Mustasurma

luku 1

Ympärilläni on kylmä, mutta minä en sitä tunne. Tunnen vain äänettömät jalkani maata vasten, kun juoksen korkealla kattoja pitkin. Hengitykseni huuruaa kylmässä yöilmassa ilmeettömien kasvojeni edessä hypätessäni taas seuraavalle katolle. Kohta minun pitäisi olla perillä. Taas uusi tehtävä. Taas uusi kohde jonka hengen riistäisin. Sen pitäsi olla siistiä, ei verta. Ei johtolankoja poliiseille. Niin ne ainakin sanoivat. Nyt en ollut hankkimassa tietoa. Kidutusta ei tarvittu, onneksi. Halusin jo kotiin. Tämä oli ollut jo pitkä päivä.

Huomasin saapuneeni oikean talon kohdalle ja käännyin kohti palotikkaita, jotka laskeutuivat tiiliseinäisen talon laitaa. Otin kaiteesta kiinni ja kiepautin itseni seuraavalle tasanteelle ja lähdin hiljaisesti juoksemaan portaita alas päin. Viidenteen kerrokseen saavuttuani käännän kasvoni kohti ikkunaa ja nostan huppuni, joka on juostessani tippunut, takaisin peittämään kasvoni ja silmiinpistävät lyhyet valkoiset hiukseni.

Tiirikoin nopein liikkein ikkunan lukon auki ja yritän avata sen äänettömästi, mutta siitä huolimatta kuulen pienen narahduksen. En jaksa välittää siitä. Tämä on helppo keikka, vain joku ihminen, joka oli ärsyttänyt jotain demonia, joka sitten palkkasi minut tappamaan tämän. Ei mikään iso juttu.

Astun hiljaa sisälle asuntoon. Se on pieni, mutta kodikas. Huomaan olevani olohuoneessa kuvien ympäröimänä, kuvien joissa samat hymyilevä mies ja nainen toistuvat. Tuollainen on elämä. Joskus, vain joskus. Mietin millaista se olisi jos minullakin olisi oma elämä, perhe, ystäviä. Käännän katseeni pois noista toisten ihmisten muistoista, joita en koskaan itse saisi kokea ja käännyn toiseen suuntaan. Nyt ei ole aika miettiä elämää jota en koskaan voi saada.

Edessäni toisella puolella on keittiö ja toisella käytävä, jolta näen hohtavan heikkoa valoa. Lähden hiljaa kävelemään käytävää pitkin ja asetun oven eteen, jonka alta näen kajastavan valoa. Lasken käteni kahvalle ja painan sen hiljaa alas. Kuulen lukon sen sisällä naksahtavan ja avaan oven nopeasti yhdellä liikkeellä ja samassa olen jo sisällä huoneessa. Näen työpöydän ääressä lyhyen ruskeahiuksisen miehen, kuvien miehen. Hän on juuri kääntymässä ovea kohti ja näyttää olevan sanomassa jotain, mutta minä olen tätä nopeampi. Yhdellä liikkeellä otan veitseni takkini sisätaskusta samalla, kun astun yhdellä askeleella miehen luokse ja viillän tämän kurkun auki. Kuten sanoin. Helppo keikka. Helppo tappo. Yksinkertaista.