Seuraavalla viikolla en ehtinyt kunnolla ajatella ihmissuhdeasioita - en, vaikka olin vastikään saanut kuulla senkin hullun asian, että Jada ja James olivat alkaneet seurustella. Minulla ja ystävilläni kului viikon jokainen päivä maanantaista perjantaihin oppituntien, kokeeseen kertauksen ja - joidenkin tapauksessa - huispausmestaruusottelua varten harjoittelun merkeissä.
Jada ja minä olimme viimesilausta vaille valmiit yksityistuntiemme suhteen. Hale halusi vain pitää vielä yhden niin sanotusti kokeen, jotta näkisi missä menimme. Minua oli jo pitkään mietityttänyt, mihin Hale menisi sitten, kun yksityistuntimme olisivat ohi. Tai siis, eihän hänellä pian ollut enää töitä täällä. Olin aikonut jo pitkään kysyä sitä häneltä, mutten ollut muistanut.
Istuin perjantaina Lilyn ja Emman kanssa kirjastossa tekemässä läksyjä ja lukemassa kokeisiin. Jadalla oli kiireitä Jamesin kanssa, Alexandra oli kuin maansa myynyt Nicolaksen lähdön vuoksi ja Isabella taas ärhenteli - minulle tietämättömästä syystä - kaikille. Kelmit puolestaan yrittivät suunnitella lukuvuoden lopuksi jotain todella mahtavaa pilaa, mutta jotenkin minusta tuntui, etteivät he keksisi mitään.
Regulus ja Sirius olivat sopineet antavansa minulle aikaa pohtia tunteitani ja pysyivät kaukana minusta, vaikka toisinaan olisinkin halunnut puhua jommallekummalle ihan muuten vain. Remus oli sairaalasiivessä, koska täysikuu oli ollut normaalia pahempi - Kelmien mukaan - ja hän oli muutenkin yliväsynyt. Lucaksen menoista en ollut kuullut halaistua sanaa, enkä oikeastaan ollut nähnytkään häntä kovin usein oppituntien jälkeen. Missä lie meneekään.
Eden vihoitteli Halelle ja pysytteli kaukana tästä - eli lukittautui makuusalinsa aina tuntien jälkeen ja kertasi siellä kokeita varten puhumatta kenellekään. Dawn ja May olivat yrittäneet saada hänet alas muulloinkin kuin ruoka-aikoihin, mutta tuloksetta.
"Haluaisitko sinä harjoitella kaksintaistelua kanssani myöhemmin tänään Ava? Tai siis, me molemmathan aiomme kuitenkin kouluttautua auroreiksi ja olisi hyvä harjoitella hieman", Lily kysyi yhtäkkiä.
"Sopiihan se. Kuinkakohan moni muu meistä aikoo auroriksi?" pohdin.
"Ei kovinkaan moni", Emma vastasi ja lopetti läksyjensä teon venytellen käsiään.
"Lucas aikoo hakea johonkin Huispausjoukkueeseen koulun jälkeen. Samoin Alexandra. Isabella ja Jada pyrkivät taikaministeriöön ja luulen, että Remus aikoo myös. Peter ajatteli kysyä pääseekö hän töihin Qaino Vahvahqon jäätelöbaariin ja minä ja Eden haluamme parantajiksi. Joten...luulen, että auroreiksi pyritte vain te kaksi, James ja Sirius", hän kertoi.
"Mm", mumisin ja katsoin ulos ikkunasta.
Oli alkanut sataa vettä. Sadepisarat ropisivat vasten korkeita ikkunoita ja ennen pitkää ne vielä pyyhkisivät paksun lumipeitteen pois Tylypahkan tiluksilta. Millaistakohan elämä noiden muurien ulkopuolella on todellisuudessa? Ja miltäköhän Viistokuja näyttää? Olen kuullut siitä monia tarinoita, mutten ole koskaan nähnyt sitä omin silmin. Sinne aion mennä heti kesäloman alussa - se on varmaa.
"Oletteko jo miettineet asuntoja?" kysyin.
