A/N: heippa! ❤️ tajusin, että viimesin luku tähän on vissiin ilmestyny joskus kesällä. ei ollu tarkotus pitää näin pitkää taukoo, mutta koulu on vaan pitäny kiireisenä ja muutenki vähä mielialat viskelly rankemmin :c mutta nyt viimein tähänkin jatkoo✌🏻
toivottavasti ette oo kyllästyny venailee! oon tosi kiitollinen ku luette ja kaikki kommentit hymyilyttää ja edelleen hämmentää minuu aina ihan hulluna, kiitos ihanat muruset <3 ja kivaa viikkoo kaikille ja tsemppiä kouluun tai töihin tai muihin vaan, mitä puuhailettekaan c: mulla on vihdoin nyt joulua kohden ehkä ihan vähän vähemmän kouluhommii, niin jospa sais noita muitakin tekstejä kirjotettua eteenpäin 😅
**
Luku 13 – Mansikoita ja metsämarjoja
Akseli
Valkoinen Audi oli jättänyt utuisen hiekkapilven jälkeensä ja vaikka auto oli jo kadonnut näkyvistä, mä kuulin silti moottorin jylinänä korvissani. Tai sitten mun päässäni vaan kohisi.
Mä en tajunnut, mitä oli tapahtunut, mä en ymmärtänyt yhtään. Kaikki oli ollut hyvin, kun mä olin lähtenyt poikien kanssa saunomaan, kaikki oli ollut jees ja tunnelma oli ollut ihan katossa.
Jotain oli tapahtunut.
Mun olo oli yhtäkkiä aivan kamala, huoli Tiiasta nousi niin vahvana, että mun vatsanpohja kääntyi ympäri ja mä voin pahoin.
Mitä sille oli sattunut?
Mä seisoin keskellä pihaa ja tuijotin meidän hiekkapintaista kotitietä, hengitin todella raskaasti ja yritin jotenkin pitää itseni rauhallisena, mutta se tuntui ihan mahdottomalta. Mun ajatukset pyörivät vaan Tiiassa ja mä halusin sen luokse ja mä halusin tietää, mikä sillä oli ja mä halusin lohduttaa. Mun sydäntä raastoi, kun mä mietin sen itkuisia kasvoja ja ahdistunutta olemusta, sitä, miten se ei ollut halunnut edes katsoa mua, miten se oli halunnut vaan pois täältä.
Mä en tajunnut, missä välissä Miiro oli tullut tänne, missä välissä kaikki oli muuttunut tällaiseksi.
"Aksu?"
Eeliksen ääni rikkoi mun rauhattoman ajatusvirtani. Mä säpsähdin, olin unohtanut täysin sen tosiasian, että pihalla todella oli muitakin, terassilla seisoi kasa mun kavereita, jotka olivat kaiketi aivan helvetin ihmeissään.
Mä käänsin sydän rinnassa hakaten katseeni terassille, äänen suuntaan, kohtasin ne muut. Erityisesti Eelis ja Sinna katsoivat mua hämillään, katseessaan säikähdystä ja jonkinlaista huolta.
Mä tuijotin niitä hetken liikkumatta tai pystymättä puhumaan, lopulta siirsin katseeni pihalla seisovaan Tumppiin, mutta vaan hetkeksi. Vaan ihan erittäin pieneksi hetkeksi, koska sitten mä noteerasin pienen matkan päässä Tumpista seisovan kundin.
Yhtäkkiä mä tajusin ja muistin sen läsnäolon.
Samuel oli tehnyt jotain.
Samuel oli tehnyt jotain, se oli sanonut jotain, mikä oli saanut Tiian tuollaiseksi, noin pois tolaltaan. Kyllä mä muistin, miten Samuel oli puhunut siitä silloin aiemmin, kun se oli tullut hakemaan moottorisahaa meiltä, kyllä mä muistin, miten Tiia oli reagoinut.
Ja nyt, ihan äsken, Miiro oli käynyt Samuelin kimppuun, niin kuin se tietäisi jotain. Tietäisi enemmän kuin mä tai kukaan. Niin kuin tässä olisi jotain enemmän, jotain sellaista, mikä oli pimennossa.
Mun sisällä leimahti samassa ja ihan varoittamatta raivo. Sellainen spontaani ja täysin pidättelemätön. Enkä mä edes yrittänyt hillitä itseäni tai kuohuvaa vihantunnetta. En mä olisi ehkä edes kyennyt.
"Mitä sä sanoit Tiialle?" kysyin saman tien vihaisesti, puristin kädet nyrkkiin ja lähdin kävelemään Samuelia päin. "Mitä sä sanoit?" kysyin heti perään hyvin kiihtyneesti, lähes huutaen, sydän rinnassa jyskyttäen.
"En mä oo sanonu mitään", Samuel vastasi katse mun kasvoissa. Se kohotti itsetietoisesti leukaansa ja levitti käsiään. "Minkä mä sille voin, että toi sun mimmis on niin sekasin, että kilahtaa jostain läpänheitosta?" se jatkoi ylimielisesti, tosi koppavasti, melkein kuin ilkkuen.
Kusipää.
Mä näin ihan punaista. Mä kelasin saman tien, että mä revin Samuelin kappaleiksi tai helvetti mitä vaan.
"Sä et puhu Tiiasta noin!" mä ärähdin, harpoin Samuelin eteen ja samassa tönäisin suunnilleen itseni kokoista serkkuani rintakehään. Samuel horjahti taaksepäin yllätettynä. "Ja sä pysyt helvetin kaukana siitä, tajuutko?" jatkoin vihaisesti ja tönäisin uudelleen. Samuel tönäisi takaisin, se näytti yhtäkkiä tosi hermostuneelta.
"Hei jätkät, lopettakaa!" Tumppi huusi väliin ja mä näin silmäkulmastani sen kävelevän rivakasti meitä päin, mutta en jaksanut välittää.
"Mitä sä ees näät sellasessa muijassa?" Samuel kysyi ivallisesti.
Se sitten riitti.
Mä en kyennyt vaan seisomaan aloillani, vaan sen enempää miettimättä tarrasin Samuelia paidan rinnuksista ja kaadoin voimalla maahan alleni. Se ei ehtinyt reagoida, ei se varmaan olettanut mun toimivan näin. Sen t-paidan peittämä selkä mätkähti vasten nurmikkoa ja mä tulin sen päälle, painoin sen alleni, nostin nyrkkini ja olin lyömässä, mutta sitten joku tarrasi muhun kiinni.
"Rauhottukaa!" Tumppi huusi ja veti mut irti Samuelista. Mä en tajunnut laittaa vastaan, olin kai vaan jotenkin niin sekaisin. Mä kompuroin jaloilleni hengittäen raskaasti, katsoin, kuinka Samuel nousi vauhdilla ylös maasta päästyään mun otteesta.
"Mitä vittua Aksu?" se ärähti vihaisesti, raskaasti hengittäen ja samassa mä työnsin Tumpin irti itsestäni, ryntäsin uudelleen Samuelin kimppuun, eikä rauhoittelemaan tullut punkkari ehtinyt estää mua.
Mä en voinut itselleni mitään, mä olin ihan raivoissani Samuelille. Tällä kertaa Samuel kuitenkin ehti tehdä jotain, mä en saanut heitettyä sitä uudelleen maahan niin kuin aioin, koska Samuel tarttui muhun, se sai kierrettyä kätensä mun ympärille ja lopulta me kaaduttiin maahan, suoraan kukkapenkin ruusupuskaan Samuel mun päälleni.
Piikit repivät mun paljasta, paidatonta ylävartaloa ja poskea, ne painuivat nirhaavasti selkää vasten, mutta en mä välittänyt paskaakaan. Jostain kuului huutoa ja askeleita, mutta mä en rauhoittunut. Työnsin Samuelin vihaisena päältäni ja olin taas huitaisemassa, mutta en ehtinyt tälläkään kertaa.
Jätkät olivat juosseet meidän luokse, mä en tiennyt, kuka mut kiskoi pystyyn, eikä kiinnostanutkaan. Mä vaan hengitin raskaasti ja tuijotin Samuelia raivoissani, olin ihan valmis jatkamaan tappelemista. Mä halusin kiskoa sitä turpaan.
"Jumalauta, nyt rauhotutte!" Niklas huusi kovaan ääneen, se oli vetänyt Samuelin pystyyn ja piti kättä sen edessä, ettei kiivaasti hengittävä serkkupoika kävisi mun päälleni. Mä tajusin Tumpin pitävän taas kiinni musta, nyt se puristi mun hartioita tiukasti, mutta olin silti ihan valmis työntämään sen uudelleen pois.
"Vittu mä lyön sua", ärähdin Samuelille ja koitin työntää Tumpin pois, onnistuinkin, mutta se tuli mun eteen ja tarrasi mua uudelleen hartioista.
"No tule ja lyö!" Samuel huusi Niklaksen takaa ja mä tärisin raivosta.
"Rauhotu, Aksu", Tumppi sanoi vakavasti ja veti mua kauemmas Samuelista ja Niklaksesta. "Rauhotu."
"Sä oot näköjään ihan yhtä sekasin, kun se sun muija", Samuel laukoi samassa piikikkäästi.
Mä työnsin Tumpin voimalla kauemmas ja olin ryntäämässä Samuelin kimppuun, mutta en sitten päässyt sinne asti. Se oli tällä kertaa Sinna, joka tarrasi mua kyynärvarresta ja pakotti pysähtymään. Mä en tajunnut missä välissä se oli tullut siihen, mutta yhtäkkiä terassilla ei ollutkaan enää ketään, vaan porukka oli siirtynyt pihalle.
"Aksu, älä enää", Sinna sanoi hiljaa, mutta samalla erittäin painokkaasti, ja mä hengähdin, mutta jostain syystä pysähdyin kuitenkin. Mun sisällä jylläsi myrsky ja mua ahdisti ja suututti ja suretti ja helvetti.
Niklas piti Samuelia aloillaan, eikä mun kusipää serkkuni sitten enää käynyt mun päälleni. Ei se sanonut mitään, se vaan katsoi mua tosi vihaisena ja hermostuneena, sen ruskeat silmät olivat menneet viiruiksi. Ja mä katsoin takaisin siitä vähän matkan päästä, hengitin kiihtyneemmin ja edelleen värisin raivosta.
"Painu helvettiin täältä", ärähdin Samuelille, joka puri hampaansa yhteen ja nosti leukaansa.
"Mikä sua vaivaa?" se sihahti tylysti ja mä puristin käteni nyrkkiin.
Mikael käveli kohta pihan poikki, sehän oli ainoa autollinen ja ajokuntoinen täällä, kai se tajusi, että sen olisi parempi viedä Samuel pois. Mä halusin sen kusipään pois mun silmistäni, mä en kestänyt katsoa sitä, kun mun teki koko ajan vaan mieli repiä se palasiksi.
"Tule", Mikael lausahti Samuelille ja taputti sitä olalle.
Samuel tuijotti mua tummilla silmillään vielä hetken, kunnes tyrkkäsi Mikaelin käden olaltaan ja käveli pois Niklaksen takaa. Se lähti harppomaan kohti Mikaelin autoa, ja mä tuijotin sen selkää myrkyllisesti.
Mikael loi nopean katseen mun vieressäni seisovan Sinnan suunnalle, mutta ei sanonut kuitenkaan mitään, ei tyttöystävälleen tai mulle tai kenellekään, se käveli vaan Samuelin perässä autolleen. Ehkä se kelasi, ettei se voisi puuttua tai sanoa mitään, kun se ei ollut tuntenut meitä tai meidän frendiporukkaa kovinkaan kauaa. Mä olin kuitenkin helvetin iloinen, että se nyt oli siinä ja tajusi viedä Samuelin pois täältä.
Kaikki oli kääntynyt ihan päälaelleen, koko juhannus, kaikki oli mennyt sekavaksi ja pahaksi ja pieleen ja mä voin tosi huonosti. Vielä vain hetki sitten oli ollut ihanaa, Tiia oli ollut iloinen ja hymyillyt ja nauranut, tunnelma oli ollut kiva ja rento ja hauska.
