Prologi

891 43 0
                                        

Hunter:
Viilto. Toinen toisensa vieressä.
Verta. Veri.
Tuo kauniin punainen väri.
Viillot toisensa vieressä kera veren, auttavat yleensä tähän pahaan oloon.
Vaikka toisaalta vain hetken...
Olin tällähetkellä yksin. Kodissani, mutta niin myös elämässä.
Paitsi, että ainoa ihminen kuka on jaksanut minua kaikki nämä vuodet, on Mila.
Tyttö on monesti auttanut eteenpäin, takapakeista huolimatta. Taas kerran...
Kipu. Se tulvi ranteeseeni.
Nousin ylös ja harpoin vessaan, laskin ranteelleni kylmää vettä.
Sammutin hanan hetken päästä, ja avasin peilikaapin. Otin pienen laastaripaketin.
Supersankarilaastareita.
Hymähdin ja laitoin ne paikoilleen.
Katsoin niitä hetken.
Tunsin kyyneleet.
Mieleeni tuli muistoja.
Muistoja ihmisestä, joka hylkäsi minut saatuaan tietää itsetuhoisuudestani.
Tajusin hetken päästä istuvani suihkun nurkassa itkien, veden kastellessa minut. Vesi huuhtoi kyyneleeni pois.
Jonkin ajan päästä sammutin veden tulon ja kurotin kohti puhelinta.
Etsin Milan numeron, ja soitin.
-Hei ystävä rakas, iloinen ääni vastasi. En saanut sanoja suustani, itkin vain.
-Rakas, mikä on?
Itkua. Lisää itkua.
-10min ja oon siellä. Koita kestää.
Ja puhelu loppui.

Logan & HunterWhere stories live. Discover now