Siinä iässä heitä kahta ihmeteltiin. Tyttöä ja poikaa kävelemässä käsi kädessä koulun käytävillä, kun muut vielä epäröivät ja katselivat toisiaan vain salaa.
Elettiin vuosia, jolloin ei oltu enää pieniä lapsuudenystäviä. Eikä murrosikä ollut tuonut eteen nuoruuden ihastumisia.
He olivat ensimmäiset, Mira ja Miro. Ja jotenkin kaikista tuntui, että he olivat myös samannäköiset ja toisilleen sopivat, vaikka sitä ei voinutkaan tunnustaa. Heillä oli melkein samanlaiset nimet, samantyyppinen ulkonäkö punertavine hiuksineen ja valkeine ihoineen, ja samanlaiset luonteet. He olivat ystävällisiä ja iloisia. Heillä oli vinkeä huumorintaju, joka ei kohdistunut ilkeytenä toisiin vaan sai vakavammatkin asiat muuttumaan joskus hauskoiksi. Kääntämään tilanteen usein ympäri niin, että kaikille tuli mukava olo.
Silti ikävältä tuntuivat jonkun joskus sanomat rumat sanat. Että he olivat yhdessä vain sen vuoksi, että teeri oli käynyt istumassa molempien kasvoilla.
"Siitä teille on pilkut tulleet."
Ja mikä hauskuus! Ei haukkuminen vaan se, miten Mira ja Miro suhtautuivat tuohon kommenttiin. Seuraavana koulupäivänä he taluttivat kouluun suuren lintueläimen ja esittelivät vapaasti kulkevaksi teereksi.
"Se on niin hyvä ystävä, että me annamme sen istua ihan missä se vain se haluaa, vaikka siitä tulisi pieniä täpläisiä likahaittoja", oli Miro sanonut ja Mira oli silittänyt heidän ylvästä lemmikkiään ylpeänä.
Kommenteillaan he sulattivat muiden koululaisten jään. Pian ne kaikkein ilkeimmätkään eivät viitsineet enää kommentoida asiaa, sillä he olisivat itse joutuneet muiden pilkkaamisen kohteeksi. Ehkä ilkeydellä ei ollutkaan sijaa tässä maailmassa.
Kuukaudet kuluivat. Mira, Miro ja heidän lemmikkinsä tulivat tutuksi myös koulun opettajien keskuudessa. Heitä pyydettiin vierailuille naapurikouluihin. Pian muut lapset halusivat itselleen vastaavanlaisen lemmikin.
Ihmeellistä oli se, ettei villitys rajoittunut vain lemmikkiin. Jostain syystä Miran ja Miron ja heidän lemmikkinsä muodostama ryhmä oli sulattanut monien sydämet ja muut halusivat olla aivan heidän kaltaisiaan. Pian kaikki ympärillä piirsivät itselleen pisamoita, sillä heillä itsellään ei sellaisia ollut.
Pian koko koulumaailma oli pisamanaamaisten valloittama. Kaikki mikä liittyi pisamiin oli yhtäkkiä muotia. Peppi Pitkätossu -kirjat ostettiin kaupoista niin, että kirjapainot joutuivat painamaan uusia vuorokaudet ympäriinsä. Erilaiset pisamameikit tekivät kauppansa niin, että meikkikauppias Puuteri joutui matkustamaan Pariisiin tuodakseen sieltä matkalaukkukaupalla lisää pisamameikkejä koululaisille ja heidän vanhemmilleen myytäväksi.
Myös aikuiset ryhtyivät tekemään itselleen tekopisamia. Mummo, joka oli asunut vuosikymmenet syrjäisessä mökissään ja peittänyt kasvonsa aina kaupassa käydessään, asteli eräänä päivänä kaupungin katuja pitkin ilman huivia ja meikkejä. Hänellä oli oma komea pisamalauma kasvoissaan luonnostaan.
Koulun talonmies tunnusti puolestaan, että hänkin oli aikoinaan joutunut kärsimään pisamistaan ja oli kaikkien näiden vuosien ajan peittänyt ne erikoisilla voiteilla. Ei hän halunnut kuulla kiusaavia kommentteja nykyajan koululaisilta, kun ei ollut kestänyt niitä omina kouluvuosinaankaan.
Suuri pisamabuumi jatkui. Läikikkäiden koirien nimiksi annettiin yhä useammin Pisama tai Pilkku, Italiassa sijaitseva kalteva torni muutettiin Pisan tornista Pisaman torniksi. Eri maiden vaakunoihin muutettiin karhujen, leijonien ja kotkien tilalle ylväästi katselevat teeret.
