Kappale on Poème Alexander Skrjabinin kahden kappaleen sarjasta Op.59.
Mites teillä on kesän alku sujunut? Itse olen keskittynyt lähinnä soittoon, minkä takia kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. Tässä nyt kuitenkin uutta lukua varsin iloisissa tunnelmissa, johtuen tämänhetkisestä onnentunteestani, jota on "vaikka muille jakaa".
Kiitos muuten paljon viime kerran äänistä ja kommenteista! Ne olivat i h a n i a <3
***
"Miltä Tšaikovski vaikutti?" professori Swannel kysyy uteliaana heti sillä sekunnilla, kun astun sisään hänen luokkahuoneeseensa.
"Se ei tuntunut liian haastavalta - ainakaan nuotillisesti", vastaan hyvilläni.
"Hei, Meg!" huikkaan myös Swannelin toiselle oppilaalle, joka juuri pakkaa tavaroitaan lähteäkseen vapaalle ajalleen. Tyttö vastaa tervehdykseeni hymyillen.
"Hyvä! Luulen, ettei siinä ole sinulle tulkinnallisestikaan mitään sen vaikeampaa", opettaja miettii, "tänään voisimme katsoa, joko löytäisimme sinulle jotain uutta."
Innostus hiipii kylminä väreinä olkavarsiani pitkin, kun vain ajattelen, mitä kaikkea se voisi olla. Myöhäisbarokkia, impressionismia vai galanttia? Khachaturiania, Rahmista vai Shostaa?
Kuten Swannel usein toteaa, uusi kappale on uusi tuttavuus - aina yhtä mielenkiintoinen - ja kenties haastaja.
"Haluaisin silti pitäytyä kanssasi vielä vähän aikaa kansallisromantiikassa", Swannel kertoo, "Tiedätkö sellaisia säveltäjiä kuin Sibelius, Grieg ja Dvořák?"
Säpsähdän kuullessani Dvorakin nimen. Kaksi muuta taitavat olla pohjoismaisia säveltäjiä. "Oikeastaan aloin äskettäin harjoittelemaan erästä Dvorakin Romanssia toisen vuosiluokan Bridgestonen kanssa", uskaltaudun tunnustamaan.
"Ai!" huudahtaa opettajani yllättyneenä, "Augustin?"
Nyökkään ja esitän uuden kysymyksen: "Niin. Luuletko kappaleen olevan mahdoton vielä tässä vaiheessa?"
"Olisin valtavan huono opettaja, jos sanoisin sen olevan mahdoton. Myönnän sen olevan iso teos ja varmasti vaivalloinen oppia. Sen perusteella, miten olen sinut tänä syksynä oppinut tuntemaan, siinä tulee kulumaan aikaa", Swannel vastaa.
Hän ojentaa kätensä, joten luovutan hänelle jo yllättävän paksuksi laajentuneesta kansiostani nuotin, jota hän samantien alkaa silmäillä läpi. Minulla ei ole ikinä ollut näin paljoa nuotteja käytössä yhdellä kertaa, ja se tuntuu yhdeltä rohkaisevalta merkiltä opintojeni etenemisestä.
"Mutta aina voit todistaa, etten vielä tunne sinua tarpeeksi hyvin. Joka tapauksessa se vaatisi tämän hetken kunnollisen keskittymisen, mikä tarkoittaisi, että jättäisimme muut kappaleet vähemmälle."
Punnitsen hänen sanojaan ja vertaan Augustin aiempia puheita niihin. Jotain samankaltaista Augustkin joskus sanoi ajan kulumisesta.
"Joka tapauksessa kyseessä ovat sinun tarpeesi mukaan järjestettävät soittotunnit. Nopealla vilkaisulla tiedän, että tästä Dvorakista voi löytyä montakin ajankohtaista asiaa ja hyödyllistä tekniikkaa työstettäväksi", hän toteaa, "Mitä sanot?"
Kun hän siirtyy tuijottamaan minua silmälasiensa takaa, en voi jäädä aikailemaan mietteisiini. Sen enempää harkitsematta vastaan hänelle myöntävästi: "Se olisi varmasti kappale, jota kohtaan minulla riittäisi mielenkiintoa."
