-Niall-
En olisi voinut olla onnellisempi, vaikka olikin maanantaiaamu ja herätys oli seitsemältä.
”Mitä sinä olet vetänyt? Niall, muista että nyt on maanantai, ja kello on puoli kahdeksan”, Chris sanoi ja ojensi minulle valkoisen mukin, johon oli kaatanut kahvia.
”Muistan”, sanoin tyhmästi virnistäen ja lähdin kohti etuovea. Nappasin tupakka-askini sekä takkini puhelinpöydältä ja menin ulos.
Äiti oli juuri tulossa hakemasta postia. Hän katsoi minuun hieman oudoksuen.
”Niall, onhan kaikki hyvin? Olet ollut outo illasta asti”, hän sanoi.
”On”, vastasin hymyillen ja hörppäsin kahvistani.
”Seelvä...” Minä vain naurahdin. Okei, olin varmasti yhtä outo, kuin kilpikonna joka juoksee sata kilometriä sekunnissa.
Tupakan poltettuani, palasin sisälle. Tein itselleni nopeasti leivän ja siirryin samalla yläkertaan laittamaan hiukseni. Siinä samalla söin. Olenpas monilahjakkuus.
Ruokailun ja hiustenlaiton lopetettuani, pakkasin salamana reppuni ja kiidin alakertaan. Samassa ovikello soikin.
”Mä meen!” huikkasin portaista. Hyppäsin viimeisen portaan yli ja nappasin matkalla naulakosta takkini.
”Moi”, Melina sanoi kun avasin oven.
”Ota”, sanoin ja heitin hänelle reppuni ja aloin itse pukea. ”Missä mun luuri on?” kysyin tunnustellen taskujani.
”Enpä ole tarvinnut tänään”, Melina nauroi.
”Venaa sekunti”, sanoin ja lähdin yläkertaan. Löysinkin puhelimeni yöpöydältäni. Nappasin sen mukaan ja laitoin punaisten farkkujeni taskuun.
”Moikka!” huusin vielä äidille ja Chrisille.
”Heippa!” äidin ääni kuului juuri ennen kuin paiskasin oven kiinni.
”Reppunne”, Melina sanoi ja ojensi reppuani. Otin sen nauraen häneltä, ja sitten kaapasin tytön itseeni kiinni ja suutelin tätä.
”Vihdoin”, sanoin nauraen. Melina naurahti ja painoi huulemme takaisin yhteen.
”Niimpä.”
Jätimme takit ja turhat tavarat kaappeihimme. Minä menin edeltä istumaan penkille, kun Melina jäi tonkimaan vielä laukustaan jotain. Zayn ja Perrie istuivatkin siinä jo.
”Huomenta”, Perrie hymyili. ”Teidän välillä on taas kaikki ihan okei, vai?”
”Miten niin?” kysyin, kunnes samassa tajusin, etteivät muut tienneet meistä mitään.
”Eilen te ette puhuneet toisillenne sanaakaan”, Perrie muistutti.
”Niin joo... On, kaikki on tosi hyvin”, hymyilin.
”No hyvä”, Zayn murahti. ”Ei sitä olisi jaksanutkaan kauempaa”, hän jatkoi nauraen.
”Hei”, sanoi Liam, kun hän yhtäkki istui viereeni. En ollut edes huomannut hänen tuloaan. Danielle ja Lolly, jotka olivat tulleet Liamin kyydillä, olivat jääneet Melinan kohdalle.
”Moi”, vastasimme melkein kuorossa.
”Tuliko Melina sun kyydillä?” Liam kysyi.
”Tuli, ja olemme puheväleissä taas”, nauroin.
”No hyvä juttu.” Kuului kaapin paukahdus, kun se suljettiin ja pian Melina, Danielle ja Lolly kävelivät meitä kohden. Perrie siirtyi istumaan Zaynin syliin, ja Danielle istui Liamin syliin. Minä puolestani kaappasin uunituoreen tyttöystäväni syliini. Kiedoin käteni hänen vyötärönsä ympärille.