Mä liikahdin pois Sinnan vierestä ja samassa marssin sekavana, edelleen tosi vihaisena terassille.
"Aksu", Iivon ääni kuului terassin kulmalta. "Oota."
"Antakaa mun olla rauhassa!" ärähdin vihaisesti ja tylysti, en vaan Iivolle, vaan ihan yleisesti kaikille.
Ei se nyt mun kavereiden vika ollut, ei mikään tässä, mutta mä en kestänyt tätä, enkä ketään. Mä halusin vaan mun puhelimen, että mä voisin soittaa Tiialle. Se oli ainoa asia, jolla oli merkitystä nyt.
Mikaelin auton moottori jyrähti mun takanani, mutta mä en jäänyt katsomaan, vaan painelin ovesta sisälle. Paha mieli kasvoi vyöryten ja voimalla, mä halusin vaan jutella Tiialle ja puhua sille ja kuulla sen äänen, mua huoletti niin paljon.
Mun puhelin oli keittiön pöydällä ja mä nappasin sen rivakasti, etsin Tiian numeron ja soitin. Hieraisin kasvojani ja tajusin, että mun naamassa olevasta naarmusta tuli vähän verta. Ruusupuska oli eittämättä repinyt ihon rikki myös mun paljaasta selästäni, kirveli sen verran paljon.
"Vastaa", mä kuiskasin hiljaa, kun puhelin vaan tuuttasi.
Lysähdin lopulta istumaan keittiön pöytään ja painoin kämmenen otsalleni ahdistuneena. Kokeilin soittaa uudelleen, tuloksetta, ja lopulta laitoin viestin, kerroin, että olin huolissani ja halusin jutella.
"Helvetti", kirosin hiljaa ja haroin kosteaa tukkaani.
Mä en tajunnut, miten tässä oikeasti kävi näin. Mikä Tiialle tuli – mitä täällä oli tapahtunut? Samuel oli sanonut jotain tosi pahaa, kun Tiia oli mennyt noin ahdistuneeksi.
Mä yritin soittaa vielä ties kuinka monesti, mutta luuri vaan tuuttasi. Tieto siitä, ettei Tiia kuitenkaan ollut yksin, helpotti mua vähän, vaikka mä olisinkin halunnut olla se, jonka kanssa se oli.
Lopulta tyrkkäsin iPhonen pöydälle ja painoin pään käsieni väliin. Hengitys tuntui raskaalta ja vaikealta, mun päässä humisi humala, mutta ei niin pahasti kuin vaikka vielä aiemmin saunassa.
Kaikki kännin tuoma iloisuus oli kadonnut, mulla oli vaan surkea olo.
Mä en tiennyt yhtään, kauanko mä istuin siinä pää käsissäni ja sekavissa ajatuksissani, mutta lopulta ulko-ovi kävi. Mä olin ehtinyt unohtaa kaverini, jotka olivat edelleen ulkona, kun eivät kai uskaltaneet tulla puhumaan mulle. Ne tunsivat mut, ne varmaan tajusivat, että mun oli pakko saada olla hetki yksin.
"Aksu?"
Rauhallinen, kysyvä ääni oli Tumpin.
Nostin kasvoni ja kohtasin keittiöön tulleen pitkän kundin ruskeiden silmien katseen. Se katseli mua vakavana, pysähtyi aloilleen ja pyöritteli puhelinta kädessään.
"Mitä täällä tapahtu?" mä kysyin, lähes parahdin, vaikka eihän Tumppikaan voinut tietää, kun se oli ollut myös saunomassa. Kai mä vaan halusin niin paljon tietää, kai mä halusin saada jonkun selvyyden kaikkeen.
"Mä en tiiä", se vastasi hiljaisesti ja rypisti otsaansa, kunnes käveli pöydän luokse. Se istui mua vastapäätä ja mä puristin kosteita hiuksia käsiini levottomana. "Miiro laitto mulle viestiä."
Mä nostin samassa katseeni Tumppiin ja laskin kädet pöydälle.
"Mitä?"
Tumppi katsoi mua hetken, pyyhkäisi kosteaa, toisella puolella päätään lepäävää tukkaansa, kunnes laski katseensa puhelimeen ja kuljetti peukaloaan näytöllä. Sitten se työnsi pöydän toiselta puolen luurin mun eteeni ja mä katsoin aivan hetki sitten saapuneita viestejä.
Miiro
Oon Tiian kanssa täällä sen luona niin ei oo mitään hätää
Miiro
Sanotko sille Aksulle
Mä nielaisin.
Olin kai tavallaan erittäin kiitollinen Miirolle, sekä siitä, että se oli Tiian kanssa kuin siitä, että se ilmoitti. Onneksi Tumppi oli täällä, eihän Miiro tuntenut ketään meistä muista juurikaan, Tumppi oli ainoa, jonka kaveri se täällä oli ja sitä myöten kai ainoa, kenen numero sillä ylipäänsä oli. Oletettavasti, mä en tiennyt, mikä sen suhde oli Iivoon, Joonahan oli Miiron entinen poikaystävä, jostain yläkouluajoilta.
Tuijotin hetken Tumpin mustan Huawein särölle mennyttä näyttöä, kunnes siirsin katseeni alas.
Mua harmitti, kun Tiia ei voinut vastata mulle, se oli vaan työntänyt mut pois, se ei ollut halunnut mua edes sen lähelle. Niin kuin mä olisi ahdistanut sitä kamalasti. Mun sydäntä vihlaisi.
"Ainakaan se ei oo yksin", mä huokasin hiljaa ja työnsin puhelimen takaisin Tumpille. Hieroin otsaani ahdistuneena ja lopulta katsahdin vastapäätä istuvaa kaveriani, joka nyökytteli hitaasti. "Samuel on aiemminkin puhunu Tiiasta noin, helvetti, mitä se oikeen sano Tiialle?" kysyin heti perään, vaikkei Tumpilla ollutkaan vastauksia.
"Niin, tai teki", Tumppi lisäsi hiljaa, melkein harkiten ja mä rypistin otsaani sen sanoista. Katsoin tummia silmiä, joissa näkyi yhtäkkiä jotain ihan pohjatonta mietteliäisyyttä.
"Mitä sä tarkotat?" kysyin nielaisten ja Tumppi puri lävistettyä alahuultaan.
"En mä tiiä, jotenkin toi Miiron reaktio vaan – tai siis, ei oo eka kerta, kun se noin raivoissaan käy Samuelin kimppuun", Tumppi puhui, tavallaan edelleen harkiten, niin kuin se ei olisi varma, että saisiko se puhua tai olisiko sen sopivaa kertoa. Mä katsoin sitä hämilläni.
"Miten niin?"
Mä laskin kädet pöydälle ja katsoin Tumppia, joka nojautui huokaisten tuolin selkänojaa vasten.
"Sillon ysillä, mun ja Noran bileiden jälkeen, siis ihan pari päivää siitä, Miiro meni kovistelee Samppaa ja Samuel sit löi sitä, niin ku, tosi kovasti", Tumppi laski kädet syliinsä ja vilkaisi ikkunaan.
"En mä tienny tollasesta", lausahdin väliin, vaikka Tumppi oli selvästi jatkamassa puhumista. En mä ollut pitänyt Samuelia väkivaltaisena tyyppinä, ehkä sellaisena helposti kiihtyvänä vaan, niin kuin varmaan me kaikki Saariahot.
"Niin, ei siitä sit varmaan tiiä, ku mä ja Tiia, tai Miiro vaan selitti muille, että kaatu skeitillä ja siks sillä oli naama ruvella, siis Joonallekin", Tumppi vastasi ja siirsi katseensa muhun.
Oli erittäin outoa ajatella, että me juteltiin tällaisesta asiasta, jostain Miirosta ja vanhoista jutuista, mutta tässä tilanteessa ja näin kamalan olon jyllätessä mun sisälläni, mä en kyennyt ihmettelemään.
Tumppi tiesi niin paljon, helvetti kuinka paljon se tiesi muiden murheista ja asioista. Joskus mä kelasin, että kuinka se itse jaksoi, kun kaikki puhuivat sille ja se kantoi kaikkien huolia harteillaan ja jeesasi. Se oli kyllä helvetin vahva tyyppi.
"Ei Miiro mullekaan ikinä kertonu, että miks se meni ihan varta vasten etsimään Samuelin käsiinsä ja sillä tavalla riehumaan, joten sit mä vaan unohin koko jutun, mutta nyt kun se taas, tai kun Miiro edelleen reagoi noin, niin alkaa väkisin kelata, että onks jotain muutakin tapahtunu."
Mä nielaisin, yhtäkkiä mun kurkkua kuristi kamalasti. Mä en tiennyt, mitä Tumppi ajatteli tapahtuneen, mutta jotain inhottavan kylmää silti luikerteli mun sisuskalujen ympärille.
"Ai niin ku mitä?" kysyin hiljaa ja Tumppi hieraisi niskaansa.
"Enhän mä tunne kuitenkaan Samuelia niin hyvin, voisko se olla vaikka väkivaltanen? Oisko se voinu tehdä jotain Tiialle? En mä tiiä", Tumppi puhui ja katsoi muhun tosi vakavasti.
Vaikka Samuel oli itsekeskeinen ja vaikka se kohteli mimmejä miten sattuu, niin en mä nyt silti uskonut, että se kävisi vaikka käsiksi johonkin tyttöön. Ei se kuitenkaan ollut sellainen, kyllä mä tunsin sen.
"Samuel on kusipää, mutta en mä usko, että se – tai mistä mä tiiän", vastasin ja rypistin kulmiani, hieraisin paljaita käsivarsiani. Pelkkä ajatus siitä, että Samuel olisi satuttanut Tiiaa, enemmänkin kuin vain puheillaan, sai mun olon tosi järkyttyneeksi ja sekavaksi. En mä halunnut uskoa sellaista, Samuel oli mun serkku, ja vaikka mä tunsin sitä kohtaan juuri nyt ihan helvetin suurta raivoa, niin mä kuitenkin tunsin sen, se oli mulle kuitenkin läheinen.
"Niin, ei varmaan pidä spekuloida", Tumppi lausahti ja vilkaisi taas ikkunaan.
Mä katsoin sitä ahdistuneena ja toivoin nyt vielä entistäkin enemmän, että pääsisin puhumaan Tiialle, että se vastaisi mun soittoihin. Mä tiesin kuitenkin, ettei se vastaisi, ei ainakaan enää tänä yönä.
"Kauhee olo", henkäisin ääni väreillen ja hieroin niskaani. "Ahistaa ihan vitun paljon, Tiia oli ihan tosi romuna", jatkoin puhumista, kun Tumpille nyt vaan oli niin helppo puhua. Se oli nähnyt mut ihan surkeassa jamassa ennenkin, ei sille tarvinnut esittää mitään. Oli ihan käsittämätöntä, miten helppo sille oli aina kertoa kaikkea. Sen olemuksessa oli jotain sellaista. Eikä sen tarvinnut kuin olla siinä.
"Mä ymmärrän, että sua ahistaa", Tumppi vastasi alakuloa yleensä kovin monisävytteisessä ja iloisessa äänessään. "Onneks se ei kuitenkaan oo nyt yksin", Tumppi jatkoi toistaen saman mitä mäkin hetki sitten. Nyökyttelin katse lattiassa ja puhalsin hitaasti ilmaa ulos huuliltani. "Meet huomenna puhuu Tiialle, se varmasti tarvii sua."
Mä katsahdin Tumppia.
"Ei siltä näyttäny, se vaan työnsi mut pois", pukahdin surkeana. "Mä haluisin olla sen tukena, tuntuu helvetin pahalta, kun sillä on huono olla."
"No nyt se ehkä – nyt se ehkä tarvii enemmän ystävää, sellasta niin ku Miiro, joka on sille tosi läheinen ja vaikka se ei halunnu jäädä nyt tänne sun luo, niin ei se tarkota, ettei se silti kaipais sua tai sun tukee", Tumppi puhui ja mun silmät ihan väkisin vähän kostuivat sen sanoista. Jumalauta se oli ihmeellinen jätkä, se vaan osasi sanoa aina juuri oikeat sanat. Ihan ihmeellinen frendi.
