöstä kuului espressokeittimen porinaa ja kolinaa, kun isä kattoi puurolautasia pöytään. Olohuoneen vanhasta radiosta kantautui jazzmusiikkia isän lempilevyltä. Polkka avasi silmänsä. Hämärän huoneen poikki kulki yksinäinen verhojen raosta livahtanut valonsäde. Hän nousi istumaan ja avasi kaihtimet, jolloin häikäisevä valo pääsi sisään. Polkka puki ylleen kaikista mukavimmat – eli rumimmat - vaatteensa, jotka kuuluivat kiistattomasti rentoon lauantaiaamuun. Hän hyppeli huoneestaan, huikkasi huomenet isälleen ja syöksyi sitten suoraa päätä koputtamaan siskonsa ovelle. Ei vastausta.
"Anna sen tytön välillä nukkuakin ja tule syömään", isä kurkkasi keittiön ovelta puurokauha kädessään. "Kellohan on jo... puoli kahdeksan. Ai, okei sitten", Polkka haki yöpöydältään keskeneräisen kirjansa ja meni lukemaan ruokapöydän ääreen. "Bon appétit", isä laski kaksi puurolautasta pöydälle ja istahti vastapäiselle tuolille siemailemaan joka-aamuista espressoaan ja lukemaan uutisia kännykältään.
Kun Polkka oli lusikoinut vähän limaisen ja kokkareisen puuron suuhunsa ja joutunut jälleen kerran toteamaan, että isällä oli parantamisen varaa kokkitaidoissaan, hän meni uudestaan koputtamaan siskon huoneen ovea. Ei vastausta. "Nita! Nouse jo, senkin laiskamato, iskän gurmeepuuro jäähtyy." Odotettuaan hetken Polkka avasi oven ja sytytti kattovalon päälle, mutta sänky oli tyhjä. Niin oli vessakin, jonka Nita oli saanut kokonaan itselleen, koska se sattui olemaan yhteydessä hänen huoneeseensa. Vessassa Polkka vilkaisi itseään peilistä ja kurtisti kulmiaan. Huulet olivat rohtuneet ja kuivat. Silmien alla oli leveät ja tummat varjot. Ne olivat ilmestyneet siihen kahdeksan vuotta sitten eivätkä olleet siitä sen koomin poistuneet häntä kiusaamasta. Polkka rypisti otsaansa. Hänen kasvonsa olivat täynnä pieniä ja suuria kauneusvirheitä. Koko hänen naamansa koostui kauneusvirheistä. Toisin kuin Nitalla, hänen epäreilun luonnonkauniilla siskollaan, joka ei välittänyt pätkääkään ulkoisesta olemuksestaan eikä näköjään hänestäkään, kun oli sillä tavalla häipynyt johonkin viitsimättä mainita hänelle asiasta. Polkka ravisti päätään ja palautti ajatuksensa vähemmän marttyyrimaisille urille. Hän harppoi takaisin keittiöön.
"Tiedätkö sä missä Nita on?"
"Eipä ole näkynyt. Heräsi varmaan taas ennen aikojaan ja lähti kävelylle. Tai keskustaan, nyt on taas joku tapahtuma meneillään", isä kohautti olkiaan ja hörppäsi espressonsa loppuun.
"No niin, mitäs on suunnitelmissa tänään?" isä kysyi ja jatkoi jäämättä kuuntelemaan vastausta:
"Me mennään poikien kanssa leffaan ja tulen sitten kotiin, eli yritä selvitä muutama tunti räjäyttämättä asuntoa, okei?"
"Joo joo", Polkka huokaisi tympääntyneesti. Hän jätti puurolautasen tiskipöydälle ja käpertyi kirjansa kanssa sohvan siihen nurkkaan, johon aurinko paistoi kirkkainten. "Ja pidä huoli, etten löydä sua iltapäivällä tuosta samasta paikasta. Pyydä vaikka joku kaveri ulos", isä kohotti kulmiaan merkitsevästi. Polkka ynähti myöntymisen merkiksi. Hetken päästä, kun isä oli vielä komentanut syömään parin tunnin päästä makaronilaatikkoa, jota oli jääkaapissa, ja ulko-ovi oli kolahtanut kiinni hänen perässään, Polkka kömpi sohvalta ja siirtyi parvekkeen korituoliin lukemaan. Hän tiesi, että kun lukemisen aloittaisi, ei siitä välttämättä tulisi loppua ennen kuin joku tulisi käskemään sulkemaan sen pahuksen kirjan edes sekunniksi, ja siksi olikin täysin mahdollista, että isä olisi voinut löytää hänet täsmälleen samasta paikasta, samasta asennosta palatessaan. Parvekkeella oli kuuma kuin helteisenä kesäpäivänä, kun aurinko paistoi häikäisevästi suoraan edessä olevaan lasiin, mutta se ei häirinnyt ollenkaan. Hetkessä Polkka uppoutui kirjaansa ja unohti hetkeksi mielensä perukoilla kutittelevan Nitan omituisen katoamisen.

Kun isä tuli kotiin, ihana hiljaisuus loppui ja piti taas alkaa elämään. Heti, kun Polkka nousi korituolistaan, huolestuttavat ajatukset tulvahtivat yksi kerrallaan takaisin päähän. Hän soitti pianoa, mutta puupalikoilta tuntuvat sormet osuivat jatkuvasti väärille koskettimille. Hän yritti piirtää, mutta se ei oikeastaan kuulunut hänen vahvuuksiinsa. Käytettyään kaksi tuntia loppujen lopuksi kanalta näyttävän joutsenen väkertämiseen Polkka meni olohuoneeseen, jossa isä oli tekemässä töitä. Isästä ei kuitenkaan ollut seuraksi, ja tasainen tietokoneen näppäimistön naputtamisen ääni oli hermostuttavaa. Vielä hermostuttavampaa oli se, ettei isä ollut ollenkaan hermostunut.

Okei, ensimmäinen osa!
Olisi kiva kuulla mielipiteitä ja jos tykkäsitte niin antakaa vaikka tähti tarinalle :D
- Rebecca aka lilrebe