Kipinästä tuli syttyy

1.uusi elämä

Uusi talo näytti oikein viihtyisältä, se oli sopivan kokoinen meidän perheellemme. Olin saanut valita huoneeni, se oli veljeni Jasperin huoneen vieressä yläkerrassa. Olimme muuttaneet juuri Oulusta Tampereelle äitin töiden perässä, veljeni Jasper joka tosiaan oli kanssani saman ikäinen eli 17, ei ollut iloinen muutosta. Hän pelasi lätkää Kärpissä ja nyt hän mököttää, kun joutuu luultavasti Tapparaan pelaamaan jos meinaa jatkaa lätkää. Muita sisaruksia en omistanut, ei se minua mitenkään haittaa, Jasper on ihana veli!

"Jane, kymmenes kerta kun sanon, ylös!" Jasper huutaa korvani juuressa ja heiluttaa minua. "Joojoo" mumisen unisena, tänään olisi eka päivä uudessa koulussa, eikö kuulostakkin jännittävältä, jep sitä se tosiaan on. Nousen ylös ja venytän käsiäni, "mitä kello on" saan sanottua ja tuijotan Jasperia joka seisoo ovella. "Sen verran, että meidän pitäis 15minuutin päästä olla menossa" Jasper sanoo ja näyttää puhelimestaan kelloa. Se näyttää puolta kahdeksaa, "JASPER, miks et yrittäny saada muo hereille aikasemmin?! Meillä tulee hirvee kiire!" Huudan tuolle ja alan äkkiä valikoida vaatteita.
"Hei nyt neiti, kokeilin herättää suo ekaa kertaa jo varttia vaille seittemän!" Jasper tiuskaisee, mutta voin kuulla tuon äänessä hiukan huvittuneisuutta.

Olemme tekemässä lähtöä, vilkaisen itseäni peilistä "hyi kamala mikä rölli!" Huudan, kun näen oman peilikuvani. Veljeni repeää nauruun ja ottaa valokuvan minusta, "Hei!" tiuskaisen ja mulkaisen häntä pahasti. Harjaan vaaleanruskeat hiukseni läpi ja jätän ne auki. "Näyttääkö tää paremmalta?" Kysyn veljeltäni, samalla kun tutkin itseäni peilistä. "Kyllä rakas siskoseni, olet kaunis, mutta nyt tosiaan pitäis olla menossa joten ne kengät jalkaan niinkun olis jo!" Jasper hoputtaa minua ja avaa jo etuovea.

————————————

Seisomme uuden koulun pihassa, aika hieno ja todella suuri! Kävelemme ovista sisään "uu, aika kiva" sanon ja katson ympärilleni. "No joo, maistuu, maistuu, maistuu.." veljeni sopertaa. Naurahdan, lähdemme etsimään rehtoria, joka antaisi meille tarvittavat paperit ja tiedot. Löydämme tiemme kansliaan ja tapaamme rehtorin, vaikuttaa oikein rennolta, hyvä.

Olimme päässeet samalle luokalle ja ensimmäinen tuntimme olisi matikkaa, voi ihanaa, HYI. "Noniin, olis kiva löytää se luokka" Jasper sanoo sarkastisesti ja yrittää etsiä ovista numeroa, joka vastaisi rehtorilta saadun paperin numeroon. "Tossa, 331!" Huudahdan innoissani. Koputan oveen ja sen meille avaa tumma hiuksinen keski-ikäinen nainen "niin?" Tuo kysyy kärttyisenä ja tuijottaa meitä silmälasiensa takaa. "Niin siis, me..me ollaan uusia ja tää on vissiin meidän tän tunnin luokka" yritän selittää, tunnen muiden oppilaiden katseet meissä. "Ahaa eli Jane ja Jasper Lindberg?" Nainen sanoo kysyvästi, nyökkäämme vastaukseksi. Hän pyytää meidät sisälle ja esittäydymme luokalle.

Tunti meni nopeasti, seuraavaksi mulla oli bilsaa, valitettavasti en ollut veljeni kanssa samalla tunnilla, hänellä oli kemiaa.

Tunti alkoi ja istuuduin tyhjälle paikalle takariviin. Luokassa oli kova hälinä ja oppilaita alkoi virrata luokkahuoneeseen, he istuutuivat tyhjille paikolle, sain pari katsetta itseeni joka on tietysti ymmärrettävää olinhan uusi. Yksi tyttö ja poika istuutui eteeni, kumpikin hymyili minulle ja tietenkin vastasin hymyyn. "Moi ootko sä uus?" Poika kysyi innoissaan, "Joo, oon Jane" sanon hymyillen. "Okei, oon Tino ja tuo on Linnea!" Poika sanoo innostuneesti ja näyttää vieressään istuvaa tyttöä. Tyttö, eli Linnea vain naurahti "joo moi" hän sanoi ja katsoi minuun hymyillen. Opettaja saapui luokkaan ja luokkahuonetta vallitsi hiljaisuus.