"Joo. Jonkin verran. Me ajattelimme Alexandran ja Isabellan kanssa hommata yhteinen kämppä. Harmi, ettemme voi kaikki asua samassa paikassa", Lily huokaisi.
"Ei se haittaa. Olenkin ajatellut kysyä Emmaa ja Jadaa kämppäkavereikseni. Ja tietysti Edeniä, mutta minusta tuntuu, että hän saattaa haluta asua Dawnin ja Mayn kanssa", hymyilin.
"Mitenköhän Lucas ja Kelmit? Tai siis, en usko, että he kaikki aikovat muuttaa samaan asuntoon", pohdin.
"En tiedä. No, se on heidän asiansa", Emma mutisi.
"Kuule. Mitä sinun ja Lucaksen välillä nykyään on? Olette vaikuttaneet vähän etäisemmiltä tanssiaisista asti", aloitin varovaisesti.
Emma huokaisi ja tuijotti kaukaisuuteen. Me Lilyn kanssa vilkaisimme toisiamme hämmentyneinä.
"No me...me erottiin", Emma kertoi.
"Mitä? Miksi?" Lily huudahti unohtaen kokonaan, että olimme kirjastossa ja sai matami Prilliltä pahan mulkaisun.
"No...Lucas...hän...hän sanoi, että pitää jostain toisesta", Emma aloitti hiljaa.
"Kenestä?" kysyin.
"En voi kertoa. Minä lupasin", Emma mutisi.
Mihin tämä maailma on menossa? Jokainen pari eroaa pikkuhiljaa. Kunpa vain olisin yhä lapsi ja asuisin Kaliforniassa tietämättä mitään noituudesta tai ylipäätään mistään, mitä olin saanut vuoden aikana tietää.
"Olen pahoillani puolestasi", huokaisin, mutta Emma vain pudisteli päätään.
"Minun on mentävä. Pitää kysyä professori Kuhnusarviolta, miten paljon minun pitää panostaa, että saan upean taikajuomista", hän sanoi, keräsi tavaransa ja lähti kirjastosta.
"Mennäänkö nyt harjoittelemaan?" kysyin Lilytä ja hän suostui.
***
"Olet surullinen", huomautin Lilylle, kun istuimme tarvehuoneessa sohvalla.
"Niin kai", Lily mutisi.
"Sinä tiedät, että voit kertoa minulle kaiken", muistutin.
"Minä en tiedä, mitä sanoisin", Lily myönsi ja katsoi minua epätoivoisena.
"Anna kun arvaan. Tämä liittyy Jamesiin."
"Niin. Minä pidän hänestä, mutta mitä se enää hyödyttää, kun hän seurustelee Jadan kanssa."
"Minä en haluaisi olla ilkeä kenellekään, mutta minusta Jada ei oikein sovi Jamesille", myönsin.
"Mitä minun pitäisi tehdä? En halua rikkoa heidän välejään, mutten toisaalta myöskään kestä katsoa heitä yhdessä" Lily valitti.
"Minä lupaan auttaa sinua, jos sinä autat minua", lupasin.
"Mitä minun pitäisi tehdä?" Lily kysyi.
"Sirius antoi minulle aikaa tämän kuun loppuun. Minun pitäisi kuulemma valita hänen ja Reguluksen välillä siihen mennessä tai minun ja Siriuksen välillä ei ole enää mitään. Mitä minä teen?" vuodatin koko ongelmani Lilylle.
"Hän on idiootti", Lily mutisi.
"Idiootti, johon minä satun olemaan rakastunut", mutisin.
"Se tekeekin asiasta vielä vaikeampaa", Lily naurahti hieman.
"Kumman sinä itse valitsisit?" kysyin ystävältäni.
"No...jos totta puhutaan, niin itse valitsisin Siriuksen. Kyllä, hän on liiankin hyvännäköinen, omahyväinen, itserakas ja idiootti, mutta...minun on pakko myöntää, etten oikein osaa luottaa Regulukseen. Olen typerä, kun ajattelen, että Luihuiset olisivat automaattisesti Voldemortin puolella, mutten voi sille mitään. Onhan hänen perheensä kuitenkin Voldemortin ja Kuolonsyöjien puolella", Lily vastasi.
