Liekinniemen tytöt

Luku 8

Eukko pääsi veneeseen yllättävän kepeästi, ja Valpuri souti suorinta tietä verkoille. Vanha emäntä ei puhunut kummempia, kunhan istui vakavana ja hoiti hommansa – ja hyvin hoitikin: Valpuri ei ollut varmaan ikinä saanut katsottua verkkoja yhtä nopeasti, edes tyhjiä. Tällä kertaa rannan verkkoon oli uinut ahven ja selemmälle kaksi litteää lahnaa. Eukko selvitteli niiden aiheuttamat sotkut selvästikin vuosikymmenten kokemuksella. Hänen kurttuiset sormensa käsittelivät verkkoa ihmeen taitavasti.
"Eihän tämä piikojen töitä ole", hän sanoi, kun Valpuri souti kohti rantaa. "Mutta sääli olisi pitää hyviä verkkoja tyhjän pantteina."

Vanha emäntä jatkoi arvokasta mutristelua, kun Valpuri veti venettä maille.
"Saattavathan nuo sinun housusi olla kätevätkin venehommissa", hän sanoi lopulta.
Valpuri myönteli mielissään, vaikka emännän äänensävystä kävikin selväksi, että housujen olisi parempi oikeuttaa itsensä vielä muutamalla muullakin alueella ennen kuin eukko lakkaisi pitämästä niitä kauhistuttavana vitsauksena.
"Mutta pitäisi sinun vähän harkitummin opetella soutamaan", vanha emäntä lisäsi paljon vähemmän hyytävästi kuin yleensä.
"Se on työn alla", Valpuri vakuutti peitellen virnettään. Muorin kanssa saattaisi joskus tulla toimeen.

Paljon mieluummin Valpuri lähti silti Allin mukaan – aina kun mahdollista.
Kerrankin Väinö huomautti Allin olevan lähdössä paimeneen, eikä Valpurilta kestänyt montakaan silmänräpäystä jättää töitään. Hän ryntäsi tytön viereen kysymään, pääsisikö mukaan. Alli antoi luvan, ilmeisesti vielä melko mielellään. Lehmät paistattelivat päivää niityllä jonkin matkan päässä tilasta. Ne täytyi saada löntystelemään lypsylle lähemmäs pihaa. Matkan tarkoitus oli tosin Valpurille herttaisen toissijainen; hän olisi kävellyt Allin vierellä minne tahansa. He juttelivat niitä näitä samalla kun Valpuri purki kiihtymystään viuhtomalla ilmaa pajunoksalla.
"Tämän myynnistä kai tällä hetkellä neuvotellaan", Alli sanoi erään kesantopellon reunalla samalla kun askelsi ripeästi eteenpäin. "Vaikuttavat nuo kaupat melko monimutkaisilta. Ilmari pääsee usein ajelemaan orillaan."
Ilmari. Valpuri oli tähän asti saanut pidettyä Pihlajaharjun kultapoikaan liittyvät puheet omana tietonaan. Hän yritti salata ne nytkin, kovemmin kuin ikinä, mutta sanainen arkku lennähti auki omia aikojaan. Pitihän Allin joskus saada tietää.
"Puhuvat, että sillä olisi ollut muitakin tyttöjä", Valpuri möläytti. "Ilmarilla."
Valpuri varautui peloissaan todistamaan Allin järkytystä, ehkä kertakaikkista sydämen murskaantumistakin, mutta tyttö ei näyttänyt olevan millänsäkään. Jos mitään, hän huokaisi ohuesti.
"Olihan sillä", hän sanoi.
Valpuri oli vähällä seota askelissaan.
"Sinäkö tiesit?" hän älähti.
Alli nyökkäsi apeana, katse polussa.
"Ymmärsin kyllä, ettei Ilmari piikaa valitsisi", hän sanoi. "En vain osannut päästää irti ennen kuin silloin. Oli korkea aika."
"Ihan hirveää", Valpuri henkäisi täydestä sydämestään. Hän oli hukkua sääliin. Rakastaa nyt niin, ettei voinut kääntyä pois, vaikka samalla tiesi raadollisen totuuden. Sellaisia juttuja kai kerrottiin romaaneissa, mutta Alli oli joutunut elämään sitä oikeasti.
"Muutkin tytöt varmaan tiesi toisistaan. Ilmarin kaltaisesta miehestä kai kuuluukin tapella", Alli sanoi.
Ja kiduttaa samalla itseään? Vieläpä Ilmarin ääliömäisten tällättyjen kutrien tähden?
"Hitot kuuluu", Valpuri henkäisi kiihtyneenä ja nakkasi pajunoksansa ojaan. "Sinä löydät helposti paremman sulhasen. Ihan itsellesi."
Alli ei yrittänyt kiellellä. Hän seurasi poutapilvien kisailua.
"Minä en totta puhuen jaksa nyt välittää miehistä", hän lausahti.
Ei Valpurikaan.
Allin hiuksissa väikkyi kultaa.
"Naimisiin ennättää myöhemminkin."

Valpuri alkoi oikeasti ihastua Alliin. Siis oikeasti. Hänellä oli ollut joku mielitietty jokaisessa aiemmassa palveluspaikassaan, vaikkei hän tietysti ikinä ollut päässyt lähelle ketään, tuskin edes juttelemaan. Tällä kertaa juili syvemmältä kuin milloinkaan, ja suloinen kolotus kävi pahemmaksi päivä päivältä ja sana sanalta. Alli alkoi pikkuhiljaa täyttää naurettavan suuren osan Valpurin ajatuksista kellon ympäri. Mutta miksi juuri Alli? Kuka tahansa toinen olisi joskus voinut vaikka tykästyäkin Valpuriin. Allin olemassaolo tuntui samaan aikaan sekä taivaan lahjalta että rangaistukselta. Hän oli ihmeellisen ihana, kaikin puolin täydellisyydellä silattu neito, joka oli joutunut kärsimään aivan liikaa, mutta Valpuri tiesi lappavansa tunteitaan hukkaan.
"Kaikkihan Allia yrittää", oli Väinökin sanonut.
Valpurin oli tyydyttävä osaansa kaverina. Mahdollisimman hyvänä kaverina. Ei se ehkä lopulta eronnut liian kipeästi rakastajan osasta.
Luoja, rakastajan.