Saavuin yhden luokkahuoneen luokse ja koputin ovea. Hymy oli jämähtänyt kasvoilleni. Mua vaan huvitti ihan liikaa Joona ja sen kiusallinen tilanne. Eniten kuitenkin olin onnellinen. No kukapa ei olisi ollut iloinen jos niillä olisi samanlainen sunshine elämässään? Niinpä.
Koputin oveen ja hetken päästä oven toiselta puolen alkoi kuulua askelia. Pian opettaja avasi oven ja tarkkaili mua hieman hämmästyneenä. Eipähän Anton, koulun hakkaaja tainnut usein hymyillä. Joo joo akka, kyllä mäkin sen tiesin, ei siinä tarvinnut tuijotella.
"No aiotko koko loppu päivän tuijotella mua vai päästätkö luokkaan, kun näin ihan omasta halustani tulin?" kysyin viileällä äänensävyllä ja se sai naisen taas maanpinnalle. Hän nyökkäsi hieman kulmat kurtussa ja väistyi sitten tieltäni, että pääsisin peremmälle luokkaan.
Mikael ja Veeti katsoivat mua kuin jotain muukalaista. Enkö saanut olla koskaan iloinen vai?
Pyöräytin silmiäni liioiteltusti ja suuntasin sitten omalle paikalleni luokan takaosaan. En pitänyt yhtään edessä istumisesta eikä monikaan muukaan tykännyt. Takana oli hyvä istua, sillä kukaan ei voinut tuijottaa selkään tai muutenkaan silleen, että sen huomaisi. Tai jos pystyi tuijottamaan takana ollutta huomaamattomasti niin sitten oli aika taitava stalkkeri, joka ansaitsi kulta mitallin.
"Kuten äsken olin sanomassa, avatkaa sivu 65 ja tehkää tehtävät 1, 2, 3 ja 5. Jos niitä ei saa tehtyä niin ne jäävät läksyiksi", opettaja selitti ja istahti sitten alas omalle tuolilleen. Hän alkoi kirjoittaa jotakin koneelleen ja pian luokkaan laskeutuikin hetkellinen hiljaisuus.
Mun edessä istuivat Veeti ja Mikael, jotka näyttivät juttelevan hiljaa niistä tehtävistä. Missäköhän vaiheessa Mikaelia oli alkanut kiinnostamaan jotkin tehtävät? No okei, se taisi saada satikutia Veetiltä ellei tehnyt tehtäviään. Tai no mistäs mä sen tiesin. En mä ollut yhdessä Veetin kanssa enkä koskaan olisi halunnutkaan. Pitäkööt Mikael Veetin ihan itsellään.
Yhtäkkiä ne molemmat käänty mua päin ja katsoivat mua silmiin. Nostin toista kulmakarvaani kysyvänä. Mitäköhän noittenki urpojen päässä liikkui? Okei no en ehkä hallutkaan tietää, joo en todellakaan.
"Löysitkö sä Joonan? Mikä sillä oli? Onks sil nyt kaikki ok?" Mikael alkoi pommittaa mua kysymyksillä nopeaan tahtiin ja lopulta hänen olikin vedettävä happea välissä.
"Löysin ja sillä on kaikki ok", vastasin ja tahallani jätin yhden kysymyksen välistä. Ei ne niille kahdelle kuulunut mikä Joonalla oli ollut. Se kuitenkin oli meidän kahden välinen. Enkä muutenkaan jaksanut sitä, että Mikael olisi alkanut huutaa mulle siitä ettei Joonaa saanut itkettää ja varmaan olisikin alkanut syytellä mua. Tiesin mä sen et se oli ollut mun syytä mut nyt me oltiin ok. Kai?
"No missä se nyt on?" Mikael jatkoi tinttaustaan samalla, kun sen pähkinänruskeat silmät olivat naulittuina mun omiin.
"No tuota...", aloitin ja mietin hetken vastaustani. Yritin pidellä kieroa virnettä nousematta huulilleni.
"Joonan piti hoitaa vaan yks juttu niin se tulee sitten."
Mikael katsoi mua hetken tutkivasti silmiin ennen kuin nyökkäsi hitaasti,
"Okei."
Päästin pienen virneen huulilleni ennen kuin nappasin puhelimen housujentaskusta. Aloin selailla instaa ja pian Mikael lopettikin tuijottamiseni.
Mua hymyilytti, kun ajattelin Joonan punehtuneita poskia ja sen reaktiota, kun mainitsin sen pienestä ongelmasta. Taisi silläkin olla tällä hetkellä todella vaikeaa. Kävi sääliksi. No, mutta enhän mä voinu mitään ulkonäölleni.
Ajatukseni keskeytti aika hiljaisen puoleiset koputukset ovessa. Ne olivat silti tarpeeksi kovia, että opettaja kuuli ne ja meni avaamaan oven. Joonan blondit hiukset näkyivät ensimmäisinä ovilta.
"Joona, miksi olet myöhässä?" opettaja tinttasi melko puna poskiselta jätkältä. Virnistin, tiesin tasan tarkkaan syyn miksi.
"M-mun tota piti hoitaa yks juttu -anteeks, kun oon myöhässä", Joona selitti ja lopulta naisopettaja nyökäytti päätään huokaisten ja päästin blondin ohitseen. Hetken Joonan katse kävi ympäri luokan ennen kuin hän huomasi mut. Meidän katseet kohtasivat ja mun huulille nousi kiusoitteleva virne. Enkelipoika katsoi mua silmiin hieman pistävästi, jonka jälkeen suuntasi luokseni ja istahti viereiselle paikalle.