Olinkin arvellut, että joku ystäväni myöntäisi vielä joku päivä jotain tuollaista. Se oli tavallaan totta, koska olihan Regulus kuitenkin syntynyt Kuolonsyöjäperheeseen, mutten vain osannut kuvitella häntä pahana. Hän oli aina minun kanssani ollessaan niin...erilainen kuin yleensä.
"Olen pahoillani Ava. Minusta en ole kovin hyvä auttamaan tälläisessä asiassa. Olen ehkä vähän puolueellinen", Lily huokaisi.
"Ei se mitään. Pitää ehkä kysyä asiasta joltain muulta", mutisin.
***
Lauantaina oli pitkästä aikaa Tylyahon reissu. Olin jo aikaisin aamulla valmiina lähtöön. Jada olisi menossa Jamesin kanssa, joten hänestä ei olisi seuraa. Lily, Alexandra ja Isabella menisivät kolmistaan, joten minä olisin menossa Emman kanssa. Edenkin oli tulossa meidän kahden kanssa. Siskoni oli raivona, koska kuulemani mukaan Hale oli yrittänyt pyytää häntä kanssaan Tylyahoon. En tajunnut mikä sitä poikaa vaivasi.
"Mennäänkö?" Emma kysyi ja nyökkäsin.
Suuren salin ovilla törmäsin kuitenkin Williin. Tuijotimme toisiamme pitkään, kunnes Will lopulta veti minut sivummalle.
"Ava. Olen pahoillani siitä mitä tein. Tiedän, ettet pidä minusta enemmän kuin ystävänä ja se on okei. Voisimmeko me olla taas hyviä ystäviä?" Will kysyi.
"Tottakai", hymyilin ja Will virnisti.
"Pitää mennä. Seuralaiseni odottaa minua", hän hymähti.
"Seuralaisesi?"
"Ellie Townsend, seitsemäsluokkalainen Puuskupuh ja jästisyntyinen. Meillä on paljon yhteistä ja hän halusi tutustua paremmin", Will vastasi viittoen hieman kauempana seisovaan hunajan vaaleat hiukset omaavaan tyttöön.
"Kuulostaa mahtavalta. Pidä hauska päivä", hymyilin ja Will nyökkäsi ennen kuin lähti Ellien luokse.
Palasin Emman luokse ja myös Eden oli ehtinyt sinne. Liityimme kaikki kolme Tylyahoon lähtevien jonoon ja siinä seistessämme selitin Emmalle ja Edenille, mistä olimme Willin kanssa äsken keskustelleet. Pian pääsimmekin lähtemään ja odotin innolla tulevaa reissua. Siitä oli pitkä aika, kun olin viimeksi käynyt ostoksilla. Kunpa olisin vain tiennyt, mitä tänään tulisi tapahtumaan.
***
"Scarlett kirjoitti eilen", Eden kertoi, kun istuimme Kolmessa luudanvarressa juomassa kermakaljoja.
"Niinkö? Mitä hän kirjoitti?" utelin.
"Hän sanoi, että Allison - serkkumme äidin puolelta - on täällä Tylypahkassa, mutta ei tiedä olevansa meille sukua. Scarlett toivoo, että me puhuisimme Allisonin kanssa ja yrittäisimme saada hänet meidän puolellemme ennen kuin tytön vanhemmat yrittävät tehdä hänestä Kuolonsyöjän", Eden vastasi.
"Minkä ikäinen hän on?" Emma uteli.
"Neljätoista. Hän on Luihuinen, joten tehtävästä mahtaa tulla vaikea", Eden kertoi.
"Miltä hän näyttää ja millainen hän on luonteeltaan?" kysyin.
"Vaaleat hiukset, luonnostaan kiharat. Hänellä on suklaanruskeat silmät. Scarlett kertoi, että hän on ujo ja aika mukautuvainen, joten siinä mielessä ei pitäisi olla ongelmia tutustua häneen", Eden kertoi.
Yhtäkkiä kuului kova räjähdyksen ääni ja koko pubi säikähti. Pälyilimme ympärillemme yrittäen nähdä mikä se oli. Matami Rosmerta tuli juosten takahuoneesta ja äkkäsi meidät pöydässä.
