-Niall-
Maanantaina oleskelimme koulun käytävällä välitunnin ajan. Liam ja Zayn olivat lähteneet käymään ulkona, mutta me muut istuimme sohvilla. Melina ja Eric olivat toistensa kimpussa, kuten normaalisti. Minun sisälläni kiehui, kuten normaalisti. Perrie ja Danielle juttelivat jostain keskenään. Harry puolestaan tenttasi Lollya jonkin kokeen kanssa, joka yritti epätoivoisesti nähdä kirjasta vastaukset. Tyttö istui melkein Harryn sylissä. Jalat olivat tämän jalkojen päällä ja hän lipui koko ajan lähemmäs, joko ihan siksi, että tahtoi olla lähellä, tai nähdäkseen vastaukset. Veikkaisin kyllä molempia.
Minä olin ylimääräinen. Tuijotin Melinaa ja Ericiä. Melina istui Ericin sylissä, tiukassa otteessa. Toivoin olevani Ericin tilalla. Eric ei ansaitse Melinaa. Ei sillä, että olisin yhtän parempi vaihtoehto, mutta silti. Eric oli lipevä ja ärsyttävä.
”Tuutko sä tänään meille?” Eric kysyi hiljaa, mutta sen verran kovalla äänellä kuitenkin, että kuulin sen. Melina nyökytti päätään hymyillen.
”Totta kai. Heti harjoitusten jälkeen”, hän vastasi.
”Moneltako ne loppuu?”
”En osaa vielä sanoa. Ehkä viiden aikaan.” Eric nyökkäsi ja vastasi jotain, jota en kyllä enää kuullut, sillä Zayn ja Liam saapuivat kovaan ääneen nauraen luoksemme.
”Se oli kyllä hyvä”, Zayn sanoi nauraen ja istui Perrien viereen sohvalle. Danielle puolestaan nousi seisomaan, tehdäkseen Liamille tilaa. Liam kaappasi tytön heti syliinsä istumaan. Tunsin oloni todella typeräksi.
”Mä meen käy-”, aloitin, mutta Eric avasi suunsa ja katsoi minuun ilkikurisena.
”Ootteko koskaan ajatelleet, että jos joku olis ihastunut teidän tyttöystävään?” Kukaan ei puhunut mitään, vaan katsoivat toisiinsa oudoksuen.
”Mitä sitten? En ihmettele, vaikka koko koulu kuolaisi Perrien perään”, Zayn sanoi ja virnisti, Perrien nauraessa.
”En mä sillä. Miettikää, jos joku sun kaveri olisi pihkassa sun tyttöystävään. Aika säälittävää vai mitä?” Eric sanoi ja vilkaisi minuun nopeasti.
”No kunhan pitää asian omana tietonaan, niin hyvin menee”, Liam nauroi. Minä katsoin vaivihkaa Harryyn, joka katsoi minua.
”Mitä sä meinaat?” Melina kysyi nauraen.
”Mietin vain, että ei olisi kiva hengailla tyypin kanssa, joka haluaa viedä multa tyttöystävän”, Eric vastasi ja otti Melinan tiukemmin itseään vasten.
”Pitää mennä”, sanoin ja lähdin. Tunsin muiden katseet selässäni, mutta en antanut sen haitata. Eric tiesi tunteistani, eikä näköjään pelännyt puhua niistä ääneen.
”Niall! Niall, odota vähän!” Käännyin ympäri huokaisten ja kohtasin Melinan huolestuneet silmät.
”Mun pitäisi mennä jo tunnille”, mumisin.
”Mitä se aamuinen oli?” tyttö kysyi jämäkästi, heilauttaen hiuksensa samalla selän taakse.
”Mikä aamuinen?” kysyin esittäen tietämätöntä.
”Tiedät kyllä! Mitä se Ericin puhe meinasi?”
”No mistä minä tiedän! Poika on sekaisin kuin tuulimylly!”
”Niall!”
”No sori. On vähän huono päivä.”
”Mutta, epäileeköhän Eric, että joku olisi ihastunut muhun?” Melina kysyi pieni hymy huulillaan.
”No vissiin.”
”Kukakohan se olisi... Olisiko joku sen kavereista?”
”Varmaan sitten.”
”Aika söpöä, että se on mustasukkainen”, Melina kikatti ja pieni puna nousi tämän poskille, tehden hänestä vielä suloisemman, kuin jo valmiiksi oli.
”Niin kai. Mun täytyy nyt mennä. Nähdään kuviksen tunnilla”, sanoin ja laitoin käteni tytön olkapäälle. Melina nyökkäsi hymyillen. Minä laitoin repun paremmin olalleni ja lähdin kävelemään kohti luokkaani. Melina lähti vastakkaiseen suuntaan omalle tunnilleen.
Kuviksen tunnilla istuin Lollyn kanssa jälleen viimeisissä pöydissä.
”Eric meni vähän turhan pitkälle tänään”, Lolly kuiskutti korvaani, ja tarkkaili samalla Perrien ja Daniellen välistä Melinaa ja Ericiä.
”Onneksi Melina ei ymmärtänyt vihjettä.”