Tuntia oli kulunut jo hetki ja oveen koputettiin. Sisään asteli pitkä tumma hiuksinen poika jolla oli jään siniset silmät. "Leo Pynnönen! Taas olet myöhässä, mikä mahtaa olla syynä?" Opettaja kuulustelee poikaa joka nimittäytyi Leoksi. Poika ei edes vilkaise opettajaa vaan lähtee kävelemään luokkaan tyhjälle paikalle, vieressäni. Tunnen katseiden porautuvan minuun, katson edessä istuvia Tinoa ja Linneaa kysyvästi. "Tästä saat taas perkinnän!" Opettaja tiuskaisee ja kääntyy koneelleen. "Hei" uskaltaudun tervehtimään Leolle hymyillen, en kuitenkaa saa vastausta vaan pienen virnistyksen, käännyin taas Linnean ja Tinon suuntaan, he vain pyörittävät päätään kuin olisin tehnyt kamalimman virheen mitä ihminen voi tehdä.

Tunti loppuu ja meillä alkaa pian ruokailu, seison käytävällä odottaen veljeäni "Moi Jane!" Kuulen tutun äänen takaani, Linnea ja Tino saapuvat viereeni. Hymy nousee kasvoilleni, "Haluutko tulla meidän kanssa syömään?" Linnea sanoo hymyillen. "Toki, odotan vain veljeäni" vastaan iloisena. He nyökkäät minulle ja jäämme kaikki yhdessä odottamaan.

Jasperia ei näy missään ja alan jo huolestua, alan tutkia taskujani "Äh, puhelin jäi kaapille, oottakaa tuun kohta" sanon ja lähden kaapille hakemaan sitä. Löydän puhelimen ja avaan sen, olin saanut viestin Jasperilta:

Mulla oli ihan hiton paha olo, oli pakko lähtä kotiin ;( tsemppii loppu päivään!

Aa okei, nähään kotona toivottavast olo paranee <3

Vastasin ja suljin lokeron, kun käännyin ympäri tormäsin johonkin ja puhelimeni lensi maahan, "oi anteeksi" sanoin tietämättä keneen olin törmännyt. Olin nostamassa puhelintani, kunnes tuo kerkesi ensin, nostin katseeni. Hän oli Leo! "Kiitos" sanoin ja hymyilin tuolle, vastaukseksi sain taas vain virnistyksen. Juuri kun olin ottamassa puhelinta käteeni, tuo tiputti sen takaisin maahan jonka jälkeen vielä talloi sen päälle, "oho" tuo sanoi irvistäen. "HEI!" huusin ja työnsin tuon sivuun. Kuulin vain naurahduksen ja askelten loittonevan. Nostin puhelimen käteeni, se oli ihan täynnä naarmuja, toivottavasti se vielä toimii. Lähdin kovaa vauhtia Leon perään "HEI!" yritin huutaa mutta hän ei tehnyt elettäkään kääntyäkseen, kovensin taas vauhtia mutta minusta napattiin kiinni "Jane rauhotu, toi ei oo kannattavaa!" Linnea sanoi. Pysähdyin ja katsoin Linneaa ihmeissäni. "Sen kanssa ei kannata haastaa riitaa" Linnea jatkoi, "joo, tai muutenkaan olla missään tekemisissä" Tino liittyi keskusteluun. "Miks, kyl se nyt pitää saada vastuuseen teoistaan" sanoin jä näytin puhelintani. "Et selvästikkään tunne häntä" Tino sanoi huvittuneena. Pudistin vain päätäni, "Voin kertoo ruokalassa lisää, mut lupaa et pysyt siitä kaukana?" Linnea sanoi ja katsoi minua suoraan silmiin, nyökkäsin vastaukseksi.

"Oikeasti?! Mikä sitä vaivaa, sairas sika!" Huusin, kun Linnea kertoi Leosta. "Älä nyt herranjumala huuda, me ollaan ruokalassa" Tino sihisee. Älysin itsekkin ja katsoin ympärilleni, ei kukaan toivottavasti ainakaan, ollut kuullut. Juttelimme vielä hetken, kunnes lähdimme palauttamaan astioita, näin Leon. Hän kaatoi jonkun päälle juuri vedet, olin lähdössä jo huutamaan tuolle, mutta Linnea nappasi kädestäni kiinni ja pudisti päätään. Siis mikään, ei MIKÄÄN saa minua vihaisemmaksi, kuin muiden kiusaaminen tai satuttaminen. Olin kirjaimellisesti valmis tappelemaan tuon idiootin kanssa, mutta päätin olla paikallani ja puristin käteni tiukemmin tarjottimen ympärille.

———————————

Koulu oli päättynyt jo aika päiviä sitten, makasin sängylläni ja mietin päivän tapahtumia. Voisin oikeasti hakata sen typeryksen, vaikka olinkin sitä mieltä, että väkivalta ei ole ratkaisu mihinkään. Joo, mun olis kyllä syytä rauhottua, toivotaan että huominen menee paremmin, enkä hanki ongelmia heti toisena päivänä.

//

Hei kaikki, tässä tää nyt on :D En tiiä oonko tyytyväinen tähän lukuun, mut ei tää nyt ihan huonokaan oo. Kirjotusvirheitä löytyy varmasti, joten sori niistä! Kertokaa toki mielipidettä. Kiitos kun luit!💗

By. Kristallinsiru || words 1041