Jami
Matias istui mun edessä lattialla paita vieressään ja mun kädet hiero sen olkapäitä. Telkkarista tuli Tempparit, joita mä olin pakottanut Matiaksenkin kattomaan. Sen mielestä koko ohjelma oli idioottimainen ja naurettava, kun taas musta se oli parasta viihdettä ikinä.
"Siis kuka tonne ylipäätään ees haluais lähteä?" Matias kysyi ja mä kohautin kulmiani. "Jotkut jotka haluu kokeilla jotain uutta ja sellasta mitä ei voi muualla kokea."
Matias pyöritteli päätään ja mä siirsin käteni sen niskaan. "Mutta musta ei kyllä olis ikinä tonne lähtijäks."
"Ei mustakaan, ei helvetissä", Matias naurahti ja nojasi lähemmäs sohvaa ja mua. "Mähän olisin tuolla ihan katastrofi kun kaikki varatut unohtais omat kumppaninsa ja haluais vaan mut."
"Niinkö sä luulet?" Kysyin huvittuneena ja Matias nojasi päätään taaksepäin kohdaten mun katseen. "Joo, niin mä luulen. Vai ootko sä eri mieltä?"
"Ehkä", kohautin olkapäitäni ja Matias käännähti ympäri. "Auts. Vihjailetko sä etten mä olis viehättävä?"
Kohotin kulmiani kun Matias nosti kätensä mun polville ja kallisti päätään. "Mutta ei se haittaa, koska mä voin todistaa sun olevan väärässä."
"Ai hakemalla temppareihin?" Naurahdin, mutta vakavoiduin kun Matias nojautu suutelemaan mua.
Sen huulet kävi mun kaulalla kun se paino mut sohvan ja ittensä väliin. Totta kai mä halusin sitä ja sen kosketus sai mun hengityksen muuttumaan raskaammaks, mutta nyt mulla oli tempparit kesken.
"Helvetti Matias mä en nää-", valitukseni katkesi kuitenkin melko lyhyeen, kun Matias kuljetti käsiään mun kylkiä pitkin ja suuteli mun leukaa. Mun sisällä hyrisi ja mun kädet veti Matiasta lähemmäs.
"Sä voit kattoa tempparit myöhemmin", Matias henkäisi ja mä nyökyttelin. Kun se paino huulensa takas mun huulille, mua hymyilytti ja nautin siitä läikehtivästä onnen tunteesta. Ne suudelmat jatku kuitenkin hellinä ja lempeinä, ja lopulta Matias paino päänsä mun olkapäätä vasten ja jäi siihen kädet mun ympärillä.
Se oli tullut eilen vähän humalassa ja kiukkusena himaan. Kun mä olin kysynyt mikä sillä oli, se kerto että sen mielestä mä olin ihan hullun ihana.
Päivisin mä näin Matiaksen koulussa frendiensä kanssa, mä näin sen pelaamassa korista ulkona ja istumassa luokassa kuulokkeet korvillaan. Iltaisin se oli mun sylissä piilossa maailmalta.
Nytkin mä huomasin ettei kaikki oikeesti ollut hyvin. Se oli vaitonainen ja vielä normaaliakin mietteliäämpi. "Onks kaikki kunnossa?" Mä kysyin ja Matias kohotti katseensa muhun. "Joo, kuinka niin?"
"Ei kun sä vaan vaikutit jotenkin... surumieliseltä", selitin ja kohotin käteni silittämään sen hiuksia. Matias huokas ja liikahti istumaan mun viereen. Se kävi makaamaan nahkaiselle sohvalle ja laski päänsä mun syliin. "Ei oo mikään iso homma. Patrick... siitä tulee vaan vitun ilkee kun se on kännissä. Se sitten puhu perjantaina vähän ohi suunsa Sannista ja kaikesta muusta paskasta."
Mä kurtistin kulmiani ja upotin sormeni sen hiuksiin. Matias ummisti silmänsä ja anto mun käsien kulkea sen suklaanruskeiden suortuvien joukossa. "Ootko sä puhunu sen kanssa ton homman jälkeen?"
"En", Matias myönsi ja kohautti olkiaan. "Se ei oo tullu sanomaan mitään enkä mäkään oo viittiny alkaa tivaamaan mitään."
"No ehkä tein kannattais puhua?" Ehdotin ja pyyhkäisin peukalollani Matiaksen poskea. "Se on kumminkin sulle niin tärkee."