"Lähtekää täältä takaisin koululle! Heti! Tylyahoon on hyökätty!" hän huusi ja hoputti muitakin koululaisia lähtemään ennen kuin Kuolonsyöjät ehtisivät valloittaa rakennuksen.
Me keräsimme kiireesti tavaramme ja juoksimme ulos kadulle, joka oli täynnä kauhuissaan huutavia ihmisiä.
"Meidän on löydettävä muut täältä ja vietävä heidät turvaan!" huusin metelin yli Edenille ja Emmalle.
"Pysytään lähekkäin", Eden nyökkäsi ja lähdimme etsimään ystäviämme kylästä.
Kirkaisimme, kun vieressämme oleva talo leimahti liekkeihin. Näin, miten talon sisällä oli joku tyttö, joka näytti hyvin heikkokuntoiselta.
"Menen apuun. Pitäkää te vahtia", huusin Edenille ja Emmalle ja syöksyin liekehtivään taloon.
Peitin suuni, mutta silti savu yskitti minua ja silmiini tulvahtivat kyyneleet. Kumarruin matalammaksi ja syöksyin sisälle huoneeseen, jossa olin nähnyt tytön. Lattialla makasi tyttö, jonka ulkonäkö pientä likaa lukuun ottamatta sopi täydellisesti Edenin antamaan kuvaukseen serkustani.
"Allison?" kysyin ja tyttö kohotti päätään heikosti.
"Minä olen. Mitä sinä täällä teet?" hän ihmetteli.
"Tiedät siis minut?"
"Tietysti. Kaikki Tylypahkassa tuntevat sinut. Olethan sentään koulun virallinen muotisuunnittelija", Allison yski sanojensa perään ja päätin auttaa hänet mahdollisimman pian ulos talosta.
"Turhat löpinät sikseen. Tulin pelastamaan sinut täältä", sanoin ja autoin serkkuni seisomaan.
"Miksi sinä haluaisit pelastaa Luihuisen? Rohkelikot ja Luihuiset ovat vihamiehiä", Allison jatkoi kyselyään.
"Olen serkkusi. Kerron tarkemmin, kunhan pääsemme turvaan näiltä liekeiltä", vastasin ja vedin Allisonin ulos puodista.
"Ava! Olet kunnossa", Eden huokaisi helpottuneena ja auttoi minua tukemaan Allisonia.
Veimme neljätoistavuotiaan serkkumme pienelle sivukujalle ja kerroimme pikaisesti, mistä oli kyse.
"Meidän pitää saada sinut Tylypahkaan ja heti", Eden totesi katsoessaan Allisonin heikkoa olemusta.
"Minä en pysty liikkumaan enää kauaa", nuorempi tyttö huokasi hiljaa.
"Eden, Emma. Te aiotte parantajiksi. Osaatteko tehdä jotain hänen hyväkseen?" huomautin.
"Yritetään", Emma vastasi.
"Hyvä. Minä etsin muut", sanoin ja käännyin kannoillani ennen kuin muut ehtivät estää.
Juoksin takaisin pääkadulle ja katselin ympärilleni. Missä he olivat? Minun oli pakko löytää heidät ja heti. Mitä jos jollekin olisi käynyt jotain? Mitä jos joku heistä makaisi juuri nyt kuolleena maassa. Pakotin tuollaiset ajatukset pois päästäni ja lähdin melkein juosten eteenpäin kadulla.
Hetken kuluttua löysin Lilyn, Alexandran ja Isabellan. Joukko Kuolonsyöjiä oli ahdistanut heidät sivukujalle ja näin pienen epätoivon häivähdyksen ystävieni silmissä.
"Hoi te siellä! Miksi kiusaatte heitä? Miksette kiusaa minua? Pystytte kyllä pahempaankin!" huusin Kuolonsyöjille ja nämä kääntyivät ympäri.
"Kukas se siinä. Ava Springfield", yksi nainen virnisti.
