"Antooon? Joonaaa?"
Meidän hetken keskeytti Mikaelin ja Veetin huhuilu. Vilkaistiin toisiamme ja meinattiin alkaa nauramaan. Joona nosti huppuaan ylemmäs ja peitti fritsut hieman hymyillen huvittuneena. Virnistin hänelle ja kävelin sitten käytävälle missä huomasinkin Mikaelin ja Veetin. Ne molemmat vilkuilivat ympärilleen.
"Minne sä sen Joonan hukkasit, kun nii vauhdilla lähitte?" Mikael huudahti heti, kun oli hoksannut mut.
"Se tulee kohta", sanahdin kohauttaen olkapäitäni ja astelin kahden jätkän luokse rennosti. Ne molemmat katsoivat mua hämillään ja sitten vilkaisivat toisiaan. Eivät varmasti oikein osanneet enään uskoa mua, okei no eihän kumpikaan edes luottanut muhun joten.
"Mitäs sä oot tehny? Meniks sä panee jotaki?" Mikael kysyi, kun oli pällistellyt mua jonkin aikaa. Virnistys oli palannut hänen kasvoilleen ja virnuilu sai mut pyöräyttämään silmiäni,
"Mitäs se sulle kuuluis."
"Eli olit?" Mikael huudahti ilkikurisesti virnuillen. Pyöräytin jätkälle silmiäni,
"En ollu."
"No höh, mä jo luulin!" Mikael sanahti edelleen aivan liian kovaan ääneen. Minua hieman lyhyempi jätkä mutristi huuliaan.
"Älä viiti, Mikael. Antaa Antonin hoitaa omat hommansa", Veeti puuttui keskusteluun ja sai Mikaelin huomion itseensä. Katsoin sivisilmällä, kun Veeti asetti kätensä poikaystävänsä rintakehälle ja vetäisi häntä hieman lähemmäs hupparin reunuksesta. Mikaelin ilme oli hämmästynyt, mutta enempää hän ei kerennyt ihmetellä, kun Veeti oli painanut huulensä hänen omilleen. Pyörytin silmiäni virnistäen, Mikaelhan oltiin saatu aika helposti hiljaiseksi. Ehkä Veetin pitäisi tehdä noin useamminkin.
"Noh kyyhkyläiset, vetäkää happea välissä", kommentoin, kun kaksikon suutelusessio oli venähtänyt hieman liiankin pitkäksi.
"Älä oo tunnelman pilaaja Anton! Oot vaa kateellinen", Mikael sanoi heti, kun hän oli erkaantunut Veetin huulista. Brune katsoi mua virnistäen.
Kohotin kulmiani hänelle,
"Mistäs mä olisin kateellinen? Mulla on jo kaikki mitä tartten."
"Kaikki vai?" Mikael kysyi ja otti askeleen lähemmäs mua. Se katseli mua pitkään tutkivasti suoraan silmiin.
"Kyllä, kaikki", vastasin ja mulkaisin Mikaelia.
Olin juuri ärähtämässä tuolle pahemminkin, mutta juuri silloin pelastava enkeli asteli parrasvaloihin ja sai ärsyyntyneen mielialani nousemaan huomattavasti. Joona kipitti meidän luokse ja hymyili ensin Mikaelille ja Veetille ennen kuin käänsi iloiset kasvonsa mua kohden. Hänen silmät tuikkivat Joonamaisesti ja poskilla oleili vieläkin pieni puna. Ruusunpunaisilla huulilla oli lempeä hymy, joka oltiin suunnattuna vain mulle. Hymy nousi omillekkin huulilleni Joonaa katsellessani.
"Mitäs te täällä huutelette?" hän kysyi katsoen kokoajan jäänsinisiin silmiini. Hän ei vilkaissut kaksikkoa vieressäni.
"No eipä sen kummempaa. Kunhan vaan yritin jutella tän meiän positiivisimman ihmisen kanssa." kuulin Mikaelin äänessä hieman ärsyyntyneisyyttä, mutta tuo yritti peittää sen.
"Onhan Anton positiivinen, riippuu miten sen ajattelee", Joona huomautti luoden Mikaeliin yli-iloisen hymyn, jonka jälkeen blondin silmät oltiin taas naulittu omiini.
"Miten vaan", Mikael sanahti.
Joona jatkoi mulle hymyilyään ja kietoi takanamme kätensä mun toiselle kyljelle. Hymähdin asettaen oman käteni hänen hartioilleen.
"No mennäänkö syömään vai aiotteko jäädä hymyilemään siihen keskenänne kuin hullut?" pitikö Mikaelin olla aina äänessä? Eikö se osannut koskaan pitää turpaansa kiinni?