”Tuliko ikävä?” Melina kysyi nauraen ja kietoi oikean kätensä niskani takaa.
”Tuli”, vastasin.
”No voi harmi”, Melina sanoi melkein nauraen. Me tuijotimme toisiamme silmiin herkeämättä. Tuntui kuin kaikki muu olisi kadonnut ympäriltämme. Melina asetti molemmat kätensä kaulalleni ja sitten kumartui painamaan huulemme yhteen. Minä vedin tyttöä enemmän itseeni päin ja vastasin suudelmaan.
”Mi-” kuulin jo Zaynin aloittavan, mutta samalla läsähdyksen, jonka epäilin olevan Perrien ansiota.
”Ei voi olla totta!” kuulin tutun äänen voihkaisevan kauempaa. Minä ja Melina irtauduimme, kun repesimme nauruun. Harry seisoi kauempana selkä meihin päin, ja kasvot haudattuina käsiin.
”Ti-tiesitkö sä tällaisesta?” Liam kysyi osoittaen meitä avoimella kämmenellään.
”Voi kuule kyllä.”
”Mihin sä muuten katosit eilen?” kysyin kulmiani kurtistaen. Harry kohotti kulmiaan ja tuijotti minua.
”Kysytkö sä tosissani, mihin mä katosin? Kuuhun liidin”, hän sanoi sarkastisesti.
”Ei, kun oikeasti.”
”No kotiin, tyhmä! En kai mä nyt sinne jäänyt odottamaan, kun te syötte toisenne elävältä”, Harry sanoi huokaisten. Hän repäisi Lollyn penkiltä ylös ja istui itse tämän paikalle. Lolly istui tottuneesti ystävänsä syliin.
”Hei, nyt takapakkia!” Danielle huudahti ja nosti kädet ilmaan. ”Te siis... seurustelette tai jotain?”
”Niin”, Melina vastasi hymyillen.
”Entä Eric?” Zayn puolestaan kysyi.
”Mun pitää puhua sen kanssa”, Melina sanoi.
”Tee se sitten heti”, Lolly käski nyökäten kaapeille. Eric katsoi meihin, mutta kun huomasi meidän katsovan takaisin, hän käänsi päänsä pois.
”Mä tuun pian”, Melina sanoi ja nousi sylistäni. Nyökkäsin vastaukseksi.
”Niall, jäikö nyt aivot kotiin?” Zayn kysyi.
”Miten niin?” kysyin kummaksuen. Zayn tuijotti minua kuin vähäjärkistä.
”Sun nainen menee se exän luo.”
”Ei Eric varmaan vielä edes tiedä olevansa exä”, nauroin.
”Siinä tapauksessa pitäisi tarkasti sen touhuja silmällä.”
Melina viipyi Ericin luona tovin, kun kellotkin olivat jo ilmoittaneet tuntien alkamisesta. Opettajammekin teki jo tuloa.
”Harryn lempinainen päällä maan”, Liam nauroi. Harry huokaisi syvään.
”Juuri se.”
”Mä tuun perästä”, sanoin pojille. He nyökkäsivät, kun itse lähdin Melinaa ja Ericiä kohti.
”Toivottavasti sä kuitenkin ymmärrät”, Melina sanoi Ericille. Poika tuijotti lattiaa nyökäten.
”Kai sitten.”
”Mel”, sanoin, saadakseni tyttöystäväni huomion.
”Ai, öh... Hei, Niall.”
”Mun pitää mennä tunnille. Nähdään ruokiksella”, sanoin. Melina nyökkäsi hymyillen. Painoin Melinan huulille suukon, jonka jälkeen katsahdin Ericiin. Hänen ilmeensä kertoi enemmän kuin tuhat sanaa. Tällä kertaa se ei ärsyttänyt, päinvastoin. Väläytin hänelle pilkallisen hymyn, kohautin kulmiani ja lähdin luokkahuoneeseen.
