Taas niityt vihannoivat

Luku 12, jossa tasaannutaan ja mennään alamäkeen

Sitten Nils päätti alkaa kirjoittaa. Tosissaan. Hän palasi pappilasta peräti jo päivällisajan jälkeen ja meni huoneeseensa. Oli niitäkin päiviä, kun hän ei lähtenyt ollenkaan ulos vaan istui koko päivän kirjoittamassa. Otto löysi hänet sieltä vielä töistä tullessaankin; istumassa pöytänsä ääressä, työnsä ylle kumartuneena. Välillä hän nosti silmälasejaan ylemmäs nenällään ja kirjoitti lisää, keskittynyt ilme kasvoillaan ja hiukset sekaisin. Ahkerointia oli tietysti aina mukava katsella, mutta kyllä touhu silti alkoi mennä vähän liian pitkälle: Otto meni varta vasten Nilsin luo, mutta tervehdittyään tämä puheli hänelle vain harvakseltaan illan mittaan, silloin kun jaksoi keskittyä, eikä oikein suostunut lähtemään ulos. Lopulta Otto päätteli, ettei Nils erityisemmin odottanut eikä tarvinnut häntä luokseen. Eikä se tietysti haitannut. Riitti hänellä töitäkin. Ei hän ollut muutenkaan tottunut olemaan odotettu. Illalla he sentään saivat juteltua jonkin aikaa - mutta silloin Otto taas hämmästyi huomatessaan, miten paljon Nilsin höpötys kävi hänen hermoilleen. Hänestä alkoi vähitellen tuntua kummasti, että Nils taisi olla aika täynnä itseään, ajatuksiaan, töitään ja rikkaiden turhanpäiväistä elämää. Tuntui oudolta ajatella Nilsistä sellaista, mutta sitä mieltä Otto nyt oli. Olisihan maailmassa ollut muutakin puhumista. Aina ennen Nils ja Otto olivat kai jutelleet enimmäkseen heistä kahdesta tai jostain heihin liittyvästä. Eerolan asioista. Kaikesta mukavasta. Mutta enää ei ollut sellaista.

Nils raapusti kai runoja, vaikkei nykyään lukenutkaan niitä Otolle. Lempille kylläkin. Sen verran hän myönsi suoraan. Nämä olivat kuulemma vakavampia ja vaikeampia runoja. Tytön ja pojan välisiä tietysti, koska Nils aikoi tarjota niitä painettaviksi. Ei tosin sillä, etteikö Otto olisi saanut jo kyllikseen huomiota ja runoja itselleen. Kyllä hän ymmärsi, että Nils tahtoi olla tosissaan omissa hommissaan. Ja senkin, ettei rengin mielipide ollut oikeasti minkään arvoinen. Mitäpä palvelusväki olisi runoista ymmärtänyt.

Nils ei selvästikään piitannut Otosta yhtä paljon kuin ennen. Käydessään illalla makuulle miehen viereen hän selitti hetken jostain runosta, jota kaavaili jatkavansa seuraavana päivänä. Ja kaiken maailman metonymioista ja metaforista ja personifikaatioista. Hän ei varmasti edes ajatellut, että Otto ymmärtäisi sellaisista mitään, kunhan puhui. Se ei ollut kovin mukavasti tehty. Nils...
Otto huomasi ajattelevansa, että Nils olisi saanut hänen puolestaan pysyä kaikki päivänsä Lempin luona, jos ei kerran osannut enää puhua tavallisille ihmisille. Sellaisia herraskaisia...

Niin, Nils ei tosiaan välittänyt Otosta ihmeemmin.
Se oli totuus.

Loppujen lopuksi Nils sitten jo passittikin miehen aittaan nukkumaan. Hän sanoi kyllä jotain sen suuntaista kuin: "Kirjoitan luultavasti pitkälle yöhön, joten sinun kannaltasi lienee mukavinta mennä yöksi aittaan", mutta Otto ei uskonut sen olevan koko totuus. Nils vain tahtoi hänen menevän pois, koska ei enää erityisemmin halunnut viettää yötään hänen vieressään.
Hän ei enää tahtonut, että Otto otti hänet kainaloonsa tai että hän... Voi hitto...
Otto epäili tietävänsä, miksi hänet ajettiin pois.
Aiemmin Nils oli aina harmitellut kauan, jos Oton oli ollut pakko lähteä yöksi pois. Ja juhannuspäivän aamunahan hän oli oikein takertunut Ottoon saadakseen tämän jäämään viereensä.
Nils olisi nytkin voinut oikein hyvin tulla nukkumaan sitten myöhemmin, saatuaan kirjoituksensa valmiiksi. Otto ei kuitenkaan sanonut vastaan.
Nils viitsi heilauttaa hänelle hyvästeiksi kättään ikkunasta.

Sama hylkääminen jatkui seuraavanakin iltana, suunnilleen samalla verukkeella.
Oliko Otossa jotain vikaa? Oliko hän tehnyt jotain? Olisiko hän voinut jotenkin, vai oliko Nils jo päättänyt, ettei...? Johtuiko kaikki siitä, että Nils... ja Lempi...? Otto olisi halunnut... ja tarvinnut... Hän olisi ottanut Nilsin syliinsä ja...

Vilhokin pani luonnollisesti merkille, että Otto joutui puistelemaan monien viikkojen pölyt lakanoistaan, mutta ei kysellyt majanvaihdon syytä. Ajattelikohan (tiesiköhän) hänkin, että selitys löytyi pappilasta? Varmaankin. Kaikki olivat kyllä huomanneet, kenen kanssa Nils nykyään vietti aikaansa. Siitä puhuttiin pitkin kyliä, eivätkä jutut hivelleet Oton korvia. Kaikki muut kyllä tuntuivat ihastuneen ajatukseen Nilsin ja Lempin lemmestä.