"Niinkö?" mä mumisin katse Tumpissa. Punkkari nyökytteli ja hymyili vähän.
Ja mä tiesin, että se oli oikeassa.
Mun oli turhaa ja täysin typerää sekä itsekästä olla pettynyt siitä, että Tiia oli soittanut Miiron tänne tai että se tahtoi olla Miiron kanssa nyt, ennemmin kuin mun. Se tunsi Miiron paljon paremmin kuin mut, se luotti siihen, ne olivat tosi läheisiä. Mä tajusin mitä Tumppi tarkoitti sillä, kun se puhui, miten Tiia tarvitsi nyt enemmän ystävää kuin mua. Kyllä mä todellakin tajusin.
"Sä tosiaan välität siitä ihan helvetin paljon", Tumppi sitten sanoi ja se pieni hymy häivähti uudelleen sen suupielissä.
"Todellakin", mä vastasin ja sydän mun rinnan alla tykytti ihan aavistuksen kovempaa.
"Mä en oikeesti ois ikinä voinu arvata, että sä ja Tiia", se pohti sitten ja nojautui kättään vasten. "Mutta tää teidän juttu, siis vittu mä oon ilonen teidän puolesta", se sitten jatkoi ja hymyili, nyt vähän tumppimaisemmin kuin äsken, vähän ilmeikkäämmin ja sillä tavalla ihan vähän kujeilevasti.
Mä katsoin hetken käteensä nojailevaa kundia, kunnes lopulta uskalsin antaa vaisun hymyn vilahtaa suupielessäni, vaikka olo olikin edelleen hyvin surkea.
"En mäkään ois ikinä arvannu, mutta Tiia – sen kanssa on ihan helvetin hyvä olla", vastasin ja hieraisin niskaani.
Oikeasti oli outoa puhua tällaisesta, kun eihän mulla ollut juurikaan tyttöjä, ei mulla ikinä ollut ketään, josta puhua näin. Ainoastaan Nelli silloin aikoinaan, mutta en mä siitä ollut koskaan niin kamalasti jauhanut. Ei Nellin kanssa ollut koskaan tuntunut tältä, miltä Tiian kanssa tuntui.
Tiian kanssa kaikki tuntui jollain tapaa syvemmältä, niin kuin meidän välillä oikeasti olisi jotain tosi syvää ja voimakasta. Ja silti kaikki oli samaan aikaan niin haurasta, sellaista, että mä väkisin alitajuisesti pelkäsin, ettei tästä kuitenkaan tulisi mitään. Että me oltaisiin liian erilaisia.
"Voi Saariaho", Tumppi huokasi ja hymyili. "Kaikki järjestyy", se lupasi perään ja mä katsoin sitä hetken, tahdoin kovasti uskoa sen sanoihin. Raivo ja vihaisuus olivat kaikonneet kokonaan, mutta olo oli tyhjä ja surullinen. Ei kuitenkaan ehkä ihan niin pahasti, kiitos Tumpin.
"Okei", mä vastasin hiljaa ja hieraisin vaaleaa tukkaani. Katsahdin Tumppia vielä, kunnes annoin katseeni lipua keittiön ikkunaan. Muut olivat edelleen pihalla, ne olivat lappaneet osan makkaroista, maisseista ja muista safkoista grillistä pois ja juttelivat jotain.
"Ei teidän tarvii lähtee täältä tai mitään", sanoin kohta ja käänsin katseeni Tumppiin. En mä halunnut kai kuitenkaan, että muutkin lähtisivät, että ilta jäisi kaikilta ihan kesken. Ei mulla tosin itselläni ollut enää juhlafiilistä, kai mä halusin lähinnä vaan nukkumaan.
"Ihan miltä susta itestäs tuntuu", Tumppi vastasi ja loi katseen ikkunaan. "Jaksatko sä vielä tulla meidän seuraan?" se kysyi ja mä kohautin olkiani.
"En mä tiiä, on niin paska olo, ettei kyllä huvita enää juoda, oikeestaan vois kohta painuu vaan nukkuu", hymähdin ankeasti ja Tumppi nyökytteli.
"Tajuun", se lausahti. "Mutta tuu nyt ees syömään jotain tohon pihalle meidän kanssa, niin ei tarvii nälkäsenä mennä nukkuu."
Mä katselin hetken ikkunaan, kunnes nyökyttelin. Kyllä mä tiesin, ettei mun tarvinnut mun frendeille alkaa esittää mitään, ettei mun tarvinnut väkisin vääntää mitään hymyä. Me istuttiin Tumpin kanssa hiljaisuudessa pieni hetki, kunnes mä nousin ylös. Jalat tuntuivat jotenkin tosi heikoilta, mutta pää sen sijaan ihmeellisen selvältä. Tumppi nousi myös, kiersi kätensä mun hartioiden ympärille ja rutisti tosi toverillisesti.
Mä kävin hakemassa t-paidan ja hupparin päälleni, seurasin sitten Tumppia leutoon kesäyöhön ja sain kaikkien ulkona olijoiden silmät kääntymään suuntaani. Mä tiesin, että ne olivat puhuneet tapahtuneesta.
Sinna kysyi huolissaan mun vointiani, se todella jaksoi aina huolehtia muista, ja mä vastasin pärjääväni. Eelis istuutui mun viereen terassin pitkälle penkille ja kiersi kätensä mun ympärilleni, puristi kevyesti, sillä tavalla veljellisesti, kuin Tumppikin hetki sitten.
"Jos sä haluut, että me lähdetään –"
"Ei, kun jääkää vaan", mä keskeytin Eeliksen sanat ja se laski kätensä nyökytellen. Mä pyyhkäisin hiuksiani taakse huokaisten ja katsahdin sitten muita.
"Sori Iivo, kun huusin sulle", lopulta pyysin, kun mun katseeni osui terassin kaiteeseen nojaavan kiharapäisen kundin ruskeisiin silmiin. Se hymyili mulle ja pyöritti päätään. Tuntui jotenkin helvetin pahalta, että mä olin tiuskinut sille, mä olin ollut sitä kohtaan ennenkin tyly. Ja vaikka meidän välirikosta oli aikaa, niin silti nirhaisi vaan jotenkin tosi syvältä.
"Ei se mitään", Iivo vakuutteli ja sai mut nyökyttelemään.
Tumppi kyseli, että kuka söisi mitäkin ja Niklas liikahti sen luokse grillille ja ilmoitti syövänsä ainakin kolme makkaraa ja saman verran pihvejä.
"Herra kersantti saa tyytyä nyt yhteen maissiin, kun heitti niin karseeta settiä tytöille aiemmin", Tumppi ilmoitti sille virnuillen ja nakkasi yhden vähän kärventyneen maissin Niklaksen lautaselle.
"Mä kuolen nälkään!" Niklas huudahti järkyttyneenä ja mua huvitti, kun mä katselin niitä.
"Suomalainen sotilas kestää kyllä, vaikka vähän –"
"Nyt jos et oo hiljaa, niin mä tungen tän maissin sun kurkkuun!" Niklas keskeytti ja sai porukan remahtamaan nauruun.
"Herranjumala Nikke", Tumppi pyöritteli päätään hyvinkin järkyttyneenä ja vei käden sydämensä päälle. "Siis mähän sanoin, ettei se rakasta mua enää", se sitten jatkoi katsoen meitä muita ja kaikkia vaan nauratti niiden ihan hillitön jutustelu. Mun huulille nousi huvittunut hymy ihan hetkeksi, olo muuttui ihan aavistuksen paremmaksi.
"Joo, tää oli nyt tässä, kukaan ei tuu mun ja mun pihvien väliin", Niklas ilmoitti ja nappasi grillipihdit Tumpin kädestä, eikä voinut lopulta olla virnistämättä, kun Tumppi mutristi suutaan.
"Sika", Tumppi lausahti dramaattisesti. Niklas vaan nauroi ja nappasi lautaselleen makkaran ja pihvin, otti maissin ja ojensi Tumpille, jonka pokka ei sitten lopulta kuitenkaan pitänyt, vaan sitä alkoi naurattaa.
Kaikkia muitakin nauratti ja tunnelma näytti vapautuneen. Mä katselin, kun muutkin kävivät hakemassa ruokaa ja lopulta hain itselleni myös pihvin ja maissin. Ei ollut ruokahalua, mutta mä halusin kuitenkin minimoida huomisen krapulan, että voisin mennä Tiian luokse. Mä istuin takaisin penkille ja vajosin lopulta ajatuksiini, enkä jaksanut kuunnella muiden juttuja.
Mä tuijotin vaan eteeni ja kelailin Tiiaa. Mä mietin, että nukkuikohan se jo, tai mitä se teki, mitä se puhui Miiron kanssa. Mä mietin, että olikohan sen olo yhtään parempi. Mä mietin, että saisiko se nukuttua. Mä mietin, että haluaisikohan se mua edes sen luokse enää. Entä jos se vaan huomenna sanoisi, ettei se tahtonut puhua mulle?
Koitin karistaa tuollaiset ajatukset mielestäni, mutta mun vatsanpohjassa tuntui silti ilkeää vihlontaa.
*
Mä en valvonut myöhään, en mä vaan jaksanut, eikä mulla ollut millään tavalla fiilistä. Toiset kyselivät mun pärjäämistäni, kun mä ilmoitin lähteväni nukkumaan ja mä vakuutin, ettei ollut hätää. Muut jäivät vielä juhlimaan ja mä sanoin, että ne saisivat jäädä yöksikin, jos tahtoivat. Kyllä ne tiesivät, mistä löytyisi petivaatteita, olivat ne ennenkin olleet täällä nukkumassa humalaansa.
Sängyssä mä yritin vielä soittaa Tiialle, vaikka tiesin, ettei se vastaisi. Eikä se vastannutkaan, joten mä laitoin sille viestin, jossa pyysin, että voitaisiin jutella huomenna. Laitoin perän vielä hyvän yön toivotuksen, ennen kuin laskin luurin yöpöydälleni. Uni tuli ihmeellisen nopeasti, vaikka mun pää oli täynnä sekavia ajatuksia Tiiasta ja Samuelista ja kaikesta tapahtuneesta. Myös Tumpin puheet pyörivät mun mielessäni, mä kelasin, että olisiko Samuel muka voinut oikeasti satuttaa Tiiaa jollain tavalla joskus.
Ajatus tuntui helvetin ahdistavalta, enkä mä tahtonut uskoa sellaiseen.
Mä nukuin ihan sikeästi, heräsin seuraavana aamuna ihan automaattisesti kymmeneltä ja päähän koski. Ei paljon, mutta sillä tavalla kuitenkin, että olisi pakko saada Buranaa. Pääkipu ei kuitenkaan ollut asia, joka mun mielessäni eniten pyöri. Ei tietenkään. Heti, kun mä pääsin sängystä jaloilleni, niin mä etsin iPhonen käteeni vaan katsoakseni, että oliko Tiia vastannut mun viesteihini.
Eikä se ollut.
Rintaa puristi ahdistus, nyt selvin päin ehkä vielä kovemmin kuin eilen. Tuntui niin pahalta, tuntui pahalta kaikki eilinen. Mä olin huolissani Tiiasta.
Kiskoin levottomana t-paidan ja collegehousut jalkaani, kunnes kävelin huoneestani ja suuntasin olohuoneeseen. Mä vähän säpsähdin, kun huomasin tutun pariskunnan nukkuvan sohvalla peiton alla toisissaan kiinni. Eelis kuorsasi, helvetti se kyllä kuorsasi aina kovasti, kun se oli ryypännyt. Sonja oli hautautunut lähes kokonaan peiton alle, vaan päälaki ja silmät näkyivät.
Muita ei näkynyt, kai ne olivat lähteneet baariin tai jonnekin muualle. Mä veikkasin vahvasti, että Eelis oli ollut lopulta niin jäätävässä kunnossa, että oli sen takia jäänyt tänne nukkumaan. Ihan tyypillisesti.