”Niall ja Harry. Te voitte varmaan aloittaa esittelyn”, neiti Jones sanoi. Oli aika esitellä työmme. Vihasin esiintyä luokan edessä, vaikka kaikki tunsinkin.
”Ei”, Harry sanoi ja selasi instagramiaan puhelimella.
”Mitä?” opettaja piipitti.
”Ei”, Harry toisti.
”Mitä ei?”
”Me ei esitellä sitä ensin.”
”Esitätte sen joka tapauksessa.”
”Mitä väliä. Me ei aloiteta.”
”Harry, älä viitsi alkaa vaikeaksi.”
”En alakaan, jos säkään et ala, Sophia”, Harry sanoi ja kohdisti viimein katseensa Jonesiin. Nainen, tai tyttö, tai jotain siltä väliltä, tuijotti Harrya tuohtuneena.
”Herra Styles ja herra Horan. Luokan eteen, nyt”, Sophia sanoi.
”Tottahan mä siellä voin seistä vaikka loppu viikon, mutta tuota soopaa en kyllä lue”, Harry naurahti.
”Harry, oisko järkevintä...” aloitin, mutta sphia keskeytti.
”Hyvä on sitten. Kummallekin viikko jälki-istuntoa!” Sophia ilmoitti.
”Hemmetin idiootti!” huudahdin Harrylle. Harry vain nauroi.
”No tuskin Melina sua unohtaa, vaikka oot pari tuntia koulun jälkeen täällä”, hän sanoi.
”Mä inhoan esiintymistä yhtä paljon kuin sinäkin, mutta en mä sentään mun kaveria hommaa pulaan sen takia!” paasasin.
”Niall, älä nyt stressaa. Mä hoidan Sophian”, Harry virnisti.
”Parempi onkin. Muuten sä kuolet”, uhkasin. Harry senkun jatkoi nauramista ja pudisti päätään.
”Hei”, Melina sanoi, kun tuli minua käytävällä vastaan.
”Hei”, hymyilin hänelle. Perrie, Danielle ja Lolly tulivat hänen perästään.
”Missä Harry on?” Lolly kysyi, kun huomasi meitä olevan vain neljä.
”Jäi juttelemaan Sophian kanssa”, sanoin.
”Mistä?” Perrie kysyi kurtistaen kulmiaan.
”Harry alkoi taas hankalaksi”, huokaisin. ”Se ei suostunut esittämään meidän kovalla vaivalla tekemää työtä luokan edessä. Siitä hyvästä saatiin molemmat viikon jälki-istunnot”, sepustin.
”Tyypillistä”, Lolly nauroi.
”Harry saa luvan hoitaa mut ulos siitä, tai muuten sen paha perii”, sanoin.
”Kyllä Styles osaa Sophiaa käsitellä”, Liam virnisti, saaden Louisin ja Zaynin tyrskähtämään.
”Eikö se oo laitonta?” Louis kysyi.
”Ei niin kauan, kun kukaan ei tiedä”, Zayn vastasi vinkaten silmää. Lolly vain tuhahti.
”Hei, tuolta se tulee”, huomautin, nyökäten suuntaan, jossa biologian luokkamme sijaitsi.
”Virne kertoo kaiken”, Louis supisi virnistäen. Arry tuli meidän luo, laukku olallaan. Katsoin häneen vaativana.
”Älä huoli Horan, ei sun tänne tarvitse jäädä”, Harry nauroi.
”Mitä Jones sanoi?” halusin tietää.
”No unohda sitten koko juttu.”
”No mitä sä sanoit sille?” kysyin.
”Selvä.”
”Ei, kun ennen sitä! Miten se tilanne meni?”
”Haluatko todella tietää?” Harry kysyi kohotellen kulmakarvojaan vihjailevasti. Louis repesi raikuvaan nauruun. Siinä kaksi varsinaista idioottia.
”Okei ihan sama, kunhan hoidit mut pois pinteestä”, sanoin.
”Totta kai. Mä osaan käsitellä Sophiaa”, Harry sanoi vinkaten silmää. Minä muljautin omiani.
