Nate. Purin huultani säästääkseni hymyni myöhemmälle. Hänen kirkkaat siniset silmänsä hohtivat kuin timantit kohdatessaan minun omani. Hänen suupielensä vääntyivät vinoon, tuimaan hymyyn. En voinut olla katselematta noita pieniä hymykuoppia, jotka väkisinkin tulivat esiin. "Mikäs nyt noin hymyilyttää?" Sätkähdin, kun pehmeät, suuret kädet laskeutuivat hartioilleni. "Sinä tulit", kiljaisin ja tartuin hänen kaulaansa. Olin ilmeisesti ollut hyvin keskittynyt tuijottamiseen, etten edes ollut huomannut hänen siirtyneen taakseni. "Miksi jättäisin väliin tilaisuuden olla prinsessani kanssa?" Katsoin häntä suoraan niihin timanttisiin sinisiin silmiin, mutta hän vastasi kysyvään katseeseeni pitkällä, pehmeällä suudelmalla. En voinut vastustaa häntä ja huuleni painuivat väkisinkin hänen omilleen. Hän siirsi kätensä lantiolleni. Hän tiesi tarkalleen mistä pidin. En pystynyt pitämään kauaa hymyäni kurissa, joten vetäydyin kauemmaksi ja päätin kiusata häntä hiukan. "Minusta meidän pitäisi odottaa kunnes pääsemme kämpällesi", kuiskasin ja väläytin viekkaimman hymyn minkä osasin. Luulen, että epäonnistuin, sillä hän vetäisi minut uudelleen lähellensä ja suuteli huuliani. Tällä kertaa suudelma oli kiivaampi, mutta silti yhtä pehmeä. En ymmärrä kuinka hän tekee sen. Hän saa sen tuntumaan erityiseltä. Hän saa ihoni väreilemään. Hän on se, jonka vuoksi elän.