Mä katsoin niitä hetken. Tuntui kivalta, että ne olivat saaneet välirikkonsa sovittua, ajatus Eeliksen ja Sonjan erosta oli vähintäänkin tosi kamala.
Lopulta kävin hakemassa särkylääkettä ja päätin yrittää syödä jotain, vaikkei ollut nälkä. Keittiössä ja talossa muutenkin oli ihmeellisen siistiä, kai mun känniset kaverini olivat tajunneet humalastaan huolimatta vähän siivota. Mä olin siitä kyllä mielettömän kiitollinen – oli ihan perseestä alkaa siivoilla muiden sotkuja.
Mä söin pari leipää, kävin suihkussa ja makasin sen jälkeen sängyssäni. Oli vaikeaa olla aloillaan, kun teki koko ajan vaan mieli ottaa auto ja lähteä ajamaan Tiian luokse. Mä tahdoin nähdä sen, hitsi mun olisi pakko nähdä se. Mun olisi pakko nähdä sen olevan kunnossa. Teki mieli soittaa taas, mutta hillitsin itseni, mä alkaisin vaikuttaa tosi ahdistavalta, jos soittelisin ja pommittaisin viesteillä koko ajan.
Mä torkuin ehkä tunnin ja kun heräsin, niin pääkipu oli kaikonnut, eikä krapula muutenkaan tuntunut juuri vaivaavan. En mä tosin ollutkaan juonut kovinkaan paljoa eilen, ilta oli jäänyt niin kesken. Nousin lopulta sängystä ja päästyäni takaisin olohuoneeseen, huomasin, että myös selvästi erittäin darrainen pariskunta oli herännyt meidän sohvalta.
Sonja istui sohvan laidalla farkuissa ja topissa, pää käsissään ja Eelis makasi ilman paitaa peiton alla käsi kasvoillaan.
"Huomenta", tervehdin käheästi ja molemmat säpsähtivät.
Sonja nosti päänsä ja Eelis käänsi kasvonsa mua kohti. Molempien silmät punoittivat ja tukat olivat huvittavalla tavalla sotkussa. Kunnon krapulaisuuden ilmentymiä molemmat, ne olisivat sopineet johonkin juomisen haitoista kertovan lehtiartikkelin kuvaan ihan täydellisesti juuri nyt.
"Huomenta", Sonja vastasi heikosti ja haroi punaiseksi värjättyä tukkaansa.
"Vittu mikä olo", Eelis vaikeroi tuskissaan ja Sonja vilkaisi sitä.
"No ei mikään ihme, kun kiskoit sitä Tumpin viskiä kaksin käsin", tyttö lausahti ja Eelis vaan irvisti.
"Menikö myöhään?" kyselin ja työnsin kädet housujen taskuihin. "Muut vissiin lähti?"
"Tumppi, Joanna ja Niklas lähti baariin vielä, Iivo ja Sinna vissiin nukkumaan", Eelis selvensi haukotellen ja laski käden kasvoiltaan. "Mikä sun vointi on?" se kysyi sitten katsellen mua. Mä kohautin olkiani.
"Ihan okei", vastasin ja katselin ympärilleni.
Hetken seisoin vielä aloillani, kunnes kävelin olohuoneen nojatuolille ja lysähdin alas. Sonja kysyi, että voisiko käydä suihkussa ja mä vastasin myöntävästi. Eelis hautautui paremmin peiton alle tyttöystävänsä mentyä, ja mä avasin telkkarin yrittäen uppoutua siellä pyörivään realitysarjaan.
Eelis ja Sonja koomasivat meillä melko pitkään, ja kun elämä viimein selvästikin alkoi voittaa, niin kello näytti jo lähemmäs iltapäivää. Tiiasta ei ollut kuulunut mitään, ei yhtään mitään, ja mä kelasin, että lähtisin käymään sen ovella. Mä en kestänyt enää tätä epätietoisuutta, en yhtään. Ja jos Tiia ei haluaisi nähdä mua, niin se voisi käännyttää mun ovelta. Ainakin mä sitten olisin yrittänyt.
Lupasin viedä Eeliksen ja Sonjan Eeliksen porukoille. Vaihdoin collegehousut tummiin farkkuihin ja kiskoin farkkutakin vaaleanharmaan t-paidan päälle sekä kengät jalkaani, kunnes painelin lauantaiseen iltapäivään. Aurinko ei paistanut, kuten eilen, mutta ei ollut myöskään mitenkään viileää. Oikeastaan sää oli juuri aika sopiva.
Eelis lysähti mun viereeni pelkääjän paikalle ja Sonja sujahti takapenkille, minkä jälkeen mä käynnistin tummansinisen Bemarin. Mahanpohjaa pisteli ja olo oli tosi levoton, mä en tiennyt yhtään, että mitä mä edes sanoisin Tiialle.
Eelis kyseli uudelleen mun oloani meidän ajellessa hiekkatietä pitkin ja mä kerroin nyt vähän rehellisemmin, että oli aika surkea fiilis. Mä kerroin myös, että menisin käymään Tiian luona ja Eelis vakuutteli, että me saataisiin kyllä juteltua ja kaikki järjestyisi.
Siihen mä tahdoin uskoa.
Heitin kaksikon oikeaan osoitteeseen ja Eelis taputti mua rohkaisevasti olalle mennessään. Käänsin musiikkia kovemmalle lähtiessäni ajamaan kohti kirkonkylää ja koitin jollain ihmeellä saada ajatukseni selvemmäksi. Ahdistus puristi rinnassa kovemmin ja vatsanpohjaa pisteli.
Perillä mä parkkeerasin auton tutulle vieraspaikalle ja suunnilleen juoksin oikean kerrostalon ovelle, rymistelin raput ylös ja pysähdyin vaaleanruskean ulko-oven eteen. Haroin tukkaani taakse ja hieroin niskaani, enkä hetkeen tehnyt mitään. Mä vaan seisoin siinä.
Tovin itseäni kerättyäni mä sitten viimein vedin henkeä ja soitin ovikelloa. Sisältä ei kuulunut hetkeen mitään, niin, että mä kelasin, oliko Tiia edes kotona tai avaisiko se nyt muutenkaan ovea, jos joku vaan ilmaantui soittelemaan kelloa ilman varoitusta, mutta lopulta hiljaiset askeleet kantautuivat eteisestä.
Meni lyhyt hetki, kunnes kahva kääntyi ja ovi aukesi. Ja mä olin jo puhumassa, sanomassa kaikenlaista, ryntäämässä vetämään sen tytön halaukseen, ihan liki itseäni, mutta en tehnyt niin.
Kun ei ovea avannut Tiia, vaan lyhyt punapäinen kundi.
Mä hätkähdin kohdatessani Miiron katseen. En mä ollut olettanut sen olevan täällä, vaikka totta kai se oli, sehän oli Tiian ystävä, sehän oli laittanut sen viestin Tumpille ja kertonut olevansa Tiian kanssa.
Auoin hetken aikaa suutani saamatta sanaakaan ulos.
"Moi", tervehdin lopulta tosi käheästi ja hieraisin niskaani.
Mä mietin, missä Tiia oli, tai oliko se edes kotona. Tai jos se oli arvannut, että mä tulisin oven taakse, eikä halunnut tulla avaamaan itse. Jos se ei tahtonut nähdä mua.
"Moi", Miiro vastasi vakavin kasvoin ja laski lopulta kätensä ovenkahvalta.
"Onks Tiia täällä?" kysyin levottomammin kuin tarkoitin.
Kai mun oli vaikea puhua Miirolle.
Mä olin jutellut sille vaan joitain kertoja, kun me oltiin yläkouluaikoina oltu samoissa rapujuhlissa tai muissa typerissä kissanristiäisissä, joihin meidän vanhemmat pakottivat mukaan – silloinkin mun oli ollut vaikea jutella sille, kun kuitenkin tiedettiin toisemme, mutta ei koskaan koulussa hengattu. Oli tuntunut vaan tosi teennäiseltä ja kankealta väkisin vääntää juttua.
"Se ei vastaa mun puheluihin tai viesteihin", jatkoin sanojani.
Miiro rypisti otsaansa ja vilkaisi jalkojaan, kunnes nyökytteli.
"Joo onhan se, tai se on nyt suihkussa", se vastasi ja katsahti asuntoon päin. "Mä en tiiä, onks sun just nyt hyvä hetki tulla tänne."
Mun teki mieli heivata Miiro oven suusta, koska nyt todellakin oli hyvä hetki. Kuljetin kättäni hiusteni läpi ja huokasin.
"Mun on pakko puhuu sen kanssa", sanoin vakavasti ja Miiro hieraisi kasvojaan, näytti jotenkin tuskastuneelta. "Oikeesti, mä oon huolissani."
Pisamakasvoinen kundi katsahti mua tosi mietteliäänä.
"Sä et sit varmaan lähe siitä, vaikka mä sanoisin mitä", se pohti ja mä pyöritin päätäni hammasta purren. "Niin mä vähän veikkasinkin."
Lopulta Miiro työnsi oven paremmin auki ja liikahti pois oviaukosta. Se otti muutaman askeleen taaksepäin ja päästi mut sisälle asuntoon. Mä en ihan varsinaisesti halunnut jutella Tiian kanssa, kun Miiro oli täällä, mutta tässä tilanteessa sekin kävi.
Vedin oven kiinni perässäni ja riisuin kengät sekä takkini, kunnes kävelin Miiron perässä peremmälle Tiian kämppään. Katselin ympärilleni ja seisoskelin hetken aloillani, ennen kuin kävelin olohuoneen pienen sohvan luokse ja istuin alas. Miiro oli lysähtänyt nojatuoliin ja sen katse seilasi hetken seinillä, ennen kuin pysähtyi muhun.
"Oothan sä tosissaan Tiian kanssa?" se sitten kysyi tosi suoraan ja mä hätkähdin sen kysymystä. Se tuijotti mua tosi vakavasti, niin kuin joku hemmetin poliisi jotain pahemman luokan rikollista jossain kuulustelussa. Tai niin kuin isä tulevaa vävykokelasta.
"Oon, todellakin, en kai mä muuten olis tässä nyt?" vastasin ja Miiro nyökytteli.
Ehkä se luuli, että mä olin joku typerä fuckboy tai pelimies, joka pyöritteli tyttöjä miten halusi, etten mä olisi Tiian suhteen vakavissani, että mä vaan leikkisin. Niin kuin mä olisin kuten Samuel. Ja mä melkein suutuin, kun mä kelasin, että se ajattelisi musta niin. Tämä tilanne ei kuitenkaan antanut tilaa ärtymykselle.
"Hyvä, mä vedän sua turpaan jos sä satutat sitä", Miiro lausahti erittäin tosissaan ja mä kohotin kulmiani.
Mä en voinut olla miettimättä, että miten se mua puolet pienempi kundi muka mua löisi, kun eilen Samuelkin oli vaan aika kevyesti heittänyt sen kenttään, mutta ehkä ulkonäkö hämäsi. Eikä Miiron nyt muutenkaan tarvitsisi alkaa mua kovistella, kun en mä ikinä satuttaisi Tiiaa.
Oli pakko arvostaa Miiroa, sillä vaikka sen sanat olisivat muussa tilanteessa suututtaneet mua, niin nyt mä saatoin vaan miettiä, että se oli kyllä mielettömän hyvä ystävä.
"Onneks sun ei tarvii", sanoin ja nojasin kyynärpäitä polviani vasten. "Mä tykkään Tiiasta ihan helvetin paljon, enkä mä haluu satuttaa sitä", jatkoin rehellisesti, yhtään peittelemättä. Ei mua mitenkään nolottanut sanoa sitä.
Miiro tarkasteli mua hetken mietteliäänä ja lopulta hymyili. Se näytti siltä, että se sanoisi vielä jotain, mutta ei sitten ehtinyt, kun kohta toiselta puolelta asuntoa kuului kylppärin oven ääni.
