Taas niityt vihannoivat

Luku 9, jossa toteutetaan toivetta

Nyt Nilsissä ei ollut enää erityisemmin ihmeteltävää. Hän oli ottanut oman paikkansa ja pysyi aloillaan, ryhtymättä minkäänlaisiin skandaalinkäryisiin hurjasteluihin tai ylioppilaiden mystisiin rituaaleihin. Hänen täytyi näyttää suorastaan pitkäveteisen tavanomaiselta, ja kun hänestä ei ollut harmiakaan, hänen päätettiin ilmeisesti antaa jäädä omiin oloihinsa, merkilliseksi olennoksi seinäviereen. Kuiskuttelu hellitti ja puheensorina palasi hiljalleen huoneeseen.

Ottokin vaikutti vähitellen ymmärtävän, etteivät hän ja Nils kiinnostaneet enää ketään ja että pahin koitos oli ohitettu. He silmäsivät toisiaan helpottuneina. Vierekkäin. Olihan Nils sanonut, että he saisivat viettää juhannuksensa yhdessä. Nyt hänkin kykeni jälleen nauttimaan kesäjuhlasta, vaikkei siinä ollut vielä paljoa, mistä nauttia. Nils oli kuitenkin onnistunut saamaan alkuillasta, saunaihoaan kuivatellessaan, otteen keskikesän ainutkertaisesta hengestä, eikä hän aikonut päästää siitä irti.

Illassa oli toki omanlaistaan taikaa, kun osasi katsoa. Ihmiset olivat kauniita ja nauravaisia. Tytöt olivat palmikoineet hiuksensa sievästi ja solmineet lettinsä värikkäin nauhoin. Pojatkin koettivat näemmä parastaan. Nilsille he olivat kuitenkin vain kulissia. Hän piti vaivihkaista silmäpeliä paikan komeimman ihmisen kanssa. Otto kertoili hänelle kirotun matalalla ja rauhallisella äänellä tarinoita suunnilleen jokaisesta läsnäolijasta ja tiloista, joilla he palvelivat. Hän nojautui niin lähelle Nilsiä kuin oli sovinnaista ja tarinoi lähes kuiskaten naapuritilan taannoisen huutolaismiehen aarrejahdista - samalla kun katsoi häntä hellästi silmiin. Hänen täytyi tietää tarkalleen, mitä teki Nilsille. Heidän keskustelunsa oli silkkaa kiivasta, kiusoittelevaa leikittelyä. Ihastuttavan riskialtista, lähes tavatonta Otolta.
"Se oli tuo mies tuolla, joka sen sitten kuulemma löysi", Otto kuiskasi pehmeästi, kuin olisi juuri irtautunut suudelmasta. Hänen poskensa punersivat. Ehkei hän voinut muuta kuin hakkailla Nilsiä, tai ehkä hän oli aina toivonut saavansa tehdä niin juhlissa.
"Ai", Nils henkäisi, räpäytti silmiään juuri sopivan hitaasti ja hymyili hieman, tavalla jonka tiesi saavan Oton tolaltaan. Kumpikaan heistä hädin tuskin vilkaisi kyseessä olevan miehen suuntaan.

Nilsin käsi pyrki hivuttautumaan penkkiä pitkin kohti Ottoa niin kuin aavikon janoinen seikkailija pyrki keitaan ääreen, mutta hänen tuskallisen ihana velvollisuutensa oli pitää mielitekonsa kurissa. Heidän juttutuokionsa näytti ehkä juuri ja juuri tavanomaiselta, mutta joku olisi saattanut huomata pienenkin kosketuksen. Ei käynyt päinsä, että he... Ottokin olisi säikähtän...
Oton pikkusormi sipaisi vaivihkaa Nilsin pikkusormea penkin pinnalla samalla, kun mies kertoi jänisjahdista, jossa jänis oli keksinyt piiloutua Aholan vilja-aitan alle. Eleellä oli Nilsiin likimain sama vaikutus kuin kiihkeällä yksityisesti vaihdetulla suudelmalla, mutta Otto ei ollut millänsäkään, mitä nyt ehkä punertui hieman enemmän korvista. Että sellaista peliä. Ihmisten ilmoilla! Uskomatonta - uskomattoman ihanaa. Ihanan hulttiomaista. He olivat kaikkien nähtävillä, ja...! Otto tosiaan nautiskeli ensimmäisestä juhannuksestaan. Nils kosti sydän hakaten samalla mitalla ja sai Oton sekoamaan sanoissaan. Tätä menoa heille tulisi hauskanlainen ilta.

Harmonikkamies näkyi jo koettelevan soitintaan vastapäisellä seinustalla. Juuri sopivasti. Nilsin oli aika panna suunnitelmansa täytäntöön.
"Haluaisitko sinä tanssia minun kanssani?" hän kysyi hiljaa, kun Oton kertomus taukosi hetkeksi.
Oton silmiin syttyi oitis niin kiivas ja kirkas säihke, että Nils tiesi hänen kuulleen oikein.
"Häh?" Otto kysyi silti. "Mitä sanoit?"
Nils toisti kysymyksen, vaikka tiesi vastauksen: Otto haluaisi. Hän oli jopa puhunut siitä eräänä iltana, puoliunessa. "Kuule, jos minä joskus saisin sinun kanssasi polkata..." Hänen katseensa vastasikin nyt välittömästi "kyllä", liikuttuneesti hymyillen ja täynnä yllätystä ja iloa. Mies nojautui hieman lähemmäs Nilsiä ja melkein otti hänen kätensä omaansa. Ehkä hän ennätti jo astua ajatuksissaan tanssilattialle, Nilsin kyljessä, ja...
Tässä ei kuitenkaan ollut lopulta kyse haluamisesta.
Parin iloisen silmänräpäyksen jälkeen Oton katse valahtikin alistuneena lattialankkuihin. Hänen päänsä painui ja hänen kulmansa kurtistuivat. Vaikka hän oli suostunut leikittelemään, tämä oli liikaa.
"Eihän sellaista voi tehdä", hän kuiskasi ja tuhahti, kuin mahdollisuuden miettiminen olisi ollut silkkaa satuttavaa ajanhukkaa. Nilsin olisi ollut parempi olla ottamatta asiaa puheeksi ja herättelemättä Oton toivoa, mutta hän oli päättänyt, että tanssisi miehensä kanssa vielä ennen kokon sytyttämistä.