"Mä halaisin sua ellen olis turvavöissä ja ajamassa!" hän hihkaisi ja sai mutkin paremmalle tuulelle. Joona, koulun päivänsäde, joka sai kaikki hymyilemään ja mut ihan extra hyvälle tuulelle.

Enkeli kääntyi eteenpäin ja lähti ajamaan, kun valot vaihtuivat vihreiksi. Huomasin hänen kasvoilleen juuttuneen aurinkoisen hymyn.
Ei kauaa kestänyt, kun olimmekin jo keskustassa ja Joona ajoi meidät hieman syrjemälle alueelle. Kaikki syrjäiset kadut näyttivät synkiltä ja jokseenkin pelottavilta, mutta siksi kokoontumispaikkamme olikin täydellinen. Kukaan ei ikinä älynnyt tulla sinne, koska kukaan ei uskaltanut poiketa sivukaduille.
Auto parkkeerattiin jonnekkin kadun syrjään ja nousimmekin sitten ulos. Lukitsimme ovet ja lähdimme kävelemään herkut käsisämme kohti paikkaamme. Olimme käyneet siellä niin usein, että tunsimme kadut kuin taskumme. Itseasiassa sinne oli todella helppo suunnistaa, pari kertaa oikealle ja sitten vasemmalle, jonka jälkeen oltiinkin ruostuneen oven luona. Meidän 'talomme' seinille oli tuhrittu kaikenlaisia piirroksia ja jengimerkkejä, mutta ne olivat jo todella vanhoja, ei sellaista jengiä kai enään ollutkaan olemassa. Vilkaisin Joonaa ennen kuin törkkäsin ovea ja se avautui hieman naristen. Minkäs sille mahtoi, kun se oli jo niin vanha eikä kaupunkikaan korjaillut niitä enään. Ei kukaan täysjärkinen hienohelma tänne poikennut, ei koskaan.

"Oliks siel viel viinaa?" Joona kysyi, kun astelimme sisälle hieman tunkkaiseen kämppään. Eihän me niin useasti tänne tultu, että oltaisiin tuuletettu. Ei vaan ollut sellaiseen aikaa, tai no olihan muttei kiinnostusta.

"Kaipa siel viel yks pullo on", vastasin ja vein herkut telkkaripöydälle. Olihan se pöytä nyt aika pieni, mutta tarpeeksi iso neljälle jätkälle. Emme me tarvinneet mitään kauhean isoa, kunhan siihen mahtui juomat ja mässyt niin kaikki oli hyvin.

"Tää vai?" Joona huudahti ja käänsin katseeni blondiin, joka heilutteli kädessään puoli tyhjää rommipulloa.

"Joo just se!" sanahdin ja askelsin pieneen keittiöön. Kumarruin alahyllyjen tasolle ja nappasin sieltä jonkunlaisen sinisen, syvän kulhon. Laitoin sen pöydälle ja otin sitten vielä toisen hieman pienemmän kulhon toisen vierelle. Katselin niitä hetken mietteliäänä, kunnes nyökkäsin hyväksyvästi, otin ne käsiini ja harpoin takaisin pöydän luokse missä herkut olivat.

"Hei Joona! Teeks sä sen dipin ja laitat meille colaa laseihin?" kysyin samalla avaten sipsipussin. Kuulin jotain myöntyvän tapaista, joten aloin kaataamaan sipsejä isompaan kulhoon. Sen jälkeen avasin karkkipussin ja kaadoin ne toiseen kulhoon samaan aikaan, kun Joona saapui kahden, ison colalasin kanssa. Hän laski ne pöydälle ja kipaisi sitten hakemassa vielä dipin.

"Lisäsiks sä tonne jotakin vähän vahvehmpaa?" kysyin kääntäen jäänsinisen katseeni Joonaan, joka hymyili ilkikurisesti.
"No todellakin, tota rommia! Kuules Antsuli, meillä on nyt rommicolaa!" sen jälkeen blondi alkoi hihittää suloisesti mikä sai omatkin huuleni nousemaan ylemmäs.

"Sä oot ihan tyhmä", naurahdin hänelle ja istahdin sitten sohvalle.

"No niin oonki!" Joona sanahti hymyillen napaten käsiinsä limulasin ja joi siitä pitkän huikan. Katselin jätkän touhuja toinen kulmakarva koholla, mutta annoin asian olla. Kuitenkin kohta Joona olisi jo kännissä ja selittäisi mattonsa elämäntarinan ja kuinka rakastaisikaan sitä rumaa, vihreää mattoa.

Kuten lupasinkin, tässä teille uus luku piristämään maanantaita😁💗
Toivon et tykkäsit, votetit ja kommasit jotakin hasun hauskaa👀🙈❤ Ja juuh, me kaikki tiedetään minkälainen Joonasta tulee kännissä joten juuh, sitä ootellessa😂👊

Kuten lupasinkin, tässä teille uus luku piristämään maanantaita😁💗Toivon et tykkäsit, votetit ja kommasit jotakin hasun hauskaa👀🙈❤ Ja juuh, me kaikki tiedetään minkälainen Joonasta tulee kännissä joten juuh, sitä ootellessa😂👊

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.

Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.


Kiitos, kun luit!💓
Ps: Joonalla on tollaset silmät


Kovikseks ne aina sano🏳️‍🌈 ✔Where stories live. Discover now