Mä suoristauduin ja käänsin katseeni pois Miirosta. Kohta harmaaseen toppiin ja pystyraidallisiin, rennonmallisiin suoriin housuihin pukeutunut tyttö käveli olohuoneen puolelle. Sen hiukset eivät olleet märät, se oli varmaan kuivannut niitä hiustenkuivaajalla kylppärissä.
"Hei mä mietin, että –"
Tiian hiljainen, painoksissa oleva ääni katkesi, kun sen katse osui muhun. Se säpsähti vähän ja mun sydän löi yhtäkkiä tosi kovasti. Tiian silmät punoittivat ja kasvojen iho oli kalpea, ja mä olisin halunnut nousta ja mennä halaamaan sitä.
"Mitä sä täällä?" se kysyi multa nieleskellen.
"Ootko sä kunnossa?" kysyin vastaamatta sen kysymykseen.
Nousin ylös sohvalta ja katsoin huoneen toisella puolella seisovaa tyttöä. Se näytti surulliselta ja levottomalta samaan aikaan. Se näytti myös siltä, niin kuin sitä nolottaisi, jälleen – se laski katseensa alas ja puri huultaan. Mä en ymmärtänyt, miksi se taas oli, niin kuin sitä hävettäisi. Ei se tarvitsisi hävetä sen pahaa oloa tai itkemistä.
"Tiia?" kysyin hiljaa ja kävelin lähemmäs.
"Sun ois kuitenkin ehkä parempi lähtee", se henkäisi ja mun rintaa puristi.
Miksei se halunnut mua tänne?
"Mä oon huolissani susta", sanoin vakavana ja pysähdyin Tiian eteen. Se nosti lopulta kasvonsa ja kohtasi mun katseeni. Hetken sen katseli mun silmiä vakavana, kunnes sen katse liikahti vähän alemmas.
"Mikä sulla on tohon sattunu?" se kysyi tarkastellen mun poskeani.
"Ei sillä oo väliä", huokasin ja nostin kättäni, silitin varovasti Tiian paljasta käsivartta. "Voidaanko jutella?" pyysin, sain Tiian puremaan empivästi huultaan. Hetken se vielä katseli mua, kunnes vilkaisi jalkojaan ja lopulta nyökytteli.
"No, okei."
Mä tunsin helpotusta, kun se sanoi noin, kun se ei työntänyt mua pois, niin kuin eilen illalla. Mä halusin selvittää kaiken, mä halusin, että Tiia tietäisi, että mä olisin tässä, enkä lähtisi pois, vaikka sillä olisi paha olla. Ja mä halusin, että se tietäisi, etten mä ollut Samuelin puolella missään, vaikka se olikin mun serkku.
Tiia liikahti mun edestäni, loi muhun varovaisen katseen kävellessään mun ohi peremmälle olohuoneeseen. Miiro nousi kohta nojatuolista ja laittoi telkkarin kiinni. Se hieraisi haukotellen pisamaisia kasvojaan ja siirsi sitten katseensa olohuoneeseen tulleeseen ystäväänsä.
"Hei, mä meen nyt, niin saatte puhuu rauhassa", se sanoi tosi lämpimästi ja Tiia nyökytteli. "Soita, jos tulee jotain", se sitten jatkoi ja käveli lähemmäs tummatukkaista tyttöä. Se kiersi kätensä Tiian ympärille ja halasi tiukasti ja Tiia vastasi sen halaukseen, painoi kasvonsa sen olkapäätä vasten. Ne olivat varmaan mielettömän läheisiä ystäviä, niistä näki tosi selvästi.
"Kiitos", Tiia kuiskasi irrottauduttuaan halauksesta ja Miiro hymyili.
"Mä tuun taas pian käymään Harjulla", Miiro lupasi sitten ja sai Tiian hymyilemään sellaista pientä, surumielistä, kiitollista hymyä. Mä katselin niitä hiljaa, ja lopulta Miiro sitten meni. Se moikkasi mua ohi kävellessään, loi yhden merkitsevän katseen, kunnes paineli eteiseen ja lopulta sitä kautta ulos asunnosta.
Ovi kävi. Tuli hetkeksi tosi hiljaista.
Tiia kiersi kädet ympärilleen ja katseli seinille, kunnes liikahti sohvalle ja istuutui alas. Mä sain viimein itseni liikkeelle ja kävelin olohuoneen poikki sen luokse. Istuin tummalle sohvalle sen viereen ja se katsahti mua silmäkulmastaan.
"Anteeks se eilinen kohtaus", se huokasi melkein heti ja laski kädet syliinsä, näperteli sormiaan. Mä katsoin sitä ihmeissäni ja epäuskoisena, koska eihän sen todellakaan tarvinnut pyytää anteeksi. Tuntui, ettei se hyväksynyt itseltään yhtään mitään, niin kuin se pitäisi kamalasti pyydellä kaikkea anteeksi.
Outoa miten se todellisuudessa olikin sellainen, silloin ennen, kun mä en ollut tuntenut sitä juurikaan, mä olin pidemminkin pitänyt sitä sellaisena kovana tyttönä, joka ei paljon pahoitellut.
"Ei sun todellakaan pidä pyytää mitään anteeks", vastasin vakavana. "Mä oon huolissani susta", jatkoin, toistin sen saman, kuin hetki sitten. Niinhän mä olin, ihan helvetin huolissani. Tiia ei ollut kunnossa, kyllä mä näin ja mä tahdoin auttaa sitä.
"Ei sun tarvii", Tiia sanoi ja nosti katseensa muhun. "Mulla on kaikki hyvin."
Tiian ääni värähti, vaikka se selvästi koitti kuulostaa vakuuttavalta. Mä en ymmärtänyt, että miksei se voinut puhua mulle, miksei se voinut myöntää, että sillä oli paha olla.
"Mä nään, ettei oo", totesin hiljaisesti ja lopulta liikautin käteni Tiian toiseen käteen. Puristin hennosti sen käden omaani, eikä Tiia vetäytynyt pois. Se puri alahuultaan ja katseli mua punoittavin silmin.
"Sä voit puhuu mulle", kerroin ja silitin Tiian kämmenselkää. Tyttö huokasi ja laski katseensa.
"En mä pysty."
Mun sisällä nytkähti jotain. Jotain Tiiassa oli, jotain rikkinäistä, sille oli tapahtunut jotain, mitä se ei kertonut. Enkä mä voinut pakottaa sitä puhumaan, vaikka olisin tahtonut kuinka kovasti olla sen tukena. Tuntui vaan niin helvetin pahalta, kun ei pystynyt tekemään mitään. Oli niin avuton olo.
"Ei sun tarvii, mutta mä oon kuitenkin tässä", sanoin ja Tiia nyökytteli. Se pyyhkäisi varovasti poskeaan ja vilkaisi mua. "Haluutko sä kertoo ees – tai, että mitä eilen tapahtu? Tekiks Samuel jotain, tai sanoks se jotain?" kysyin, vaikka en tiennyt, oliko se sopivaa. Mä en halunnut olla tunkeileva, mä en halunnut säikyttää Tiiaa, mä halusin vaan tietää.
Tiian katse painui takaisin alas ja se irrotti kätensä mun kädestä. Se laski kädet niskaansa ja sulki hetkeksi silmänsä. Ja tovin se oli ihan hiljaa, kunnes avasi huokaisten silmänsä ja vilkaisi mua tosi nopeasti.
"Se vaan sano, että –" Tiia laski kädet takaisin syliinsä ja mä katselin sen alas luotuja kasvoja. "Kaikkee vaan, että meinasinko mä käydä teidän koko suvun läpi, ja sit, että otetaanko uusinta ja että – että sä et oo tosissaan mun kanssa ja – vittu."
Tiia painoi kädet kasvoilleen ja mä nieleskelin.
Musta tuli niin vihainen, helvetti.
Mä halusin lyödä sitä kusipäätä, mä todellakin halusin, vielä enemmän kuin eilen. Mä haroin hiuksiani taaksepäin ja suljin hetkeksi silmäni.
"Se vaan tuli liian lähelle mua", Tiia puhui hiljaa ja nosti katseen käsistään. Se sulki silmänsä jälleen ja puhalsi ilmaa ulos keuhkoistaan. Sitä ahdisti, tosi paljon, kyllä mä näin.
Mä kiersin tosi varovasti käteni sen ympärille, mä en tahtonut säikyttää sitä. Musta tuntui niin pahalta, ihan tajuttoman pahalta. Ja mä koitin niellä vihaisuuttani, koitin pysyä rauhallisena Tiian takia, vaikka olisin tahtonut huutaa.
"Helvetti", sihahdin hiljaa ja purin hampaita yhteen. Mä en tajunnut, mikä helvetti Samuelilla oli, miksi se käyttäytyi noin? Miksi se kohteli naisia noin, niin kuin se ei arvostaisi niitä yhtään? Aiemmin mä olin sietänyt sitä, antanut olla, mutta nyt mä en kyennyt. Tämä oli liikaa, oli liikaa, että se loukkasi Tiiaa tuolla tavoin.
"Helvetti mä lyön sitä."
"Älä, oikeesti", Tiia henkäisi säikähtäneenä ja katsoi mua. "Älä tee mitään."
Mä rypistin otsaani ja Tiian alahuuli värähti. Se näytti siltä, että itkisi pian.
"Se kusipää ei puhu sulle noin", sanahdin levottomana ja mun oli tosi vaikea hillitä hermostustani. "Mä oon niin pahoillani, mä en tienny, että se oli tulossa meille eilen, enkä mä muutenkaan ois uskonu, että se – että se puhuis sulle tolleen."
Mun ääni oli kiihtynyt. Tiia nyökytteli ja käänsi katseensa pois.
"Kyllä mä tiiän."
Mun käsi lepäsi edelleen sen ympärillä ja varovasti silitin paljasta olkapäätä.
"Anteeks, että mä en ollu siellä eilen", pyysin hiljaa ja Tiia pyöritteli päätään.
"Ei se nyt sun syy oo", se vastasi ääni väreillen.
"Silti", huokasin raskaasti. "Tuntuu niin pahalta, että sä joudut kuuntelee tollasta, mä halusin niin paljon, että sulla ja meillä ois ollu kiva ilta", jatkoin ja sipaisin Tiian hiuksia.
"Niin mäkin halusin", se kuiskasi tuskin kuuluvasti ja käänsi katseensa muhun. "Kiitos, kun tulit tänne."
"Totta kai mä tulin", sanoin hämilläni ja mun sydäntä pisti. "Kai sä – haluuthan sä vielä olla mun kanssa?" kysyin varovasti ja Tiia veti hiljaa henkeä.
Mun mahanpohjassa muljahti, yhtäkkiä mua pelotti, ettei Tiia tahtonut olla, että se ei halunnutkaan mua. Että se oli liikaa, kun Samuel oli mun serkku. Että se katuisikin meidän välillä tapahtuneita asioita, pusuja ja yhteisiä hetkiä ja kaikkea.
"Haluan", Tiia kuitenkin vastasi nopean hiljaisuuden jälkeen. "Mä en vaan tiiä, että mitä tästä tulee."
"Miten niin?"
Tiia rypisti otsaansa.
"Kun sä oot tollanen, sä oot vaan niin hyvä ja sellanen, ja mä oon – mä oon vaan niin ahistunu välillä", se sitten vastasi ja siirsi kasvonsa mua päin.
"En mä oo yhtään sen parempi, kun säkään", vastasin ja vaikka mä en olisi halunnut puhua tästä, halunnut puhua asetelmasta meidän välillä, niin mä puhuin. Musta tuntui, että mä puhuisin vaikka kuinka kauan, että saisin Tiian ymmärtämään, ettei sillä ollut väliä, millaisista lähtökohdista me oltiin tai minkälaisia me oltiin muutenkin.
"Ja jos sua ahdistaa, niin mä haluun auttaa", lisäsin perään ja silitin Tiian olkapäätä.
"Niinkö?"
Mä katselin siniharmaita silmiä ja nyökyttelin.