”Harry, lopeta ajoissa”, sihisin. Harry katsoi minuun kysyvänä ja levitti käsiään.
”Mitä mä nyt taas tein? Pelastin sut jälki-istunnolta. Ole hyvä”, Harry sanoi. Huokaisten revin Harryn hieman kauemmas muista.
”Älä puhu tuolla tavalla Lollyn aikana!” sanoi vihaisena.
”Mitä helvetin väliä?”
”No kuvittele omalle kohdallesi, kun se ”osaa käsitellä opettajaansa”. Silmät auki jo!”
”Mitä sä nyt ajat takaa?”
”Sä hyvin tiedät, että se on pihkassa suhun. Lopettaisit pelleilyn etkä kiusaisi sitä yhtään enempää.”
”Ai niin kuin sä kiusaat nyt Ericiä?” Harry kysyi kohauttaen kulmiaan ja sitten hän lähti. Huokaisin raskaasti, kun tunsin jonkun käden olkapäälläni.
”Niall, onko kaikki hyvin?” Melina kysyi, silmissään huolestunut katse.
”On”, hymyilin. ”Mutta nyt pakko mennä tunnille. Nähdään ruokalassa”, sanoin ja suikkasin suukon Melinan huulille.
”Mitä aiemmin tapahtui?” Louis kysyi, istuessaan viereeni, omalle paikalleen.
”Äh, ei mitään.”
”Jos se nyt jollain tapaa liittyy Hollyyn, niin voit kertoa”, Louis sanoi ja avasin kirjansa sattumanvaraiselta sivulta.
”Hollyyn?” kysyin nauraen.
”Harry plus Lolly on yhtä kuin Holly”, Louis selvitti virnistäen.
”Ai säkin tiedät”, naurahdin. Louis katsoi minuun hitaasti.
”Ei mulle ole kerrottu, mutta myös minä omistan silmät”, Louis sanoi.
”Hmph. Välillä tuntuu, että Harry ei”, murahdin.
”Älä siitä välitä. Kyllä se joskus kasvaa”, Louis virnisti.
Ruokalassa oli tuttuun tapaan tajuton ruuhka. Minä ja muut pojat yritimme tehdä tietä oman pöytämme luo, jossa tytöt jo istuivat.
”Hetkinen, miksi Eric istuu meidän pöydässä?” Harry kysyi. Minun silmäni pullistuivat melkein päästä, kun huomasin tumman pojan istuvan Melinan vieressä.
”Ei muuten istu kauaa”, ilmoitin ja lähdin talsimaan pitkin askelin pöytää kohti.
”Niall, älä tee mitään holtitonta”, Zayn huudahti perääni, kun saavuin pöydän luo.
”Hittoon mun paikalta, Eric”, sanoin. Eric säpsähti ja käänsi päänsä minua kohti. Myös tytöt katsoivat minuun järkyttyneinä, tai siis, ei Lolly, mutta muut.
”Niall!” Melina huudahti.
”No mutta Niall. En mäkään sua käskenyt häipymää, kun istuit tähän”, Eric sanoi.
”Koska tää pöytä on meidän, ei sun”, sanoin.
”Ei tässä lue sun nimeä”, Eric virnuili.
”Voin mä sen siihen kirjoittaa, jos se sun elämää helpottaa”, sanoin.
”Jospa tekisit tän meille kaikille helpoksi, etkä ärsyttäisi Niallia enempää, vaan ottaisit söpöt jalkasi allesi, ja lähtisit kalppimaan”, Harry sanoi kun istuutui Lollyn viereen tekohymy kasvoillaan. Eric nousi kuin nousikin paikaltani, asteli eteeni ja sanoi hiljaa korvaani:
”Tää ei jää tähän, Horan.”
”Sitä en epäile yhtään”, sanoin pilkallinen hymy huulillani.
”Harry, voisitko auttaa mua yhessä jutussa?” Zayn kysyi ja tiiraili samalla jonnekin.
”Missä?”