”Hmm... Musta tuntuu, että sä kostat tämän sille”, Lolly virnisti.
”Usko pois. Hitto, kun mä voin vihata jotain ihmistä näin paljon”, murisin. Lolly naurahti ja jatkoi piirroksensa tekemistä. Minäkin yritin jatkaa omaani, mutta en kyennyt keskittymään. Ericin ärsyttävät jutut ja Melinan suloinen nauru sekoittivat kaikki ajatukseni. Eric leikki jatkuvasti Melinan hiuksilla ja painoi suukkoja tämän poskelle. Jos minä olisin ollut opettajana, en olisi sallinut tuollaista käytöstä, mutta meidän opettajamme keskittyi vain lukemaan paksua kirjaansa. Mistä hänellekin maksetaan? Minäkin voisin ryhtyä kuvaamataidon opettajaksi. Saat vain istua tyhjänpanttina ja siitä saat rahaa. Helppoa elämää.
”Niall”, Melina kuiskasi Daniellen ja Perrien välistä. Pamahdin maanpinnalle ajatuksistani ja katsoin Melinan kauniiseen silmäpariin.
”Lainaatko punaista puuväriä?” hän pyysi naurun saattelemana, sillä Eric kutitti häntä jatkuvasti kyljistä.
”Totta kai”, vastasin mutisten ja etsin kynäkotelostani punaisen kynän, jonka ojensin Melinalle. Hän kiitti hymyille, ja käätyi taas työnsä puoleen, saaden ainakin sadannen pusun Ericiltä. Oikeasti mies, hanki elämä, tai jätä edes mun oma rauhaan...
”Jos vain katse voisi tappaa”, Lolly kuiskasi korvaani ja katsoi minua mutristaen suutaan hieman oikealle.
Tiistain, keskiviikon ja torstain koulupäivät menivät samalla typerällä kaavalla. Torstai-iltana oli meillä jälleen jääkiekkoharjotukset. Nämä olisivatkin viimeiset ennen sunnuntain kotipeliä, joka olisi siis kauden ensimmäinen.
”Missä Harry taas on?” Zayn kysyi laittaessaan kypärää päähän. Kohautin olkiani.
”Myöhässä taas”, ehdotin.
”Styles ei koskaan myöhästy harjoituksista!” Stefan huomautti.
”Ei munkaan mielestä”, mumisin. Laitoin myös kypärän päähäni ja lähdin Zaynin ja Drew'n kanssa pukuhuoneelta kaukaloon.
”Kaukaloa ympäri viisitoista kertaa!” Jack karjaisi. Teimme mukisematta niinkuin käskettiin samalla kun muukin joukkue kerääntyi jäälle lämmittelemään.
”Sori, mä oon myöhässä! Mutta mun...” Harryn ääni kuului samalla kun poika viiletti kohti pukuhuonetta kassi olallaan. Me muut luistelimme spurtteja, ja nauroimme Harrylle.
”Styles! Kaksikymmentä punnerrusta!” Jack käski. Se oli yleisin rangaistus.
”Mulla on syy!”
”Neljäkymmentä, Styles!”
”Hitto!” Harry sihahti.
”Kuusikymmentä punnerrusta, Styles!”
”Mi-”
”Haluatko todella kahdeksankymmentä?” Jack varoitti. Harry oli lähellä, että ei avannut vielä suutaan, mutta omaksi onnekseen hän matkasi vain pukuhuoneeseen.
”Hyvä veto, Styles!” kuulin Ericin nauravan.
”Hittoako sä siinä naurat?” murisin ja tönäisin poikaa olkavarresta voimalla.
”Ihan rauhassa!” Eric sanoi, ja vilkaisi laidalla nojailevaan Melinaan.
”Sä tuskin saisit tehtyä edes sitä kahtakymmentä ilman, että alat kitistä kuin pieni lapsi!” huusin.
”Pojat! Rauhassa! Spurtteja nyt!” Jack huusi ja lähti pukuhuoneelle, ilmeisesti vahtimaan, että Harry todella punnertaisi. Eipä kahdeksankymmentä punnerrusta missään tuntuisi, mutta kämmeniin vain alkoi sattua. Lattia oli inhottavan karkea.
Jackin kadottua, minä pukkasin Ericiä olkapäällä luistellessani ohitse. Huomasin pojan kohottavan olkiaan tietämättömänä Melinalle.
”Mä oon vapaana!” Eric kimitti jostain suunnasta kaukaloa. Kuten aina, meidät oli jaettu joukkueisiin ja pelasimme. Valitettavasti Eric oli samassa joukkueessa kuin minä. En silti todellakaan syöttäisi hänelle. Kuljettaisin itse kiekon maaliin.
”Horan! Mies on vapaana! Tiimityötä nyt!” Jack karjui. Minä en kuunnellut vaan kuljetin kiekkoa. Zaynia pidettiin, joten hänelle en voisi syöttää, samoin muita joukkuelaisiani, paitsi Ericiä.
Olin jo laukaisemassa maaliin, kun Liam vastajoukkueesta nappasi kiekon minulta.
