VIRHE

luku 1

words: 338

     Se päivä alkoi hyvällä musiikilla ja aamusuihkulla. Mikään siinä vaiheessa ei voinut estää minua, tunsin itseni niin vapaaksi, ihankuin olisin ollut lintu joka päästettiin häkistä lentämään taivaalle ja tekemään ihan mitä vain huvittaa. Tunne oli huumaava, musiikki pauhasi niin täysillä kuin tuosta taskunkokoisesta tummanharmaasta älypuhelimesta ääntä lähti. Aikaa pienessä kosteassa huoneessa meni reilusti yli puolituntia jälleen kerran  ja siitä minulle kuittailtiin jatkuvasti, sillä meillä kun oli vain yksi kylpyhuone. Mutta ei tänään.

Vedin nihkeän kananlihalla olevan hieman jo sinertävän ihon päälle eiliset vaatteet, harmaan paksun villaneule paidan ja farkut. Mahassa möyri mutta en antanut sen ottaa valtaa kävellessäni keittiön ohi, kohta se loppuisi kuitenkin, ajattelin. Keittiön pöydällä oli kuitenkin koko päivän kohokohta, keltainen muistilappu  joka toimi samassa asemassa kuin punainen lanka kertomuksissa. Mutta en mennyt keittiöön vaan kävelin suoraan eteiseen sudin peilin edessä hiuskiehkuroitani ja ihastelin auringonpaistetta. Sujautin jalkoihini sukat ja sen jälkeen mutaiset tennarit. Heitin niskaani vielä tumman tuulitakin vaikka lämpömittari nousi reilusti yli yhdeksäntoista. Poistuin ulko-ovesta ja pamautin sen ennenkuin vaihdoin mielipidettä avaimien jättämisestä sisälle.  Virhe

   Juoksin niin kovaa kuin jaloistani pääsin kireissä farkuissa halusin lämmön virtaavan kehooni, ja energian kulumisen tunteen jälleen itselleni. Vastaan tuli autoja ja pari hämmentynyttä kävelijääkin. He näyttivät viimeistään ohittaessani heidät säälivän näköisiltä mutta en välittänyt. En välittänyt kenestäkään, vellova möyrintä voimuistui vatsassani, en välittänyt. Näin edessä jo yhden hyvän syyn pysähtyä ja niin teinkin, pysähdyin nimittäin niin yksinkertaisen asian takia kuin, puu. Kaupungin laitamalla aivan pururadan vieressä kasvoi iso viherlehtinen iso tammi. Se toi vaikka kuinka monta flashblacki'a mieleeni, en välittänyt enää niistäkään. En antanut niiden enää sekoittaa päätäni ja veidä minua mukanaan.

Olin ollut niin onnellisen vapaa vielä kun pääsin puulle mutta kun istahdin ja nojasin puun runkoa vasten mieleeni muistui joka ikinen tapahtuma, ihminen, ele, katseiden vaihto ja ne monen moiset voimasanat. Sitä ei tulisi enää tapahtumaan, en enää ikinä uskoisi sellaisiin kusipäihin, he olivat pettäneet minut ja pahasti. 

Tunteet olivat vaihtuneet onnellisesta petetyksi ja surulliseksi. Oliko minut niin helppo lumota kuin eri maailmaan ja minä vain uskoin kaiken mitä kukakin sanoi. Mahassani velloi vielä pahemmin ja näköni alkoi heitellä aurinkoa moneen eri paikkaan, annoin itseni kaatua istumasta nurmikolle makaamaan kokonaan. Näkökenttä sumeni kokonaan ja silmät näkivät vain tummaa, Päätä alkoi nipistämään, rintaa ahdistamaa entistä enemmän ja niin siinä lähti tunto koko vartalosta. Siinä sitten pyörtyneenä makasin juuri sen tammen alla, 

viimeisillä muistinrippeilläni muistin ainoastaan sinut, ja juuri sitä olin pelännyt. Menneisyyttäni.

Toivon et tää alkaa aukee paremmin teille sit parissa seuraavassa luvussa !