”Voisitko vähän ”jutella” Sophian kanssa ja korottaa mun bilsan numeroa? Kutonen on aika huono juttu.”
”Mitä?” Harry kysyi. Zayn nyökkäsi suuntaan, johon oli tuijottanut.
”Se olisi tuolla. Jos vain...” Zayn virnisti, mutta virne haihtui, kun hänen keittoonsa, jota hän tuskin oli edes maistanut, lensi puolikas leipä.
”Kuules, hoida itse nenä kirjaan kiinni”, Harry nauroi. ”En mä nyt kahta kertaa samana päivänä viitsi”, hän jatkoi virnistäen. Me kaikki repesimme raikuvaan nauruun, mutta sen keskeytti voimakas ääni. Ruostumattomasta teräksestä valmistettu lusikka kolahti valkoiseen keittolautaseen ja tuolin ääni lattiaa vasten kuului. Lolly nousi ylös ja tajusin, ettei tätä naurattanut yhtään. Päinvastoin, en ollut varma, mutta hänen silmissään saattoi kiilua kyyneleitä.
”Mikä hätänä, Lolly?” Danielle kysyi.
”Pitää mennä”, tyttö vastasi niin hiljaa, että se juuri ja juuri kuului kaiken melun yli. Lolly otti tarjottimen kantoon ja lähti viemään sitä pois.
”Mahtavaa”, tokaisin Harrylle. Harry tuijotti minua kulmat koholla. ”Mene jo!” käskin ja osoitin Lollyn perään. Poika huokais ja nousi myös.
”Tikkari, odota!”
Ruokamme syötyämme, menimme ulos. Tytöt tulivat mukaan. Otin jo tutuksi tulleeseen tapaani tupakka-askini taskusta, savukkeen suuhuni ja olin sytyttämässä sitä, kun Melina kaappasi sen suustani.
”Niall, mä pyydän.”
”Mitä?”
”Jos tää johtuu mun ja Ericin jutusta, voit lopettaa heti. Mä oon nyt sun kanssa”, hän sanoi totisena.
”No...”
”Mä pyydän, Niall.”
”Jos sä nyt alat kiltiksi, niin mä voi kyllä ottaa ne...” Zayn virnisti. Katsoin ystävääni nauraen, ja ojensin askini hänelle. Mitäpä minä niillä enää. Minulla on todellakin Melina. En tarvitse muuta.
***
Kuukautta myöhemmin tönötimme koulun käytävällä, ja odotimme viikon viimeisten tuntien alkua. Minä ja Melina seisoimme hieman muista etäämmällä kahden.
”Onko sulla tänään jotain tärkeää?” kysyin Melinalta, pidellen tämän käsiä omissani.
”Ei, muuta kuin harkat. Miten niin?” hän kysyi hymyillen, astuen askeleen lähemmäs minua.
”Mä oon suunnitellut meille illaksi jotain.”
”Mitä esimerkiksi?”
”Näet sitten”, sanoin hymyillen.
”No siinä tapauksessa, olispa jo ilta”, Melina sanoi hiljaa ja kietoi kätensä niskani takaa. Minä kumarruin alemmas, kun Melina nousi päkijöilleen ja kurotin huuliemme välissä olevat millit kiinni.
”Söpöä. Hirveen söpöä.” Melina irtautui minusta, ja minä suoristin selkäni. Eric se siinä seisoi.
”Mitä sä haluat?” kysyin tympääntyneenä. Melina kääntyi niin, että seisoi kyljessäni, käteni hänen olkapäillään.
”En mitään. Kunhan satun olemaan sun kanssa samassa luokassa, ja tunti on tällä samalla käytävällä, joten en voinut välttyä teidän kuhertelulta.”
”No voi kuinka harmi”, sanahdin.
”Hmph. Tulipa tuossa mieleen, että joko sä oot uskaltautunut katkaisemaan teidän ystävyyssiteen lopullisesti?” Eric kysyi kohottaen kulmiaan. Tiesin kyllä mitä hän sillä tarkoitti.