"Niin", vastasin painokkaasti. "Mä haluun olla sun tukena ja mä toivon, että sä – että sä voisit puhua mulle, edes jossain vaiheessa."
Tiia laski katseensa käsiinsä ja vetäisi hyvin hiljaisesti henkeä. Hetken se oli vaiti ja aloillaan, kunnes yllättäen nousi sohvalta.
Mun käsi irtaantui siitä ja se vei pitkiä hiuksiaan korvan taakse, kunnes käveli olohuoneen poikki keittiöön. Mä mietin, että se säikähti tai että mä kuulostin painostavalta, mutta kohta se tuli takaisin. Se istuutui mun viereen uudelleen ja laski kädet syliinsä.
Sen käsissä oli valkoinen lääkepaketti, jota se hypisteli sormissaan.
"Mä syön näitä", se sitten sanoi ja mä katsoin pakettia ja siinä lukevaa tekstiä.
Kulmala, Tiia-Maria Eleonora: Cipralex, 20 mg
Masennuksen ja ahdistuneisuuden hoitoon.
En mä tiennyt lääkkeistä juurikaan, en ainakaan tuollaisista lääkkeistä, mutta paketti oli silti mulle tuttu. Mä olin löytänyt samanlaisen meidän lääkekaapista Ilonan kuoleman jälkeen.
Äiti söi niitä pitkään, mutta ei kai enää, tai enhän mä tiennyt. Ei meidän perheessä puhuttu masennuksesta tai ahdistuksesta tai mielenterveyden vaikeuksista. Sellaiset asiat olivat hävettäviä ja salassa pidettäviä, ei sellaisia edes myönnetty, ettei vaan tulisi mitään leimaa otsaan ja kulissi särkyisi.
Mä nostin katseeni Tiiaan, joka tuijotteli hetken alas, kunnes kohtasi mun katseeni. Musta tuntui, että asian myöntäminen oli sille vaikeaa, että tämä oli iso askel. Selvästi sille oli, vaikkei tarvitsisi.
Ehkä mä hämmennyin, mutta vain hetkeksi. Ehkä mä en olisi vaan osannut yhtään arvata.
"Onks ne auttanu sua?" kysyin varovasti ja Tiia katsoi mua hetken, kunnes nyökytteli.
"Joo, yleensä mulla on hyvä olo", se vastasi ja pyöritteli pakettia sormissaan. "Mulla on ollu tää lääkitys aika kauan."
"Ootko sä käyny terapiassa?" mä kysyin, edelleen vähän varauksella, koska mä näin, että aihe oli arka. Tiia nyökytteli jälleen ja laski sitten paketin olohuoneen pöydälle.
"Kyllä mä kävin joskus, mutta sit musta tuntu, että pärjään ilman ja – siis, kyllä mä pärjäänkin ihan hyvin", se kertoi ja nojautui takaisin sohvan selkänojaa vasten. Mä katselin sen kasvoja ja se vilkaisi mua silmäkulmastaan. "Aatteletko sä, että mä oon ihan epäonnistunut ja säälittävä?" se kysyi ja mä kohotin kulmiani lähes epäuskoisena.
"Ai tän takia?"
"Niin."
Mä pyörittelin päätäni ja nostin lopulta kättäni sipaistakseni Tiian hiuksia.
"Sulla on sairaus ja sulla on siihen lääke, ei siinä oo mitään säälittävää tai epäonnistumista", kerroin vakavana ja hyvin tosissaan. Laskin käteni ja puristin sen Tiian käteen, sain tytön katseen kääntymään takaisin itseeni.
Sen alahuuli värähti aavistuksen ja se puhalsi hiljaa ilmaa ulos, kunnes sen kasvoille nousi hymy. Sellainen ihan vähän surullinen ja väsynyt, mutta hymy.
"Mua pelotti kertoo", se kuiskasi ja mä puristin sen kättä. "Mutta sä oot vaan niin, sä oot vaan niin kultanen."
Mun sydän hypähti.
"Mä välitän susta", sanoin pehmeästi ja hymyilin varoen, sain Tiian katseeseen nousemaan jotain hyvin lämmintä. Hetken se katsoi mua tosi kiitollisena, vaikka eihän sen tarvinnut olla kiitollinen mistään. Mä olin tässä, koska mä välitin siitä ja mä halusin auttaa.
"Eikä se, että sulla on sairaus, vaikuta millään tavalla siihen, mitä mä tunnen ja mä – mä haluun auttaa sua parantumaan ja mä haluun, että sä voisit joskus puhua mulle enemmän, mutta mä en painosta, enkä pakota, vaan kerrot sitten kun – sitten kun susta tuntuu siltä", jatkoin sanojani, yhtäkkiä hyvin kiihtyneesti ja mä melkein hengästyin.
Ja melkein häkellyin ja tyyliin saakeli punastuin, mutta vaan melkein. Tiia oli ihana, tuollaisena, juuri tuollaisena.
Ja se katseli mua hetken hyvin hämillään, niin kuin se ei olisi yhtään odottanut tuollaista purkautumista mun suustani. Sitten se laski katseensa hiljaisesti pihahtaen ja tuijotti hetken alas, kunnes kohtasi uudelleen mun katseeni. Sen siniharmaissa silmissä kiilteli aivan aavistuksen.
"Mä en oo tottunu tällaseen", se hengähti lopulta. "Akseli, kiitos."
Tuntui kivalta, kun Tiia sanoi mun nimen tuolla tavoin. Tuntui kivalta olla Akseli, eikä Aksu, niin kuin mä olin aina kaikille ollut. Mä nostin toisen käteni ja laskin sen Tiian poskelle sivellen kevyesti peukalollani. Tiian kalpeilla kasvoilla kävi nopea hymy.
"Ja mäkin välitän susta", se kohta vielä lisäsi. "Mä oon pahoillani, kun mä eilen työnsin sut pois", se jatkoi ja mä pyöritin päätäni.
"Älä enää oikeesti pahoittele mitään."
Tiia nielaisi.
"Okei."
Mä laskin käteni sen poskelta ja hymyilin vaisusti. Tiia katseli mun silmiini ja näytti rauhallisemmalta, melkein helpottuneelta. Ihmeellistä oli se, kuinka paljon Tiia muhun vaikutti, siitä oli tullut tavattoman tärkeä hyvin lyhyessä ajassa. Mä tahdoin, että sillä olisi hyvä olla, ja mulla olisi, ja meillä olisi.
"Mikä sun poskeen on käyny?" Tiia kohta kysyi uudelleen ja sen katse siirtyi alemmas mun kasvoilla. "Tosi paha naarmu."
Mä hipaisin poskeani, enkä mä oikeasti edes muistanut koko jälkeä.
"Kävin Sampan kimppuun eilen", kerroin rehellisesti ja Tiian katseessa välkähti säikähdys. "Painittiin ruusupuskassa", lisäsin ja laskin käteni.
Tiian otsa rypistyi ja sen katseessa näkyi epäuskoa. Ehkä se ei pitänyt mua sellaisena tyyppinä, joka kävi kenenkään kimppuun. Enkä mä nyt sellainen ollutkaan. Mä olin ollut eilen vaan niin raivona. Ja edelleen mä olin vihainen.
"Oikeesti?" Tiia äännähti. "Ootko sä kunnossa?"
Ihan oikeasti se kysyi tuollaista. Mun teki mieli sanoa, että vitut musta, mutta tyydyin kuitenkin vaan nyökyttelemään. Tiia huolehti niin kamalasti, melkein ihan liikaa. Sitä tässä oli sattunut, sillä tässä oli paha olla.
"Joo."
Tiia katsahti käsiään ja sitten taas mua.
"Älä enää tee niin", se pyysi tosi vakavana ja hyvin tosissaan. "Mä inhoon väkivaltaa."
Mä vähän säikähdin sen sanoja.
"En mä oon sellainen, en mä oo väkivaltainen", kiirehdin kertomaan ja Tiia hymyili surullisesti.
"Kyllä mä tiedän", se vakuutti rauhallisesti. "Mä oon vaan – oon vaan nähny kaikenlaista tappelemista ja muuta paskaa niin paljon, etten mä – mä vaan inhoon sellasta."
Tiia kertoi yhtäkkiä todella paljon. Kyllä mä olin tiennyt ja tajunnut, ettei sen lapsuus tai nuoruus kaiketi ollut helpoin tai rauhallisin, että se oli kokenut kaikenlaista, mutta ei se ollut aiemmin sen suuremmin kertonut mitään. Ei me oltu niin pitkällä, tämä meidän juttu, oli kai asioita, joita vaan piti niin tiukasti sisällään – niin kuin Ilona mulla.
"Mä ymmärrän", vastasin hiljaa.
Tiia katseli mua ja lopulta liikautti kätensä mun käteeni. Mä puristin sen kättä ja katsoin hetken sen silmiä, kunnes kumarruin lähemmäs. Mä kaipasin sen huulille, eikä se epäröinyt myöskään.
Se tuli vastaan, sen nenänpää hipaisi söpösti mun omaani, ja mä nostin käteni sen niskaan, jonnekin tummien hiusten lomaan, kunnes painoin kevyinä huuleni sen huulille. Tiian sormet kiertyivät mun niskaan ja sen huulet liikkuivat verkkaisesti ja tosi kiireettömästi.
Olo muuttui paremmaksi saman tien, tuntui vaan huikealta, kun Tiia oli siinä. Se oli vaan niin ihana, mä halusin niin, että se olisi kokonaan mun tyttö, mun tyttöystävä, mä olin niin helvetin tosissaan tässä.
Tiian käsi tipahti mun rintakehälle ja se henkäisi hiljaisesti suudelman välissä, kunnes painoi huulensa uudelleen mun huulille. Se suuteli jotenkin sillä tavoin, niin kuin sillä olisi ollut kamala ikävä.
Mä silitin sen hiuksia ja kun meidän suudelma muuttui vain pieniksi suukoiksi, mä kiersin käteni paremmin Tiian ympärille. Se painautui lähemmäs mua, nosti lopulta jalkansa mun syliin ja laski kätensä mun ympärille. Mä suukotin sen poskea ja hiuksia ja se painoi sitten kasvonsa mun kaulaan hiljaa huokaisten.
"Sun kanssa on hyvä", se kuiskasi ja mun sisällä tanssi pieni lämmin liekki. Mä kuljetin kättäni Tiian harmaan topin peittämää selkää pitkin, silitin toisella kädelläni sen reittä.
"Sun kanssa myös", vastasin ja painoin poskeni vasten Tiian hiuksia. Sen tukka tuoksui mansikoilta ja metsämarjoilta. "Ootko sä mun tyttöystävä?" kysyin.
Se kuulosti hölmöltä, se mun kysymys, sellaiselta todella lapselliselta. Me ei kuitenkaan oltu ihan varsinaisesti puhuttu siitä, että seurusteltiinko me. Tiia nosti kasvonsa mun kaulalta ja sen huulille ilmestyi pilkehtimään pieni hymy.
"Hassu."
"Mitä?" kysyin ja Tiian hymy värähti, muuttui sellaiseksi leikkisäksi. "Hei älä nolaa mua."
Tiia sipaisi sormellaan mun poskea edelleen hymyillen. Mä katselin sen meikittömiä kasvoja, kalpeaa ihoa, söpösti vähän pyöreitä poskia, huulten selvälinjaista amorinkaarta ja niitä silmiä. Siniharmaan, surumielisen katseen takana näkyi lämpöä, loistetta, sellaista rauhallista iloa.
"En mä nolaa sua", se vakuutti ja sen katse vaelteli mun kasvoilla. "Eilen illalla mä pelkäsin, ettei tästä sittenkään tuu mitään", se sitten puhui ja hetkeksi hymy katosi sen kasvoilta. "Nyt ku oot siinä, niin tuntuu taas tosi varmalta tää kaikki."
Mä katselin Tiian silmiä ja se katseli takaisin.
"Niin mustakin tuntuu."
Tiia hymyili ja mä hymyilin myös.
"Kyllä mä haluun olla", se sitten puhui ja suukotti mun huulia. "Sun tyttöystävä."
