Crying Angel

prologi

torstai 16.8.

"Nat- Nathan... A-a-apua... se on hul-hullu", soperran paniikissa puhelimeen, kun jonkinsortin demoni hakkaa oveani.

"BEATA! AVAA SE OVI", Thomas huutaa raivon vallassa ruskean puuoven toiselta puolelta.

"E- enkä avaa! Painu helvettiin!" Huudan itkuisesti.

"Beata, rauhoitu. Sä provosoit sitä aivan liikaa. Muistatko mitä mä kerroin sulle? "Älä ikinä mainitse Saatanan enkelille sen syntymäpaikkaa"", isoveljeni matala ääni kuuluu hopeisesta iPhonestani, jota puristan rystyset valkoisina.

"Auta Nat, missä sä olet?" Itken puhelimeeni.

"Mä olen tulossa, sä tiedät miksi en voi tulla nopeammin. Thomas ei tiedä mikä mä olen, ja niin on parempi", Nathan muistuttaa ja nyökkään, ennen kuin tajuan ettei hän voi edes nähdä sitä.

"O- okei. Mä yritän selvitä. Voitko sä kiirehtiä?" Kysyn pelokkaasti, aivan kuten pikkulapsi. Nathan huokaisee.

"Beata. Tajuutko että jos Thomas saa tietää kuka mä oikeasti olen, se ilmottaa Aydenille siitä ja sittenhän me vasta pulassa ollaankin. Sitten se haluaa tappaa sun lisäksi minutkin, eikä kumpikaan meistä ole turvassa... Mä tiesin ettei mun olisi pitänyt sanoa tuota ääneen. Nyt toi nainen katsoo mua sen näköisena että se soittaa poliisit", veljeni madaltaa ääntään loppua kohden ja saa sanoillaan nauruni ilmoille. Nathan ei sitten osaa pitää suutaan kiinni. "Voi jumankauta sun kans- AARGH!" Lauseeni jää kesken, kun tunnen suurta kipua vasemmassa kädessäni. Aivan kuin koko käsivarteni lävistettäisiin puukolla.

"Nat... se... se käyttää hyödykseen sitä haavaa", parahdan ja kuulen, kuinka Nathanin hengitys pysähtyy.

"Jumalauta... mä olen tulossa, odota ihan hetki vielä", hän sanoo hengästyneenä. Kyyneleet valuvat poskilleni, kun uusi kipuaalto osuu käteeni.

"Thomas! Mitä sä oikein teet?" Kuulen Nathanin huudon käytävältä ja rentoudun hiukan. Nathan on täällä. Luojan kiitos.

"Miltäs näyttää? Beata sai tietää kuka mä olen! Jos en tapa sitä, niin sitten mä kuolen!" Thomas huutaa ja hengitykseni salpautuu.

Jep, olen totaalisesti kusessa.