"Totta kai se on", Matias katto mua ja kurtisti kulmiaan. "Mutta se puhu aika helvetin rumasti myös susta. Mä en jaksanu kuunnella sitä enää, ja sen takia mä tulin tavallista aikasemmin himaan. Tietenkään se ei tiiä miks mä en aio kuunnella susta mitään paskaa, mutta mä oon vaan kyllästyny sellaseen perseilyyn."
Mä nielaisin miettien sitä, että mä olin osasyy Matiaksen ja Patrickin riitaan. Matias ummisti silmänsä ja rentoutu pikkuhiljaa. "Mutta totta kai me saadaan sovittua. Mä en vaan jaksa kuunnella humalaista Patrickia. Enkä mä todellakaan kuuntele mitään perättömiä juttuja susta."
"Mitä se musta puhu?" Kysyin ja Matias avasi silmänsä katsoen mua mietteliäänä. "No että sä myyt huumeita ja sen sellasta. En mä haluu että sellaset jutut lähtee leviimään."
"Ne on levinny jo", mutisin ja Matias kohottautu istumaan. "Niin mutta kyllä sä tiiät mitä mä meinaan. En haluu että ne levittää sitä, kun me tiietään ettei se piä paikkaansa."
Puoli Mäntylaaksoa luuli jo että mä diilasin ja käytin huumeita. Matias liikahti istumaan lähemmäs mua ja sipaisi sormillaan mun kasvoja. "Hei, kaikki jotka uskoo susta huhuja sais hypätä pää eellä kaivoon. Mutta ei niillä oo väliä, okei?"
Mä katsahdin Matiasta. "Tiiätkö kuin vaikee mun on saaha vaikka kesätöitä? Täällä kaikki uskoo kaiken. Säkin luulit alussa että mulla on jotain tekemistä kaman kanssa, eikö vaan?"
Matiaksen ilme vakavoitui kun se nosti mun jalat syliinsä. "Mä olin kuullut kaikenlaista, mutta halusin silti tutustua suhun ihan ite. Ja kato mihin se johti."
Mua hymyilytti väkisinkin ja annoin Matiaksen vetää mut istumaan syliinsä. Se pyyhkäs mun hiuksia pois otsalta ja suukotti mun ohimoa. "Sitä paitsi sä valmistut kohta ja voit lähteä ihan minne vaan. Me voidaan molemmat lähteä. Kuvittele että me päästään jonnekin paikkaan jossa kukaan ei tunne meitä, jossa kellekään nimet Uoti ja Haikala ei merkkaa mitään. "
Mä katselin Matiaksen kasvoja, sen huulia, silmäripsiä ja poskipäitä. Yleensä mua vaan ahdisti tulevaisuuden miettiminen, mutta nyt mulla oli jotenkin rauhallinen fiilis. Annoin itelleni luvan ajatella mua ja Matiasta jossain muualla kuin Mäntylaaksossa. Millasta olis herätä sen vierestä jossain ihan eri paikassa, jossain missä kukaan ei tuntisi meitä.
Mä kohotin käteni Matiaksen kasvojen molemmille puolille ja nojauduin eteenpäin suudellakseni sitä. Matias hymyili, kiersi kätensä mun ympärille ja veti mut itteään vasten. Mulla oli jännä olo ja tunsin ihan valtavaa hellyyttä ja kiintymystä sitä kohtaan. Mulla oli vaan hetki hetkeltä varmempi olo siitä, että mä halusin olla Matiaksen kanssa ihan kunnolla. Halusin kutsua sitä mun poikaystäväksi ja olla sen kanssa ilman salailua.
"Voidaanko me koskaan olla julkisesti yhessä?" Mä kysyin suudelman loputtua ja Matias kallisti mietteliäänä päätään. Sen katse oli lempeä mutta pahoitteleva. "Joo. Tai ainakin mä haluun uskoa silleen. Mutta nyt mä en oo vielä valmis, en oikeesti. Se ei johdu siitä että mä jotenkin häpeäisin sua, meitä tai mitään sellasta. Mä en vaan vielä pysty siihen."
Mua harmitti se etten voinut kertoa koko maailmalle miten paljon mä siitä välitin, mutta kunnioitin Matiaksen päätöstä, totta kai. Mun kiharat kietoutu sen sormien ympärille kun se upotti kätensä niiden sekaan. "Kai tää on sulle ihan okei?"
Nyökyttelin ja katsoin hetken kattoa ennen kuin painoin väsyneenä pääni Matiaksen olkapäälle. Se suukotti mun poskea ja piteli lähellään. Mun oli hyvä olla siinä sen sylissä, kuunnella sen hengitystä ja ummistaa silmäni.
