Ihminen ei kuulu lentoon!
Näin aivoni minulle kertovat, kun selkäni painautuu pelokkaana vasten pehmeää penkkiä.
Kivet eivät hengitä, ne vain huutavat.
Yksinäinen matkalainen seisoo koneen peräsimen päällä, nojaten pajupuiseen sauvaansa. Harmaa huppu kätkee kasvoilta paholaisen virnistyksen, kun sauva iskee kahdesti metalliin, ja kone on tuomittu.
Ei täältä henkiin jää ketään, paitsi se ruskeatukkainen poika, joka resuisissa polvihousuissaan istuu siiven päällä katselemassa pilviä.
Ja minä vilkutan hänelle. Hymyilen haikeasti ja tunnen, kuinka kone kaartaa lokin lailla syöksyyn.
Nojaan taakse ja suljen silmäni, enkä näe kuinka poika hypähtää alas siiveltä.
Hyvää matkaa, muukalainen.