"No saitko hoidettua hommas?" kysyin kiusoittelevasti vilkaisten Joonaa, joka käänsi katseensa muhun ja mutristi huuliaan,
"Sä oot ilkeä nallekarhu."
"Tiiän mut tiiän et tykkäät kuiteski", sanoin ja virnistin.
"Miten vaan!" Joona puuskahti, mutta huomasin hennon punan nousemaan hänen poskilleen.
Jälleen kerran Mikael kääntyi meidän puoleen ja se suuntasi hieman huolestuneen katseensa Joonaan,
"Onhan sulla kaikki ok? Anton kyl sano et sulla olis kaikki hyvin mut haluun silti vielä varmistuksen. Ja mikä se juttu oli miks et ollu tunnilla? Anton sano et sun piti hoitaa joku tärkeeki asia."
Meinasin alkaa nauramaaan Joonan kauhistuneelle ilmeelle. Hän näytti todella kiusaantuneelle ja poskille oli noussut vieläkin syvempi puna. Tää jätkähän alkoi kohta muistuttaa tomaattia!
"Öh... Tota... S-se liitty yhteen projektiin -Joo nii projektiin! Piti kysyä yhdeltä opettajalta siihen apua ja sen selostus venyi aika pitkäks", Joona selitti vaivautuneena ja vilkaisi mua tuimasti. Hymähdin hänelle ja iskin toista silmääni huomaamattomasti ja ihan vain kiusaksi.
"Aa okei", Mikael sanoi nyökyttäen päätään ja alkoi sitten hymyillä,
"No onneks sait sen hoidettuu!"
"J-joo..."
Tietäisipähän vain Mikael minkälaisista jutuista puhuimme. Mua huvitti ja nauratti ihan saakelisti. Tää oli vaan liian hauskaa katseltavaa.
"Vittu mä vihaan sua", Joona sihahti mulle niin hiljaa, että vain mä kuulin sen.
Hinauduin vähän lähemmäs blondia ja laskeuduin hänen korvansa tasolle. Virnistin ja kuiskasin hänelle huvittuneena,
"Ei noin saa sanoa tuhma pikku enkeli."
Huomasin hänen säpsähtävän hiemam ja nielaisevan tukalaisena. Mulla taisikin olla aika isokin vaikutus tähän päivänsäteeseen.
"Ja taisitkin saanut ongelmasi hoidettua. Oon pahoillani siitä etten voinut jäädä auttamaan sua."
Huomasin sivusilmällä kuinka Joona punastui yhä enemmän. Hänen silmänsä olivat laajentuneet hieman ja lopulta hän läpsäisi mua jalkaan,
"Oo hiljaa."
"En taida olla. Sua on liian kivaa kiusata, enkeli", kuiskasin takaisin ja kosketin hellästi huulillani hänen korvaansa, joka sai Joonan sävähtämään.
"Kannattaa muuten yrittää peittää noi fritsut vähän paremmin, sillä ne näkyy aika mukavasti", jatkoin. Joona henkäisi pienesti ja työnsi mut pois. Hän vilkuili äkkiä ympäriinsä tarkistakseen ettei kukaan katsonut meihin päin ja yritti sitten vetää paitansa kaulusta ylemmäs.
"Sä nää aiheutit."
"Oota hetki", mutisin pieni hymy kasvoillani. Olihan sunshinea kiva kiusata mutten halunnut, että hän oli näin vaivautuneessa tilassa takiani. Tai no siis halusinhan mä vähän mutten kestänyt kauempaa hänen isojen silmiensä katsetta. Halusin tehdä hänet iloiseksi. Se oli paljon tärkeämpää kuin hänen punastelunsa.
Joona katsoi mua hieman hämillään. Virnistin hänelle ennen kuin nappasin hupparini alareunasta kiinni ja otin sen pois päältäni. Hupparin alla oli vielä pitkähihainen paita, en mä nyt ilman paitaa täällä koulussa alkanut liikkua vaikkei mun kropassa mitään pahaa ollutkaan.
"Nosta kädet ylös", käskin ja katsoin Joonaa suoraan silmiin. Hän hieman hämillään nyökäytti päätään ja teki kuten käskin. Pujotin tummanharmaan, hieman liian ison hupparin hänen päälleen ja viimeistelin nostamalla kaulusta ylemmäs ja laittamalla hupun hänen päähänsä. Hymyilin tyytyväisenä.
Joona katsoi mua hölmistyneenä, mutta lopulta hänen kasvoilleen nousi iloinen, Joonamainen hymy,
"Kiitos Anton."
"Eipä mitään. Kuten sanoit, mähän ne aiheutin", sanoin hiljaa.
Joona hymyili mulle yhä leveämmin ja hautautui huppariini. Enkeli näytti niin suloiselta mun hupparissa. Olipas mustakin tullut todella pehmo. No, mitä vain Joonalle.
Ää mun kaikista kirjoista tulee tosi kliseisiä😂👌 No mut joo xD
Toivon et tykkäsitte, votetitte ja kommasitte jotakin❤
Ja siis apua kiitos!!😍💗🙈 Äää miten näillä molemmilla voi olla näin helekutisti lukukertoi??😱💗
Kiitoskiitoskiitoskiitos!!😭💗💗
Ja kiitos, kun luit! Se merkkaa mulle toooooosi paljon😭💗💗