Mira ja Miro puolestaan kulkivat haastattelusta toiseen. Heidän kuvansa koristivat pian kaikkia lehtien kansia. He istuivat haastateltavina aamu-tv:ssä, uutislähetyksissä ja keskusteluohjelmissa. He kilpailivat visailuissa, matkasivat maailman ympäri ja pian he jo julkaisivat ensimmäisen levynsä ennen siirtymistä elokuva-alalle.
Buumi oli yltynyt pian jo liian hurjaksi. Ensimmäiset lehdet pääsivät kirjoittamaan riidoista ja tappeluista, jotka olivat syntyneet pisamaisten puolueen kannattajien ja muutaman hengen vähemmistöksi jääneiden tavallisten puolueiden kannattajien välille. Kaikesta sitä riitoja viitsittiinkin kehittää.
Tämä oli tapahtunut erään illan myöhäisinä tunteina, kun joku oli keskustellut henkevästi toisen kanssa paikallisessa kahvilassa. Paikalle oli tullut toisen läheinen ystävä, joka oli kauhuissaan huomauttanut ystävälleen:
"Tuolla ei ole pisamia!"
Ja niin olivat ikävät riidat alkaneet. Eiväthän ihmiset voineet joidenkin mielestä keskustella toistensa kanssa, jos mielipiteet eivät olleet samanlaiset ja ulkonäkö yhteensopiva. Ei ilman pisamia voinut enää elää tai viettää aikaa yhdessä. Ihmiset olivat yhtäkkiä sitä mieltä, että kaikkien oli oltava samanlaisia!
Tappelut aiheuttivat suurta keskustelua eduskunnassa. Asiaa puitiin viikkokausia ja vihdoin pisamaistunut eduskunta päätti, että pisamaiset ja pisamattomat tulee erottaa toisistaan, elleivät pisamattomat ole halukkaita tekemään itselleen tekopisamia tai osallistumaan pisamansiirtoleikkauksiin.
Juuri kun eri maiden presidentit, kuninkaat, keisarit ja sulttaanit olivat kokoontuneet allekirjoittamaan eduskuntien yhdessä päättämää lakiasiakirjaa, ilmestyivät Mira ja Miro teerensä kanssa paikalle.
Nyt he näyttivät aivan erilaisilta kuin aikaisemmin.
"Mutta, teillähän ei ole enää pisamia!" hallitsijat totesivat kauhistuneina.
"Ei olekaan, eikä tarvitse ollakaan. Ketään ei saa kiusata siitä, että toisella on tai ei ole pisamia."
"Miten te teitte sen?" erään maan presidentti kysyi.
"Totesimme, että voimme vallan hyvin viettää loppuelämämme pisamattomina, kun kaikilla muilla on pisamat. Ostimme erikoisvoiteen, jolla pisamat poistuvat, mutta jos lakkaamme käyttämästä sitä, tulevat pisarat kahdessa päivässä takaisin. Niin helppoa se on."
"Mutta miksi? Eikös pisamaisena ole helpompaa?"
"Ettekö te aikuiset ymmärrä, ettei sillä ole mitään väliä, onko ihmisellä pisamat tai ei. Kaikkia pitää kohdella samalla tavalla joka tapauksessa", Mira ja Miro sanoivat.
Juuri asiakirjaa allekirjoittamassa ollut kuningas laski sulkakynänsä.
"Olette oikeassa. Oikeastaan minusta tuntuu aika hassulta, että tässä on täytynyt miettiä joka päivä, mitä tekee pisamiensa tai pisamattomuutensa kanssa. Ei kai sillä oikeasti ole mitään väliä."
"Ei olekaan. Jokaisen tulisi saada olla mitä haluaa tai minkälaiseksi on syntynyt", toisen maan sulttaani puolestaan totesi.
Seuraavina päivinä kaikki palasi nopeasti ennalleen. Kadut täyttyivät pisamaisista ja pisamattomista ihmisistä. Jossain saattoi nähdä pisamaisten ja pisamattomien syleilevän toisiaan.
Sitten eräs pisamainen tyttö ylitti suuren kynnyksen ja pussasi erästä pisamatonta poikaa. Tästä innostuneena eräs pisamaton poika puolestaan pussasi erästä pisamaista tyttöä.
Eikä kukaan tullut heille sanomaan, miten he saattoivat pussata toisiaan ja elää yhdessä. He itse tiesivät sen parhaiten.