Mä naurahdin hiljaisesti ja Tiiakin naurahti. Onnellisuus rätisi mun sisälläni tosi vallattomana, enkä mä tahtonutkaan estellä sitä tunnetta. Mä tunsin vaan niin vahvasti. Tuntui, että Tiia ja mä oltiin taas vähän lähempänä toisiamme, että me oltiin ihan vähän lähennytty. Ehkä tarvittaisiin vielä aikaa, että Tiia voisi puhua kaikesta, että me voitaisiin puhua kaikesta ilman pelkoa ja ahdistusta, mutta ajatus ei haitannut nyt.
Enkä mä tahtonut Samuelin tai Tiian pikkuveljen tai yhtään kenenkään voivan vaikuttaa tähän meidän juttuun. Koska tämä oli vaan meidän juttu, eikä kuulunut muille.
"Hyvä", mä hymyilin ja Tiia nosti kättään ja laski sen sitten mun kaulalle. Sen peukalo kosketti mun poskeani ja sitten sen huulet löysivät uudelleen mun huuleni. Mä tunsin hymyn vasten mun suutani vastatessani suudelmaan.
Tiian sormet kiertyivät mun niskaani, sormet hivelivät mun hiuksiani ja mun toinen käsi laskeutui Tiian kyljelle.
Ihan siinä mun lähelläni oleva vartalo hohkasi lämpöä ja mä tahdoin Tiian entistäkin enemmän liki itseeni. Suudelma muuttui kuin varkain vähän syvemmäksi ja kiivaammaksi, sellaiseksi sähköiseksi ja rohkeaksi.
En mä edes tiennyt kummanko aloitteesta.
Enkä mä todellakaan suunnitellut mitään, eikä varmaan Tiiakaan, mutta kun se irrottautui hetkeksi ja kohtasi mun katseeni, niin sen harmaat silmät näyttivät tummemmilta ja palavammilta.
Sen nenänpää hipoi mun nenääni ja sen hengitys tuntui mun huuliani vasten tiheämpänä. Mun vartaloa kihelmöi, sydän löi kovempaa ja mahanpohjassa tuntui poltetta. Mä nostin käteni Tiian poskelle ja kosketin peukalollani sen raollaan olevia huulia.
Se oli niin nätti ja sievä ja kaunis.
Tiia veti henkeä väreillen, katse mun silmissäni ja laski lopulta jalat mun sylistäni. Ei siksi, että se olisi menossa pois tai ottaisi etäisyyttä, ei tosiaan. Mä ehdin kuitenkin melkein luulla niin, mä ehdin luulla, että se vetäytyisi, mutta se ei tehnyt niin. Sen sijaan se painoi huulensa mun huulille uudelleen ja liikahti yllättäen hajareisin mun syliini.
Mä liu'utin käsiäni pitkin sen kylkiä ja painoin kevyesti lämmintä vartaloa itseäni vasten. Tiia suuteli tahtovammin, sillä tavalla vihjaavasti.
Mä halusin helvetin paljon, totta kai mä halusin. En mä ehkä ollut olettanut, että tilanne päättyisi tähän, mutta en mä myöskään paljon alkanut kelailla. Tiia tuntui ihanalta ja niin tuliselta mun sylissäni.
Mun toinen käsi liikahti mustien housujen peittämälle reidelle, kun Tiia hennosti puri mun alahuultani, kun sen kieli kosketti mun kieltäni, kun se suuteli rohkeammin, kuin kertaakaan aiemmin. Mä kävin siihen ihan mielettömän kuumana.
Tiia nosti hitaasti mun t-paidan helmaa ja mä henkäisin hiljaa, kun tunsin kädet paljaalla iholla paidan alla. Tiia irrottautui hetkeksi mun huuliltani ja mä annoin sen vetää paidan mun päältäni. Mun selkää pitkin vilisti kutkuttavia väreiltä, kun Tiia kosketti käsillään mun ihoani, kun se kumartui lähemmäs ja kun sen huulet painuivat mun kaulalleni.
Mä liu'utin käteni Tiian harmaan topin alle, painoin sormenpäät ihoon ja huokailin, kun Tiia suuteli mun kaulaani. Mun iho nousi kananlihalle ja paine vatsanpohjassa kasvoi, paine vielä alempana kasvoi. Ei Tiian todellakaan tarvinnut tehdä paljoa, että mä olin kovana, koska helvetti miten mä olin. Ei se tarvinnut kuin olla siinä, koskea ja suudella.
Mä siirsin toisen käteni mustien housujen peittämälle takapuolelle, puristin kevyesti, sain Tiian liikahtamaan mun sylissäni.
Halu nousi tosi voimakkaana ja mä tahdoin riisua sylissäni olevalta tytöltä paidan ja housut, mä tahdoin nähdä paljaan ihon ilman mitään suojaa.
Tilanne oli muuttunut ihan yllättäen tosi kuumaksi ja ihan erilaiseksi.
Nostin harmaan topin helmaa ja Tiia irrottautui mun kaulaltani ja suoristautui, se auttoi mua kiskomaan vaatteen pois päältään. Mä heitin topin jonnekin lattialle ja vaan katsoin hetken. Tiia näytti ihanalta, kaikki siinä.
Mä kuljetin sormiani solisluita pitkin alemmas, mustien rintaliivien peittämien rintojen väliin. Tiialla oli pari suloista luomea sen vasemmassa rinnassa ja musta tuntui, että mä vaan sekosin kaikista pienistä yksityiskohdista sen vartalossa.
Mä tahdoin vaan oppia tuntemaan ihan jokaisen niistä pienistä yksityiskohdista.
"Sä oot tosi –" Tiia nielaisi ja mä kohtasin siniharmaiden silmien katseen. "Vau."
Mä naurahdin hiljaa.
"Niin säkin", hymyilin ja tummatukka vastasi mun hymyyni. Mä laskin toisen käteni sen niskaan ja vedin huulet huulilleni.
Me suudeltiin hetki, minkä jälkeen Tiia liikahti mun sylistäni. Se nousi seisomaan ja vetäisi mut ylös. Mä katselin sitä hengitys kiihtyneenä ja Tiia katsoi takaisin, kunnes varvisti vähän ja suuteli jälleen. Mun kädet seikkailivat Tiian iholla ja mun sormet siirtyivät kärsimättöminä avaamaan Tiian housuja, samalla kun tummatukka lähti peruuttamaan kohti makuuhuonettaan.
Tiia avasi mun farkkujen vyön ja kohta meidän molempien housut tipahtivat sotkuisina lattialle. Kaikki kävi nopeasti, melkein niin nopeasti, että mun oli vaikea pysytellä mukana.
Ei seksi ollut mulle mikään sellainen asia, jonka mä saatoin hoitaa noin vaan ja täysin itsevarmasti, en mä ollut sillä tavalla kokenut. Mä toivoin, ettei Tiia tajuaisi sitä, koska mä halusin toimia tosi varmasti ja sillä tavoin, niin kuin mä tasan tietäisin, mitä tehdä. Ehkä mä kelasin jossain alitajunnassani, ettei Tiia haluaisi mua näin kiihkeästi, jos musta hohkaisi pienintäkään epävarmuutta.
Toisaalta musta kyllä tuli tosi rohkea, vaan rohkeampi joka hetki. Tiia ja sen kuuma vartalo saivat mun ihan sekaisin.
Mä liu'utin käsiäni pitkin Tiian mustien alusvaatteiden verhoamaa vartaloa, tutkin tahtovana kaikkialta, kuljetin kättäni lantion kaarelle ja pyöreälle takapuolelle, vatsalle ja rinnoille. Tiia huokaili mun kosketuksestani ja kun sen käsi viimein liikahti mun boksereiden peittämälle kovalle erektiolle, mä en voinut olla äännähtämättä.
Me seistiin hetki keskellä makuuhuonetta, kunnes Tiia peruutti sänkyä kohti. Se kellahti selälleen päiväpeiton päälle ja sen hiukset levisivät vallattomina sen pään ympärille. Mä tulin sen ylle, painauduin lähelle. Tiia liikautti vartaloaan vasten mun vartaloani ja mä juoksutin mun käsiäni kylkiä pitkin pitsisten alushousujen reunalle.
Mä kosketin rohkeasti sormillani alushousujen päältä Tiian herkintä kohtaa ja sain tytön voihkaisemaan hyvin estottomasti. Kohtasin Tiian katseen ja hieroin kevyesti, sain Tiian henkäilemään. Jumalauta, että mua kiihotti nähdä sen nauttivan mun kosketuksesta noin.
"Mä haluun sua ihan hulluna", kuiskasin ääni karheampana ja käheämpänä.
Tiian käsi liikahti mun alavatsalle, sormet kulkivat hetken mun boksereiden rajalla, kunnes liikahtivat mun päällä olevan viimeisen vaatekappaleen sisälle. Sormet kiertyivät mun kovan erektion ympärille ja mä huoahdin, kun tuntui niin hyvältä. "Helvetti."
"Huomaan", Tiia kuiskasi hymyillen, posket punaisempina. "Niin mäkin haluun sua", se jatkoi huokaisten.
Mä siirsin käteni Tiian kyljille ja ylemmäs, selälle ja Tiia kohottautui, niin, että mä saatoin avata rintaliivien hakaset. Tiia laskeutui takaisin vasten patjaa ja veti mun boksereita pois. Mä vedin hitaasti alushousut sen päältä ja kun me oltiin alasti, niin mä hetken vaan katselin.
"Sä oot mielettömän kaunis", kerroin ja Tiia nielaisi. Hetken se oli melkein kuin hämillään, kunnes hymyili. Mä hymyilin myös ja kosketin paljaita, pyöreitä rintoja, hieroin kevyesti ja Tiia henkäili.
Mä halusin olla sille hyvä ja mä halusin saada sen nauttimaan. Kumarruin lähemmäs, mutta en huulille, vaikka Tiia kai oletti. Painoin huuleni Tiian solisluille, suukotin paljasta, herkkää ihoa ja liikahdin alemmas, annoin huulteni painautua rinnoille. Tiia liikahti voihkaisten, sen vartalo meni vähän kaarelle, kun mä suukotin ja annoin kieleni leikkiä.
"Ihana", Tiia äännähti ääni väreillen ja sen käsi puristui mun tukkaan, tukisti hennosti. Sen vartalo liikahti vasten mun omaani koko ajan vain rohkeammin. Mä kohottauduin lopulta, suukotin vielä Tiian kaulaa ja leukaperiä, kunnes kuljettelin käsiäni alemmas.
Tiia kosketti mua uudelleen ja sen hyväilevä liike sai mut ihan helvetin kärsimättömäksi. Mä tahdoin sen sisään, mutta silti samaan aikaan mä tahdoin vaan pitkittää tätä – mä halusin, että tämä jatkuisi pitkään.
Mun sormet tekivät tutkimusmatkaansa pitkin vatsaa aina alas saakka ja kun mä kosketin Tiiaa sieltä, mistä se kaikista eniten tahtoi, niin tyttö mun allani voihki jälleen. Sen kasvoilta paistoi halu ja kiihko, sen huulet näyttivät punaisemmilta ja posket hehkuivat.
Mä liikautin sormeni hitaasti Tiian sisälle ja Tiian toisen käden sormet painuivat mun selkääni. Tuntui ihanalta koskea ja tuntui ihanalta huomata, mitä mun läheisyys ja kosketus olivat saaneet aikaan. Mä työnsin toisenkin sormeni Tiian sisään ja Tiian kynnet painuivat mun selkääni.
Tiia hyväili mua kiihtyvin liikkein ja rehellisesti sanottuna mä olisin voinut tulla vaikka saman tien, niin helvetin hyvältä tuntui. Ja ehkä siitä nyt vaan oli aika kauan, kun mä olin viimeksi harrastanut seksiä. Mä liikutin sormiani Tiian sisällä, siirryin sitten hyväilemään sitä kaikista herkintä ja sain tummatukan äännähtämään kovemmin.
