Nothing is over

1. Voiks se muka olla mahollista

Tääki tarina on Harryn näkökulmasta ellen toisin ilmota luvun alussa.

Häistämme oli kulunut jo kaksi viikkoa. Jo viikon ajan Louis on voinut huonosti. Olen yrittänyt parhaani mukaan tehdä hänen olonsa hyväksi ja auttaa. Tyhjensin ämpäriä ja kannoin huoneeseen ruokaa ja jaffaa tai vettä aina kun Louis halusi. Aluksi ajattelimme, että se on vain mahatautia.

Nyt aloin kuitenkin jo huolestua. "Soitanko sulle lääkäriajan?" kysyin kun kävin jälleen kerran tyhjentämässä Louisin oksennusämpärin. "Soita vaan", tuo vastasi heikosti sängynpohjalta. "Okei. Koita saada syötyä jotain. Mä meen soittamaan samantien lääkäriin", sanoin ja lähdin alakertaan soittamaan. Otin kännykän taskustani ja paperin sekä kynän pöytälaatikosta.

"Kulta sain ajan tunnin päähän", kerroin käydessäni katsomassa Louisin vointia. "Okei. Pitäs varmaa nousta ja käydä suihkussa", tuo vastasi ja koitti nousta ylös. Hänen kroppansa oli kuitenkin niin heikkona ravinnonpuutteesta että hän meinasi kaatua. Tartuin kiinni Louisin jaloista ja laitoin toisen käden hänen selkänsä taakse. Kannoin tuon suihkuun ja pidin pystyssä suihkun ajan.

Laskin Louisin varovasti sängyllemme ja kaivoin hänelle mahdollisimman mukavat, mutta siistit vaatteet lääkärikäyntiä varten. Autoin vaatteet tuon päälle ja laskin selin makuulle sängylle. "Lepää vielä. Lähetään vartin päästä", sanoin ja lähdin huoneesta laittamaan tiskejä tiskikoneeseen ja siivoamaan keittiötä. Aika kului nopeasti ja kannoin Louisin autoon. Istuin itse kuskin paikalle ja lähdin ajamaan kohti terveyskeskusta.

Istuimme aulaan odottamaan ilmoittautumisen jälkeen. Louisille annettiin pyörätuoli, jottei minun tarvitse koko ajan kantaa häntä huoneesta toiseen. Kävimme verikokeissa ja lääkärin juttusilla. Pääsimme kotiin, koska verikokeiden tulokset tulisivat vasta kahden päivän päästä. Jos Louisin vointi heikkenisi meidän pitäisi mennä suoraan sairaalaan. Lääkäri ajatteli, että kyseessä on norovirus.

Me emme Louisin kanssa siihen kuitenkaan uskoneet, koska minulla olisi jo sama tauti. Siinä vaiheessa en muistanut, etten käyttänyt hääyönä kondomia. Se oli suunniteltu juttu, mutten silti osannut yhdistää asioita keskenään. Lääkärikään ei kysynyt asiasta. "Mitä, jos käytäis hakee raskaustesti lähikaupasta?" ehdotin Louisille. Tuo oli kuitenkin nukahtanut, joten päätin ajaa kaupan kautta kotiin.

Kannoin nukkuvan Louisin sängyllemme ja menin itse valmistamaan ruokaa. Keitin riisiä ja paistoin kanaa. "Mitä sä teet?" kysyi uninen ääni takaani. "Kanaa ja riisiä. Mut mitä sä tääl teet, miks et oo sängyssä lepäämässä?" kysyin vastakysymyksen. "Mul on jo vähän parempi olo", Louis vastasi.

"Tuli autossa mieleen, et voisitkohan sä olla raskaana ja kävin ostamassa raskaustestin ku sä nukuit", kerroin. "Mä raskaana! Eihän miehet voi tulla raskaaks", Louis totesi hämmästyneenä. Hän otti kuitenkin raskaustestin keittiön tasolta ja lähti vessaan. "No mitä testi sanos?" kysyin. "En tiiä vielä. Syödään ja mennään sit yhes kattoo, jooko?" tuo aneli.

Istuimme pöydän ääreen syömään. Kumpikaan ei puhunut mitään. Hiljaisuus ei kuitenkaan ollut kiusallista. Nousimme yhtä aikaa pöydästä ja laitoimme astiamme tiskikoneeseen. "En mä uskalla mennä kattomaan sitä", Louis kuiskasi ja tarttui kiinni minusta kääntäen minut niin, että seisoimme kasvot vastakkain. "Pakko vaan uskaltaa. Oli tulos mikä tahansa mä pysyn sun rinnalla ja autan sua", sanoin ja halasin Louisia.

"Miten mä selviäisinkään ilman sua", Louis itki olkaani vasten. "Shh ei hätää. Meiän ei tarvii selvitä täällä yksin. Meillä on toisemme kuolemaan asti", lohdutin tärisevää aviomiestäni silittäen hellästi häntä selästä. Otimme toisiamme kädestä kiinni ja menimme yhtä aikaa vessaan. Louis nosti tikun käteensä ja katsoimme tuloksen. Kaksi viivaa. "Mä oon raskaana tän mukaan", Louis sai sanottua. Kaappasin mieheni halaukseen ja itkimme onnesta. Meille tulee vauva. Pieni tyttö tai poika.

//Täs eka luku tätä kakkososaa, kertokaa ihmees mielipidettä ja votettakaa🙏🏻