Alva:
Moi oon 14 vuotias tyttö ja nimeni on Alva lumi Hokka. Minua on kiusattu henkisesti sekä fyysisesti 2 luokasta lähtien koska olin erillainen kun omistin eriväriset silmät. Toinen sininen ja toinen vihreä. Kiusattiin minua myös koska isäni on tunnetun bändin laulaja. Joel hokka. Ylä asteelle päästyäni kiusaaminen muuttui enemmän fyysiseksi.
Onneksi sain yhen ystävän. Hän on niin kaunis. Punaiset luonnonkiharat hiukset, meren siniset silmät, luonne ja kaikki. Hänen nimensä on muuten Siru. Siru ei tiedä että isäni on Joel Hokka. Tämä punatukkainen ystäväni on suuri blind channelin fani. Hän luulee minuakin varmaan vain faniksi kun puhumme bc.eestä.
Olen soittanut kitaraa pienestä lähtien äitini kanssa. Meillä on talomme seinillä kymmeniä kitaroita joista suurin osa kuuluu äidilleni. Hän on saanut osan lahjaksi veljeltään sulolta ja isältäni. Välillä mietin miksi käymme aina isäni puolen mummilla ja vaarilla eikä koskaan äitini puolen. Onhan hän joskus puhunut jostain pikkuveljestään mutta en ole ikinä tavannut kuin vain hänen isoveljen sulon.
Joonas setä on paras kaverini ollu pienestä asti. Hän käy meillä usein ja hänelle on helppo avautua. Joonas oli ensimmäinen joka kuuli kiusaamisestani ja auttaa minua joskus paniikki- ja ahdistushäiriöni kanssa.
Mutta tämä on tarinani täällä maanpäällisessä helvetissä.
----------------
Uutta kirjaa siinä vähän alkuu jotai.
Sanoja: 201
YOU ARE READING
Those Eyes || Hokan tytär
FanfictionValmis✅ jatkoa kirjalle End of beginning || Ruu & joel hokka. aloitettu: 30.12.24 lopetettu:1.11.25 tämä on tarina nuoren tytön elämästä jota on kiusattu henkisesti sekä fyysisesti silmien värinsä takia sekä sen että isänsä on julkisuuteen päätyneen...