”Sori, Ni”, hän nauroi. Minäkin naurahdin ja lähdin perään. Eric yritti epätoivoisesti myös olla mukana, mutta Harry, joka oli vastajoukkueessa myös, linttasi Ericin laitaan niin että koko kaukalo tärisi. Hymy kävi huulillani, mutta sitten aloin taas keskittyä peliin. Kuulin kyllä jatkuvasti, kun Melina huusi minulle, että Eric on vapaana, mutta ei. Eric ei ole minulle mikään vaihtoehto. Eric on pelkkä este, jonka jyräämieen tarvitsisin suklaanruskeat silmät ja tummat hiukset. Ja paremman vartalon. Siten kelpaisin Melinalle, mutta ei. Olin kaukana Ericistä. Täysi vastakohta.
”Peliaikaa kaksi minuuttia pojat!” Jack huusi laidalta. Kiekko oli Louisilla, joka oli minun joukkueessani. Hän kuljetti sitä vääjäämättä kohti vastustajan maalia.
”Hyvä, Lou!” kuulin Samanthan kiljuvan laidalla, muiden säestämänä. Lolly ja Dani tosin buuasivat, leikillään toki.
”Mulle!” huusin. Louis vilkaisi minuun, ja syötti. Kiekko lensi lapaani ja kuljetin lähemmäs maalia. Eric yritti taas, että syöttäisin hänelle. Kun en niin tehnyt, hän toden totta tuli viereeni ja yritti ottaa minulta kiekkoa.
”Varo, idiootti!” sihahdin ja tönäisin poikaa niin, että tämä lensi nurin. Muut hämmästelivät tilannetta, joten minä sain laukaista kiekon suoraan maalivahdin ohitse maaliin.
”Niall, tiimityö ei toimi tuolla tavalla!” Jack moitti minua pukuhuoneessa.
”Ai sillä tavalla, että tuut ottamaan oman joukkueesi pelaajalta kiekon? Niin, ei munkaan mielestä!” huusin.
”Horan! Sä näit, että Eric oli vapaana.”
”Ei sillä sekunilla huvittanut sille syöttää”, vastasin ja heitin collegepaidan ylleni.
”Niall, en tiedä mikä sinua täään vaivaa, mutta tällainen peli ei vetele. Jos tiimityöskentely ei pelitä, en voi päästää sinua pelaamaan”, Jack sanoi ja lähti. Minä tuijotin miehen perään suu ammollaan. Minä Jack juuri sanoi? Etten ehkä pääsisi pelaamaan, vain siksi, että en syöttänyt Ericille? Se poika pilaa elämäni lopullisesti!
”Taitaa valmentajalla olla uusi lemmikki”, Harry mumisi. Vilkaisin häneen ja hymähdin.
”Jep. Varsinainen perseen nuolija”, sihahdin, tönisin voimalla Ericiä, joka jälleen oli tielläni ja lähdin ulos autolleni Melinan kanssa.
”Niall, tulisitko käymään vielä meillä?” Melina pyysi, ajettuani pihaan.
”Mikäs siinä”, vastasin sammutettuani auton. Nousimme autosta ulos ja heitin nopeasti urheilukassin sisälle kotiin. Ilmoitin myös meneväni vielä Melinan luo, joten äiti lupautui taas laittamaan pelivarusteeni tuulettumaa sekä pyykit pyykkikoriin.
Melinan luona huikkasimme nopeat heipat ja sulkeuduimme tytön makuuhuoneeseen. Melina talsi hetken edestakaisin huoneessa ja haroi hiuksiaan.
”Niall, mikä sua vaivaa?” hän kysyi viimein ja pysähtyi sänkynsä viereen. Minä ristin kädet rinnalle ja huokaisin.
”Miten niin?” kysyin.
”Sä et selkeästikään tule toimeen Ericin kanssa, vaikka silloin hieman yli viikko sitten te olitte hyvää pataa!”
”Kaikkien kanssa ei vain tule toimeen.”
”Mikä teidän välejä hiertää? Kerro!”
”Ei mikään! Mä en vain pidä siitä ihmisestä! Eikä se pidä musta.”
”Mistä sä niin päättelet? Se ei ole puhunut susta sanallakaan pahaa!”
”Ei varmaan, koska se yrittää miellyttää sua!”
”Mitä pahaa siinä on? Mitä sulla on meidän juttua vastaan?”
”Koska mä olen ihastunut suhun! Tiedätkö sä, miltä tuntuu katsella teitä vierestä, kun itse olen Ericiin verrattuna riittämätön?” pamautin ilmoille. Melinan silmät suurenivat eikä hän osannut sanoa mitää. Hän mietti ankarasti ja kauan.
”Mä... Sä... Mä luulin, että me ollaan vain ystäviä”, hän kuiskasi.
”Niin luulin minäkin, mutta mä en voi tunteilleni enää mitään. Sori”, sanoin ja sitten lähdin.
Pahoittelen pitkää taukoa ficin suhteen, mutta inspiraatio otti lomaa... No mutta, nyt yritän saada vähän tasaisemmin jatkettua. :) Kommentit on tervetulleita! ♥