***
"Miten sulla ja Iirolla menee?" Mä kysyin ja Ellen kohotti katseensa espressostaan. Me istuttiin Mäntylaakson ainoossa kahvilassa, jossa oli aina ihanan kotoisa tunnelma. Ellenin pikkuveli Ante teki vuoroja kyseisessä kahvilassa ja toi mun eteen cappuccinon. Ellen hymyili veljelleen ja otti vastaan mansikkajuustokakun palan.
"Hyvin. On ollu totta kai ylä- ja alamäkiä, mutta nyt meno on jo vähän tasasempaa", Ellen kertoi kun me jäimme kahden ja sekoitti kahviaan. Se ja Iiro oli kyllä yks unelmapari: kaks positiivista ja älyttömän ystävällistä blondia.
"Hyvä. Mä oon oikeesti ihan sika ilonen että sä oot löytäny tollasen ihmisen elämääs."
Ellen hymyili mulle ja kallisti kysyvästi päätään. "No mutta onks sulla ketään?"
"Eei", pudistelin päätäni ja halkaisin haarukalla palan suklaakakusta. Ellen kallisti päätään ja mutristi huuliaan. "Okei. Onks Tinder kovassa käytössä?"
Mä hymähdin huvittuneena. "Viimeeks kun mä olin Tinderissä, siellä oli vain heterokundeja jotka 'halus kokeilla jotain erilaista'. Eli siis jotain kaappihomoja. En mä haluu olla rikkomassa kenenkään parisuhdetta. Tinder ei oo mulle."
Ellen irvisti. "No hitto. Mulle tollaset ongelmat on ihan vieraita kun oon ollu Iiron kanssa niin kauan."
Ellen oli niin nätti ja mahtava tyyppi että vaikka sille ja Iirolle tulisikin ero, se löytäisi takuulla heti seuraa. Jotkut ihmiset vain oli niin helppoa seuraa ja levitti ympärilleen valoa ja positiivisuutta. Ellen oli just sellanen, ihan huippu tyyppi.
"Mutta hei miten sulla menee ihan noin niinku yleisesti?" Ellen kysyi kohottaen kulmiaan ja mä mietin hetken. Mitä mä voisin sille kertoa paljastamatta liikaa? Voisinko mä kertoa että olin ihan uskomattoman onnellinen ja levollinen ja että mulla oli turvallinen olo? En, se vaikuttais omituiselta. Ellen oli romantikko: jos mä sanoisin että olin onnellinen ja turvassa, se yhdistäis kaiken heti rakkauteen. Sen mielestä ihminen tarttes selvitäkseen toisen ihmisen.
Mua sellanen ajattelumaailma vähän ahisti. Ihan kuin ihminen ei olis vahva ja kokonainen yksinään. Okei, Matias oli toiminut mulle sellasena turvasatamana ja majakkana, että ehkä mustakin oli pikkuhiljaa tulossa maailmalle sokaistunut romantikko.
"Ihan hyvin. Sain paniikkikohtauksen jonkin aikaa sitten, mutta nyt kaikki on ollu taas ihan okei", nyökyttelin ja Ellen kurtisti kulmiaan. "Paniikkikohtauksen? Oliks se ensimmäinen?"
Nyökkäsin uudelleen ja Ellen huokaisi. "Mä en oo ikinä joutunu kokemaan sitä, mutta muistaakseni Markus on."
Markus Haikalako? Se ei todellakaan vaikuttanut ihmiselle joka panikoisi yhtään mistään. "Ai oikeesti?"
Ellen nyökkäsi. "Joo joo. Me oltiin yksissä bileissä kun se avautu siitä kännissä. Selitti siitä jonkin aikaa ja oksens. En siis tiiä pitääks se kuin hyvin paikkaansa", se selitti ja mä kohotin kulmiani. Jos mä nyt kuitenkin jättäisin sanomatta, että Markus oli osasyy mun paniikkikohtaukseen.
Kahvilan radio soitti vanhoja hittejä, joiden mukaan Ellen naputti jalkaansa. "Kylillä on huhuttu että sun veljelläs olis ongelmia jonkun pahan luokan diilerin kanssa", se sanoi yhtäkkiä aivan yllättäen enkä mä ehtinyt peittää hämmästystäni heti. "Onks se totta?"
"En tiiä, en oo ollu himassa hetkeen", kiirehdin sanomaan mutta tajusin kaivaneeni itelleni isomman kuopan kuin oli tarkoitus. Ellen kurtisti kulmiaan. "Ai. Missä sä oot sit ollu?"