"Pidän asenteestasi! Valmistaudu kuitenkin siihen, että tästä lähin soittotuntien vaatimustaso tulee olemaan hieman korkeammalla", Swannel varoittaa suu yhtenä ylöspäin kaarevana viivana.
***
Yhtenä vilauksena kuluvan viulutuntini jälkeen minua odottaa yllätys heti ovella. August saa olla todistamassa sitä historiallista hetkeä, kun poistun soittoluokasta hymyillen. Tällä kertaa oppitunti oli motivoivampi kuin koskaan. Sen olisi luullut olevan tarpeeksi iloa yhdelle kertaa, mutta nyt yhä jotain ihanampaa seisoo edessäni.
"Miten meni?" kysyy se ihana yllätys, "jos et ole vielä soittanut liiaksi, haluaisitko jakaa hetken ajastasi minun kanssani?"
"Ei sinun tarvitsisi kysyä", vastaan ja hihitän hallitsemattomasti, "ja tunti oli hyvä! Et usko, mitä alan soittamaan Swannelin kanssa!"
Hyvä päiväni näyttää tulevan Augustille odotamatta ja hyvillään siitä hän sipaisee huulillaan sekaista tukkaani. "Kerro matkalla", hän ehdottaa, joten lähdemme yhdessä laskeutumaan portaita. Meidän ei tarvitse edes keskustella siitä, mihin olemme menossa, kun lopulta päädymme harjoitusluokkaan numero 202.
August istahtaa suosikkiflyygelinsä ääreen. "Eli myös professori Ophelian mielestä idea oli mielenkiintoinen", punatukka toteaa mielissään kerrottuani uutiset.
"Hän suostui heti, kun mainitsin sinut", kerron ja saan Augustin nauramaan. Rauhoituttuaan hän avaa Yamahan kannen ja paljastaa mustavalkoiset koskettimet.
"Haluatko kuulla, mitä minulla on tällä hetkellä työn alla?" hän kysyy selvästi malttamattomana päästä soittamaan.
"Sinun ei oikeasti tarvitsisi kysyä", vastaan uudelleen, jolloin liippaisen hyvin läheltä uutta hihityksenpuuskaa.
"Oletko ikinä kuullut Skrjabinia?" August henkäisee. En voi olla ajattelematta, kuinka rakastan tätä poikaa, joka puhtaasti rakastaa musiikkia.
Ennen kuin tajuan, etten ole reagoinut hänen kysymykseensä, hän päättelee vastauksen itse: "Ilmeisesti et? Se onkin pianistien keskeistä ohjelmistoa." Nyökkään, vaikka ehdin jo unohtaa, minkä nimen hän mainitsi.
Yksi mielenkiintoisimmista asioista toisten soitinten soittajiin tutustuessa on kuulla, ketkä ovat heidän mielestään tavallisimmat säveltäjät sekä verrata samanlaisuuksia ja erilaisuuksia. Sen olen huomannut Ainsworthissa.
Tämä säveltäjä kuuluu niihin erilaisuuksiin. Tällaiseen kappaleeseen eivät riitä kuin orkesteri tai August ja kymmenen sormea. Taas hän osaa hämmästyttää taitavuudellaan.
Sanoiko Keaton, että hän osaisi vain satuttaa minua? Tälläkin hetkellä hän täyttää kaikki ne unelmani, joista en ole osannut haaveilla.
Keatonilla tai Lavinella ei kummallakaan ole aavistusta tällaisista hetkistä, joina tulemme soittamaan ja juttelemaan yhdessä. Siksi he eivät ymmärrä, mikä tekee Augustista niin merkittävän ihmisen minulle.
"Tämä kappale on todella vaikea!" tuhahtaa August lopettaessaan kesken kaiken, "täyden kontrollin ylläpitäminen on mahdotonta."
Ääntäni sävyttää pieni pettymys keskeytyksestä, kun vastaan asian pätevän suurimpaan osaan tähän asti soittamistani kappaleista. Augustia huvittaa toteamukseni taas, kuten kaikki muutkin tämänpäiväiset kommenttini.
