"Teidän korkeutenne" palvelija astui valtavaan saliin jossa istuin miettimässä, miten siistiä olisi olla aikuinen. Saisi päättää itse mitä laittaa päälle, ja mitä sinä päivänä söisi. "Niin?" Vastasin empimättä kohteliaasti. "Ruoka olisi valmista, tule syömään!"
-Marianne! Nyt syömään! Prinsessa leikki keskeytyi, ja kävelin keittiöön.
-Mitä on ruuaksi?
-Kalakeittoa. Kati ainakin tykkää, äiti osoitti Katia, joka kauhoi keittoa lusikalla suuhunsa.
-Yäk. En syö. Jos mä olisin prinsessa, niin mä saisin itse päättää mitä syön, ja se olis suklaata ja mansikkaa ja turkkateita!
-Ei se nyt niin toimi. Prinsessoillakin on äidit, jotka huolehtivat heidän syömisestään.
-Ei kuningattarilla oo aikaa niitten lapsille, kun niitten pitää hallita niiden valtakuntia. Ne saa komennella ketä tahtoo, ja jos joku ei tottele, ne lukitaan tyrmään, olin asiastani niin varma kuin viisi vuotias voi olla.
-Ei ne kuningattaret oikeasti niin tee. Niilläkin on velvollisuuksia lapsiinsa. Tiedätkö, minä olen tämän perheen kuningatar, ja käsken sinun syödä.
Niinpä minä söin. Ja sitten katsoimme telkkarista piirrettyjä Katin kanssa, ja minä taisin nukahtaa.
Novelli lapsuuden vankasta uskosta.