punainen kuu

LAATIKKO

Kumara hahmo istuu pimeässä tuijottaen eteenpäin. Määrittelemättömän ajan kuluttua se nousee hitaasti seisomaan. Hahmo ottaa horjuvan askeleen. Ja toisen, sitten kolmannen. Se kohottaa kätensä ja koskettaa läpinäkyvää estettä. Este, seinä, muuri tulee vähitellen näkyväksi. Punainen valo, valo punaisesta kuusta, lankeaa hahmon kasvoille, tehden näkyväksi sen jokaisen piirteen, jokaisen tunteen.

Hahmo olet sinä.

Ja hahmo olen myös minä, se on koko ihmiskunta. Ja se ei ole kuitenkaan kukaan meistä.

Punainen valo kimmeltää lasisen laatikon seinillä. Hahmo on teljetty sinne, se ymmärtää sen nyt. Se yrittää perääntyä pois, mutta törmää aina vain uuteen lasiseinään. Hahmo on loukussa. Se jähmettyy kauhuissaan laatikon keskelle, jos nyt tämän laatikon keskipistettä voi määrittää.

Pimeys lankeaa. Se tulvii lattiasta ympärillemme, se yrittää tukahduttaa meidät, koska se ei ole rauhoittava pimeys.

Ei. Se on kauhistuttava pimeys.

Hahmo makaa sykkyrällä. Sen silmät ovat melkein kiinni, se on unen ja valveen rajamailla. Hyräilee. Hahmo hyräilee unisesti pehmeää sävelmää. Voimme nähdä hahmon uneksivan. Se uneksii unikkopellosta. Sinä juokset (tai minä juoksen, sillä ei ole väliä) kukkien joukossa. Naurat. Naurat järjettömästi. Pyörit ympäri ja ympäri ja ympäri, kunnes kaadut maahan, vieläkin nauraen. Pilvet lipuvat ylläsi. Rakennat niistä päiväunia.

Mutta sitten ne saapuvat.

Hahmo hakkaa lasista seinää. Se haluaa pois, mutta kukaan ei päästä sitä. Hiljaisuus on kaikkialla. Hahmon huudot, ja lasiin osuvat iskut, kaikki ne ovat äänettömiä. Meidän ei tarvitse kuunnella sitä, sillä loppujen lopuksi... Loppujen lopuksi hahmo ei ole kukaan meistä.

Ja se on meistä jokainen.

Olemme tarkkailleet hahmoa ja lasilaatikkoa ikuisuuden. Monien vuosien, kaikkien niiden lohduttomien tuntien ja päättymättömien minuuttien, pimeiden sekuntien jälkeen hahmo (eli sinä, minä, koko ihmiskunta) on onnistunut pakenemaan. Omin avuin. Tarkkailijat hymähtelevät hyväksyvästi. Jotkut niistä (meistä) tekevät merkinnän tärkeän näköisiin papereihinsa.

Taitaa olla vihdoinkin aika ruveta kutsumaan sitä häneksi.