"Mummolla."
Lisää valheita. Mua inhotti oma käytökseni ja suuhun kohos paha maku. "Tai siis mulla on ollu vaan vähän hankalaa himassa niin on pitäny ottaa pikkasen etäisyyttä."
Ellen huokas. "Mä siis oikeestaan kuulin vähän jotain. Eiks sun veljes oo Mirva Ruususen kanssa?"
En oikeestaan enää ees tiennyt. "Vissiin joo."
"No sehän on Markuksen serkku ja oli kertonu sille kuinka joku hullu oli tunkeutunu tein kotiin joulun alla. Markus oli siitä aika huolissaan mutta Mirva vaikutti kuulemma olevan varma siitä, että kaikki olis kunnossa."
Miks ihmeessä Mäntylaakson piti olla tällänen juorukylä? Mä en ollu ees tienny että Mirva oli sukua Haikaloille. Ei vitun vittu. Mun olo oli kauheen epämukava ja Ellen huomas sen. "Anteeks, ei se välttämättä ees oo totta. Mun ei pitäs levitellä tälläsiä rumia juoruja enää enempää, sori", se hengähti ja puristi mua nopeesti olkapäästä. Mä pudistelin päätäni ja laskin katseen pöytään.
"Oli meillä sellanen pien episodi, mutta ei oikeesti mitään vakavaa. Mirva puhu totta: kaikki on nyt niiltä osin kunnossa", selitin vähän ympäripyöreesti, mutta oikeestaan se oli totta. Kun olin käyny himassa, Mäkisestä ei ollut näkynyt tai kuulunut mitään. Johannes oli kai saanut maksettua sille.
Ellen väläytti mulle vinon hymyn. "Hyvä. Mä oon oikeesti niin ilonen että sulla menee paremmin. Ja mein pitää puhua enemmän."
Mä nyökkäsin. Tiesin kuitenkin ettei meistä enää mitään hyviä ystäviä tulis. Oltiin kasvettu ihan liian erikseen, enkä mä halunnu sekottaa Ellenin positiivista ja kaunista maailmankuvaa omaani. Se ei ollut läheskään niin ehjä, täynnä perhosia ja positiivisia ajatuksia.
***
Kun lähdin kahvilta, päätin extempore mennä käymään himassa. Otin seuraavan Rapamäkeen menevän bussin ja jäin tutulla pysäkillä pois. Taivaalta tihutti vettä kun mä nostin hupun päähän. Kolkot kerrostalot kohos mun edessä savunharmaina ja melkein jokainen ikkuna oli pimeä. Kuinka mä olin voinut joskus kutsua tätä paikkaa kodiksi? Silti mä tavallaan tiesin, että joutuisin varmaan joskus vielä palaamaan tänne. Ei Matiaskaan ehkä ikuisuuksia jaksanut katella mua nurkissaan eikä mulla ollut rahaa omaan kämppään edes Ruukista.
Sytytin kävellessä tupakan ja ehdin polttaa sen melkein kokonaan saapuessani ovelle. Matias oli laittanut jonkun viestin, mutten ehtinyt lukea sitä. Ovi veti mun huomion puoleensa.
Alaosan lasi oli pirstaleina harmaalla kivetyksellä ja sisäpuolella. Kurtistin kulmiani työntäessäni avaimen lukkoon ja kiskoessani raskaan oven auki. Toki mä tiesin että Rapamäessäkin oli epämääräistä porukkaa, mutta tää meininki muistutti jo Ruukkia.
Portaikkoon oli ilmestynyt uusia graffiteja. Niissä luki "homo" ja "fuck the system". Kerrassaan luovaa.
Kuinka mä voisin ikinä oikeesti kertoa Matiakselle millasesta paikasta mä tulin? Kun rapussa haisi hasis, se oli musta normaalia. Kun ovi oli paskana, sekin oli musta normaalia. Kun yläkerran pariskunta tappeli toista viikkoa putkeen eikä kukaan kutsunut poliiseja, sekin oli normaalia. Kun sitten poliisit kuitenkin kävi vähintään kerran viikossa, se oli ihan helvetin normaalia.
Mun normaali oli niin erilainen kuin sen. Kuinka ne voisi ikinä kohdata?
Kuuntelin hetken mein oven takana ennen kuin uskalsin työntää avaimen lukkoon ja kääntää sen auki.