Hämmennyin hieman sitä, että tuo Kuolonsyöjä tiesi minut, mutten antanut sen näkyä. Lily, Alexandra ja Isabella sen sijaan katsoivat minua kauhuissaan.
"Olisi toki mukavaa tietää, keitä te olette", tokaisin, mutta pidin koko ajan sauvani ylhäällä.
"Sitä sinun ei tarvitse tietää, typerä sukulaistyttö", se samainen nainen ärähti.
"Just. Typerät sukulaiset haukkumassa typerää sukulaistyttöään. Mitä tästä päivästä vielä puuttuu?" mutisin itsekseni.
"Tainnutu!" huusin ja minua puhutellut nainen kaatui tajuttomana maahan, koska ei ollut ehtinyt valmistautua hyökkäykseen.
"Sinä senkin pikku paholainen!" miespuolinen Kuolonsyöjä karjaisi ja lähetti kirouksen minua kohti, mutta torjuin sen äkkiä.
"Tainnutu!" kuului kolmesta suusta yhtä aikaa ja miehen takana seisseet Kuolonsyöjät kaatuivat maahan.
"M-mitä?" mies änkytti.
Tiesin, että tainnutustaikojen takana olivat olleet ystäväni, mutten ehtinyt edes vilkaistakaan heitä, kun uudet kiroukset syöksyivät minua kohti ja sain tehdä kaikkeni torjuakseni ne.
"Karkotaseet!"
"Tainnutu!"
Kuolonsyöjä kaatui maahan ja nappasin hänen taikasauvansa. Astelin lähemmäs viittä maassa makaavaa Kuolonsyöjää ja pyysin Lilyä, Alexandraa ja Isabellaa riisumaan naamarit noiden kasvoilta. Tunnistin Kuolonsyöjistä jokaisen. Olin nähnyt heidän kuvansa Nicolaksen kotona sukupuussa.
"Nuo ovat Tyler ja Lauren Newsome. Äitini veli ja hänen vaimonsa. Ja tuo on Jacob Newsome, heidän poikansa. Tytär on vielä Tylypahkassa. Ja nuo kaksi ovat isäni veli Joseph ja hänen vaimonsa Claire", kerroin.
"Aurorit saavat viedä heidät kuulusteltaviksi heti, kun ehtivät tänne asti. Mennään etsimään muut", lisäsin ja lähdimme juoksemaan jälleen pitkin pääkatua.
Aina välillä jouduimme taistelun keskelle, mutta vähitellen pääsimme lähelle Rääkyvää Röttelöä ja näimme Kelmit, Jadan ja Lucaksen taistelemassa Kuolonsyöjiä vastaan. Pimeyden velhoja ja noitia oli paljon ja ystäväni olivat alakynnessä.
"Mennään", kuiskasin tytöille ja syöksyimme taistelun keskelle auttamaan ystäviämme.
"Tainnutu!" kiljaisin ja Kuolonsyöjä, joka oli aikonut kirota Jadan, kaatui maahan.
"Kiitos", Jada kuiskasi nopeasti ja kääntyi sitten puolustautumaan seuraavaa vihollista vastaan.
"Meidän on päästävä pois täältä!" James huusi.
"Miten?" Lucas huusi takaisin.
"En tiedä!"
"Te ette mene minnekään", kylmä ääni tokaisi ja tuntui kuin lämpötila olisi laskenut entisestään.
Kuolonsyöjät lopettivat taistelemisen ja hajaantuivat sivummalle tehdäkseen tilaa miehelle, jonka iho oli melkein valkoinen ja jonka silmät olivat punaiset. Miehen sormet olivat kapeat ja luisevat ja hänen nenänsä paikalla oli pelkät viillot kuin käärmeellä. Tuo mies oli Voldemort. Koko velhomaailman pahin rettelöitsijä, kuten minä häntä nimitin.
***
(1940)
Sota alkoi...taistelut on aina kirjoissa mun lempparikohtia, mutta en ite osaa kirjottaa niistä hyvin. Harmittaa. Toivottavasti tää oli ees lukukelpoista. Mielipiteitä? Ja aina saa ehdottaa juoni-ideoita, jos tulee mieleen jotain.