Kaksi sydäntä

Kaikesta voi nousta

Päivä oli samanlainen kuin eilen. Se oli samanlainen kuin aina. Makasin sängyssä, katsoin tubea ja luin kirjoja.

-Hän mädäntyy sinne, äiti sanoi.

-Ei jos puhun hänelle, isäni vastasi.

Isäni Jacob astui huoneeseeni ja istuutui sänkyni jalkopäähän.

-Ashley, hän aloitti. Olemme miettineet, että olet jo niin hyvässä kunnossa joten voisit nousta ja alkaa tekemään jotain.

-Entä jos en halua? Kaikki on pilalla!

-Voisit aloittaa uuden harrastuksen. Katsele vähän pyydän kulta, isä sanoi ja suukotti otsaani. Olet rakas.

Ovi painui kiinni. Katsoin isän perään ja mietin. Olisiko mitään mitä voisin tehdä? Otin läppärini ja aloin selailemaan nettiä. Viulun soittoa, tarinapajaa, neulomista, ratsastamista... Hetkonen. Aloin selailemaan ratsastusta enemmän. Noin 3 kilometrin päässä meiltä oli talli nimeltä Ruusujoen talli! Hevoset siellä sopivat osaaville ja aloitteleville. Tulostin pari sivua ja lähdin alas. Olin viimeksi näin innostunut herra ties koska! Äiti ja isä ihmettelivat loistoa kasvoillani, mutta olivat samalla tyytyväisiä.

-Löysitkö jotain? äitini Anna kysyi.

-Kyllä ja tätä haluan! hymyilin ja työnsin paperit vanhempien käsiin.

-Ratsastusta! isä huudahti. Mutta eikö se ole liian vaarallista?

-Jacob, äiti sanoi ja laski kätensä miehensä käden päälle. Jos Ashley vihdoin keksii jotain älä työnnä sitä syrjään.

Äiti ja isä katsoivat toisiansa ja sitten he nyökkäsivät. Aloin tanssimaan innosta ja laulamaan lauluja. Vanhemmat hymyilivät ja nauroivat mukanani. Pikkuveljeni joka oli kaksi taapersi luokseni ja nostin hänet ilmaan saaden hänet nauramaan. Isä soitti tallille ja sopi heidän näkevän kello 16.00 huomenna. Yritin syödä, mutta ruoka ei meinannut mennä alas kurkusta jännityksen vuoksi. Sängyssä pyörin varmaan yli tunnin nukahtamatta. Keskiyöllä uni voitti ja nukahdin levottomaan uneen.

*

Heräsin kun kello oli 6.38. Yö oli nukuttu huonosti jännityksen takia. Muut nukkuivat vielä kun nousin istuma asentoon sängyssä. Silloin se tapahtui. Aloin pelkäämään. Mitä jos tippuisin niin pahasti, että joutuisin leikkaukseen? Tai pahempaa, kuolisin?! "Ryhdistäydy Ashley! komensin itseäni. Et ole nynny!" Nousin sänkyyn ja puin pitkähihaisen päälle ja pitkät housut. Oli syksy ja tuuli puhalsi navakasti ulkona. Astelin alas varpaillani ettei muu perhe heräisi, mutta isä istuikin jo kahvimuki kädessä keittiössä.

-Huomenta, kuiskasin laittaen paahtoleivän paahtimeen.

-Huomenta, isä takerteli kuin etsien oikeita sanoja. Oletko varma, että haluat ratsastaa?

-Tietenkin haluan! kiivastuin. Otin leivän ja aloin voitelemaan sitä.

-Jos olet varma, hän huokaisi.

En ollut varma. Halusin sanoa, että en halua, mutta en voinut. Se olisi väärin. Äiti heräsi ja hymyili minulle samoin pikkuveli Tom.

-Olet jo syönyt, äiti ilostui. Ehkä ratsastus on lajisi!

-Toivotaan, hymyilin. Menen lenkille.

En ollut käynyt lenkillä pitkään aikaan, mutta se voisi olla kivaa. Laitoin lenkkarit jalkaan ja lähdin juoksemaan. En mennyt kuin 2 kilometriä, koska en ollut juossut mielestäni sataan vuoteen. Kotona menin suoraan suihkuun ja sitten huoneeseen. Pelasin läppärilläni ja kello olikin 15.00 ja jännitys kasvoi  minuutti minuutilta. Sitten se koitti. Istuin autossa ja matka alkoi.