”Mitä hittoa se sulle kuuluu?” tuhahdin.
”Niin epäilinkin. Ette te enää sen jälkeen yhdessä olisi. Melina pettyis ja pahasti”, Eric nauroi ja lähti. Minusta tuntui, että jos se olisi mahdollista, korvistani nousisi sankka savu.
”Ni, älä välitä siitä”, Melina sanoi, kun huomasi, että hermostus alkoi vallata minua.
”En välitäkään”, mumahdin. Huomasin myös muiden tuijottavan meitä hieman häkeltyneinä. He tuskin olivat kuulleet keskustelua, mutta ehkä minun elekieleni vain kertoi kaiken.
”Niall, onko kaikki ok?” Lolly kysyi Harryn sylistä. He olivat todella alkaneet vihdoin seurustella, sinä samana päivänä, kun Harryn passitin tytön perään. Nyökkäsin vastaukseksi. En saisi antaa Ericin ärsyttää itseäni.
Ilta lähestyi ja oli jo melko pimeää. Marraskuu, vuoden pimeintä aikaa. Sitä tämä todellakin oli. Kello oli hädin tuskin viisi, ja ulkona oli säkkipimeää.
”Hei, mä lähden. En tuu yöksi kotiin”, sanoin olohuoneessa istuville vanhemmilleni. Tai siis äidille ja Chrisille.
”Melinan kanssa vai?” Chris kysyi.
”Niin.” Vedin talvitakkia samalla niskaani, kun odotin jonkinlaista vastausta. Äiti ja Chris vain katsoivat toisiaan ja virnuilivat kuin pahaiset teinit.
”Okei, kiitos. Pidämme hauskaa, heippa vain teillekin”, sanoin tuhahtaen ja lähdin laittamaan mustia Nike kenkiä jalkaani.
”Joo, pitäkää hauskaa!” äidin ääni nauroi perääni. Otin vielä lapaset hyllyltä ja sitten tarkistin itseni eteisen kokovartalopeilistä. Punainen talvitakki jonka alla violetti huppari. Jalassa vaaleansiniset farkut ja äsken laittamani kengät. Lapaset käsissä ja harmaa snapback päässä. Olin valmis.
”Moro”, sanahdin vielä, mutta sitä tuskin kukaan kuuli.
”Minne me mennään? Kerro jo, en jaksa enää odottaa”, Melina marisi. Olimme juuri kävelemässä lumista polkua pitkin metsään.
”Näet sitten. Ei tästä enää mene kauaa”, nauroin. Olimme lähteneet Melinan luota kävellen matkaan. Olin neuvonut tätä pukeutumaan lämpimästi, joten hänellä oli yllään vaaleanpunahtavat farkkunsa, pinkit UGG-kenkänsä, paksu talvitakkinsa, kaulahuivinsa ja lapasensa. Toinen hänen lapasella vuoratuista käsistään oli omassani.
”Miksi ihmeessä me mennään metsään? Onko tämä edes turvallist-” Melina sopotti, kunnes keskeytin tämän puheet suudelmalla.
”Älä stressaa. En mä sua susille ole syöttämässä”, nauroin. Melina naurahti ja sanoi:
”Toivon sitä myös.”
Kävelymatka kesti vielä viitisen minuuttia, kunnes saavuimme aukealle.
”Tunnistatko paikkaa?” kysyin. Melinan käsi lennähti hänen suunsa eteen. Hän nyökkäsi.
”Mitä...? Miten...?”
”Et kai luule, että unohtaisin meidän parhaan piilopaikan?” nauroin.
”Mutta, eihän me saataisi olla täällä”, Melina huomautti.
”Koska sua on säännöt tai kiellot estäneet? Sitä paitsi, herra River kuoli jo kolme vuotta sitten. Ei se enää meitä hätyytä pois”, nauroin.
Olin tuonut Melinan syvällä metsässä sijaitsevalle mökille. Se oli paikka, jossa leikimme pieninä 90% ajastamme. Paikasta ei tiennyt kukaan muu kuin me. Siis, sillä tavalla, kuin me. Kenellekään emme olleet koskaan kertoneet.