"Joo mennään vaan", Joona sanoi ja käänsi sitten harmikseni katseensa kaksikkoon. Olisin mieluusti halunnut vain tuijotella Joonan silmiin koko loppuajan ja hymyillä hänelle. Hän nimittäin oli syy miksi sydämeni löi hurjempaa tahtia rinnassa ja kädet tuntuivat hikoilevan, mutta silti mielialani hänen saavuttuaan oli pelkkää hattaraa ja sateenkaaria. Outoa, kun vain yksi ihminen pystyi aiheuttamaan sellaista. Joona olikin erityinen.
"Tuu nallekarhu!" Joona hihkaisi ja tarttui käteeni kiinni ja lähti vetämään mua eteenpäin. Olin tainnut jälleen kerran jäädä ajatuksiini liiankin tarkasti kiinni enkä ollut huomannut, että Mikael ja Veeti viipottivat jo kaukana.
"Okei", hymähdin seuraten kiltisti mua vetävää blondia.
Ei siinä kauaa kestänytkään, kun saavuimme ruokalaan, Joona nimittäin oli vetänyt ihan hemmetin nopeaa tahtia mua perässään. Ei se siltikään haitannut, oli ihanaa kuinka iloinen Joona taas oli. Miten edes tuo enkeli pystyikin itkeä? Sen tiesin etten halunnut enään koskaan nähdä Joonaa itkemässä minun takiani. Ei siinä nimittäin ollut mitään järkeä, miksi kukaan itkisi tälläisen rasittavan, kylmän kusipään takia?
"Mitä sä mietit?" heräsin jälleen kerran ajatuksistani, kun Joona ravisteli minua. Käänsin katseeni häneen ja pudistelin päätäni,
"En mä mitään kummoista."
"Aa okei", Joona hymähti, hymyili aurinkoisesti ja sen jälkeen vetäisi ruokajonoon. Kuljin hänen takanaan ottaen ruokaa lautaselleni ja sitten seuraten yhteen nurkkapöytään. Se oli meidän porukan pöytä ja kaikki tiesivät sen, kukaan ei ikinä istunut siihen ilman lupaamme.
Istahdin seinän puoleiselle paikalle ja Joona tuli vierelleni. Mikael ja Veeti istuutuivat vastapäätä ja ne näyttivät juttelevan jostakin hiljaisesti. Tuhahdin pyöräyttäen silmiäni ja käännyin Joonaa päin.
"No, tulikos mitään uusia ongelmia, kun kesti niin kauan tulla meidän luokse?" kysyin niin hiljaa, että vain Joona kuuli sen.
"Hiljaa, Anttu! Älä puhu täällä siitä, liian noloa", blondi mumisi ja käänsi katseensa pois musta. Huomasin hänen poskilleen ilmaantuvan väriä, alkoi kohta muistuttaa tomaattia. Tomskujoona.
"Sua on vaan niin kiva kiusata", kuiskasin hänelle samalla virnistäen leikkisästi. Sain läpsäisyn reiteeni.
"No okei okei! Anteeks!" huudahdin naurahtaen. Mikael ja Veetikin kääntyivät meidän puolelle ja näyttivät nyt vasta huomaavan, että mekin olimme siinä. Taisivat ne kaksi elää äsken ihan omassa kuplassaan.
"Mitä anteeks?" Mikael hölmösti kysyi toista kulmakarvaansa nostaen.
"Ei mitään sulle kuuluvaa", tuhahdin ja samalla se virne oli hävinnyt huuliltani, kun vilkaisin brunea. Välillemme laskeutui tiukka katsekontakti, siitä saattoi nähdä ärsyyntyneisyyden.
"Älkääs viittikö kokoajan tapella!" Joona huudahti laskien kätensä pöydän alla kädelleni, joka lepäsi tuolilla. Kiristelin hampaitani, mutta yritin rauhoittua, en Mikaelin takia vaan Joonan.
"Ja mä toivon Anton et voit auttaa seuraavalla kerralla." lause yllätti ja mun ja Mikaelin katsekontaktin katoamaan, kun käännyin Joonan puoleen. Blondi hymyili mulle herttaisesti kuin olisi tarkoittanut päivittäistä asiaa.
"Mielelläni", sanahdin katsoen häntä silmiin ja päästin samalla huulilleni pieneen virneen.
Juu nyt tääkin sitten jatkuu💕🙈 Oon silleen aika ylpee ittestäni et oon saanu kahesta eri tarinasta tänään luvun aikaan😚
No mut toivon et tykkäsitte, votetitte ja kommasitte vaik mp:n tästä tarinasta❤
Aloin nauraa tolle ääneen😂⬆️ En kestä😂😂
Kiitos, kun luit!