Liian syvällä

ensimmäinen

[Tässä kirjassa liitän useimpiin lukuihin musiikkia, koska se tuo mun mielestä paremmin henkilöiden tunnetta esille ja saa aikaan paremman elämyksen.]

April:

Läimäytän käteni vasten suutani yrittäen tukahduttaa nyyhkytyksieni äänet. Tunnen lämpimien kyynelien vierivän pisin poskiani kädelleni. Vavahtelen itkun voimasta ja hautaan kasvoni käsiini.

On lauantai ja kello on puoli viisi aamulla. Ei ole mikään uusi juttu, että olen hereillä tähän aikaan. Pisin aika, mitä olen nukkunut tällä viikolla on 9 minuuttia. Hurraa!

Olen turhautunut. Olen niin helvetin turhautunut tähän. Joka aamu mä herään toivoen etten olisi herännyt. Joka ikinen päivä on samaa paskaa, jonka mä toistan robottimaisesti.

Kyyneleitä putoilee biologian kirjan sivuille, ja tahdon vain paiskata sen ikivanhan paskan päin seinää.

Koulu mulla menee totta kai hyvin, se on pakkopullaa. Pakko pärjätä, pakko olla hyvä, täytyy olla paras. Se on ainoo asia, mistä mä saan arvostusta. En oo nätti tai miellyttävä, niin kuin muut tytöt. Stressaan koulua enemmän kuin mitään, mutta se on ihan okei, koska mun täytyy olla paras.

Eihän mun henkisellä terveydellä mitään väliä ole kunhan mä vaan olen hyvä?

Lopulta saan tarpeekseni ja viskaan kirjan nojatuolilleni. En halua aiheuttaa liikaa ääntä, ettei äiti herää. Otan käteeni punaisen lyijytäytekynäni ja sivelen sormellani kynän terävää päätä.

Voi luoja kuinka paljon minun tekee miele iskeä tuo terä ranteeni valtimoon.

Mutta mä en voi. Haluun jättää tän maailman taakseni, mutta oikeesti mua pelottaa se ihan helvetisti. Pelottaa liikaa lähtee, mutta en mä jaksa täälläkään pysyä.

Paiskaan kynän päin valkoista seinääni välittämättä siitä, kuinka kova ääni siitä lähtee.

Haluan kiljua ja huutaa, mutta päätän tukahduttaa sen. Jälleen kerran.

Nousen seisomaan keskelle huonetta. Asetun kokovartalopeilini eteen, joka ruuvasin itse seinään vaatehuoneeni viereen.

Kun katson peiliin, en nää siellä ketään.

En nää siellä itseäni.

Katselen luurankoa muistuttavaa tyttöä, jolla on yötaivasta tummemmat silmäpussit ja pitkät melkein vitivalkoiset hiukset suttuisella nutturalla. Kirkkaat vaalean sinivihreät silmät tuijottavat tyhjinä takaisin peilistä.

Missä vaiheessa päädyin tähän? Kunpa tietäisin.

Mitä pidempään katson 'itseäni', jos tuota hukassa olevaa, aavemaista tyttöä voi minuksi kutsua, sitä enemmän vihaan näkemääni.

Ja se saa minut vihaiseksi.

Haluan iskeä nyrkkini tuon peilin läpi, haluan tuntea peilin sirpaleiden viiltävän luiset rystyseni auki, haluan tyydyttää tyhjää sisintäni kivulla.

Tunnen vasemman käteni puristuvan nyrkkiin, mutta pakotan itseni jättämään idean peilin murskaamisesta.

Palaan sänkyyni ja vedän peiton korviini asti. Tuijotan kattoa.

Aika kuluu, ja tuijotan yhä kattoa.

Havahdun siihen, että kuulen kuorma-auton äänen pihalla. Nousen hitaasti ylös sängystä ja maleksin ikkunani ääreen istuen ikkunalaudalle.

Pihalla on kuorma-auto ja punainen Ford Focus. Autosta ulos tepastelee pirtsakan näköinen, sellainen perus jalkapallomamma -äiti ja noin viisikymppisissään oleva mies. Aikuisten perässä autosta ryntää ulos kaksi pikkutyttöä. Heidän hiuksensa ovat vehnänkeltaiset ja kirmailevat ympäri naapurissani olevaa taloa.

Vieressämme sijaitseva talo on ollut myynnissä jo puolitoista vuotta. Sen omisti ennen sellainen höpsö kissamummeli, rouva Harbour. Hän leipoi minulle aina keksejä, kun tulin koulusta. Hän oli minun paras ystäväni, niin oudolta kuin se kuulostaakin.

Jalkapallomamma alkaa siirtämään ilmeisesti muuttolaatikoita kuorma-autosta sisälle taloon, mikä saa minut vilkaisemaan kelloa. Kello on varttia yli kuusi aamulla, kuka hemmetti soikoon ryhtyy muuttohommiin tähän aikaan lauantaiaamusta?

Katseeni kiinnittyy autonoveen, kun se yhtäkkiä repäistäänkin auki, ja ulos astuu noin minun ikäiseni poika. Pojan hiekan värinen kihara hiuspehko värisee tuulessa ja hänen huulensa vääntyvät hymyyn, kun hän seuraa kahden pikkutytön hippaleikkiä.

Sitten hän kääntää katseensa minun ikkunaani.

Suoraan minun silmiini.

Ja hänen hymynsä levenee entisestään.

Hello,
aattelin nyt vähän uudenlaista kirjotustyyliä kokeilla.
Kerro ihmeessä mitä tykkäsit!