Joskus, kun olimme ehkä kymmenen, olimme paenneet vanhempien saarnaa kokeista tänne. Silloin mökin oikea omistaja, herra River, pöllähti paikalle ja huusi niin lujaa, että ihmettelin kun lasit eivät hajonneet. Sen päivän jälkeen emme olleet siellä käyneet. Ennen kuin nyt.
”Uskomatonta. En uskonut, että mä koskaan enää pääsisin tänne”, Melina nauroi.
”No nyt pääsit”, hymyilin.
”Niall, piipusta tulee savua... Onko täällä sittenkin joku? Ehkä herra Riverin sukulaisia, tai jotakin?”
”Mitä sukulaisia? Ei sillä sellaisia ollut.”
”No...”
”Tuu”, nauroin ja otin hänen kätensä omaani johdattaen perässäni mökin ovelle.
”Mitä sä nyt?” Melina kuiskasi.
”Avaa ovi”, kehotin. Melina katsoi minuun hetken ja sitten tarttui oven kahvaan.
”Mitä...?”
”Mä otin vähän omia lupia, ja ajattelin laittaa paikkoja kuntoon”, kerroin. Olin hieman siistinyt mökkiä ja korjaillut paikkoja, ettei mikään romahtaisi päähän.
”Kauanko sä olet tämän kanssa puurtanut?”
”Vain viikon. Ei siinä kauaa mennyt, kun aina koulun jälkeen, sun harkkojen aikaan ja iltaisin, kun menen ”lukemaan kokeisiin”. Kaiken säkin uskot”, nauroin.
”Sä oot kamala!” Melina nauroi.
”En kai vain yhtä kamala kuin Eric?” kysyin. Melina repsi nauruun.
”No et ihan.”
Siirryimme kuitenkin vielä ulos. Tähdet loistivat kirkkaina ja täysikuu loisti taivaalta.
”Kaunista”, Melina hymyili.
”Pitääkö mun nyt sanoa, että ei niin kaunis ku sä?” kysyin virnistäen. Melina nauroi ja pamautti minua rintakehään.
”Tosi romanttista, Ni.”
”Mä olen”, sanoin.
”Just. Tässä sulle romanttista”, Melina kikatti, kahmaisi maasta lunta ja pamautti koko kasan suoraan naamaani.
”Vai tällaista peliä! Tämän sä maksat, Mel!” uhkasin. Melina lähti juoksemaan umpihangessa minua pakoon, kun itse tein lumesta pallon ja heitin sen kohti Melinaa.
”Hah, et osunut! Luuseri!” Melina nauroi ja heitti puolestaan minua pallolla, mutta se osui vain käsivarteeni.
Lumisotamme ei ehtinyt jatkua kauaa, kun Melinan jalka upposi hankeen ja hän kaatui nauraen selälleen. Minä menin mahaani pidellen, sillä siihen alkoi nauraminen jo sattua, hänen luokseen ja ojensin käteni. Melina tarttui siihen, mutta liian myöhään tajusin hänen aikeensa. Kohta makasin melkein hänen päällään hangessa.
”Ilkeää, Mel”, sanoin imitoiden Melinan ääntä. Hän nauroi suloista nauruaan ja hinkkasi kasvojani lumisilla lapasillaan.
”Mä olen”, hän kikatti. Minä siirsin hänen kasvoiltaan märän hiussuortuvan ja painoin suudelman hänen huulilleen.
Lumisodan ja lumessa pyörimisen jälkeen päätimme mennä sisälle. Olin aiemmin päivällä jo käynyt laittamssa takkaan tulen, joten mökki oli ihanan lämmin. Siellä oli myös joitain huonehaluja, joita olin hieman kunnostanut ja putsaillut. Makoilimme sängyllä peittojen alla kylkikyljessä, takkatulen edessä.