"-et jumalauta voi tulla huutamaan meille tollasesta asiasta, ymmärrätsä?!"
Mä jähmetyin eteiseen kuullessani keittiöstä vieraan äänen. Kuka meillä oli? Oliks se joku Johanneksen tuttu? Mitä se halus?
Johannes kuitenkin seisoi keittiön ovensuussa nojaillen rennosti karmiin ja kääns kasvonsa mua kohti. "Ai kato suakin näkee."
Keskustelu keittiössä ei lakannut ja mä kuulin Mirvan kiukkusen äänen. "Sen pitäis pitää teiät paremmin kurissa ja helvetti kasvattaa!"
"Voi vittu nyt kun ei se kontrolloi kaikkia mein tekemisiä!"
Johannes kääns katseensa takas keittiöön ja haroi kasvaneita hiuksiaan. Niiden kähärät muistutti ahistavan paljon mun hiuksia. Se vaikutti kuitenkin olevan ihan hyvällä tuulella, joten kävelin sen viereen ja jäin siihen seisomaan.
Mirva istui tällä kertaa kirkkaan keltaisissa hiuksissaan keittiön tuolilla. Sillä oli yllään narutoppi ja haaremihousut ja sen vihreet silmät salamoi. Sitä vastapäätä seisoi aika hiton tuohtuneen näkönen Sakari Ruusunen.
Mitä vittua se teki täällä? Ja sitten mä laskin yhteen yks plus yks. Ne oli sisaruksia, totta kai. Mä en ollu aatellu sitä koskaan aiemmin. Olin vaan tiennyt että Sakari oli Matiaksen ja Markuksen serkku, ja Ellen oli just kertonu mulle Mirvasta saman. Hitto mä olin typerä.
"Joo mutta hei ei 14 -vuotias voi tulla raskaaks ihan tosta vaan", Mirva hermostu ja haroi hiuksiaan. "Missä oli ehkäsy?"
"Se voi pettää, ihan vaan tiedoks", Sakari nojasi käsillään pöytään. Sillä oli samanlaiset silmät kuin Mirvalla, mutta sen hiukset oli luonnollisen tummanruskeet. "Sä et voi olla noin vitun tyhmä että kuvittelet faijan kyttäävän kaikkia mein tekemisiä ja estävän meitä kaikkia joutumasta kosketuksiin vastakkaisen sukupuolen kanssa."
"No miks se ei ottanu jälkiehkäsyä?" Mirva kivahti ja levitti käsiään. Sakarin kasvot alko jo punehtua. Kumpikaan niistä ei kiinnittänyt muhun mitään huomiota, vaikka ne riiteli keskellä mein keittiötä. Johannes kaivo farkkujensa taskusta askin, nosti tupakan huultensa väliin ja tarjos mulle. Otin yhen ja annoin broidin sytyttää sen.
"Luuletko sä että kaikki tajuaa ihan tosta vaan että oho oon paksuna? Vittu että sä oot pihalla näistä hommista vaikka oot muija itekin", Sakari pudisteli päätään ja suoristautu. Keskustelu tais olla lopuillaan.
"Älä vittu nimittele mua muijaks", Mirva sähähti. "Enkä mä oo pihalla, mä en vaan ymmärrä miksei sille oo puhuttu näistä asioista! Ei sen ikänen oo valmis äidiks, ei todellakaan. Sillä on koulut kesken, joku ihan random suhde vanhempaan jätkään eikä yhtään järkevää aikuista elämässään? Kai te ootte puhunu sille ees abortin mahollisuudesta?"
Sillon Sakarilla meni lopullisesti hermo. Se läimäytti kädellään pöytää niin kovaa että Johanneskin kohotti kulmiaan.
"Sä et vittu ikinä puhu tolleen mein siskosta, onko selvä?" Sen ääni oli niin täynnä puhdasta raivoa että mua alko ahistamaan vaikken ollut edes osallisena niiden riidassa. "Jos sä kehtaat näyttää naamas ristiäisissä, niin voin luvata ettet sä nää ketään meistä ikinä. Silla on innoissaan lapsesta ja jos sä tuut enää kertaakaan huutamaan mein kotiin siitä miten vastuuton faija on kun se ei piä lapsiaan kurissa, niin mä en vastaa seurauksista."
"Oliks toi olevinaan uhkaus?" Mirva kysyi tyynellä äänellä, mutta oli nojautunut taaksepäin. "Kuulostiko se siltä?", Sakari kysyi ja Mirva nyökkäsi.
