Tuntuu kuin jalkani palaisivat. Jos nyt haluaisin pysähtyä en todennäköisesti pystyisi siihen. Aurinko pilkottaa enää vain vähän horisontin takana. Ei mene enää kauaa, kun se on jo laskenut kokonaan. Aallot osuvat välilillä paljaisiin varpaisiini. Jalkani väsyvät viimein ja minun on pakko pysähtyä tasaamaan hengitystäni. Sydämmessä tuntuu kipua, mutta olen jo tottunut siihen. Varpaat uppoavat märkään ja kylmään hiekkaan melkein kokonaan. Uskaltaudun katsomaan taakseni ja näen enää pienen valon pilkkeen kaukana rannalla. Lasken reppuni hiekalle ja tyhjään sen tyhjistä alkoholijuoma tölkeistä. Istun alas ja halaan jalkojani. Kylmyys on vallannut kehoni, mutten jaksa mennä kotiin. Lasken pääni polviini ja tunnen kuinka silmäni sumenevat kyyneleistä.
Avaan valkoisen ison talon oven ja astun hiljaa sisään. En halua herättää siskoani. Hiivin eteiseen ja kuulen keittiöstä hihittelevää naurua, joka kuuluu epäilemättä naiselle. Ihmeissäni kävelen keittiöön ja pysähdyn kuin seinään. Isä pussaa jotain vierasta blondia naista. Nainen on selvästikkin isääni paljon nuorempi. He irroittautuvat ja nainen tarrautuu isäni kaulaan. Pyörittelen päätäni. En voi uskoa silmiäni, en voi uskoa, että isäni oikeasti tekee näin. Näkökenttäni sumenee jälleen kyyneleistä. En tiedä olenko surullinen vai vaan niin helvetin vihainen. Todennäköisesti molempia. Isä kääntää päänsä ja näkee minut. Seison vain paikallani ja katson heihin.
"Niki tää.." hän yrittää. Pyörittelen päätäni.
"Äidin kuolemasta ei oo edes puoli vuotta. Viisi kuukautta!" Huudan lopun. Isä avaa jälleen suunsa, mutta en jää kuuntelemaan vaan lähden rappusille.
"Niki nyt pysähdy!" Isä huutaa ja käännyn. Kyyneleet ovat tippuneet silmistäni poskilleni ja alkoholi veressä tuo minulle itsevarmuutta.
"No? Selitä miten olet rakastunut, miten se vain tapahtui. Mutta mua ei kiinnosta paskaakaan."
"Niki mikä helvetti sua vaivaa? Mä haluan päästä mun elämässä eteenpäin. Yrittäisit nyt sinäkin," isä sanoo.
"Äiti oli mulle tärkein ihminen. Ei sen menettämisestä pääse yli viidessä kuukaudessa," sanon ja kyyneleet tippuvat silmistäni poskilleni.
"No ei pidäkkään, mutta elämässä täytyy päästä eteen päin," hän selittää.
Hymähdän ja käännyn takaisin rappusiin. Säikähdän hieman, kun näen rappusten päässä Danielan. 4 vuotiaan pikkusiskoni. Juoksen rappuset ja nappaan tuon syliini katsomatta alas. Vien Danielan hänen huoneensa sänkyyn ja peittelen tuon. Istun hänen vierelleen ja silittelen hänen paksuja tummia hiuksiaan.
"Mulla on ikävä äitiä," hän kuiskaa silmät kiinni. Se vihlaisee sydäntäni ja kyyneleet nousevat, kuin automaattisesti silmiini. Jatkan hänen hiuksien silittämistä.
"Niin mullakin," kuiskaan. Olen tässä niin kauan, kunnes Daniela nukahtaa. nousen sammuttamaan valot. Suljen hiljaa oven ja kävelen viereiseen huoneeseen. Menen suoraan sänkyyni ja huokaisen syvään. Yksi maailmankaikkeuden paskimmista illoista ikinä. Avaan puhelimeni jonhon on tullut ainakin tuhat viestiä.
Pyyhkäisen ne vain pois näytöltäni ja suljen puhelimeni. Olen niin väsynyt.
-
Toinen käsi taskussa ja toinen Danielan kädessä. Syksy tekee loppujaan ja pian talvi pakkaset alkavat. Halaan Danielaa ja huikkaan heipat. Pian hän on kadonnut muiden lasten sekaan. Hymyilen hieman ja alan lähteä kouluun. Tiedän jo nyt, että olen myöhässä, mutta mitä järkeä enään on kiirehtiä. Myöhästyminen tulee joka tapauksessa.
Koputan luokan oveen ja sanon perus nukuin pommiin syyn. Kävelen taakse ja istahdan parhaan kaverini Matiaksen viereen. Hänen kanssaan olen onnistunut pitämään välit jo yli yhdeksän vuotta. En uskoisi, sillä onhan hän nyt ärsyttävin ihminen kenet tunnen. Sen takia mä varmaan sen kanssa tulenkin toimeen. Taidan itsekkin olla samanlainen, ainakin hänen mukaan.
YOU ARE READING
sorry?
Romance"Mitenköhän täs kävi näin?" Kysyn ja vedän savua keuhkoihini. "Ai miten?" Vieressäni istuva poika kysyy ja näen sivusilmällä, että hän katsoo minua. "No kyllä sä tiedät," "Niin no eihän meidän pitäny rakastua," tuo vastaa ja saa suupieleni nykimään.