”Kiitos”, Melina kuiskasi ja katsoi minua silmiin. Kohottauduin nojaamaan käsivarteeni.
”Mistä?” kysyin.
”Tästä. Tästä kun toit mut tänne. Siitä kun oot niin ihana.”
”Ja nytkö mun pitää sanoa, että sä oot ihana?” kysyin. Melina nauroi ja pukkasi minua kylkeen.
”No pitää!”
”Sä oot ihana”, sanoin nauraen ja painoin suukon Melinan poskelle.
”Tiedätkö, äiti sanoi mulle eilen, että se on odottanut sitä päivää, kun me aletaan seurustella”, Melina kertoi.
”Munkin äiti sanoi jotain sen suuntaista. Kai se sitten näki mun lävitseni ja tiesi mun tunteista, ennen kuin itsekään tajusin”, sanoin.
”Sama juttu. Äiti olisi kyllä voinut vähän valaista muakin”, Melina nauroi. ”Sitä paitsi musta tuntui, ettei Ericin vanhemmat oikein pitäneet musta.”
”Miten niin? Miten susta voi olla pitämättä?”
”No okei, mä näin ne vain pari kertaa, mutta silti.”
”No mun vanhemmat pitää susta, tosi paljon”, hymyilin.
”Samoin mun susta”, Melina nauroi.
Makoilimme sängyllä välillä muutaman sanan vaihtaen. Nautimme vain kahden olosta. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta suhteemme aikana, kun nukkuisimme yhdessä, mutta yleensä vanhemmat olivat kotona.
”Me-Melina?”
”Hm?”
”Olitko.. tai siis sä ilmeisesti olit Ericin kanssa...” aloitin hieman vaivaantuneena.
”Mitä?”
”Siis.. Sä olit.. Kuinka mä nyt sanoisin tämän ilman, että nolaan itteni? Sä olit Ericin kanssa sängyssä, vai mitä? Enkä mä siis nyt tarkoita pelkästään nukkumista”, selitin. Melina naurahti minulle ja sitten nyökkäsi vähän vakavampana.
”Niin olin, mutta miksi sä siitä haluat puhua?”
”En mä haluakaan. Mä vain pelkään, että mä en... riitä sulle”, sanoin, vaientaen ääntäni loppua kohden.
”Ni, älä mieti tuollaisia.”
”Mä en vain halua, että sä petyt.”
”Voit olla jo nyt varma, että en pety.”
”Kunnes sä lemppaat mut”, virnistin. Melina pudisti päätään.
”En ikinä.”
”Naiset voi tunnetusti muuttaa mieltää tunnin sisällä kymmeniä kertoja.”
”Jos et usko, niin ota itse selvää”, Melina sanoi melkein kuiskaten, tarttui T-paitani kaulukseen ja veti minut suudelmaan. Vastasin suudelmaan hymyillen ja sotkin käteni hänen hiuksiinsa. Melinan käsi puolestaan laskeutui hiljalleen paitani helmalle. Minun käteni veti hupparini, joka siis oli Melinalla, vetoketjua auki ja heitin sen lattialle, samoin kuin oman paitani.
”Eihän sun ole enää kylmä?” kysyin suudellen tyttöä samalla. Melinan huulille muodostui virne.
”Ei yhtään, päinvastoin”, hän vastasi. Naurahdin tytön huulia vasten ja tartuin hänen toppinsa helmaan, vetäen sen pois hänen päältään.
Siirryin Melinan huulilta suutelemaan tämän kaulaa. Välillä näykin kaulan ihoa hampaillani, saaden Melinan huokaisemaan nimeäni. Virne huulillani jatkoin, samalla kun käteni siirtyivät avaamaan tytön farkkujen vyön solkea.
”Ni-Niall”, Melina huoahti. Tunsin hänen kätensä niskassani ja selässäni. Melinan farkut, samoin kuin minunkin, olivat pian muidenkin vaatteidemme kanssa lattialla.
”Mä rakastan sua”, sanoin Melinalle, vastaukseksi saaden intohimoisen suudelman.