"No päättele vittu siitä", Sakari sähähti hampaidensa välistä ja pyyhkäs käsiään huppariinsa.
"Mä oon vaan huolissani-"
"Sun on turha selitellä enää yhtään mitään", Sakari keskeytti Mirvan hatarat sanat ja se lähti kohti ovea.
"Moro Jami", se kohotti aavistuksen leukaansa työntyessään mun ja Johanneksen välistä eteiseen. Mirva tuijotti pöydällä lepääviä käsiään ennen kuin nous seisomaan ja kiirehti Sakarin perään.
"Älä pliis kerro Sillalle mitä mä sanoin", kuulin sen anelevan niin epätoivoisena että mun sisällä heräsi väkisinkin pieni myötätunto.
"En kerrokaan", Sakari sanoi sitoessaan kenkiensä nauhoja. "Sen ei tarvii kuulla tollasta paskaa. Alvalle mä sen sijaan kerron ihan kaiken."
"Ei älä, mä en haluu että sekin vihaa mua", Mirva nyyhkäisi, mutta ovi kolahti sen merkiksi että Sakari oli tiessään. Johannes kohautti olkiaan ja käveli rennosti jääkaapille. Mirva luhistui eteisen lattialle itkemään, mutta se ei näyttänyt kiinnostavan Johannesta ollenkaan. Mun vatsassa kiersi. Jos mä itkisin ihan romuna, toivoisin mun kumppanin osoittavan ees pientä kiinnostusta.
Johannes nosti jääkaapista ruokaa pöydälle, sammutti tupakkansa metalliseen tiskipöytään ja puhalsi viimeiset savut eteensä. "Miks sä tulit takas?"
"Tulin vaan kattomaan miten täällä menee", mutisin ja hieraisin käsivarttani. Mirva itki yhä kenkien luona ja mä käännyin kattomaan Johannesta. "Etkö sä aio oikeesti lohduttaa sitä?"
Johannes jähmettyi hetkeksi ja käänty kattomaan mua huvittunut virne huulillaan. "Siis nytkö sä alat neuvomaan mua mun parisuhteessa?"
"Mä vaan kysyin", puolustelin ja Johannes laski kauhan käsistään. Se käveli mun ohi eteiseen ja seisahtui Mirvan viereen. "Jos sä tulisit nyt mulle raskaaks, teksitkö abortin?"
Helvetti miten hyvin se handlas lohduttamisen. Mirvan olkapäät täris kun se kohotti katseensa Johannekseen. "Mä-"
"No vittu tekisitkö?" Johannes ärähti kovempaa ja Mirva pudisteli itkuisena päätään.
"Hyvä koska jos sä tappaisit lapsen niin mä vittu tappaisin sut", Johannes melkein sylki sanat Mirvan päälle ja tarttui sen leukaan. Mua oikeesti ahdisti. Kädet hikos ja kaikki hirveen inhottavat muistot rymis vauhilla mun mieleen.
"Koska sellasen pienen viattoman käärön elämä on sata kertaa arvokkaampi kun meiän molempien yhteensä, ymmärrätkö sä?! Me ollaan ryssitty kaikki niin vitun pahasti etten mä antais sun tuhota enää yhtään elämää!" Johannes ärähti ja laski viimein Mirvan leuasta irti. Mirva vajosi takaisin lattialle ja itki niin voimakkaasti että sen olkapäät hytky ja nenä vuoti.
"Et sä voi puhua tolleen", sanoin hiljaa vaikka tiesin ettei siitä ollut mitään hyötyä. Johannes ei muuttuis koskaan, mutta Mirva pysty tekee valinnan. Vaikka se oli puhunu pikkusiskostaan aika ilkeesti, ei se silti ansainnu tällästä kohtelua ja nöyryyttämistä.
Kukaan ei ansainnut.
Johannes suoristautu Mirvan luonta ja käänty kattomaan mua melkein pettyneen näköisenä. "Sä et ikinä opi, niinkö?"
Mä puristin kädet nyrkkiin kun se kohotti kätensä ja löi Mirvaa päähän. Mirva ulahti ja kohotti kätensä puolustautuakseen, mutta Johannes harppo jo vauhdilla lähemmäs mua. En ikinä pärjäis sille fyysisesti, sen mä tiesin. Olin kerran yrittäny ja se oli piessy mut ihan vitun pahasti. Nyt sen silmät raivos kun tarttu mun kurkkuun kipeesti kiinni. "Lähe vittuun täältä, ihan oikeesti. Me ei olle frendejä. Sä voit olla mun broidi, mutta mä en siedä tollasia saatanan hiirulaisia mun silmissä."