"Mutta kuuntele näitä sävelkulkuja!" August sanoo ja soittaa pelkästään oikealla kädellään muutaman kohdan, "Skrjabin saa mistä tahansa sävelistä harmonianmukaisen melodian. Mutta niiden soittaminen ei todellakaan ole yksinkertaista."
"Se tekee hänen musiikistaan kiehtovaa", sanon todellakin kiinnostuneena. August vastaa hymyllä tekemääni huomioon.
"Lähetän sinulle linkin soittolistaan", hän lupaa silmät säteillen, "tätä oppii kuuntelemaan samalla tavalla kuin Bachia." En ole täysin varma olenko vielä oppinut kuuntelemaan edes Bachia ihan sillä tasolla, mitä August tarkoittaa. Tästä päivästä lähtien olen valmis opettelemaan!
Poika kaivaa taskustaan kosketusnäyttönsä ja sen välilehtiä hetken edestakaisin selattuaan hän ilmeisesti löytää etsimänsä albumin.
"Jaanko sen Instassa vai...?" hän epäröi ja kohottaa katseensa puhelimen näytöltä. Kohtaan sen ja suuret metsänvihreät silmät.
"Pitäisikö meidän vihdoin vaihtaa numeromme?" ehdotan hieman jännittyneenä ja Augustkin punastuu. Hassua, ettei meillä vielä niitä ole, vaikka Keaton sai minun omani Celicalta aikoja sitten.
"Sen tehtyämme voisimme harjoitella Dvorakia, sillä viikon päästä joudun esittelemään taitoni Swannelille." ehdotan muuttaakseni ilmapiiriä.
Soittotunnin jäljiltä viulukoteloa piteleviä käsiä muutenkin kihelmöi. En muista, milloin viimeksi halu soittaa olisi ollut näin korkeana.
"Joudut?" August toistaa, "Saat."
Hymy palaa hänen huulilleen, ja tarttuu minunkin omilleni, kun hän ojentaa kännykkänsä. Näppäilen numeroni sen muistiin, enkä ole uskoa silmiäni, kun vieressäni hymyilevä punapää lisää sydämen nimeni perään.
Kun lopulta soitamme, emme puhu sanallakaan viime perjantain esityksestä, mutta ehkä niin on parempi. Olen täysin sujut tapahtuneen kanssa, kunhan August jatkaa soittamista kanssani. Hän tekee sen epäröimättä, mikä on korvaamatonta.
***
Illemmalla harjoittelen vielä vähän itsekseni, kun August lähtee lukemaan kokeisiinsa. Toisen vuoden opiskelijoilla riittää tekemistä, mietin, kun saan valmiiksi neljännen sivun kaaritukset. Niin riittää tästä lähtien minullakin, sillä haluan soittoni vastaavan Swannelin soittotuntien vaatimustasoa.
Ehkä se on osasyy tähän uuteen innostukseeni. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan haluan soittaa soittamisen takia ja siksi, että musiikki kasvattaa ihmistä ihmisenä.
Ja ehkä haluan tehdä Augustiin edes ihan pienenpienen vaikutuksen, koska sellaisia yhden tai monta hän tekee jatkuvasti minuun.
Skrjabinin pianoalbumi - muistan vihdoin säveltäjän nimenkin - odottaa tällä viikolla kuunneltavien listalla, joka on taas kasvanut hieman liian pitkäksi siihen nähden, että se olisi tarkoitus kuunnella läpikotaisin tämän viikon sisällä. Se on tavoite.
Kelloa vilkaistessani tajuan taas vältelleeni koulutehtäviä tämän maanantain osalta onnistuneesti. Puhelimen näytöltä heijastuu syyllinen eli toisin sanoen oma peilikuvani, jonka hiukset sojottavat joka suuntaan.
Ne ovat vieläkin yhtä takussa kuin eräänä hetkenä, jonka jokaisen yksityiskohdan haluan muistaa mielessäni kirkkaana kuin yhteystietojeni August<3:in metsänvihreät silmät.
En oikeastaan ikinä jätä hiuksiani harjaamatta, mutta ehkä niin piti käydä suukon edestä. Tästä lähtien, jätän ne sekaisin.
***
Kesäkuussa 2020
Sanoja 1164