"Onks sulla –" Tiia huokaili ja vaikkei se saanutkaan sanottua loppuun, mä tajusin, mitä se tarkoitti.
"Ehkä", vastasin.
Mä en olisi halunnut irrottautua, mutta hetkeksi oli pakko. Liikahdin nappaamaan housuni lattialta ja etsin lompakkoni takataskusta. En mä ollut ihan varma, että oliko mun edes kondomeja, mutta nopea lompakon pyörittely kiihkosta tärisevissä käsissä tuotti tulosta.
Tyrkkäsin lompakon lattialle, kun löysin etsimäni. Repäisin hampailla kortsun paperikääreen auki, kumarruin Tiian ylle ja kohtasin tytön katseen. Tiian huulet olivat raollaan ja mä painoin hyvin kiihkeän suudelman vasten kuumaa suuta samalla kun kieritin suojan paikalleen.
Tiia koukisti jalkojaan ja mä hyväilin sitä vielä hetken, kunnes Tiia selvästi vähintään yhtä malttamattomana, kuin mäkin, veti mua lähemmäs.
Kun mä työnsin viimein hitaasti itseni Tiian sisään, niin koko kroppaa kihelmöi. Tuntui sairaan hyvältä, mä olisi voinut vaikka seota siitä mielihyvästä.
"Akseli."
Ikinä koskaan mun nimen kuuleminen ei ollut kuulostanut niin ihanalta. Tai niin kuumalta, seksikkäältä, kiihottavalta. Tiia sanoi sen voihkaisten ja tahtovasti, pyytävästi, tosi kiihkeästi.
Tiia kiersi jalkansa paremmin mun ympärille, kun mä aloin liikkua sen sisällä. Se tuli työnnöissä vastaan, sen vartalo myötäili liikkeen mukana, sen kädet seikkailivat mun selällä, rintakehällä ja hiuksissa.
Meidän vartalot liimautuivat toisiinsa, mä huohotin kovemmin ja Tiia voihki äänekkäämmin.
Luoja, kun se tyttö oli aivan ihmeellinen, tämä oli ihan vitun täydellistä.
Mä työnsin kovemmin ja nopeammin ja Tiian kynnet raapivat mun selkääni, sen kädet kulkivat pitkin mun hauiksiani, sen käsi tukisti mun tukkaa, sormet puristivat takapuolta ja olkapäätä. Se kosketti paljon ja joka puolelta, ja musta tuntui aivan helvetin ihanalta.
Ja ihan juuri, kun musta tuntui, etten mä kestäisi pidempään, Tiia työnsi mua vähän irti itsestään. Ja mä kohtasin sen katseen, kun se sitten työnsikin mut päältään. Ei pois kuitenkaan, se vaan tyrkkäsi mut vuorostaan selälleen patjalle ja tuli hajareisin mun päälleni.
Mä huohotin kiihtyneesti ja kun Tiia painoi mut uudelleen sisäänsä ja alkoi keinuttaa itseään mun päälläni, niin mä viimeistään suunnilleen sekosin kaikesta halusta.
Se oli helvetin jumalainen siinä mun päälläni.
Mä kosketin sitä kaikkialta ja Tiia liikkui nopeammin. Enkä mä lopulta voinut estää itseäni, tuntui liian hyvältä ja Tiia oli vaan liikaa siinä niin. Mä tulin kovaan ääneen, enkä yrittänytkään olla hiljaa, en mä olisi edes kyennyt. Mielihyvä laittoi koko kropan täyteen sähköä, enforfiini sai päässä humisemaan.
Tiia suuteli mua, se pyyhki mun hionutta otsaani.
"Helvetti Tiia Kulmala", mä huohotin, kun pystyin viimein puhumaan.
Tyttö mun päälläni nauroi hiljaisesti ja käheästi ja mä värisin. Mieletön raukeus oli vallannut koko kropan, pingottunut ja kiihkeä jännittyneisyys mun lihaksissani oli lauennut ja nyt tuntui vaan helvetin rennolta.
Tiia liikahti lopulta mun päältäni ja kellahti selälleen mun vierelleni sängylle. Mä kurotin laittamaan kortsun yöpöydän vieressä olevaan roskikseen, minkä jälkeen lysähdin takaisin selälleni ja käänsin kasvoni kohti vieressäni makaavaa tyttöä. Sen otsa kiilteli ja se oli hengästynyt.
Mutta ei se ollut tullut vielä.
"Anna mä autan sua", kuiskasin, käännyin kyljelleni ja liikautin käteni Tiian vatsalle, liu'utin alemmas. Tiia käänsi katseensa muhun ja näytti menevän yllättäen ihan vähän hämilleen.
"Ei sun tarvii", se vastasi nielaisten.
Mä pysäytin mun käteni hitaana etenevän liikkeen ja kohtasin Tiian katseen ihmeissäni.
"Mä haluan", sanoin vilpittömästi. Kyllä mä nyt tahdoin, että Tiiakin tulisi, totta kai, mä halusin, että se saisi tästä yhtä paljon kuin mäkin. Enkä mä tajunnut, että miksi se edes puhui noin, miksi se sanoi, ettei muka tarvitsisi. "Jos sä vaan haluat."
Tiia katsoi mua ja oli hetken hiljaa, kunnes nyökytteli.
"Joo."
Mä hymyilin ja siirryin Tiian ylle. Mä suutelin sen huulia ja annoin sormieni liukua alas saakka, koskea, hieroa ja hyväillä. Tiia äännähti mun huuliani vasten, sen vartalo liikahti mun kosketuksen mukana ja kädet painuivat mun selkääni vasten.
Mä suukotin sen leukaa ja kaulaa ja hartioita, kohottauduin ja kosketin viipyillen paljasta vartaloa. Tiian koko kroppa värisi mun kosketuksesta, se henkäili, huohotti, lopulta voihki. Se kuulosti tosi ihanalta.
Sillä meni jonkin aikaa, mutta ei mua tietenkään haitannut. Kun se kuitenkin viimein pääsi kliimaksiin saakka, niin sen koko vartalo vapisi ja se tarrautui muhun tosi kiivaasti, se puristi kätensä mun ympärille ja kohottautui istumaan. Voihkinta muuttui hiljaiseksi huudoksi, jonka Tiia vaimensi mun olkapäähäni. Se puri kevyesti mun ihoani ja painautui kokonaan mun syliini, kun orgasmi vavahdutti sen vartaloa.
Mä vedin värisevän, hengästyneen, alastoman tytön syliini ja Tiia puristi mut itseään vasten. Se huohotti raskaasti, sen jalat tärisivät ja se hautasi kasvonsa mun kaulaani.
Se oli helvetin upea, siinä niin, tosi voipuneena ja hengästyneenä mun sylissäni. Mä silitin sen hionnutta selkää ja suukotin pitkää, tummaa tukkaa, laskin toisen käteni paljaalle reidelle ja pidin lähelläni.
Tiia oli hetken hiljaa, se vaan piti kiinni ja antoi hengityksensä tasoittua. Sen alaston vartalo mun omaani vasten tuntui niin hyvältä.
"Ihana", Tiia kuiskasi hetken kuluttua ja sen hiljainen ääni värähti aavistuksen. Mä silitin Tiian hiuksia ja reittä, hymyilin samalla, vaikkei Tiia voinutkaan nähdä, kun sen kasvot olivat vasten mun kaulaani.
"Sä oot", vastasin tosi lämpimästi ja kuljettelin sormeani pehmeää ihoa vasten.
Tiia pyyhkäisi poskeaan mun olkapäätäni vasten ja lopulta nosti kasvonsa. Mä kohtasin harmaiden silmien katseen. Ja vasta sitten mä tajusin.
Mä tajusin, että Tiia itki.
Ei mitenkään valtoimenaan, eikä äänekkäästi tai kovinkaan paljoa, mutta itki kuitenkin. Sen poskilla oli kyyneleitä ja silmissä kiilteli, se niiskaisi ja mä katsoin sitä tavallaan vähän säikähtäneenä.
"Mikä on?" kysyin huolissani ja nostin kättäni pyyhkiäkseni yhden yksinäisen pisaran pois poskelta. "Teinkö mä jotain, mikä –"
"Ei", Tiia henkäisi keskeyttäen ja mä rypistin otsaani. "Ei se sitä, sä olit ihan täydellinen", tyttö jatkoi ja pyyhkäisi silmiään.
"Tiia?" kysyin hiljaa ja siirsin tummia hiuksia korvan taakse. Tiia katsoi hetken jonnekin mun ohitseni, kunnes kohtasi mun katseeni. Se pyyhkäisi uudelleen silmiään.
"Ei kukaan vaan – ei kukaan vaan ikinä oo välittäny siitä, että tuunko mä, ei kukaan oo ikinä koskenu mua noin, niin ku sä", Tiia puhui ja katseli mua huultaan purren. Jotenkin se tuntui yhtäkkiä vähän hauraammalta siinä niin.
"Mä välitän, totta kai, mä haluun, että susta tuntuu hyvältä", vastasin ja hymyilin toisella suupielelläni.
Kaiketi Tiian kokemukset seksistä eivät ehkä olleet kaikista mukavimpia ja tuntui melkein, niin kuin se ei odottaisikaan muuta. Niin kuin se olisi hämillään, että mä tahdoin saada sen nauttimaan saman verran kuin itsekin. Niin kuin se kelaisi, että miehet ihan yleisestikin välittivät vaan omasta laukeamisestaan.
"Kiitos", Tiia sanoi ja pyyhkäisi poskeaan hymyillen varovasti. "Mä oon jotenkin ihan herkillä taas, anteeks", se jatkoi ja naurahti hiljaisesti.
"Älä pyydä", mä vastasin ja silitin Tiian hiuksia. Se katseli mun rintakehällä lepäävää kättään ja mä katselin sitä. "Sä oot tosi ihmeellinen", sanoin kohta ja sain Tiian katseen kohoamaan mun silmiin.
"Ai", se naurahti hiljaa ja mä hymyilin. "Jotenkin hämmentävää, kun sä puhut noin tai oot tollanen, mä vaan – mä oon oikeesti tosi, niin ku, tosi epävarma mun ulkonäöstä ja – en mä tiiä, sä oot vaan tosi kultanen."
Hitsi vie, se oli suloinen.
"Hassu."
Tiia nauroi hiljaa.
"Just."
Mä katselin sitä hymyillen. En mä kai ollut tajunnut, että se tunsi epävarmuutta itsestään, mutta nyt sen jollain lailla huomasi hyvin selvästi.
"Sä oot ihan paras just tällasena", vakuutin ja silittelin Tiian käsivarsia ja kylkiä ja selkää. "Tykkään susta ihan hulluna", jatkoin.
Mä puhuin hemmetin rohkeasti ja varmasti, vaikka en todellakaan ollut mikään ihan haka tällaisessa, eikä mulla ollut kamalasti mitään kokemusta. Tiialle oli vaan helppo puhua, tällä tavalla tosi pehmeästikin, puhua suoraan ja kertoa, mitä oikeasti mietti.
"Niin mäkin susta Akseli", se vastasi ja painoi voipuneen suukon mun huulille. "Vai pitäskö mun sanoo sua Aksuks?" se sitten mietti hiljaa ja mä naurahdin.
"Älä sano", pyysin ja virnistin, kun Tiia hymyillen kohotti kulmiaan.
"Okei."
Mä vedin Tiian tiukemmin syliini ja suukotin sen huulia uudelleen. Tuntui edelleen vähän epätodelliselta kaikki tämä, että me oltiin tässä, seksin jälkeen alasti toisissamme kiinni Tiian sängyllä. Mä en olisi ikinä arvannut, en mä olisi voinut uskoa tällaiseen hetkeen.
Ihana rauhallisuus valtasi mun kehon, vaikkei tietynlainen sähkö ollutkaan kadonnut mihinkään. Tiia kiersi kätensä mun ympärille ja halasi tiukasti.
Ei ollut kiire suihkuun tai mihinkään.
Mä laskin käden paljaalle selälle ja painoin sitten kasvoni mansikoiden ja metsämarjojen tuoksuisiin hiuksiin.