Mun kaulaan sattu kun se puristi kovempaa. "Ymmärrätkö sä?"
Yritin nyökätä, mutta se turhautui, kiskas mun pään irti seinästä ja pamautti sen takas siihen. Säteilevä kipu särähti mun takaraivoon ja yhtäkkiä musta oikeesti tuntu siltä etten saanut henkeä. Ne lyhyet hengenvedot joita sain, oli vain lyhyitä ja hiljaisia pihahduksia, ei lähelläkään hengittämistä. Rintakehää ahdisti, kurkkuun sattu hetki hetkeltä enemmän, veri pakkautu kasvoihin ja paine lisääntyi.
Se tappaa mut.
Mun kädet haparoi Johanneksen vahvaa käsivartta kun mä näin Mirvan nousevan seisomaan Johanneksen takana. "Älä satuta sitä, jooko."
Johannes laski irti musta, käänty ympäri ja läimäytti Mirvaa avokämmenellä vasempaan poskeen. Tyttö älähti ja horjahti iskun voimasta päin lipastoa. Mä nojasin polviin kun koko keho täris kuin hoekassa ja silmissä vilis.
Joskus se vielä tappaa mut.
Pelko oli todellinen ja kaiken lisäksi aiheellinen. Kyyneleet kohos mun silmiin kun kokeilin varovasti mun kurkkua ja niskaa. Mitään ei ollut mennyt rikki. Takaraivo tykytti niin lujaa että pelkäsin tajun menevän. Niin ei saisi käyä. Mä en pääsis ikinä täältä pois.
Liikahdin pois seinän vierestä, mutta horjahdin heti päin peilikaappia. Päässä heitti. Johannes käänty uuelleen mua kohti ja kohotti kulmiaan. "No nyt sä oot lähössä, vai? Anna kun mä vähän jeesin sua."
Se liikahti mua kohti niin nopeesti ettei mulla olis ollu mitään mahollisuutta päästä karkuun. Sen kädet tarttu kiinni mun takista kun se kiskas mut kohti ovea. Mä menetin tasapainon ja iskeydyin kivuliaasti vasten eteisen laatikostoa kun se avas oven auki, tarttu musta uudelleen kiinni ja tönäs rajusti rappukäytävään. Kompastuin omiin jalkoihini ja kaaduin vatsalleni betonilattialle. Ilmat pakeni mun keuhkoista ja haukoin toistamiseen happea. Ovi pamahti kiinni mun perässä.
Mulla oli niin paha olo että oksetti. Jokainen lihas tuntu heikolta ja voimattomalta eikä lainkaa siltä, että olisin voinut nousta seisomaan ja kävellä portaat alas.
Mutta mun oli pakko. Jos Johannes löytäis mut tästä, se heittäis mut alas. Makasin hetken siinä paikoillani keräten voimiani ennen kuin tartuin kiinni portaiden kaiteesta ja puskin itteni seisomaan.
Lonkkaan sattu, se oli kai iskeytynyt siihen saatanan laatikostoon. Nieleminen sattu, mutta toisaalta mun suu tuntu autiomaalta. Hengitys oli katkonaista ja musta tuntu melkein vainoharhaselta, kun mun koko kroppa täris kuin olisin umpijäässä.
Alas ja ulos päästyäni lysähdin istumaan niiden lasinsirpaleiden viereen ja annoin itelleni luvan itkee. Ihan pikkusen vaan. Mihin vittuun mä menisin? En todellakaan voinu soittaa Matiakselle, en tässä kunnossa. Mummollekaan en voinu mennä, enkä Birgitille. Mulla ei ollut mitään paikkaa minne mennä.
Kaivoin puhelimen taskusta tarkastaakseni kellonajan, mutta mun silmiin hyppäs se Matiaksen aiemmin laittama viesti.
Matias: Toivottavasti Ellenin kaa meni hyvin, laita viestii jos pitää tulla hakemaan. Niin ja mä duunasin meille ruokaa. Voiaan vaikka kattoo se temppari jakso joka sulta jäi sillon kesken, jos haluut :)
Ei helvetti. Sammutin hetkeksi puhelimen ja hautasin kasvot käsiini. Itkeminenkin sattui kurkkuun. Kaikki sattui. Hyvä ettei päässä sumennut täysin. Mun koko keho tykytti kuin valmiina räjähtämään sirpaleiksi.
Avasin puhelimen uuestaan ja avasin viestikentän.
