Unohdettu[tauolla!]

Luku 10 (Bonus!)

Luku 10

"Taidat tietää mikä minä olen?" Käheät matalalla äänellä lausutut sanat tuntuvat musiikilta korvissani.

Nyökkään ja tunnen vieläkin sitä ahdistusta joka minut valtasi kun hän rupesi utelemaan perheestäni.

"Saanko maistaa sinua?"

Mitäh! Tajusin kyllä että hän on vampyyri, mutta veren juominen, yäh, se ei mitenkään kuulosta houkuttavalta. En tiedä mitä sanoa.

Niinpä suustani pääsee vain vingahdus:"Mitä?!"

Hän töisee minut lempeästi selälleni vuoteen päälle ja viitta valahtaa alemmas paljastaen ihan liika ihoa. Ei kai taas! Taidan olla vilauttelun mestari...Poskeni punehtuvat nolostuksesta. En halua että hän näkee minun vartaloni, olen varma ettei hän voi pitää minua pitää muuna kuin sysirumana tai vähintään tylsänä ja mitättömänä kaikkien täydellisten kaunotartensa jälkeen.

"Maistan sinua ihan vähän, jooko? Se sattuu vain hetken."

Ennenkuin ehdin esittää minkään laista kritiikkiä kreivi pyyhkäisee hiukset sivuun kaulaltani saaden kipinät sinkoilemaan ihollani hänen kosketuksestaan.

Kreivi lipoo huuliaan. Uuuh.

Sydämeni syke kiihtyy niin että olen miltei sydänkohtauksen partaalla. Minulla on paha aavistus, ikävä tunne mieleni pohjalla, jokin on vinossa.

"Hei, rauhoitu...Mmmm..." Hän kuiskii korvaani kuin paholainen.

Suukot korvannipukallani tuntuvat taivaallisilta ja olen unohtanut aivan että minun piti unohtaa hänet, lakata tuntemasta näin.

Jos en voi saada häntä muulla tavalla niin minä otan niin paljon kuin häneltä saan. Tajuntani rajamailla tajuan kyllä että kaikki etenee nopeasti, ihan liian nopeasti, mutta olen liian humaltunut hänestä. Teen niinkuin sillä hetkellä eniten himoitsen ja kohotan käteni hänen sekaisiin mustiin hiukksiinsa. Tukistan hänen hiuksiaan, ne ovat ihanan pehmeät. En halua että kukaan muu nainen voi tehdä hänelle näin. Mustasukkaisuus vihlaisee nopeastisydäntäni, mutta katoaa pian, hänen tuosunsa tukkiessa kaikki tiet järjenjuoksulleni.

Alavatsassani on jo tutuksi tullut pakottava tarve ja alan huomaamattani kiemurrella häntä vasten. Hmmm...Miten ihanaa olisi jos saisin nuo vaatteet häneltä pois ja nähdä hänet kokonaan.

Ajatukseni kuitenkin sekoavat kun hän ujuttaa suuren kouransa niskaani ja kaartaa kaulaani. Sydämeni tahti kiihtyy. Pian. Pian se tapahtuu. Nieleskelen palaa kurkusta. Jokin mättää tässä ja pahasti.

Kreivi suukottaa ensin kaulaani ja sitten nuolaisee saaden minut hätkähtämään tunteesta joka kirii vartaloni läpi salaman nopeudella samassa kun hänen hampaansa uppoavat kaulaani.

Vihlaisu tuntuu heti kun hän on läpäissyt ihoni ja yritän kiemurrella pois otteesta.

Pian kuitenkin vartaloni muuttuu kuin hyytelöksi hänen otteessaan ja tuntuu kuin olisi huumattu. Kehoni on täysin rento.

Kuulen vereni suhinan korvissani ja nyhdän hänen hiuksiaan.

Hänen äänekkäät latkivat äänet saavat minut pahoinvoivaksi ja tunnen muutenkin oloni aika...Sanoisinko leijuvaksi? Yritän saada hänet pois päältäni, mutta tuntuu kuin hän olisi kiveä kun hän murisee kaulaani vasten kosketellessaan haavaani kielellään saaden vereni virtaamaan nopeammin. Oloni käy yhä heikommaksi.

"Kreivi...Ethan..." Kuiskaan, mutta epäilen tuliko ääneni edes ulos asti huuliltani. Ne tuntuvat turrilta. Puristan vielä hänen hiuksiaan nyrkissäni ja annan käsieni valahtaa hänen hiuksistaan. Tässäkö tämä sitten oli? Saan hänet vihdoin edes jollain tasolla itselleni, mutta hän pitääkin minua vain ruokanaan ja tappaa minut. Hän on yrittänyt sitä aiemminkin, muttei onnistunut. Nyt häntä näyttää vihdoin onnistaneen. Suurin heikkouteni on aina ollut sinisilmäisyyteni. Se kostautuu minulle aina uudestaan. Pimeys leviää ympärilleni. Hyvästi, on se kuuluisa viimeinen ajatukseni.