Bilehile ja hiippari/ yoonmin VALMIS✅

9.

"Tottahan mä siitä välitän, mut en enää sillai miten kolme kuukautta sitten..."

"Ymmärrän hyvin, kuule Jimin, tiiät et voit aina puhuu mulle. Kaikesta." Hoseok jutteli.

"Tiiän, mut haluun vaan et on keskiviikko. Vihdoinkin jos sais kunnolla purkaa kaikki ajatukset Yoongille ja se vois purkaa kaiken mulle."

Hoseok nyökytteli.

Syötyämme suunnistimme kohti historian luokkaa ikivanhalle kaksoistunnille jonka jälkeen koti kutsuisi väsyneitä kasvoja.

-

Oon kiva ja haluun vaihtaa näkökulmaa, Nyt.

-

∆yoongi∆

Ai että, vihdoin.
Kolme kuukautta meni kuin siivillä ja tuntui että olisin uudelleensyntynyt.

Muisti? Se oli ennallaan.

Tosin, Jiminin kohtaaminen jännitti.
Tuntuu edelleen nololta, sen yhen illan jälkeen, ja totta helvetissä mä sen muistan.
Kävin pari viikkoa sitten kotona, paikka oli samanlainen kuin ennen.
Jimin ei ollut maalannu seiniä pinkiks, luojan kiitos. Mutta siivonnu se oli, perusteellisesti. Siitä saan olla kiitollinen loppuikäni.
Kun kävin sielä, pari sanaa vaihdettiin.
Jimin oli alakuloinen, varmaan jollain tapaa pelkäs mua, ja mun muistia.
Oikeestaan se korjaantu jo paris viikos.
Pyysin vaan hoitajia pitää mua sielä sen koko jakson ajan.
Eli toisin sanoen, lintsasin koulusta ihan vitusti.
Tiiän, kesälle tulee oleen hommia, eipä paljoo kiinnosta.

Hmm... näiden viikkojen aikana oon aatellu Jimii vähä enemmän, jaah noh...pyh enhän mä siitä tykkää..vai?
No, kuitenki. Se varmaan jo heilastelee jotain toista.
En usko mulla olevan sen enempää saumaa, ku haarukalla keittolautasella.

-

"Huhuu?
Yoongi, ois aika lähtee. Sun tavarat on pakattu.'' hoitaja huusi oven toisella puolella. Heitin repun selkään ja avasin huoneeni oven, huikkasin kiitokset ja hyvästelyt hoitajalleni ja juoksin ulos ovesta.

Vapaus!
Vaikka mieli lepäsikin tuola neljän seinän sisällä, olihan se aika vankila.
Muisti kursseilla piti käydä joka vitun päivä vaikka muistin vähän liikaakin asioita.
No ihan sama, nyt pääsen himaan ja saan vatvottuu elämän suuria kysymyksiä Jiminin kanssa.

Napsautin portin kiinni ja näin vaaleahiuksisen pellavapään vilkuttavan parin metrin päässä taksin vieressä.
Nostin kättä ja lähdin pinkomaan kohti poikaa.

"Moiii!!!!" Jimin huusi.

"Heipä hei" Naurahdan.

Jimin antaa vaisun ja aran halin vasempaan kylkeeni ja ohjeistaa minut autoon.

Matka kotiin oli hiljainen, ehkä vähän liian hiljainen. Puhelias poika oli hukassa.

Viimeinkin, astuin omaan eteiseen, heitän takin naulakkoon ja revin kengät jalasta.
Keittiössä tuoksuu hyvälle.

"Täh? Teiksä mulle ruokaa?"

"Joo, tervetuloo kotiin Yoongi." Jimin kuiskaa.

Syömme Jiminin tekemää kimchiä ja juttelemme kaikesta maan ja taivaan välillä.
Jimin kertoo uusista kavereistaan, ja miten hän sai kehuja liikuntatunnilla kun osasi tanssia niin hyvin.
Minä puolestani en oikein kertonut mitään, paitsi miten tylsää jokainen kurssi oli.

"Ootko sä nyt okei? Muistat kaiken jne?" Jimin huolehti.

"Joo tosi hyvin. Myöskin sen että meillä on jäänyt jotain kesken." Toikaisen.

Jimin hämmentyy kun nousen seisomaan ja astelen tämän viereen.
Poika nousee itsekin ylös.

"Jimin.. mä oon kaivannu sua."

Tuon sanoessani, pojan silmät suurenevat ja hän ottaa kiinni poskistani.
Vetää niin lähelle itseään kuin pystyy, ja suutelee vaaleanpunaisilla huulillaan.

"Niin mullakin sua.. Yoongi."

------

Huhhuh.
Kello on kaks yöllä ja mä kirjotan tätä.
Älkää pelästykö, ei se romanssi loppunukkaa😉
Ehkä vähän sekavaa?
No toi Jiminin kuvio selvii kyl seuraavas osas, ehkä?
Tuli yhtäkkii motivaatioo taas kirjottaa :)