Tuu hakee mut Rapamäestä, ja yritä olla nopee. Mä tarviin sua.
***
Kun se musta porsche kaars pihaan, mun kyyneleet oli jo jokseenkin kuivaneet, mutta kroppa tuntu yhä voimattomalta. Otin kuitenkin tukea kylmästä kiviseinästä ja kampesin itteni seisomaan. Sade oli yltynyt kaatosateeksi, kun Matias nous autosta suojaten kasvojaan kämmenellään. Meni hetki ennen kuin se hiffas mut ja kiiruhti mun luo.
"Mä tulin niin nopeesti kun pääsin - mitä on käyny?" Se seisahtu mun eteen ja tuijotti mun kasvoja huolen kasvaessa sen silmissä ja kulmien painuessa kurttuun. "Hitto Jami, mitä sulle on käyny?"
Mä en tienny miltä mä näytin, mutta mun käsi kohos refleksinomaisesti kurkulle. Näkykö siinä jälkiä? Ainakin mun silmät oli varmaan ihan punaset ja turvonneet. En ollu yrittäny puhua, ja mua pelotti. Kuulostaisinko mä ollenkaan normaalilta? Entä jos en saisi sanaakaan suustani?
Matias ei uskaltanut tulla lähemmäs. Sen katse laskeutu mun käden luo ja kulmat painu yhä syvempään kurttuun. "Onks joku satuttanu sua?"
Mitä helvettiä mä vastaisin? Jos olisin rehellinen, mun pitäis kertoo paljon muutakin. Jos valehtelisin, Matias huomais sen, ihan varmasti huomais. Mua ahisti taas ja kyyneleet puski kaikkien esteiden ja suodatinten lävitse taas silmäkulmiin.
Matiaksen ilme pehmeni kun sen liikahti varovasti lähemmäs, kiers kätensä mun ympärille ja veti mut hitaasti syliinsä. "Hei kaikki on nyt hyvin, okei? Mä oon tässä."
Se tuoksu tutulta. Mä ummistin hetkeks silmäni. En mä halunnu valehella sille, en taas. Mitä hyötyä siitä olis? Mun kaula olis kumminkin huomenna mustelmilla, ja se huomais ne.
"Jami, kuka sua satutti?" Matiaksen ääni oli matala ja mä liikahdin kauemmas nähdäkseni sen kasvot. "Johannes."
Mun ääni kuulosti heiveröiseltä, hajoavalta ja käheältä jopa mun omissa korvissa. Matiaksen ilme kiristyi kun se katsahti rikkinäistä ovea. "Ja se on vielä tuolla?"
"Sä et todellakaan oo menossa sinne", kohotin kulmiani ja tartuin lujemmin kiinni sen käsivarsista. Matias katsahti mua. Mä en ollu koskaan nähny sitä yhtä vihasena, ja se pelotti mua. "Mä en käsitä miten kukaan voi...ei helvetti", se hengähti ja pyyhkäs kädellään kasvojaan.
"Matias, mä en tarvii mun elämään enää ketään kuka selvittää asiat väkivallalla, okei. Jos sä meet sinne niin tää oli tässä", vetosin hädissäni kun se laski irti musta ja peruutti pari askelta hegittääkseen syvään. Mun ääni ei tuntunut kantavan tarpeeksi hyvin tai tarpeeksi vakuuttavasti.
Matiaksen kädet oli yhä kasvojen peittona kun se kyykistyi sateessa. "Voi vitun vittu", se kirosi ja puhals aggressiivisesti ilmaa keuhkoistaan.
Kun se nousi ylös, se käveli takas sateen suojaan niin nopeesti että mä pelkäsin sen oikeesti menevän sisälle. Sen sijaan se veti mut uudelleen tiukkaan halaukseen ja hautas kasvonsa mun hiusten sekaan. "Lupaa mulle ettet sä mee enää takas sinne. Lupaa."
Mua itketti. Nyökyttelin vasten sen hupparia kun sen kyyneleet kasteli mun hiukset. Ja silloin mä tajusin sen. Mä rakastin sitä. Mä ihan oikeesti rakastin sitä, rakastin ihan helvetisti. Pidin siitä entistä tiukemmin kiinni. Miten mulle kävis jos se otettais multa pois? Ja kuinka mä pystyisin enää olemaan vaiti siitä? Mä halusin kertoa kaikille kuinka älyttömän mahtavan ja upean tyypin mä olin löytänyt.
Se piti mut kasassa kun mä romahdin, ja mä rakastin sitä.